Herkku-puhelin
Kiihkeä pikku sihteeri
Serafiina

Kiihkeä pikku sihteeri

loistava tilaisuus, uusi hieno työ näin 19 kesäiselle nuorelle naiselle, avustajan rooli mutta ylenemis mahdollisuudet hyvät. haastattelija oli ollu mukava keski-ikäinen nainen mutta häntä kenen kanssa työskentelisin en ollut vielä tavannut. hieman jännittyneenä menin ensimmäiseen työpäivääni huolellisesti pukeutuneena, korkokengät, melkein polviin yltävä hame ja siisti kauluspaita, hiukset olin laittanut löysälle mutta seksikkäälle nutturalle. kevyt ehostus ja punaista huulipunaa. tunsin oloni tyylikkääksi ja innokkaaksi.
minut ohjattiin tyylikkääseen työhuoneeseen ja pyydettiin odottamaan. istuudun ruskealle tyylikkäälle nahkasohvalle ja katselen hieman hermostuneena ympärilleni. hätkähdän kun toimiston ovi aukeaa ja sisään porhaltaa keski-ikäinen tummaan pukuun pukeutunut mies, hän puhuu puhelimeensa kiihtyneenä eikä huomaa minua. hän haroo hiuksiaan ja etsii epätoivoisesti kynäänsä, huomaan sen olevan sohvan viereisellä pöydällä ja päätän olla avulias ja ojennan sen hänelle. sitten hän vasta huomaa minut ja jää tuijottaamaan suu hiukan raollaan. hymyilen ja ojennan sitä kynää, tätäkö etsitte? sitten vasta saan hymyn ja nyökkäyksen, kiitos.
vai että tämmöisen pakkauksen sain avukseni.. hmm.. hän mittelee katseellaan minua päästä varpaisiin ja tunnen hieman punastuvan. esittelen itseni kuitenkin hymyillen ja kerron kuinka innoissani olen tästä mahdollisuudesta ja lupaan olla oikein ahkera. niin saat luvan ollakkin, siis ahkera, meillä on erittäin paljon töitä -murahdat- Arto Pekkala, hän esittelee itsensä.
päivä lähtee käyntiin, töitä tehdään ja käydään asioita läpi. jossain kohtiin tunnen Arton katseen selässäni ja käännyn katsomaan. huomaan hiukan kiukkuisenkin katseen. avaat suusi muttet jatkakkaan.. hämmennyn ja yritän keskittyä papereihin niissä on yksi ongelma ja nousen hänen työpöydän viereen ja kumarrun kysymään apua. kauluspaitani on sen verran avonainen että tässä asennossa kaula-aukosta näkyy hyvin ja huomaan hänen katseen siirtyneen sinne. yritän peitellä näkymää mutta kiellät sen -sul on hyvän näköiset rinnat- mielellään niitä kattelee.. hämmentyneenä yritän ohittaa tämän kommentin ja kysyn uudelleen paperista. huokaat ja yrität itsekin taas keskittyä.
koko viikon painamme töitä ja pikkuhiljaa tutustumme toisiimme, Arto on nelikymppinen, jonkin aikaa jo eronnut mielenkiintoinen pomo, ekan päivän kommentin jälkeen erittäinkin asiallinen, mitä nyt joskus olen huomannut hänen jääneen kiinni minun katselusta, takapuoleni varsinkin.
jossain vaiheessa huomaan asettelevani itseni semmoisiin asentoihin missä tiedän hänen katsovan, ja yritän olla kun en itse tätä tajuaisikaan. huomaan tämän olevan erittäin kiihottavaa ja aina iltaisin huomaankin haaveilevani että Arto ottaisi minut työpöytäänsä vasten, sormet pillussani fantasioin Arton kielestä siellä, hieromasauvalla joka ilta joudun itseni tyydyttämään, pilluni on joka kerta märkä kun ajattelen Artoa lykkimässä munaansa sinne...
perjantaina koko viikon fantasioiden alan olemaan ihan märkä koko ajan, pikkuhousuni tuntuvat jo kiusallisen märiltä kun yritän tehdä töitä.
tänään olen laittanut jo hivenen lyhyemmän hameen päälle, alla on pitsireunaiset stay up:it ja pikkuhousut jätin kotiin, turhaan niitä kastelen himonesteissäni. pystyn melkein itsekin haistamaan jalkovälistä tulevan hiukan makean tuoksun ja alan olemaan jo hiukan levoton.
Milla - tuus katsomaan tätä! nousen ja kierrän hänen viereen työpöydän taakse. alan lukemaan kun tunnen Arton käden nousevan hameen reunaa hivelemään, nostan päätäni mutta päätän olla huomioimatta tätä. tästä hiukan rohkaistuneena tunnen käden liukuvan ylemmäs, suoraan hameen alle, kohta hän huomaa ettei minulla ole niitä pikkuhousuja..
ei hemmetti- eikö sulla ole pikkuhousuja? nostat hametta niin että pystyt näkemään paljaan takapuoleni
No ei näköjään- mutisen...
siirryt toimistotuolillasi suoraan taakseni ja puristat pakaroitani jo hiukan ronskimmin. levität kannikoita niin että näät märän pilluni pilkottavan ja tunnet nyt tuoksun nenässäsi. vaivaat pakaroitani, välillä työntäen sormen pilluuni, voihkaisen voimakkaasti aina niin tehdessäsi.
sä ootkin näköjään tuhma tyttö Milla - mitä sä tahdot että mä teen sulle - kerro.
mä tahdon että sä nussit mua, oon tahtonut koko viikon.
kiusaat sormillasi aina pikkasen hyväilemällä pilluani, pyllistän anoen lisää.
vedät sormet pois pillustani -ehkä meidän ei kannattaisi, sanot. voihkaisen - kyl me voidaan-
ootko varma? -oon.
No.. oot kyllä ollu oikein ahkera tyttö koko viikon, jos tää ois vaikka vähän niinku palkinto..
työnnät sormet uudelleen märkään pilluuni, vikisen hurmiossa. levitän jalkoja että pystyt oikein kunnolla hyväilemään märkää vakoani.
tahdotko että pomo panee sua oikein kunnolla? huohotat takanani.
tahdon. työnnän pilluani kättäsi vasten kiimaisena
No käänny -
käännyn ja nään komeassa seisokissa olevan munasi
menen kyykkyyn ja otan sen suuhuni.
murahtelet mielihyvästä kun munasi uppoaa suuhuni, otat hiuksistani kiinni ja painat munaasi syvemmälle suuhuni, alat panna suuhuni välittämättä vaikka meinaan kakoa välillä. alan tottua siihen ja nautin kun saan melkein kokonaan sen suuhuni. imen ja kielellä lutkutan saaden sinut melkein laukeamaan.
kummis sitä kilttiä tyttöä oikeen pannaan, edestä vaiko takaa?
nousen, käännyn ja tarjoan takapuoltani. levitän jalkoja että näät pilluni, ohjaat munasi sinne ja nopealla työnnöllä suoraan pohjaan saakka..aah...
kunnon työntöjä niin että tuntuu pohjassa saakka joka kerta, huohotan himoissani, nyt mua pannaan.
keskeytät ja käännät minut ympäri. nostat pöydällesi. jalat levällään turvonnut pilluni olen irvokas näky pöydälläsi. nautit hetken pelkästään katselusta. avaat kauluspaitani ja kaivat isot rintani liiveistä niin että ne pullottavat nyt näkyvillä. työnnyt sisään samanaikaisesti hyväillen rintojani. puristat oikein kunnolla turvonneita nännejäni, huohotan kova äänisesti..
saanko mä laueta sun rinnoille?
nyökytän päätäni-
alat rynkyttää oikein kunnolla pilluuni, kiihottuneena ajatuksesta laueta rinnoilleni.
nännejäni yhä puristellen laukean voihkien ja kiemurrellen. nopeasti vedät munasi pois ja vetelet omalla kädelläsi muutaman kerran vartta ja ohjaat spermasuihkun rinnoilleni, yritän saada sitä myös suuhuni. hyväilet vielä sotkettuja rintojani ja purista nännejä.
- tekipä hyvää, onpas mulla hyvä apulainen -sanot hymyillen

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute