Herkku-puhelin
Vappu2016
Alfauros83

Vapunviettoa parhaimmillaan. Olimme vapua viettämässä työ/ kaveri porukalla vantaalla. Teemaan kuuluen olin pukeutunut, tälläkertaa tiukkohin pyöräilyhousuihin yhditettynä kauluspaitaan ym rekvisiittaan. Kiertelimme baareja ja viimeisempänä suuntasimme yökerhoon. Heti tiskille mennessäni kiinnitin huomion nuoreen, upea kroppaiseen (lue perseiseen) neitoon. Tottakai oli kuulumiset vaihdettava ja kehut heitettävä.

Baarissa paljon porukkaa ja vähän istumapaikkoja, joten sain hyvän syyn tarjota neidolle istumapaikka sylistäni. Siinä aikamme kaveriseurueessani istuessa, alkoi heräämään ajatus, josko tästä neidosta pedinlämmittäjäksi olisi. Silittelin sylissä istuvan kaunokaisen reisiä ja pakaroiden reunoja, antaen samalla muutaman suukon niskaan ja kaulaan. Tyttö alkoi hitaasti keinuttamaan pientä peppuaan kaluani vasta ja muuta ei tarvittukaan kun tuntui veri pakkautuvan alapäähän. Oli pakko rauhoitella ettei tiukoissa housuissa pullotus näkyisi koko ravintolalle.

Pääsimme yhteisymmärryksessä lähtemään kohti hotellia. Taksin kyydissä sain pientä hierontaa kalulleni, joka ei millään meinennut pysyä aloillaan. Eipä kyllä siinä kohdalla kiinnostanut huomaako joku orastavan seisokkini, kun käveltiin taksista hotellille.

Huoneessa neito repi housuni alas heti kun ovi kolahti kiinni. Kehui kaluni kokoa ja sitä kuinka kiihottavan näköinen se on posliinina. Muutaman runkkausliikkeen jälkeen nappasi puolivelton kalun kuumien huuliensa väliin. Eipä nuorukainen montaa minuuttia jaksanu/ malttanut poskeenottaa, kun pyysi että saisi kalun sisäänsä. Nostin tytön pystyyn ja aloin riisumaan häntä. Todella kaunis vartalo paljastui vaatteiden alta. Avasin rintaliivien hakaset ja samalla hamuten suuhuni pientä nänniä. Tuntui olevan todella herkät kun kielellä niitä kiusasi. Vedin legginssit ja stringit pois jalasta ja painoin tytön kontilleen sängylle. Nuolin hetken takaapäin tytön pillua, käyttäen välillä myös sormea sisällä. Harvoin tapaa noin märkää naista, etenkin kun pieni humala on päällä. Tuntui että tyttönen on aivan laukeamaisillaan, joten lopetin kiusaamisen ja asetin kalun pillunhuulille. Levittelin kiimanesteitä kaluuni ja aloin painautumaan sisään. Tuntui uskomattoman tiukalta tuollainen urheilullinen nuorineito. Tyttöselle ensimmäinen orgasmi jo muutaman työnnön jälkeen. Rauhoittelin hieman tahtia, antaen tytölle mahdollisuuden rauhoittumiseen. Vetelin hetken vielä takaapäin, ennenkuin vetäydyin kokonaan ulos ja käänsin neidon selälleen. Nostin hänen jalkansa hartioilleni. Olin juuri innostumassa ja kiihdyttämässä vauhtia kun tyttönen kiljahti kivusta, kalu painuu tässä asennossa liian syvälle.. Muutama rauhallisempi työntö ja sen jälkeen tyttö ratsaille. Upea fiilis kun hyvä vartaloinen kiipesi ratsaille aloittaen ehkä elämäni nautinnollisimman ratsastuksen. Tämä asento taisi tuntua tytöstä myös hyvälle kun sai itse määrätä nopeutta ja kuinka syvälle kalun ottaa. Jonkun ajan päästä alkoi supistelu tuntua kalun ympärillä ja neitonen jälleen orgasminpauloissa. Nyt en enää antanut aikaa rauhoittumiselle, vaan käänsin tytön vielä kerran kotilleen. En tiedä oliko enemmän kipua vai nautintoa, kun neito vinkuin edessäni. Painelin päättäväisin työnnöin pohjaan saakka kunnes laukaisin siemenet syvälle tiukkaan pilluun. Pikaiset hengityksen tasoittelut ja yhdessä suihkuun. Suihkussa tyttö vielä hetkeksi otti munaa suuhun. Suihkun jälkeen lusikkaan nukkumaan, molemmat tyytyväisenä.

Aamulla kun heräsin oli ensin pieni morkkis illan tapahtumista.. Taas vieraissa, vaikka olin itselleni luvannut lopettaa hölmöilyt. Ilman kumia tai vailla tietoa syökö neitonen pillereitä. Morkkis väistyi hetkellisesti kun aloin hyväilemään takaapäin neidon alapäätä. Aika nopeasti tytön lantio alkoi liikkumaan sormeani vasten. Hieroin hellästi klitorista keskisormella, alkaen samalla työntänään peukaloa tytön sisälle. Tähän sain kuitenkin kieltävän vastauksen, oli kuulemma todella arka edellisen yön tapahtumien jäljiltä. Omasta ehdotuksestaan neitonen tuli kuitenkin polvilleen viereeni ja antoin helpotusta suullaan. Kesken suuseksin kysyin mahdollisuutta peppuseksiin, mutta tähänkin tuli kieltävä vastaus. Ei kuulemma tykkää, eikä halua tämänkokoista edes kokeilla sinne. Selitys hyväksytty, ja niin jatkettiin pelkällä suuseksillä. Ilmoitin ajoissa laukeamisestani, jos nainen ei vaikka haluakkaan ottaa loppuun saakka. Mutta tässä kohtaa neitonen innostui entisestään, ottaen koko lastin suuhunsa ja nielaisten sen.

Pikaiset yhteissuihkut vielä ennen pukeutumista. Siinä pukeutumisen lomassa neito kyselin tämän illan suunnitelmistani, vastasin että menee perheen kanssa kotona. Yllättin kovasti kommentista, joka tytön suusta tuli "samoin". Vaihdettiin muutamat kysymykset puolin ja toisin. En antanut numeroani, tai edes koko nimeäni. Sanoin että ajoittain käyn tällä kylällä juhlimassa ja osutaan yhdessä jonnekkin niin voidaan uusinta ottaa. Noh, aika näyttää miten käy. Nyt kuitenkin jo kotona, sauna lämmitykseen ja odottamaan, että vaimoke kotiutuu töistään. Se oli sellainen vappu. Jäi hyviä ja huonoja muistoja :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute