Herkku-puhelin
Työmiesten orjana
puujalka

Olin pari kuukautta sitten mennyt naimisiin ja muuttanut uuden mieheni kanssa hänen kotitilalleen. Peilissä näin nuoren 24-vuotiaan blondin jonka kurvit ja muodot olivat kohdallaan. Patrikin, mieheni kotitalo oli ollut muutaman vuoden kesälomakäytössä ja tarvitsi remonttia vakituista asumistamme varten. Mieheni työ vei hänet välillä kauaksi ulkomaille. Hän työskentelee paperikoneiden huollossa. Ennen lähtöään hän oli solminut urakkasopimuksen vierasmajan kunnostuksesta. Reino ja Matti, remonttimiehemme olivat molemmat jo yli viisikymppisiä ukkoja, jotka olisivat sopineet minulle isäksi. Jouduin jäämään heidän kanssaan kun mieheni lähti työreissulle. Laittelin ukoille ruokaa ja keittelin kahvit. Olin kyllä huomannut heidän lipevät katseensa millä he tuijottivat minua himokkaasti. Sain kuulla pieniä kaksimielisiä vihjailuja, mutta en antanut itseni provosoitua, vaan heitin jotain sopivaa takaisin. Kuulin kerran kahvitauon aikana ukkojen keskustelun kun he luulivat olevansa kahden kesken. Olisi tosi kutaa päästä vetämään tota emäntää viikseen. On sillä niin hyvät muodot että…..

Viikko kului ja koitti perjantai. Oli sovittu, että lämmitän ukoille saunan, niin pääsevät sitten lähtemään viikonlopuksi koteihinsa. Olin juuri lisäämässä viimeisen pesällisen puita kun urokset tulivat rantasaunalle. Täytyy pestä paikat puhtaiksi, että pääsee tyhjentämään pussit vaimon makurakoon, heitti Reiska. Joo, pillun puute se on täälläkin, säesti Matti. Tuhrautuu vaan turhan paljon aikaa tuohon kotikäyntiin ja urakkakin rupeaa kusemaan yhden paikan puutteen vuoksi, lisäsi Reiska. Häivyin nopeasti ja jätin ukot saunalle typerine juttuineen.

Maanantai koitti ja kaverukset ilmestyivät tontillemme. Nyt on niin köykäinen olo että, hymisteli Matti. Kyllä oli muija ihmeissään kun porasin sitä monta laakia, kehuskeli Reiska. Meidän firmasta tulee huomenna muurari sitä takan korjausta varten. On sitten salskea ja komea uros. Saattaa emännän pöksyt kostua. Jaahas, minä lähden tästä keittämään kahvit, niin pääsette aloittamaan työt.

Tiistaiaamuna heräsin myöhään ja kuulin alahaalta jo miesten äänet. Joukossa oli uusi ääni ja se tuntui jotenkin tutulta. Eihän se voi olla mahdollista, ajattelin. Puin nopeasti ylleni ja menin alakertaan. Jannen suu levisi hymyyn kun hän näki minut. Entinen miesystäväni siinä seisoi edessäni. Olimme eronneet ystävinä puoli vuotta aikaisemmin. Syynä ei todellakaan ollut huono seksi, se oli ainoa joka oli pitänyt meitä yhdessä niinkin kauan. Ai sitä ollaan vanhoja tuttuja, kyseli Reiska.

Janne osuus urakasta tuli päätökseen keskiviikkona ja hän kyseli, olisiko mahdollista käydä saunassa ja ottaa kavereiden kanssa muutamat oluet. Näin kun Reiska ja Matti tulivat kaulakkain saunalta ja suunnistivat kohti aittaa missä heillä oli makuusijat. Olivat aika tuiterissa molemmat. Katselin ja odottelin Jannen saapuvan myös saunalta. Hän oli siirtänyt lähtönsä aamulle ihan suosiolla kun sanoi ottavansa myös olutta.

Lähdin huolestuneen saunalle katsomaan ettei Jannelle vaan ole käynyt mikään vahinko. Pukuhuoneessa näin hänen vaatteensa roikkumassa naulassa. pesutiloista tai saunasta ei kuulunut mitään ääniä. Raotin varovasti pesuhuoneen ovea ja näin Jannen seisomassa suihkunurkkauksessa. Mies runkkasi minulle niin tuttua kaluaan. Tunsin miellyttävän värähdyksen alapäässäni. Seksi meillä oli aina ollut todella hyvää Jannen kanssa. Hän sai minut laukeaman todella helposti. Viimeksi olin ollut mieheni kanssa melkein kaksi viikkoa sitten ja halut tuntuivat jo olevan korkealla. Janne huomasi minut ja peruutin takaisin pukuhuoneen puolelle anteeksi pyydellen. Janne tuli perässäni ja puristi minut syliinsä. Sanomatta sanaakaan hän käänsi minut ympäri ja painoi minut pukuhuoneen pöydälle vatsalleni ja nosti kellohameeni korviini. Pikkuhousuni riuhtaistiin alas reisilleni ja hänen toisen kätensä sormet levittivät vittuni. Kalu tuli sisääni vaativana ja kovana. Olin aivan märkä ja kiihkoissani. Ulisin hänen kiihtyvien työntöjensä tahdissa. Pane mua , pane, ota mut, ulisin. Janne tarttui molemmin käsin lantiostani ja nussi minua raivoisasti. Annoin ihanan orgasmin tulla ja tunsin Jannen tyhjentävän kuumat spermansa sisääni. Otimme vielä uusinnan ja lähdimme nukkumaan, minä omaani ja hän kavereiden kämppään.

Kun aamulla heräsin, oli Janne jo lähtenyt. Reino ja Matti virnuilivat ja hetken jo pelkäsin, että Janne olisi mennyt heille jotain kehuskelemaan, mutta hautasin ajatuksen mahdottomana. Hän ei ollut sellainen.

Perjantai koitti ja lämmitin taas saunaa valmiiksi kun Matti tuli sisälle. Ei ole vielä valmista, huhuilin löylyhuoneesta. Me tässä ajateltiin Reiskan kanssa jättää väliin tuo kotipuoleen meno. No eikös poikia enää panetakaan, heitin vitsikkäänä. Kyllä panettaa, mutta nyt ajateltiin saada nuorempaa ja nätimpää. Mistäs te nyt sellaisen täältä maalta löydätte? Jospa meidän emäntä antaisi vähän makureikää. On sitä ukoilla otsaa, vauhkosin. Mitä luulet miehesi sanovan ja tekevän jos tietäisi, että kuukauden vanha aviovaimo jakaa persettään entiselle poikaystävälle, Matti tokaisi. Henkeäni salpasi, saatanan Janne, hän oli kuitenkin laverrellut. Ei Patrik usko teidän juttujanne, sanoin vapisevalla äänellä. Matti otti kännykkänsä esiin ja laittoi videon pyörimään. Jo äänistä kuulin miltä kuva näyttäisi. Et voi olla niin julmia, nyyhkytin. Eiköhän me päästä sopimukseen tästä asiasta, Matti sanoi kiihkeällä äänellä, tarttui minua kädestä ja alkoi johdattamaan minua pöydän luo. En pysty tähän, älä, anelin kauhuissani. Hän käänsi minut kohti pöytää ja tunsin kuinka käsi painoi selästäni ja taivuin linkkuveitseksi vasten pöytää. Minulla oli päälläni sama kellohame kuin ollessani Janin kanssa. Tunsin kuinka se nostettiin taas ylös selkääni ja Matti repäisi stringini nauhan poikki ja riekaleet putosivat toista säärtäni pitkin nilkkoihin. Kiimaisena hän työnsi kätensä takakautta vitulleni. Sormet työntyivät sisälleni. Olin valmiiksi märkä kun saunaan tullessani muistelin panoa Jannen kanssa. Säähän oot valmis pantavaksi, ei mun muija koskaan oo näin märkä, liukkaria joutuu pakostakin käyttämään, Matti kehuskeli tavaraani. Kuulin kuinka mies avasi vyönsä soljen ja housut putosivat alas. Levitäs nyt sitä sun ihanaa persettä, Matti käski ja siirsi jalallaan reiteni levälleen. Hän vei molempien kätensä kaikki sormet peukaloa lukuun ottamatta vitulleni ja levitti reikäni aivan auki. Tunsin kuinka hänen kuuma ja kova kullinsa tökki alapäässäni etsien avonaista reikääni. Paksu terska osui kohdalle ja Matti alkoi hitaasti työntyä sisääni. Kulli oli todella suuri ja se venytti minua tunkiessaan sisälleni. Ulvahdin kun mies runttasi kalunsa sisääni. Se ei onneksi sattunut, kiitos märkyyteni. Haukoin kuitenkin henkeäni kun kulli venytti vitunpohjaani. Tuntui kun se olisi valmis tunkeutumaan vatsaani. Matti alkoi työnnellä ensin hitaasti sisään-ulos. Hän kähmi rintani kouriinsa ja alkoi puristella ja hieromaan nännejäni. Kuulin kuinka hänen hengityksensä kiihtyi ja työnnöt tulivat voimakkaammiksi ja vaativammiksi. Ulisin tahtomattanikin. Mies riuhtoi lopussa hullun lailla ja tyhjensi spermansa vittuuni karjahdellen. Hyvä perse sulla ja ihanan tiukka vittu. Kyllä sen huomaa että et oo synnyttänyt, Matti kehui tavaraani ja veti veltostuvan kullinsa ulos. Tunsin kuinka spermanoro alkoi valua ulos. Olin niin läkähdyksissäni, että jäin makaamaan pöydälle. Reino tuli sisälle ja näki minut perse ja vittu levällään juuri nussittuna ja tavara turvonneena. Siinä on Reino sulle perse valmiiksi lämmiteltynä ja hoonattuna, ei muuta kun panemaan. Reino oli kärppänä takanani ja avasi housunsa. Hänellä oli paljon pienempi lemmennuija kuin kaverillaan. Ei paljon tuntunut missään kun oli tavara niin spermaa täynnä. Kaveri tikitti kuin ompelukone ja välillä häneltä aina lipsahti ulos. Mies rynkytti vielä hetken ja antoi kuumat lastit sisääni.

Istuin turtuneena keittiön pöydän ääressä kahvikuppi edessäni kun ukot tulivat saunasta. Kaadoin heille kahvit ja jouduin katselemaan heidän omahyväisiä naamojaan. Reiska nousi ja sanoi lähtevänsä nukkumaan. Matti jäi istumaan ja katseli minua kiiluvin silmin. Eiköhän se olisi sinunkin aika mennä nukkumaan, sanoin haukotellen. Minä ajattelin jäädä emännän viereen parisänkyyn lämmittelemään. Ei kyllä onnistu, kivahdin. No älä nyt, vai katsellaanko filmiä sitten miehesi kanssa, sitäkö sinä haluat? Hän kysyi pirullisesti hymyillen.

Makaamme vierekkäin aviovuoteessamme. Matti tarttuu käteeni ja vie sen kullilleen joka nipottaa täydessä valmiudessa. Tämä kaipaisi uusintaa, oli se saunapano niin hätäinen, hän sanoo. Käännyn kyljittäin ja tarjoan itseäni takaapäin, koska en halua nähdä ukon naamaa. Hän kuitenkin kääntää minut selälleni ja könyää reisieni väliin. Joudun levittämään itseäni ja mies ohjaa turvonneen kalunsa sisääni ja alkaa liikkua hitaasti. Makaan kuin kuollut lahna hänen allaan. Noinko sinä annat persettä sun miehelle, hän kysyy huohottaen jo raskaasti. Nosta nyt ne reitesi ylös ja anna kunnolla vittua, hän jatkaa ja työntää molemmat kätensä perspuolikkaitteni alle. Minun ei auta muu kuin totella, nostan polveni ylös ja levitän reisiäni vielä enemmän. Matti innostuu ja alkaa nussimaan voimalla. Hän pujottaa kätensä polvitaipeideni alle ja nostaa jalkani olkapäilleen painaen reiteni kiinni vartalooni. Vittuni puristuu entistä tiiviimmäksi hänen ison kullinsa ympärille. Pitkä ja paksu kulli venyttää paikkojani. Asento on todella alistava, en kykene itse tekemään mitään, olen panopuuna. Matti nauttii kun saa pillua nuorelta naiselta joka sopisi hyvin hänen tyttärekseen. Olen sulkenut silmäni, sillä en tahdo nähdä päälläni puuskuttavan Matin kasvoja jotka ovat himon vallassa. Koetan ajatella kaikkea mahdollista, mutta asento ja miehen iso ja paksu kyrpä hankaavat ihanasti klitoristani ja tunnen tahtomattanikin kiihtyväni. Häpeän tuntemuksiani, mutta en voi sille mitään. En halua näyttää tunteitani ukolle joka nussii minua nyt rajusti. Tunnen kuinka mehuni virtaavat vitustani kun iso kyrpä kirnuaa kiihtyvällä tahdilla tiukkaa reikääni. Matti alkaa korahdella ja tunnen kuinka hänen kyrpänsä alkaa sykkiä ja ruiskii kuumat spermat sisääni. Annan oman orgasmini tulla samaan aikaan.

Aamulla herään siihen kun tunnen jotain lämmintä haaravälissäni. Olemme nukkuneet ns. lusikassa, mies takanani. Matti tunkee aamuerektiossa olevan kullinsa sisääni. Onneksi hän laukeaa nopeasti ja pääsen aamutoimiin. Rakas mieheni on tulossa käymään kotiin. Olen käyn aamupesulla ja jynssännyt alapääni huolellisesti, vaihtanut lakanat, ja polttanut Matin repimät stingini takassa. En ole nähnyt Reinoa koko aamuna. Matti on jo mennyt työmaalle josta kuuluu vasaran kalke. Katselin kelloa huolestuneena. Vartin kuluttua pitäisi lähteä hakemaan rakas aviomieheni asemalta. Reino tuli sisälle ja katseli silmät kiiluen minua. Panettaa, hän sanoi. Mun pitää just lähteä hakemaan mun mies, sanon hätääntyneenä. Istu perseelles, Reino sanoi ja tyrkkäsi minut tuolille. Samalla hän avasi vyönsä ja antoi housujensa pudota nilkkoihin. Jo kalsarien pullistuksesta näin, että ukolla oli muna valmiiksi pystyssä. Reinon kalsarit tekivät seuraa hänen housuilleen ja kasvojeni edessä jökötti kulli. Ota suihin hän kähisi ja työnsi elintään huulieni väliin. Mietin hetken ja otin terskan suuhuni. Oli toimittava nopeasti. Tartuin toisella kädelläni hänen karvaisiin palleihin. Janne kehui minua aina siitä, että olin hänen mielestään ihan loistava imuttaja. Kyläreissuilla missä jouduimme yöpymään, hoitelin hänet usein ottamalla suihin. Oli siistiä hommaa. Pistän koko osaamiseni peliin, pyöritän kieltäni terskan ympäri, puristelen hellästi palleja ja runkkaan toisella kädelläni vartta. Reino ähisee ja nautiskelee. Tunnen kuinka kalu turpoaa vielä enemmän suussani. Päästän hänet suustani ja laitan toisen käteni kupiksi vastaanottamaan spermasuihkut. Tämä ei Reinolle kelpaa, ota suihin, hän komentaa. Jatkan imutusta ja odotan oikeaa hetkeä perääntyä. Mies tarttuu minua hiuksista ja puristaa itsensä vasten kasvojani ja tyhjentää pallinsa suuhuni. Osa ruiskahtaa suoraan kurkkuuni ja minun on pakko kakoa ja niellä kuumaa spermaa.

On keskiviikko ja huomaan miten ukot katselevat minua sillä silmällä himoiten. Heillä vain on yks ieste, mieheni, jonka kanssa olemme harrastaneet aktiivisesti seksiä. Pitäisi päästä hakemaan pari saranaa ja vähän muutakin tilpehööriä, sanoo Reino miehelleni. Voidaan mennä meidän autolla, mieheni vastaa nopeasti. Voin samalla tehdä viikon ruokahankinnat. Eikö me voitaisi mennä sitten yhdessä, koetan pistää väliin tai tulla nyt teidän kanssanne, lisään. Jää sinä tänne valmistelemaan saunaa ja iltaruokaa, meillä menee muutama tunti, mieheni sanoo minulle. Näen kuinka Reino iskee silmää Matille. Mieheni ja Reino lähtevät ja itse kiiruhdan vauhdilla saunalle. En kuitenkaan kauaa saa olla yksin kun Matti syöksyy sisään. Nyt tarvis saada persettä ja vähän äkkiä, on kovat jo piipussa, hän sanoo ja tarttuu käsivarteeni. Ei enää, ole niin kiltti, uikutan. Ukko tarttuu farkkujeni nappiin ja vetää vetoketjun alas. Olen käyttänyt koko ajan viimekertaisten panojen jälkeen housuja hillitäkseni ukkojen himoja. Himokkaat kädet nyhtävät housuja reisilleni ja mies työntää kätensä pikkuhousujeni sisään. On sulla täällä makoisa rako ja märkäkin vielä, hän huohottaa korvaani ja vetää pikkuhousuni farkkujen kaveriksi. Koska housuni ovat puolireidessä, ainoa asento nussimiseen on takaapäin. Joudun taas mahalleni tutulle pöydälle. Matti nostaa ylävartaloani ja napittaa paitapuseroni auki ja pujottaa sen päältäni. Rintaliivieni hakaset napsahtavat ja täyteläiset rintani vapautuvat hänen himokkaiden kättensä hyväiltäväksi. Tunnen paineen vitullani kun Matti yrittää tunkea mahtavan isoa kulliaan sisääni. En pysty levittämään jalkojani kun housuni ovat esteenä. Ukko räkäisee syljen kullilleen liukasteeksi ja tulee uudestaan reiälleni. Paine on kova ja hän saa työnnettyä terskansa sisääni. Tunnen kuinka lanteistani tartutaan molemmin käsin ja mies runttaa kalunsa sisääni. Haukon henkeäni ja ulisen. Matti nussii minua säälimättömästi, mutta ah niin kiihottavasti. Kun en voi tilanteelle kuitenkaan mitään, niin päätän ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Alan huohottamaan ja mies huomaa tämän. Taitaa pikkulutka tykätä isosta munasta vai mitä? hän kysyy. Oi oiiiiih, multa tulee, vingun ja anna orgasmin tulla. Matti jatkaa rynkyttämistä ja pian olen itse valmis uuteen nautintoon. Pane mua isolla kyrvälläsi, nussi, nussi, ihanaa…. kuulen sanovani. Olenko se minä? Kyrpä kovenee ja alkaa sykähdellä sisälläni. Matti karjuu ja runnoo, pääsen huipulle ja spermat ruiskuu paineella sisääni. Hän ottaa minut vielä kerran ja menemme yhdessä saunaan.

Seuraavana päivänä huomaan Reinon olevan kuin kissa pistoksissa, miestä panettaa ihan selvästi. Minusta ukko on tosi vastenmielinen ja lipevä. Vieläkin puistatti ottaa häneltä mällit suuhun. Sikamainen tyyppi jos sanon suoraan. Kaverukset alkavat houkutella miestäni kalareissulle. Minäkin houkuttelen häntä lähtemään ja ottamaan oppia. Lopulta mieheni innostuu ja lähtee etsimään vanhoja kalavehkeitään. Laitan heille eväät valmiiksi iltaa varten. Kun lähdön hetki koittaa, niin Reino rupeaa valittelemaan vatsaansa. No ei kalareissu yhtä miestä kaipaa, sanoo mieheni ja he lähtevät Matin kanssa järvelle. Katselen kun vene kääntyy niemen taakse ja palaan päärakennukseen. Reino istuu odottamassa minua keittiön pöydän ääressä. Olisikohan meillä jotain lääkettä kipuusi sanon ja otan lääkelaatikkomme esiin. Tämä tauti lähtee nussimalla, hän sanoo ivallisesti. Minulle valkenee, että kaverit ovat juonineet mieheni pois tieltä ja Reino pääsisi panemaan. Hän tarttuu minua kädestä ja riuhtoo minut makuuhuoneeseemme. Ukko istahtaa sängynlaidalle, riisu, mä haluun nähdä nuorta kroppaa. Minun ei auta muu kuin totella. Lopulta seison äijän edessä pelkät rintsikat ja stringit jalassani. Riisu, riisu nyt vaan, hän komentaa. Seison alastomana hänen edessään. Tule lähemmäs hän kähisee. Astun hänen eteensä ja käppänä työntää toisen kätensä vittuuni ja hieroo toisella rintaani. Mene sänkyyn mahallesi. Teen työtä käskettyä. Katsos mitä kaupungin apteekista löytyi , hän sanoo ja näyttää minulle durexin liukuvoidetta. Mihin sinä tuota tarvitset, kysyn arasti, vaikka pahat aavistukset valtaavat mieleni. Vastaus tulee pian. Hän istahtaa viereeni sängylle ja puristaa geeliä peppuvakooni. Tunnen kuinka neste valuu alaspäin vaossani. Reino vie sormensa peppureiälleni ja työntää voidellun sormensa sisääni . Voi hyvä Jumala, ei, et saa, anelen itkua vääntäen. Minä ei ole otettu koskaan takareikään ja pelkään kuollakseni. Haukun ukkoa siaksi ja uhkaan kertoa miehelleni. Joo kerrotaan ihan yhdessä ja katsellaan videoita, hän naurahtaa. Juttu on kyllä nyt niin, että pikkurouva antaa persettä ja sillä siisti. Mies riisuu vaatteensa ja hänen pieni kalunsa on pystyssä. Reino levittää voidetta kalulleen ja könyää päälleni. Levitä reites, että saan mulkun sisään, hän komentaa työntäen polvensa reisieni väliin jotka avautuvat väkisinkin. Tunnen kuinka hän työntää terskaansa vasten peppureikääni joka alkaa venyä paineen alla päästäen tunkeilijan viimein sisälleen. Kiitän onnenani, että miehellä on pieni kalu ja käytössä on liukastetta. Koitan rentoutua ja toivon hänen laukeavan nopeasti. Siirrä reites yhteen, hän sanoo ja siirtää omat jalkansa omieni ulkopuolelle. Oi, nyt puristaa ihanasti, hän huohottaa ja alkaa naimaan hitaasti. Välillä hän pidättelee itseään kyrpä syvällä suolessani. Tätä hidasta panoa on kestänyt jo ikuisuuden ja ukko vaan jatkaa. Anna tulla, anelen. Kohta sieltä voi tulla jo kalamiehet takaisin, hätyytän. Sitä varten on keksitty puhelin hän vastaa. Matti soittaa kun lähtevät ja siitä kuluu vähintään puolituntia, hän huohottaa. Lopulta ukon himot kuitenkin voittavat ja hän nussii lopun rajusti ja reikääni säästämättä. Oloni helpottaa kun tunnen hänen elimensä sykkivän ja tyhjentävän lastinsa suoleeni.

Urakka on valmis ja huokaan helpotuksesta. Viimeinkin piinani päättyy ja iljettävät ukot lähtevät. Iloni on kuitenkin ennen aikainen. Mieheni on tyytyväinen työhön ja päättää rakennuttaa meille vielä leikkimökin mahdolliselle perilliselle ja vanhan ladon kattokin pitää muka uusia. Miehille riittää töitä vielä kuukaudeksi eteenpäin. Kaiken lisäksi mieheni työpari sairastuu ja hän joutuu lähtemään Kanadaan työkomennukselle kolmeksi viikoksi.

Elämäni on vakiintunut, pidän hametta, mutta pikkuhousut eivät kuulu enää kalustoon. Olen ns. aina valmis pantavaksi. Matti nussii minua joka toinen päivä kaksi kertaa peräkkäin ja inhottava Reino survoo pienen kyrpänsä aamuin illoin perseeseeni tai otan häneltä spermat suihini hänen halujensa mukaan.

Matti on muuttanut majansa aviosänkyymme ja nukkuu kanssani. On aamu ja häntä panettaa. Hän vetää minut päällensä ja seivästää isolla kalullaan josta olen jo oppinut nauttimaan. Reino avaa oven ja näky kiihottaa häntä. Taskusta löytyy geeliputkilo ja loput arvaattekin. Kaveri tunkeutuu toiseen reikääni ja oloni on tosi täyteläinen. Saan kahta miestä yhtä aikaa. On se niin irstasta, mutta niin kiihottavaa. Annan orgasmin tulla, se vie koko naisen.

Ennen lähtöään mieheni tulee aamulla kylpyhuoneesta ja heiluttelee ehkäisypillerikiekkoani ja sanoo, näitä ei sitten enää tarvita ja hän tyhjentää pillerit WC pönttöön. Tämä aiheuttaa minulle uuden ongelman. Reinon suhteen asia on ok, hän laskee lastinsa pyllyyni tai suuhuni, mutta Matin kanssa täytyy varoa.

Matti on päälläni ja nussii ihanasti. olen kiihkoissani ja haluan tuota isoa kalua sisääni. se täyttää minut ja vie taivaisiin. Vielä vähän Matti, nussi, nussi, anna isoa kyrpää. Multa tulee. pitää vetää ulos, hän huohottaa. Minä haluan hänen isoa munaa ja kiedon jalkani hänen lanteittensa ympärille ja annan ihanan orgasmin tulla. Matti ei pysty irtautumaan, hänen siemenensä suihkuaa sisälleni.

Mieheni palaa kotiin ja kuukautiseni ovat myöhässä, Matti on pannut minut paksuksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute