Herkku-puhelin
Matkalla siittolaan
kikka38

Olen Terhi, 44-vuotias peruskoulunopettaja. Olen nuorekas ja tumma, painoa on 65 kg ja olen 172 cm pitkä. Vartaloni on muodokkaasti vyötäröltä kapea ja lantiolta leveä, sillä rasvaa on kertynyt miesten kannalta herkullisesti rintoihin, reisiin ja pakaroihin. Näiden mittojen ja sukupuolisen halukkuuden puolesta olisin kypsimmilläni siitettäväksi, ja toisaalta hedelmöitetyksi tulemisella alkaa olla jo kiire, kun ikää on tuo 44, vaikka onkin nuorekas ja seksikäs. Hedelmöittymisen todennäköisyydet yhdyntää kohti pienenevät tunnetusti iän myötä. Harmikseni mieheni otti ja lähti heti, kun otin vauvakuumeeni puheeksi. Itsetuntoni oli tuolloin matalalla, sillä mieheni oli löytänyt itselleen nuoremman naisen. Seksihaluni eivät kadonneet miehen lähtemisen myötä, mutta itsearvostukseni oli ilmeisen matalalla, sillä aloin fantasioida alistumisesta sadistille, joka ei antaisi minulle eikä toiveilleni mitään arvoa eikä armoa. Vauvakuumekaan ei hellittänyt. Käännyin hedelmöityshoitoja tarjoavien yksityisten klinikkojen puoleen, mutta keinohedelmöitysten hinnat olivat aivan liian suolaisia kaltaiselleni yksihuoltajuuteen valmistautuvalle naiselle. Eräällä hieman poikkeukselliseksi osoittautuneella yksityisklinikalla alkoi sitten tapahtumasarja, joka johti onnistuneeseen hedelmöitykseen – olosuhteissa, joista kerron tässä tarinassa.

Aluksi en havainnut mainitussa yksityisklinikassa mitään eroa niihin klinikoihin, joilla olin jo turhaan vieraillut. Kuten aiemmilla kerroilla, minua oli vastassa suunnilleen ikäiseni nainen tyypillisessä sairaanhoitajan asussa. Tämä nainen esitteli itsensä Ritvaksi ja kertoi valmistuneensa juuri kätilöopistosta. Hän johdatteli minut peremmälle toimistoon, joka ei ollut ihan tavanomainen. Huonetta hallitsi kirjoituspöydän eteen sijoitettu peilien ympäröimä korkea jakkara, jolla stondasi muhkea tekopenis. Jakkaran korkeus selittyi koneistolla, joka vaadittiin peniksen vibratoimiseksi ja tuolin pyörittämiseksi akselinsa ympäri. Ritva selitti tuolin käyttöä samalla, kun alkoi ruuvailla penistä irti tuolista valittaen, ”ettei meillä ole muuta tuolia haastattelua varten”.

Tuolin toimintaperiaate oli yksinkertainen: alaston nainen istui spermalla täytetyn tekokullin sisäänsä. Samalla, kun tekokullin vibraattori käynnistyi, alkoi koneisto pyörittää tuolia niin, että siitettävä alaston nainen saattoi ympärillään pyörivistä peileistä nähdä vartalonsa ja kasvoillaan vibraation lisääntyessä vaihtelevat ilmeet. Hedelmöitys onnistui parhaiten naisen lauetessa, joten stimulointia lisättiin asteittain kunnes alaston vartalo ei enää istunut ryhdissään vaan alkoi kiemurrella vartaassaan lähestyvää orgasmia ennakoiden. Tällöin laukaisijaa pitelevä henkilö – yleensä naisen steriili aviomies – painoi katkaisijasta, jolloin vibraatio naisen emättimessä saavutti huippunsa ja tykitti spermaa suoraan kohdunsuulle.

Ritva asteli kirjoituspöytänsä taakse tarkoituksenaan haastatella minua tulevaan hedelmöittämiseeni liittyvistä seikoista ja viittasi minua kapuamaan korkealle jakkaralle haastateltavaksi. ”Istutusjakkarasta” ruuvattu yllättävän aidolta näyttävä tekopenis stondasi nyt kirjoituspöydän rekvisiittana. Katseeni kiinnittyi kirjoituspöydällä pullistelevaan uljaaseen tekopenikseen ja pohdin, miltä tuntuisi istua alastomana tässä tuolissa tuollainen kalu syvällä emättimessä. Äkkiä tuoli alkoi automaattisesti pyöriä hitaasti akselinsa ympäri, ja peilit alkoivat lupaa kysymättä esitellä kasvojani ja vartaloani joka suunnasta.

Olin pukeutunut seksikkäästi (kuten tavallista) nahkaiseen minihameeseen ja nahkaiseen toppiin, sääriäni ja reisieni alaosaa korostivat huippukorkeilla koroilla varustetut saappaat. Kasvoillani oli kohtuullinen meikki, huulilla punaa ja poskiväriä. Kasvoillani ei näy ikääntymisen merkkejä, ja näytän miesten mukaan korkeintaan kolmevitoselta. Mustat hiukseni olivat kahdella saparolla. Hikoilin posket kiimasta punaisina kädet sylissä vapisten, reisisaapas polven päällä, hitaasti pyörivässä lihakarusellissa, kun haastattelu alkoi. Kesä oli kuumimmillaan, hormonit hyrräsivät ja nahkahame allani kostui vääjäämättömästi.

Minua haastateltiin aluksi terveydentilaani liittyvistä peruskysymyksistä ja mahdollisista erityisruokavalioista. Sen jälkeen minulta kyseltiin hieman aiemmasta seksuaalihistoriastani, koska menetin neitsyyteni, oliko minulla ollut monia partnereita ja millaisesta seksistä pidin, olinko kokeilunhaluinen ja millaisesta seksistä olin fantasioinut, mutta en ollut uskaltanut kokeilla. Kysymykset olivat siis hieman yllättäviä tilanteeseen nähden. Ehkä tarkoitus oli testata laadukkuuttani ja vasta rehellisten vastausten jälkeen pääsisin keinosiemennettäväksi arvokkaalla spermalla.

Paljastin mitään salaamatta, että menetin neitsyyteni ollessani 16-vuotias. Kyseessä oli ollut sovittu sessio silloisen kundikaverin kanssa. Ja kyllä, se oli tehnyt kipeää, vaikka likkakaverit olivat vakuuttaneet, ettei se sattuisi. Teinisuhteita oli ollut joitakin, sitten myöhemmin pari vakavampaa suhdetta nyt kariutuneen liiton lisäksi, mutta alttarille ei ollut johtanut yksikään. Kihloissa olin sentään ollut. Kerroin, että miehet haluavat yleensä nautiskella minusta takaa päin, koska minulla on kuulemma sellainen ”täydellinen räystäsperse”. Nautin myös itse eniten kyseisen asennon eläimellisyydestä. Alistumisesta olin jonkin verran fantasioinut koko ikäni, mutta lieviä sidontaleikkejä pidemmälle poikaystäväni eivät olleet menneet.

”Minulta saattaisi löytyä ratkaisu ongelmaasi. Voit vaikka tienatakin vähän. Meillä nämä keinohedelmöityshoidot ovat ihan yhtä hintavia kuin muuallakin.”

Ritva alkoi kertoa ikäisilleni nelikymppisille naisille suunnatusta siittolasta. Siitokset suoritettiin luonnonmenetelmällä astuttamalla eli minut sidottaisiin ja sitten minua naitaisiin tahdostani riippumatta muutaman isokullisen kundin toimesta. Nämä ”sonnit” olivat kuulemma nuoria komeita kundeja ja jokaisen sperma olisi tosi laadukasta. Astutukset tapahtuivat muutaman päivän periodeissa oikeassa navetassa. Lisäksi astutettavia naisia koulutettaisiin ja nöyryytettäisiin nussimisen ohessa vähän muutenkin. Yhden sessioperiodin jälkeen katsottaisiin, onko tiineys lähtenyt käyntiin. Kaikki tapahtumat kuvattaisiin myyntivideoille, sillä siittolaa ylläpidettiin pornotuotannosta saatavalla rahoituksella. Ritvan toimisto osallistui bisnekseen hankkimalla seksikkäitä milfejä maitotilalle pantavaksi.

Siittolan – komea kartano ja vanha kivinavetta pihakarsinoineen - omistivat jo iäkäs pariskunta, jotka jouduttuaan lopettamaan lehmien astutuksen maitotilallaan olivat ryhtyneet bisnekseen Ritvan kanssa. Lihatilalla oli luovuttu lehmistä, mutta astutusta ja karjanäyttelyitä jatkettiin nyt pornotuotannon merkeissä.

Ritva kertoi, että tämä entinen lihanjalostus- ja maitotila oli aikoinaan rakennettu syrjäiseen saareen, ettei tuotantoeläinten ääntely häiritsisi ympäristöä. Maitotila sopi siis nykyiseen siittolakäyttöön mitä parhaimmin. Tällaiseen seksiin liittyy nimittäin olennaisesti aina jonkin verran kipua. Navetassa naiset voivat mylviä kiimaansa pylly makeasti pystyyn sidottuna, eikä kukaan kuulisi piiskansivallusten kirvoittamia kirkaisuja ja tulisi keskeyttämään panemisen juhlaa. Korskea mesta alistaa ja alistua.

”Miltä kuulostaa?” kätilö kysyi. ”Koska sinulla ei ole mustasukkaista siippaa, suosittelemme ehdottomasti tällaista luonnonmukaista siitosta.”

En siis pääsisikään pälkähästä pelkällä keinosiemennyksellä, kuten Mansikit usein nykyään pääsevät. Nielaisin. ”Minulla ei taida olla vaihtoehtoja, jos haluan tulla raskaaksi.”

”Hyvä”, kätilö sanoi. ”Pikku hetki, soitan vain yhden puhelun ja sitten otetaan pari esittelykuvaa.”

Nyökkäsin, ja kätilö poistui sivuhuoneen ovesta. En ehtinyt arvailla kuin puolisen minuuttia, mitä esittelykuvat tarkoittivat, kun kätilö palasi. Asia olisi selvä. Siittolassa olisi täksi päiväksi vapaa astutusaika, ja minut voitaisiin heti valmistella päivän saapumiserään lihatilalle toimitettavaksi.

”Mutta otetaan tosiaan ensin pari valokuvaa. Tilalla halutaan vain varmistua lihan laadukkuudesta, kuten he asian ilmaisevat. Mutta sen puoleen sinulla ei todella ole mitään hätää, päinvastoin.”

Vartaloani värisyttivät pervolta kuulostavat puheet lihakuljetukseen ja siitokseen valmistautumisesta ja nännini nousivat pelosta pystyyn. Samalla irstaat puheet kuitenkin kiihottivat minua ja päätin antautua kaikilla aisteillani tulevaan seksinäytelmään. Tässä oli nyt tarjottu tilaisuus toteuttaa salaisimmat ja brutaaleimmat alistumisfantasiani. Pää rohkeasti pystyssä lähdin kuvattavaksi takahuoneeseen, nahkasaappaiden korot seksikkäästi lattiaan kopisten, kädet rennosti kupeilla heiluen ja lanteet aistikkaasti mustaan nahkahameeseen (vielä toistaiseksi) piilotettua kiimasta kostuvaa pyllyä keinuttaen.

Kuvaushuoneessa olivat kameran lisäksi hoitopöytä rasvoineen, gynekologin tuoli ja poseerauskoroke, jossa minusta otettiin ensimmäiset otokset. Ne olivat kokokasvokuva sekä kuvat kasvojen molemmilta sivuilta ja niskapuolelta. Niskakuva otettiin niin, että katsoin olkapääni ylitse suoraan kameraan. Seuraava kuvasarja otettiin sitten samassa paikassa ja samoissa pään asennoissa kuitenkin niin, että suuni oli levitetty metallisella levittimellä apposen auki ja kieli roikkui ulkona esillä.

Poseerauskorokkeella otettiin vielä kokovartalokuvat, joissa esiinnyin silloisessa asussani eli paidassa ilman rintaliivejä (nännit törröttivät pelosta pystyssä ja se ikuistui otoksiin), mustassa nahkaminihameessa, niin ikään mustissa stay-upeissa ja korkeakorkoisissa reisisaappaissa. vartalokuvat otettiin edestä ja molemmilta sivuilta sekä selkäpuolelta niin, että katsoin kameraan suu ammollaan. Kaikissa kokovartalokuvissa poseerasin suu avattuna ja kieli ulkona.

Seuraava kuvasarja otettiin paidan riisumisen jälkeen ja niissä esiteltiin rintojani eri suunnista. Poseeraan kuvissa utareet kuolassa, ja suunlevittimen tarkoitus olikin saada näihin vedoksiin sadistista sävyä. Hameen riisumisen jälkeen alapääni kuvattiin kaikista suunnista. Seisoin näissä kuvissa sekä stringit jalassa, jolloin pakarani tulivat jo paljaina esiin, että ilman stringejä. Kuvaajan kehotuksesta otin nyt leveän haara-asennon ja posliinipillu tuli maukkaasti näkösälle.

Loput kuvat otettiin gynekologin tuolissa. Vartaloni oli nahkasaappaita lukuun ottamatta täysin paljas ja suuni levittimellä ammolleen aukaistu. Ohjeiden mukaan nostin saappaankorot tuille ja aukaisin haarani. Kun häpyhuuleni vedettiin erilleen spekulalla, niin myös alapään aukot tuli kunnolla taltioitua ja kuvat lähtivät suoraan siittolaan, jonne vartaloani tarjottiin käsiteltäväksi ja siitettäväksi.

Seuraava toimenpide vartalolle suoritettiin hoitopöydällä. Asetuin mustalla nahkalla vuoratulle hoitopöydälle selälleni, ja kätilö poisti levittimen kuolaavasta suustani sekä spekulan kiimanestettä valuvasta hävystäni.

”Terve tyttö”, Ritva sanoi vetäessään kumihansikoita käsiinsä. ”Vuodat oikein kunnolla, kuten asiaan kuuluu.”

Vartaloni öljyttiin ensin vatsapuolelta. Kätilö leipoi tissejä kun taikinaa ja pursotti aina vain lisää rasvaa vatsalle, josta sitten levitti voidetta posliinipillulle ja reisille.

”Kontallesi!” kuului seuraava komento. ”Oikein reipas pyllistys sitten, niin saadaan perse kunnolla rasvatuksi.”

Pyllistin selkä notkolla ja rasvatut nänninpäät kohtasivat hoitopöydän kuuman nahkan. Värisin kiimasta ja häpeästä kätilön pursottaessa reilusti rasvaa selälleni ja alkoi kursailematta leipoa ja levitellä runsaita pakaroitani. Pakaravakoon lorautettiin kylmää rasvaa ja olin kiusallisen tietoinen siitä, että pilluni lisäksi myös persereikäni näkyi nyt selvästi. Kätilö työnsikin sormenpäätä hieman peräaukosta sisään voidellen suolta vastaanottavaiseksi.

Lopulta puhelin piippasi tekstiviestiä. Odotin rasvattu perse hoitopöydällä pystyssä siittolan mahdollista hyväksymispäätöstä. Kätilö nyökkäsi hyväksyvästi.

”Sinut on hyväksytty. Siittolassa on tänään kuulemma herkullinen kattaus. Voinko jo onnitella? Itse astutushan on nopeasti ohitse ja pääset nauttimaan äitiyden onnesta.”

Itse kyllä tiesin, että vasta tästä hetkestä tosi koitokseni alkaa, mutta mieleeni ei enää tullut perua mitään. Asiat olivat ajautuneet jo aivan liian pitkälle.

Kätilö kiristi nahkakorsetin uumalleni. Korsettia ja korkeakorkoisia nahkasaappaita lukuun ottamatta olin täysin alasti. Nännit sojottivat lähes kipeää tehden rasvatuissa tisseissä – vai pitäisikö sanoa utareissa.

”Tulisitko sitten vielä hetkiseksi toimistoon, niin täytetään pari lomaketta ja jos haluat, minulla on kansiossa joitakin valokuvia siittolasta ja sen toiminnasta.”

Toimistohuoneessa allekirjoitin lomakkeet, joilla Ritvan toimisto ja siittola vapautuvat vastuusta, ”jos jotain sattuisi” ja joissa vakuutan olevani messissä vapaaehtoisesti. Lopuksi minulle näytettiin pari kuvaa itse toiminnasta. Ensimmäisessä kuvassa tyttöä kuljetetaan hihnassa astutettavaksi. Tyttö, tai oikeammin nainen, on nelinkontin ja alasti kaulapannassa ja korkeakorkoisissa kengissä ja hänen kasvoiltaan saattoi helposti lukea pelon ja jännityksen. Naista kuljettava nuorukainen oli täysin alasti, siitin toimintavalmiina pystyssä.

Toinen kuva toi esiin maitotilojen tehotuotantomallin. Kuvassa peräti kolme alastonta naista on sidottu samanaikaisesti astutustelineeseen rinnakkain takapuolet pystyyn. Samassa kuvassa kolme nuorukaista rasvaili pitkiä ja paksuja kyrpiään voimakkaat lihakset hiestä kiillellen astumisvuoroonsa valmistautuen. Naiset vilkuilivat meisseleitä pelokkaina öljytyt pillut ja persereiät tarjolle pyllistettynä ja suuaukot levittimillä aukaistuina. Tuollainen kohtalo minuakin siis odottaisi.

”Onko sinulla vielä viimeistä toivomusta, ennen kuin sidon sinut kuljetusvalmiiksi?”

Pyysin savukkeen. Kätilö hymähti.

”Tytöt pyytävät lähes poikkeuksetta viimeistä savuketta riippumatta siitä, tupakoivatko he vai eivät. Sitä varten minulla on aski varattuna.”

Vedin rauhoittavaa savua syvälle henkeen ja päästin keuhkoissa vierailleen savun aistillisesti naiseudestani nauttien ulos kehostani sierainten ja avointen huulten lävitse.

”No niin”, Ritva sanoi. ”Kuljetusauto saapui. Laitahan kädet selän taakse.”

Käsiraudat napsahtivat lopullisen kuuloisesti selkäni takana.

”Avaahan suu. Oikein isosti auki!”

Kun suupallo oli asennettu, matka siittolaan saattoi alkaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute