Herkku-puhelin
Kotiavustaja Ira
Ira papan pantavana

Näin kesän jäätyä taakse muistelin erästä kuumaa kesää parikymmentä vuotta sitten jolloin toimin kotiavustajana pienessä maalaiskylässä. Työ oli rankkaa mutta myös ihan hyväpalkkaista ja jäihän sieltä ainakin yksi hyvä muisto.

Toimin tuolloin avustajana leskeksi jääneellä miehellä, Osku nimeltään. Osku asui omakotitalossa ja oli ns. hiukan yksinkertainen. Kehitysvammasta ei voinut puhua mutta kuten siihen aikaan sanottiin että Osku oli höppänä. Hän oli valtavan kokoinen ja lihaksikaskin mutta päänuppi ei vain toiminut. Hän oli pikkaisen yli kuusikymppinen eläkeläinen ja auttelin häntä talon eri töissä. Itse olin omasta mielestäni ihan siistin näköinen muodokas, ehkä hiukan pikkuisen liiankin muodokas pitkän tumman tukan omaava onnellisesti naimisissa oleva pikkurouva.

Oli kuuma kesäpäivä jälleen ja menin tutusti perjantaina Oskun asunnolle hoitamaan hänen arkirutiineitaan. Yllätyin kun Osku oli jo aamupäivällä lämmittänyt hirsisen rantasaunansa kylpykuntoon. Tärkeimmät työt tehtyäni ja saatuani paikat kuntoon Osku pyysi minua saunottamaan itseään. Tottakai suostuin koska olin ennemminkin pessyt Oskun aina perjantaisin, tosin en rantasaunassa vaan ihan sisätiloissa olevassa kylpyhuoneessa. Tiesin Oskun mielenkiinnon minua kohtaan koska tiesin hänen tarkkailevan minua hyvin tiiviisti kun siivosin tai pesin ikkunoita hänen luonaan. Aiemmin pesuhommissa oli talvella sattunut pieni episodi. Osku tarrautui kesken pesemisen kumiseen essuuni kiinni ja työnsi kätensä essun alle puristellen rintojani. Toruin häntä silloin kovasti ja sanoin lopettavani pesemisen mikäli ne kädet eivät pysy kurissa. Silloin näin Oskun ryhmysauvan haarojen välissä ja olihan se vaikuttava näky. Täydessä seisokissa oleva kalu kurotti vanhan miehen napaan asti ja voi jestas että se oli paksu! Katselin sitä silloin punastuneena ja lopetin pesemisen siihen ja komensin Oskua pukemaan.

Kävelimme rantasaunalle yhtä matkaa ja saunan pukuhuoneessa puin Oskun jo löylytellessä bikineitteni päälle kumisen essun. Odottelin saunan eteisessä varmaan puoisen tuntia ja mietin tulevaa viikoloppua mieheni kanssa. Astuin viimein saunaan ja kova kuumuus iski vasten kroppaani. Seisoin kuminen essu päälläni ja kumisaappaat jalassa ja kehoitin Oskua tulemaan alas lauteilta. Hetken vilvoiteltuaan hän istuikin saunajakkaralle ja aloitin hänen pesemisensä. Vaahdotin koko miehen pesuaineella ja Osku kehoitti minua pesemään erityisen hyvin myös hänen alapäänsä. Vaahdottaessani hänen kaluaan huomasin sen taas turpoavan ja hakeutuvan yläasentoon. Hetken mielijohteesta aloitin hennon runkkausliikkeen kalulle, se tuntui räjähtävän niin kovana se seisoi. Osku intoutui ja pyysi ynisevällä äänellä lisää, hän kyllä korvaisi vaivan rahalla. Jatkoin hymyillen tuon patukan hoitoa ja Osku tuntui olevan seitsemännessä taivaassa. Tiesin että teen väärin mutta jotenkin tuo tilanne vei mennessään, tunsin jopa itsekin kastuvani. Osku riuhtaisi kumisen essun päältäni, samantien lensivät rintsikkani saunan lattialle.

Nyt tuo lihaskimppu vasta intoutui toden teolla. Hän näykki rintojani ja puristeli niitä samalla kun runkkasin hänen kaluaan. Potkaisin kumisaappaat jalastani ja Osku repi pikkuhousut päältäni. Jokin sanoi sisälläni etten voi jatkaa mutta hinmo sai vallan minussa. Oskun kädet tekivät hyvää pillussani ja tunsin valuvani kuin tulivuori. Olimme molemmat yltäpäältä vaahdossa ja oli vain ajan kysymys mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Yhtäkkiä ajattelin menneeni liian pitkälle, en minä voisi antaa tuolle vanhalle höppänälle omaa aarrettani, se kuului vain mieheni käyttöön. Keskeytin Oskun ja pyysin että lopettaisimme leikin ja pesisin hänet. Osku käänsi minut äkisti syliinsä ja kantoi minut ylälauteille, tiesin että en pääsisi pakenemaan enkä ollut varma halusinko sitä edes?

Väistämätön tapahtui. Saunan lämmössä Osku levitti reiteni ja työntyi sisääni. Tuo tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta myös minulle. Tunsin halkeavani vaikka olin märkä alapäästäni. Minua ei koskaan oltu naitu sellaisella lihanuijalla, kipu muuttui kuitenkin ihanaksi kutinaksi vatsanpohjassa. Ensin pieniä kevyitä painalluksia, kourat hieroivat turvonneita rintojani. Sitten kova ponnistus ja Oskun kalu upposi koko mitaltaan minuun ja alkoi reipas nainti. Sain tuon käsittelyn aikana orgasmin ja tärisin kun Osku vielä jatkoi panemistaan. Ehkäisyä ei ollut minkäänlaista ja kauhulla ajattelin miten saisin Oskun päältäni enenkuin hänellä tulisi. Yritin maanitella häntä vetämään kesken pois mutta hän ei kuunnellut. Olin kuin naulattuna lauteilla selällään ja paksu kyrpä takoi alapäätäni kiihtyvällä tahdilla. Viimeinkin Osku alkoi vavahdella päälläni ja tunsin kuinka spermaa tuli paineella pikku pimppini täyteen. Osku karjui ja työnteli vielä muutaman kerran pohjaan saakka, itse olin punaposkinen ja rättiväsynyt. Noustuani lauteelta alas sperma valui pitkin sääriäni kuin olisin ollut joukkopanon uhri. Peseskelimme itsemme hiljaisuuden vallitessa ja siirryimme päätalon puolelle.

Vannotin Oskua olemaan hiljaa tapahtuneesta, ei hän oikein edes ymmärtänyt. Seuraavat viikot pelkäsin tuleeko kuukautisia ollenkaan, onneksi ne tulivat. Ei ollut papalla siis siittiöitä tarpeeksi (onneksi) mutta sellaisen muiston tuo vanha mies antoi minulle että nykyäänkin punastuttaa miettiä sitä! Se kalu ei unohdu!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute