Herkku-puhelin
Kalu 2.0 osa 1
ninnulutka

Olin joutunut piukkaan paikkaan. Olin myynyt netin välityksellä vanhan läppärini entiselle lukion luokkakaverilleni, Lauralle. Sain kuin sainkin yllättävän pian uuden yhteydenoton häneltä. Vaikka luulin tyhjentäneeni läppärin perusteellisesti niin sinne oli jäänyt eräs kansio jonka sisällöstä Lauran mukaan saattaisin olla kiinnostunut...
Saapuessani Lauran kämpille hän kävi suoraan asiaan ja kertoi kansion pitävän sisällään kouluvuosieni ajalle sijoittuneen lyhyen tyttöilyfetissini materiaalia. Kyseinen materiaali sisälsi arkaluontoisia videoita ja kuvia minusta, joiden en olisi suonut päästä esille joten tulin paikalle tarkoituksenani ostaa läppäri Lauralta takasin. Hän kuitenkin ehdotti jotakin aivan muuta, vaihtokauppaa josta kumpikin saisi jotain.
Hänellä oli ollut mielessään jo pidemmän aikaa fantasia, jonka toteuttamiseen hän tarvitsi alistuvaa tyttöpoikaa. Itse taas saisin illan päätteeksi palkinnoksi palveluksistani tuon tiedoston. Suostuin ilman kummempia mukinoita, olihan Laura luokan kaunein tyttö ja tyttöily salainen fantasiani. Ja tarvitsin sen tiedoston.
Astuessani Lauran asuntoon hän teki vielä selväksi että suostumiseni tähän diiliin edellyttäisi minulta täydellistä totteliaisuutta. Jos siis en tottelisi häntä tai muuten vain vikuroisin vastaan niin tiedostot jäävät hänelle. Suostuin. Oli aika aloittaa.
Laura käski minua riisuutumaan edessänsä. Epäröiden aloin vähentämään vaatetustani, mutta Lauran kehoittaessa toistamiseen, tällä kertaa topakammin, huomasin kuoriutuneeni vaatteista ennätysajassa. Laura käveli hitaasti, arvioiden ympyränmuotoisen kehän alastoman kehoni ympärillä. Lopulta hän tarttui kevyesti kaluuni ja hihitti hetken. Punastuin nöyränä täysissä vaatteissa olevan kauniin Lauran edessä. Hän kinnitti kaluuni siveysvyön päättäväisin ottein ja kääri sen vielä kondomiin. Sitten hän käski minut kylppäriin ajelemaan karvani hänen osoittamillaan laitteilla.
Tullessani kylppäristä täysin posliinina, siveysvyö hiukan sykkien, löysin eteisen tuolilta läjän vaatteita. Tuossa pinossa oli lutkamaisin minihame mitä olin koskaan nähnyt, tiukat mustat stringit, toppi, rintsikat ja korkkarit jotka lukittiin lukolla nilkoihini. Huomasin toivovani että Lauralla on avain niihin...Kuulin kuinka Lauran sanat soivat päässäni muistuttaen tottelemattomuudesta, joten puin vaatteet päälleni kiltisti. Huomasin kuinka vaivattomasti siveysvyöni sujahti stringeihin ja kuinka ne taas tarrasivat peppuuni takaapäin. Kiihotuksen kipinät säkenöivät siveysvyössä mutta niihin lukittu kalu ei voinut sen enempää kovettua kuin tullakaan. Saatuani tyttövaatteet päälleni astuin olohuoneeseen.
Siellä minua odotti Laura nautinnollisen raukeasti sohvalla makoillen. Nähdessään minut hän singahti sohvalta naureskellen luokseni kosketellen ja kourien peppuani sekä siveysvyötäni. Hän sanoi että nyt on aika aloittaa lutkan koulutus ja teki selväksi pari sääntöä:
1) Lutkalla ei ole kalua, joten kaluni on tästä lähtien nimeltään klitta.
2) Lutkalla on kiimainen pillu, joten peppuni saa tänä iltana toimittaa sen virkaa
Alistuneena painoin pääni hyväksynnän merkiksi ja hän hymyillen hän lähti määrätietoisesti hakemaan makuuhuoneesta jotakin kertoen että nyt on aika aloittaa lutkan koulutus. Palatessaan hänellä oli vajaa parikymmensenttinen vyödildo, jota hän esitteli minulle ylpeänä:
Löysin netistä tämmöisen herkun. Mä sanon tätä dildoo Kalu 2.0ksi. Se kiinnittyy mun lanteille ja on tehty elastisesta silikoonista. Sen ansiosta se pystyy matkimaan sun pikku pippeliäsi aina löysästä lepotilasta kovaan. Ja kun mä kiihotun niin dildossa olevat stimulantit reagoivat siihen ja tämä dildo kasvaa ja kovettuu, aivan kuin sun pikku klittasikin.

Katsoin ihmeissäni kun Laura alkoi runkkaamaan dildoansa edessäni ja se alkoi kovettua ja kasvaa silmissä kunnes se oli parikymmensenttinen kivikova sauva. Laura naureskeli hämmästyneelle ilmeelleni ja kuiskasi aivan aistittavan kiimaisella äänellä:
- Ja nyt Lutka...mennään makkariin.

Samalla siveysvyössäni sykähti hiukan ja huomasin varovaisesti tepsuttavani kohti Lauran makuuhuonetta hänen dildon tökkiessä hiukan peppuani, hoputtaaakseen minua.

JATKUU...


Lisää tarinoita, palautetta ja muuta mukavaa:
ninnulutka.blogspot.com ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute