Herkku-puhelin
Erään yhdynnän kuvaus
ujo tyttö

Olen tuhma tyttö, kun tarjoan itseäni vanhalle sedälle.

Mutta koska vahinko on jo sattunut, ja sedän iso, ruma kyrpä on levittänyt ruusunnuppuni terälehdet irstaasti erilleen kairatessaan tiensä pyhimpääni, voin kai samantien antaa sedän kirnuta minua sydämensä kyllyydestä.

Miten näin pääsi tapahtumaan? Minun piti antaa sedän vain katsoa. Vuoteella maaten olin esittänyt aarteeni levittämällä ensin jalkani, sitten siveät häpyhuuleni sormillani. Setä sanoi sen olevan sievin hänen koskaan näkemänsä pimppi, ja lisäsi, että se näytti oikein herkulliselta. Sedän uteliaat kasvot siirtyivät yhä lähemmäs suojatonta minun yhä punastellessa hänen suoria sanojaan. Äkkiä tunsin sedän kasvojen painautuvan häpyäni vasten. Säpsähtäen yritin puristaa reiteni yhteen, mutta sedän kerkeä kieli oli jo sisälläni. Sedän makutuomarointi oli mennyt liian pitkälle, liian kirjaimelliseksi. -Ei hätää, rauhoitteli setä pakottaen jalkani jälleen auki. -Testaan vain tavarasi tiukkuutta, hän selitti, ja alkoi työnnellä kieltään sisään ja ulos vaaleanpunaisessa vaossani. Ymmärsin kyllä pimpin tiukkuuden testaamisen tärkeyden -eihän pelkästään ulkosynnyttimistä voi päätellä mitään- ja että setä asiaan paremmin perehtyneenä oli oikea henkilö sitä arvioimaan. Mutta silti tämä oli niin väärin. Sedän kielen seikkaillessa röyhkeästi tämän oudon tutkimuksen alaisessa sopukassani oli lihani kuitenkin liian heikko tekemään enempää fyysistä vastarintaa. Sitä vastoin kehoni tahattomat pienet liikkeet paljastivat alapääni itse asiassa janoavan tällaista käsittelyä, vaikka järkeni yrittikin harata vastaan ja suustani kuului ponneton vaikerrus: -Älä... Lopeta... Ei saa...

Estoni alkoivat kuitenkin kaikota ja vaikerrukseni muuttua voihkinnaksi, kun sedän sormi sukelsi sisääni ja alkoi hieroa sisäpuoltani pyörivin liikkein. Suullaan hän siirtyi lutkuttamaan klitoristani silmät suljettuina, kuin olisi nauttinut jotain harvinaista herkkua. Äkkiä hän kuitenkin lopetti, nousi ja katsoi minuun vakavana. Hän kertoi todenneensa minut niin ahtaaksi, että yhdyntä tuskin olisi mahdollinen. Säännöllisellä venyttämisellä asian voisi kuitenkin korjata.

Hän alkoi tehdä lähtöä. Hätäännyin. Hän ei saanut jättää minua näin. Tilanne oli pelastettava. -Pane mua, sain kakistettua. -Mitä? hän kysyi hajamielisesti, ikään kuin olisi jo unohtanut äsken tapahtuneen ja askartelisi aivoissaan jo ihan muita, tärkeämpiä asioita. -Pane mua... Ole kiltti, anelin. En pystynyt katsomaan setää silmiin. En ehkä koskaan enää pystyisi. -Pane... millä? setä kysyi kärsivällisesti. Tämä oli kamalaa. -Ky...kyrvällä, änkytin. -Kyrvällä? Minne? hän tivasi. -Pi-pi-pimppiin, vastasin tuskin kuuluvasti. -Vai siitä kenkä puristaa, hymähti hän, -Voihan sitä kokeilla, jos kerran haluat. Asetu kontillesi.

Kuin lumottuna tottelin, vaikka kunnon tytön ennakkoluuloinen vastustukseni nosti jälleen päätään. Mitä olin oikein tekemässä? Vain tuhmat nartut antoivat astua itsensä takaapäin! Mutta toisaalta, näin minun olisi helpompaa vältellä katsekontaktia. Olin häpäisemässä itseni täydellisesti ja peruuttamattomasti. Tuo äijä oli jotenkin huijannut minut tähän, epäilin. Olinko äsken nähnyt ovelan hymyn häivähdyksen hänen kasvoillaan? Tässä minä nyt tarjosin tavaraani keski-ikäiselle irstailijalle, oikein kerjäsin täytettä sisuksiini pillu märäksi nuoltuna.

Kuulen sedän avaavan vyönsä ja vetoketjunsa takanani, ja kohta tunnen jonkin ison puristuvan häpyäni vasten. Se sattuu, ja pelästyneenä yritän vetäytyä poispäin, jolloin setä läimäyttää minua avokämmenellä pakaroille. -Pysy aloillasi, hän sanoo tuimasti. Tottelen. En näe mitä setä tekee, mutta hetken päästä tunnen, kuinka viileää voidetta levitetään häpyhuuliini. Jokin pitkä, sileä suutin työnnetään sisään niiden välistä, ja ainetta pursotetaan myös sinne. Setä työntää taas sormensa emättimeeni ja rasvaa sen perusteellisesti, jotta sisään työntyminen helpottusi. Mikään ei estäisi häntä tunkeutumasta tuohon turvonneet häpyhuulet töröttäen odottavaan, ahtaaseen pikku tussuun.

Setä ottaa lujan otteen lantiostani käskien minua pysymään rentona, ja tunnen taas saman paineen yhdyntävalmiina tykyttävän emättimeni suulla. Tällä kertaa porttini antaa periksi, ja pienen vastustuksen jälkeen terska plumpsahtaa sisään upoten pohjaan saakka hyvin liukastetussa, astunta-alttiissa pikku pimpissäni. -Uuh! ähkäisen. Pimpistäni pursuaa liukuvoidetta sedän kalun täyttäessä sen. Ehkä en ollutkaan niin tiukka kuin setä antoi ymmärtää, ajattelen. No, pääasia on kumminkin se, että sedän ihanan iso mulkku on nyt saatettu syvälle pilluni puristuksiin. -Se on täytetty, murjaisee setä, ja jää hetkeksi paikoilleen ikään kuin antaakseen minun tottua nautinnolliseen venytykseen. -Miltä tuntuu? kysyy setä huomaavaisena. En pysty vastaamaan, huokailen vain onnesta ja hekumasta ja alan liikuttaa itseäni setää vasten. -Älä liiku, komentaa setä ja läimäyttää pakaroitani jälleen kurinpalautuksellisesti. Huohotan ensin pettyneenä, mutta tunnen sitten sedän sormien hakeutuvan liukkaalle klitorikselleni ja alkavan hieroa sitä. Voisin laueta siihen paikkaan. Vapisen ja voihkin, kun setä alkaa liikutella kookasta elintään sisälläni ensin hitaasti, sitten vähitellen tahtia kiihdyttäen. Pillustani kantautuu kiihottava litinä, kun minulle nyt annetaan sitä, mitä pyysin.

-Sinulla on hyvä pillu, oikein hyvä... huohottaa setä. Minua kirnutaan perusteellisesti klitorikseni ollessa sedän sormien jatkuvassa käsittelyssä. Tunnen elämäni orgasmin lähestyvän, ja nostan käteni nopeasti sedän minua hyväilevälle kädelle. Se pysähtyy kuten muukin maailma ympärilläni, kun nautintoni läikkyy yli ja hyökyy aaltona ylitseni. Pilluni vihdoin lakattua supistelemasta setä aloittaa jälleen naimisen, upottaa mulkkunsa yhä uudelleen tyydytettyyn, nussittuun vakooni kuin kone, ikään kuin olisi päätänyt ottaa kaiken ilon irti hyvästä käyttötavarasta.

Setä jähmettyy paikoilleen laskien mahlansa syvälle pilluni uumeniin, emättimeni lihasten alkaessa jälleen supistella rytmikkäästi sedän siemennestettä sisuksiini pumppaavan siittimen ympärillä. Pilluni suorastaan imee sitä sisäänsä. Setä ottaa vapisevan ruumiini syliinsä elimensä yhä sisälläni, silittää tukkaani ja suutelee kyynelten juovittamia kasvojani ja kaulaani. Itken onnesta. Koskaan minulle ei ole tapahtunut mitään näin ihanaa. -Sinä olet oikein hyvä tyttö... minä rakastan sinua, kuiskaa setä painaessaan kasvonsa hiuksiini. Kuuluu mehevä lurpsahdus, kun sedän mulkku lörpsähtää ulos ennen niin tiukasta pimpistäni. Mukana valuu sedän siementä sekoittuneena liukuvoiteeseen ja pillumehuun. Hätkähdän nähdessäni puolikovan elimen suuruuden. Oliko tuo tosiaan ollut sisälläni? Kosketan sitä varovasti ja katson sitten kysyvästi miestä kasvoihin. Hän hymyilee.

Yhdynnänjälkeisessä suihkussa setä pesi hellästi araksi nussitun alapääni. Hän kietoi pyyhkeen ympärilleni ja sulki minut sitten uudelleen syliinsä. Aikuisen miehen pehmeä suudelma oli saada nöyryyttävässä asennossa pysymisestä heikot polveni pettämään. -Kiitos, pikkuinen, mies kuiskasi silittäen poskeani lämpö katseessaan. Sitten setä lähti -eikä koskaan tullut takaisin.

Tämä tarina kirjoitettiin eräänä unettomana yönä, kun ikävöin setää. Joskus tulen ihan itkuiseksi, kun kaipaan häntä niin. Toisinaan työnnän sisääni ison dildon ja kuvittelen, että se on hän. Joskus taas mieltäni korventaa mustasukkaisuus, kun ajattelen hänen tekevän jollekin kireälle pikku impyelle samaa, minkä hän teki minulle. Voi rakas setä, missä mahdat olla? Kenen pillun poimuja nyt tutkit? Jos pilluni kerran oli sinusta niin hyvä,miksei se kelpaa sinulle enää? Jos kerran rakastat minua, mikset tule luokseni? Miksen saa olla ainoa tyttö, jota säännöllisesti venytät?

Silti en voi olla tuntematta suurta kiitollisuutta siitä, että kerran eläissäni olen saanut kokea, miten hyvältä tuntuukaan tulla kunnolla astutuksi kookaskyrpäisen, kokeneen miehen toimesta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute