Herkku-puhelin
Kaveri tuli ulkomailta
camrod

Olin jo noin 10kk ajan jutellut erään Bolivialaisen miehen kanssa netissä ja olimme ehtineet ystävystyä todella. Vaikka emme olleetkaan koskaan tavanneet, kuvasin häntä aina parhaana ystäväni ja hän kuulemma puhui minusta samoin. Hän oli siis nimeltään Carlo ja iältään 28, (molemmat muutettu). Minä taas olin iältäni 24( sekin muutettu).

Kun hän kertoi tulevansa Suomeen, hän kertoi suoraan, että on ajatellut meidän harrastavan seksiä. Hän kertoi asiast osittain häpeillen, mutta kerroin heti, että olin kyllä ajatellut samaa. Kyseessä oli komea, puolitumma mies tummine hiuksineen ja partoineen. Olin onneni kukkuloilla.
Ennen hänen tuloaan juoksin peilin eteen, kohottelin punertavanruskeita hiksiani, tarkkailin meikkiäni ja katsoin, että mekkoni puki minua hyvin.

Sitten hän saapui.

Kun hän pääsi kämpilleni, olin tietty hieman hämilläni. Istuimme sohvalleni ja juttelimme muutaman minuutin. Yhtäkkiä, koskettuani hänen kättään hieman hän suorastaan hyökkäsi suutelemaan minua. Ahmimme toisiamme siinä yllättävässä himossa. Carlo eräytyi kasvoistani ja kysyi huohottaen: "Can we go to the bedroom?" Hänen kätensä etsiytyivät rinnoilleni ja mekkoni antavan kaula-aukon sisälle. "Can I take this all off?" hän kysyi. Ja niin kipaisimme makuuhuoneeseeni.

Ja niin mekko ja rintsikat menivät. Carlo painoi minut selälleni sängylle himoissaan ja suuteli rintojani. Huulet hamuilivat nännejä, kieli kieritteli niiden ympärillä ja sormet tekivät työtään toisella. Hän jaksoi samaa todella kauan ja tuli sitten takaisin suutelemaan suutani

Sitten Carlo nousi sängyn viereen ja riisuuntui. Katselin karvoitettua rintaa, kahvinruskeaa selkää ja takamusta, sekä lupaavassa terässä jo seisovaa kalua himoiten ja odotin tuota ihoa omaani vasten.

Carlo tuli takaisin ylleni ja kysyi, saisiko painaa ilman kumia. Sanoin, että kyllä. Ja niin aloin tuntea terskan jo herkillä emättimeni huulilla. Se kutitteli hetken ja kaiken aikaa Carlo tuijotti minua silmiin vihreänruskeila silmillään. Yhtäkkiä hän äkkiä suuteli minua vaativasti ja painoi kyrpänsä sisääni. Voi luoja kuinka syvään se kykeni.En voinut olla huudahtamatta. Carlo oli hetken liikkumatta, mutta alkoi sitten hitaan edestakaisen liikkeen. Kyrpä liikkui hitaasti sulasta valuvasta pillustani ja takaisin syvään loveen..
Kaiken aikaa liike nopeutui ja kohta Carlo kysyi, haluaisinko olla päällä.

Mies asettui makuulleen ja kävin hänen ylleen asettaen kovana seivoan kyrvän tarkasti pilluni suulle. Sitten istuin sen varaan nopeasti. Sain sen kokonaan sisääni ja Carlon silmät aukenivat ja pyörivät nautinnosta. aloitin hitaan nussimisen, ratsastin ja huoneessa kaikuivat elimentemme ja eritteemme maiskahdukset.

Suljin silmäni ja ratsastin kuin huora. Huusin ja Carlon kovana sykkivä kyrpä linkosi pillussani.

Sitten viimein Carlo tarrasi minua harteista, veti alas ja kysyi "May I fuck you from behind?".
Olin enemmän kuin valmis.

Pyörähdin polvilleni ja Carlo asettui taakseni. Jälleen hän survaisi karun, kovan kyrpänsä sisääni kysymättä ja sai minut huutamaan. Hän nussi kuin viimeistä päivää, otin käsilläni varaa seinästä. Huusin niin pelosta ja kivusta, kuin äärimmäisestä nautinnosta. Olin orgasmin partaalla. aivan kuin Carlo olisi ääntelyistäni arvannut, hän vei toisen kätensä haaroihini ja alkoi sormellaan kiusata klitoristani. Aloin tuntea pilluni pikkuhiljaa sykkivän. Aloitin huokailemaan ja vinkumaan Carlon nimeä ja hän vastasi nopeuttamalla tahtia, jotta saisi samalla lypsettyä kovan, latinokyrpänsä minuun. Hän painoi lujaa, pohjaan asti ja kovaa. Huusin kuin hullu, kun nesteet viimein lensivät. Meiltä molemmilta.

Kaaduimme sängylle ja hakeuduin Carlon avoimeen kainaloon. Mies suuteli minua pitkään ja lempeämmin kuin aikaisemmin. Hän sanoi, että oli juuri niin seksikäs ja ihana kuin hän halusi...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute