Herkku-puhelin
Peppuneitsyyden menetys
Panolutka

Olin jo pitkään haaveillut kyrvästä perseessäni. Halusin tietää, miltä se tuntuu, kun jäykkä kalu porautuu peräaukostani sisään ja alkaa venyttää suoleni seinämiä. Terska hankaisi eturauhastani vasten ja tuntisin oloni täytetyksi. Millaista olisikaan laueta kuuman kullin rassatessa anaaliani? Unelmani toteuttamiseksi selasin netti-ilmoituksia seuranhakusivustoilla. En pitänyt itseäni homona, mutta olin valmis antautumaan miehelle kokeakseni persepanon autuuden.

Pari tuntia selattuani ja samalla kyrpää hyväiltyäni vastaan tuli kiinnostava ilmoitus, otsikoltaan "Kyltymätön transseksuaali hakee panolutkaa, mieluiten perseneitsyttä". Olin katsonut shemalepornoa usein ja shemalen pantavana oleminen tuntui luontevammalta kuin miehelle antautuminen. Otinkin yhteyttä ilmoittajaan ja asiat etenivät vauhdilla.

Pian olinkin ilmoittajan kotiovella. Meinasin jo kääntyä pois, mutta lopulta keräsin rohkeuteni ja soitin ovikelloa. Oven avasi hemaisevan seksikäs tummahko nainen tiukassa iltapuvussa. Pitkät hiukset, pyöreät rinnat ja täyteläinen takamus. En olisi uskonut häntä transseksuaaliksi.

Nainen esitteli itsensä Elleniksi ja kertoi olevansa Brasiliasta kotoisin. Juttelimme niitä näitä ja tilanne alkoi muuttua koko ajan kiihkeämmäksi. Ellen istui vieressäni sohvalla ja asetti kätensä polvelleni minun kertoessani, mitä halusin tapaamiseltamme. Pikku hiljaa hän hivutti kättään kohti nivusiani ja kaluni alkoi kovettua housuissani. Ellen kuunteli kiima silmissään, kun kerroin haluavani tulla otetuksi. Hänen kätensä osuivat housuissani jöpöttävään kaluuni ja hän kiljahti iloisesti:

"Mikäs se täällä on? Kova patukka Ellenin nuoltavaksi, vai mitä?", Ellen tokaisi ja vinkkasi minulle silmää. Hän alkoi kiireesti avaamaan vyötäni ja pian housuni lensivätkin kaaressa lattialle. Kyrpäni oli lähes täydessä tanassa ja sojotti alushousuistani kutsuvasti. Ellen käski minun nousta ylös ja ottaa paitani pois. Samalla hän sujautti bokserinikin jaloistani ja ahmi katseellaan kiristävistä vaatteista vapautunutta kulliani.

"Aika maistaa tätä herkkupatukkaa", Ellen sanoi ja laskeutui polvilleen eteeni. Aluksi hän alkoi kutitella kielellään pallejani. Välillä hänen voimakkaat kouransa hyväilivät pakaroitani, välillä ne eksyivät nänneilleni, välillä välilihan alueelle. Pitkän ja piinaavan ajan kuluttua Ellen lopulta painoi huulensa kalulleni ja se upposi syvälle hänen kuumaan kosteaan nieluunsa. Ähkäisin nautinnosta.

Ellen lutkutti kyrpääni pitkän tovin antaumuksella ja aina välillä hänen suussa kostuttamansa sormi eksyi anukseni ympärille. Sormi hieroi hellästi ryppyreikääni ja meinasi lipsahtaa sisäänkin muutamaan otteeseen. Olin täysin kiimainen ja jo valmis laukeamaan, kun Ellen komensi minut kontalleni sohvalle. Tunsin oloni lutkamaiseksi pyllistäessäni tuolle kiimaiselle transseksuaalille. Polveni olivat levällään ja Ellenillä oli suora näkymä jäykkään kaluuni, roikkuviin kivespusseihini ja pakaroideni välissä mollottavaan peppureikääni.

"Onpa tiukan näköinen ryppyreikä. Ei ole kyrvällä pilattu. Vielä, hahah", Ellen totesi aikansa näkymää ihailtuaan ja siirtyi lähemmäs takapuoltani.

Voihkaisin avuttomasti, kun Ellen levitti pakarani käsillään ja alkoi nuolemaan tiukkaa anustani. Ylösalas, kierrellen ja välillä kieltään sisääni tunkien hän lämmitteli reikääni tulevaa panosessiota varten. Ähkin nautinnosta, kun Ellen vielä alkoi lypsää kaluani samalla. Olin taas lähellä laukeamista, kun hän äkisti lopetti runkkaamiseni.

"Polvillesi, lutka!" Ellen käski. Tein työtä käskettyä. Ellen oli näköjään jossain välissä riisunut iltapukunsa, sillä nyt silmieni eteen ilmestyi taivaisiin osoittava suonikas kyrpä. Se oli ainakin 20-senttinen ja lähes ohuen ranteen paksuinen, arvelin. Kalu seisoi niin kovana, että esinahka ei peittänyt kokonaan jo hiukan turvotuksesta punoittavaa terskaa. Terskan nupissa kiilsi vielä pieni pisara kiimalimaa. Kullin alapuolella kaksi luumun kokoista kivestä roikkuivat vapaasti.

"Ota se suuhun ja nuole se liukkaaksi", Ellen käski minua jälleen. Livoin kielelläni palleista terskaan asti muutamaan kertaan ja sitten ahmaisin kankean kyrvän nälkäiseen suuhuni. Oli Ellenin vuoro ähkiä, kun lutkutin hänen tummaa kaluansa ja pyörittelin hänen pallejaan sormissani. Noin viiden minuutin kuluttua Ellen pyysi minua lopettamaan ja seuraamaan häntä toiseen huoneeseen - "panoluolaan", kuten hän itse asian ilmaisi.

Astelin Ellenin perässä ja vilkuilin hänen muhkeaa takamustaan samalla. Kaluni pomppi puolikovana ylösalaisin askelieni tahtiin. En voinut muuta kuin virnistellä tyytyväisenä, tulisinhan pian toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni saada jortikkaa pyllyyni.

Panoluola oli nimensä veroinen. Seinillä oli piiskoja, dildoja ja muita seksivälineitä. Yhdellä seinustalla oli panokone ja keskellä huonetta nökötti gynekologin tuoli, jossa oli useampi remmi eri puolilla tuolia ja nojat käsille sekä jaloille. Ellen komensi minut selälleen tuoliin. Jahkailin hetkisen mutta olin liian kiimassa lopettaakseni nyt. Asetuttuani tuoliin Ellen alkoi ammattimaisesti kiinnittää remmejä. Pääni, rintakehäni, käteni, lantioni ja jalkani vedettiin tiukasti remmeillä kiinni tuoliin. Jalkani olivat tuolin jalkanojissa, jotka levittivät reiteni ja jättivät alavartaloni irstaasti avoimeksi Ellenin käsittelyä varten.

Kokeilin remmien pitävyyttä ja huomasin, että olin tiukasti sidottu tuoliin. Pystyin liikuttamaan vartaloani vain muutamia senttejä sivulle tai ylös. Nyt oli myöhäistä katua päätöstään. Ellen nouti jalustallisen videokameran yhdestä nurkasta ja asetti sen hiukan sivuun gynekologin tuolista. Meinasin sanoa, etten halua videolle mutta Ellen taisi aavistaa sen. Hän tarttui tiukasti palleihini ja katsoi minua dominoivasti silmiin. Laskin katseeni alas, minkä jälkeen Ellen antoi luunapit molemmille kiveksilleni. Vastalauseet olivat turhia enää tässä vaiheessa.

Ellen napsautti videokuvauksen päälle, minkä jälkeen hän kaatoi runsaasti liukuvoidetta kalulleni ja palleilleni ja alkoi hyväillä niitä. Kyrpäni kovettui hetkessä kivikovaksi ja nautintoni tuplaantui, kun Ellenin määrätietoiset sormet liukuivat pyllyreiälleni. Yksi sormi sujahti helponlaisesti anukseeni ja löysi sieltä eturauhaseni.

"Aaaaahhhhhhhh", purkautui suustani, kun Ellen aloitti herkkunappulani lypsämisen edestakaisella liikkeellä. Pian pyllyssäni oli kaksi sormea ja kolmaskin liittyi seuraan hetkisen kuluttua. Panoluolan äänimaailma koostui runkkaamisen litinästä ja kiimaisista huokailuistani. Olin täysin valmis Ellenin pamputettavaksi.

Ellen irrotti otteensa kyrvästäni ja vetäisi ihanalta tuntuneet sormensa ulos ahnaasta anaaliaukostani. Tunsin pientä pettymystä nautinnnon loputtua äkillisesti, mutta tiesin mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ellen alkoi rasvata jättimoloaan, jota kiiluvin silmin tuijotin. Kohta peppuneitsyyteni olisi ikiajoiksi viety.

Ellen katsoi minua silmiin ja hymyili: "Sulla on tosi tiukka perse. Tää tulee sattumaan aluksi mutta eiköhän se nautinnoksi lopulta muutu". Nyökkäsin päätäni ja Ellen asetti kuuman falloksensa persreiälleni.

"Ohhh... nngghh... aaahh...", ähkin, kun Ellenin terska alkoi raivata tietään kokemattomaan pyllyyni. Aluksi ahdas anukseni taisteli Ellenin kookasta asetta vastaan, mutta turhaan. Ellen oli hellän määrätietoinen ja tiesi, mitä hän teki. Lopulta tiukka peräaukkoni alkoi venyä ja se imaisi huokailujeni saattelemana Ellenin patukan kireään suoleeni.

Sentti sentiltä armoton kyrpä upposi syvemmälle ja minä ääntelin tuskasta ja osittain myös nautinnosta vieraan tunkeutujan levittäessä peräsuoltani. Yhtäkkiä kuului "plop", minä ähkäisin voimakkaasti ja kalu painui helpohkosti useamman sentin sisääni. Sulkijalihakseni olivat luovuttaneet toivottoman vastustelunsa ja perseeni antautui lopullisesti Ellenin ahneelle anakondalle, joka painui tilaisuuden saatuaan suoleeni pohjaan asti.

Olin täysin täynnä Ellenin suklaapatukkaa, hänen lantionsa oli tiukasti nivusiani vasten ja tuntui kuin hänen raudankova kankensa olisi vatsassani asti. Neitsytpeppuni oli virallisesti korkattu, minkä ajattelu sai anusaukkoni supistelemaan muutamaan kertaan patukan ympärillä.

Ellen aloitti hiljaa liikuttamaan kyrpäänsä suolessani. Tunne oli aluksi epämiellyttävä, mutta pian himokas perseeni tottui tummaan tunkeutujaan ja tuska alkoi tehdä tietä nautinnolle. Ähkin ja puhkuin Ellenin työntöjen tahtiin, mikä kiihotti häntä ja sai hänet nopeuttamaan nussimistaan.

Turpea kyrpä liukui ahtaassa peräsuolessani edestakaisin ja joka työnnöllä terska osui eturauhaseeni. Tämä sai minut voihkimaan nautinnosta kuin kiimainen lutka. Nautintoani lisäsi entisestään se kun alkoi Ellen runkata jäykkänä sojottavaa kaluani samalla, kun työnteli omaa kulliaan syvälle ahnaaseen anaaliini.

Aloin hiljalleen alistua asemaani. Olin Ellenin panolutka. Ainoa tehtäväni oli tuottaa kireällä suolellani mahdollisimman paljon nautintoa hänen suonikkaalle, kivikovalle kyrvälleen. Eikä minulla ollut tilanteessa valinnanvaraakaan. Olin tiukasti sidottuna gynekologin tuoliin enkä pystynyt liikuttamaan itseäni juuri ollenkaan. Voihkin, ähkin ja vikisin täydessä ekstaasissa.

"Taidat pitää siitä kuinka panen sun persettä mun kalulla? Ihanan tiukka perse sulla", Ellen lausui.

"Ah... kyrpäsi tuntuu... oih... niin hyvältä... aah... mun himokkaassa... ooh... pyllyssä", vastasin nautinnosta sekaisena Ellenin työntöjen tahtiin ja tuijotin hänen heiluvia rintojaan, kauniita kasvojaan ja pitkiä hiuksiaan. Kuinka tuollaisella naisella voikaan olla niin iso kalu?

"Lutkan kullikin on ihan kivikova. Sun olis turha edes yrittää väittää, ettet nauti tästä. Täytyy myöntää, että mäkin nautin sun neitsytperseestä. Se puristaa niin ihanasti mun kyrpää ja lypsää sitä laukeamaan. Kohta sä saat mun kuumat siemenet syvälle sun suoleen mutta sitä ennen mä haluan roiskia sun lastit."

Ellenin tuhmat puheet saivat minut aivan tajuttomaan kiihkoon ja samalla hän alkoi runkata kaluani kovempaa ja lisäsi työntöjensä tahtia. Ähkin yhä kuuluvammin kiimassani.

"Voihki narttu, voihki. Mä saan sut purskuttamaan mällis kohta, vai mitä? Siitä ei oo epäilystäkään. Tää tuntuu susta niin helvetin hyvältä. Sä voit toki yrittää olla laukaisematta kiimaista kullias. Nimittäin kun sä tuut mun kova kalu sun tiukassa perseessä, niin siitä ei enää oo paluuta. Silloin sä oot lopullisesti mun persenarttuni ja kuulut mulle. Sen jälkeen sua ei enää paneminen tai pillut kiinnosta. Sä tuut ainoastaan janoamaan isoa, kovaa kyrpää sun himokkaaseen anukseen. Ja kyrpäähän sä tuut saamaan multa, usein ja hartaasti."

Oliko Ellen oikeassa? Tulisinko jatkossa haluamaan vain kalua perseeni täytteeksi? Ei, ei se voi niin mennä. Kyllä mies on aina kiinnostunut panemisesta ja pillusta eikä siitä, että häntä naidaan kuin kiimaista huoraa.

"Lisäksi mä aion laittaa sulle siveysvyön kun sä oot tyhjentänyt kassis mun käsille ja vatsalles. Mä tuun hallitsemaan sun orgasmeja siitä lähtien."

"Mm-mitä?!", pääsi suustani. Tämä menee jo liian pitkälle. Halusin vain kokea, miltä kalu perseessä tuntuu. En ollut suostumut tällaiseen.

"Niin. Tästä päivästä lähtien sä saat ainoastaan laueta silloin kun sulla on kyrpä suolessa. Siveysvyö varmistaa sen, ettet sä pääse runkkailemaan ihan milloin vain. Mä aion ottaa sun tiukan perseen harva se päivä ja aluksi ajattelin antaa sun laueta kerran viikkoon. Sitten voidaankin venyttää aika kahteen viikkoon ja kuukauteenkin. Mä tuun nauttimaan sun perseestä estottomasti ja sä voit vaan vikistä mun käsittelyssä. Sun kiima tulee kasvamaan päivä päivältä ja sä haluut vaan laueta. Sä tuut anelemaan, että mä annan sulle orgasmin samalla kun mun kulli soutaa ja huopaa sun takapuolessa. Mutta mä omistan sun panoreiät ja vehkeet. Sun pallit tulee olemaan ihan paisuneita spermasta ja niitä kivistää, mutta mä määrään milloin sä saat ruikkia kuumat siemenes. Sitä ei tuu usein tapahtumaan. Sä saat oppia ottamaan nautintos sun perseessä liukuvasta kyrvästä, joka hyväilee sun suolen seinämiä ja turvonnutta eturauhasta. Sä oot mun persenarttu, vai mitä? Miltä tää kuulostaa?"

"Ei... eihh... mä en... suostu...", yritin sopertaa epätoivoisesti ja aloin rimpuilemaan, mutta turhaan. Olin tiukasti kahlehdittuna Ellenin naitavana. Yritin olla laukeamatta jännittämällä lantionpohjalihaksiani mutta se ei tietenkään auttanut. Se sai vain peräsuoleni supistumaan tiukemmin Ellenin anakondan ympärille ja kliimaksini lähenemään. Kokeilin myös miettiä jotain muuta, ei-seksuaalista. Turhaan. Joka ikinen Ellenin työntö ja veto suolessani palautti minut tähän hetkeen. Tajusin, etten voisi tehdä mitään. Olin täysin voimaton estämään avutonta anaaliani täyttävää kalua ja kyrpääni vatkaavia voimakkaita käsiä. En voinut muuta kuin rentoutua ja nauttia kokemuksesta kaikin siemauksin.

Ellenin turvonnut kulli tikkasi alati kiihtyvällä tahdilla edestakaisin suolessani ja silmissäni alkoi sumentua. Menetin ajantajuni. Tunsin vain pelkkää uskomatonta nautintoa. Tuntui kuin olisin yhtä ekstaasin kanssa. En ollut koskaan aikaisemmin tuntenut tällaista. Mikä minuun oli tullut? Voiko jokin, mikä tuntuu näin hyvältä, olla väärin?

"Mä oon sun persenarttu ja lutka ja mun panoreiät ja -vehkeet kuuluu sulle", livahti yhtäkkiä suustani tiedostamattani. En tiennyt ollenkaan kauanko minua oli naitu, mutta sillä hetkellä viimeisetkin vastustamisen rippeet häipyivät mielestäni ja luovutin. Himoni otti vallan ja järkeni sekä logiikkani lensivät ikkunasta ulos. Antauduin täysin Ellenin jättikyrvälle ja seksuaaliselle voimalle ja ajatukselle siitä, että minut omistetaan.

"Hyvä poika, vaikka eihän sulla muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Anna vielä lastin lentää, niin sä oot mun lopullisesti", Ellen vastasi ja otti minut niinkuin lutka kuuluukin ottaa. Pian hän pakottaisi minut laukeamaan kyrpä perseessäni. Olin totaalisesti luovuttanut kaluni, pallini ja pyllyni Ellenin hallintaan. Olin hänen panopuunsa. Nautin tästä alistumisen ja antautumisen tunteesta sekä siitä ajatuksesta, että panoaukkoni tuotti Ellenille nautintoa ja saisi hänetkin pian syöksemään tulikuuman lastinsa suoleeni.

Kiveksiäni kihelmöi, kyrpäni tuntui räjähtävän hetkenä minä hyvänsä ja eturauhastani tykytti kuumeisesti. Paine palleissani kasvoi sietämättömäksi niiden täyttyessä siemenistä ja tiesin, että kohta vääjäämättömästi laukeaisin Ellenin armottomassa käsittelyssä. Ymmärsin myös täysin, mitä laukeamiseni merkitsisi: täydellistä, lopullista ja peruuttamatonta miehuuteni menetystä ja antautumista Ellenille.

"Pane kovempaa, mä tuun just!", ähkäisin Ellenille.

Ellen ei sanonut mitään mutta alkoi sen sijaan rassata persettäni vimmatulla tahdilla. Hänen herkkusauvansa teki pitkiä, nopeita työntöjä aivan suoleni pohjukoille asti ja takaisin lähes anukselle asti. Samalla Ellen vispasi kättään julmetusti kalullani. Esinahkani liukui ylösalas paineesta punoittavan terskani päällä ja suustani taisi päästä alkukantainen nautinnon ulina. Toisen käden sormillaan Ellen hieroi vetäytyneitä, spermantäyteisiä kiveksiäni ja antoi niille välillä kevyitä läimäytyksiä kämmenellään. Ellenin omat kookkaat pussukat läimivät pakaroitani vasten aina kun hän työntyi järkälemäisellä peniksellään niin syvälle suoleeni kuin se vain upposi.

Huone täyttyi naimisen läiskeestä, runkkaamisen litinästä, tuskaisesta ääntelystäni ja alkoipa Ellenkin huohottaa raskaasti. Orgasmini estäminen olisi ollut mahdoton tehtävä enkä toisaalta muuta halunnutkaan kuin ruiskuttaa mahlani tuskaisen täysistä kiveksistäni. Olin vain iloinen, etten ollut vielä joutunut siveysvyöhön.

Lopulta paine ylitti sietokykyni ja orgasmini saapui. Se leijui kuin etäinen usva mieleni perukoilla hetken aikaa ja sitten putosin kliimaksini partaalta kohti suurta tyhjyyttä. Katseeni meni ensin epätarkaksi, sitten silmissäni sumeni ja päässäni alkoi kohista. Aloin nähdä tähtiä enkä enää tiennyt missä olin.

Kaikki lihakseni jännittyivät voimallisesti remmejä vasten ja alavartalon lihakseni yrittivät epätoivoisesti nostaa lantiotani ylös, kuin siementäisin naarasta, mutta remmit pitivät minut tiukasti paikoillaan. Suuni aukesi ja sieltä alkoi kuulua gutturaalista, eläimellistä vaikerrusta. Lantion seutuni täyttyi hekumallisesta lämmön tunteesta, kivekseni vetäytyivät maksimaalisesti ylös ja ahnas peräaukkoni alkoi supistella hallitsemattomasti useita kertoja sekunnissa Ellenin tikittävän kalun ympärillä, kuin yrittäen puristaa siitäkin mehut ulos. Samalla lantionpohjalihakseni ja Ellenin kuuma kyrpä pumppasivat eturauhastani määrätietoisesti.

Aika hidastui ja tunsin, kuinka malttamattomat siemeneni sykähtivät liikkeelle kivistävistä kasseistani, kulkeutuivat eturauhaseni kautta graniitinkovaan, sykkivään kaluuni, jota Ellen lypsi rajusti käsillään, ja ruiskahtivat lopulta penikseni päästä vapauteen älyttömällä paineella. Oli kuin Krakataun tulivuori olisi purkautunut. Paine oli niin mahtava, että tulikuumat spermalaavat läsähtivät omille kasvoilleni ja suuhuni, joka ammotti apposen avoimena kliimaksini seurauksena. En välittänyt tästä, sillä olin täysin orgasmini kourissa enkä pystynyt hallitsemaan vartaloani.

Ensimmäistä orgasmin sykäystä seurasi toinen, vielä voimakkaampi, ja kouristelin ja vavahtelin hallitsemattomasti gynekologin tuolissa natisevia remmejä vasten, kuuman mällin roiskuessa sykäyksittäin vartaloni päälle. Spermasykäyksiä tuli yksi toisensa jälkeen, kunnes kivekseni olivat typötyhjät. Ellen pumppasi tiukasti kalullaan eturauhastani ja käsillään hän lypsi viimeisetkin spermatipat kasseistani ja kullistani. Kaluni sykähteli vielä voipuneena muutaman kerran, vaikka olinkin jo luovuttanut kaikki siemeneni joka sopukastani Ellenin nähden.

Aloin pikku hiljaa palautua todellisuuteen ja kun aukaisin silmäni, näin ensimmäisenä Ellenin pyöreät rinnat, jotka heiluivat ylösalas hänen yhä upottaessa kaluaan uupuneeseen perseeseeni. Hänen kasvonsa näyttivät siltä kuin hän olisi tuskissaan ja hengityksensä oli huohottavaa ja raskasta. Ellen oli lähellä omaa räjähtävää kliimaksiaan. Orgasmini oli vienyt suurimmat panohaluni, pallejani kivisti, suussani maistui oma siemennesteeni ja persettäni alkoi polttaa siellä seilaava kalu. Olisin halunnut jo vapautua kahleistani mutta tiesin, että sitä ei tapahtuisi ennen kuin Ellen on tyydyttänyt itsensä minuun.

"Siemennä sun narttu!", komensin Elleniä ja samalla puristelin viimeisillä voimillani kipeää, venytettyä peräaukkoani avittaakseni Ellenin laukeamista. Se taisi auttaa, sillä Ellenin silmät painuivat tiukasti kiinni ja hän alkoi irvistää tuskaisen näköisenä. Samalla hän alkoi tehdä lyhyttä, tikkaavaa liikettä kovia kokeneessa perseessäni. Pian hänen suustaan purkautui pitkä "Oooooohhhhh" ja hänen vahva lantionsa painautui täysillä vasten pakaroitani. Tunsin, kuinka kuuma siemenlasti ruiskahti suoleeni ja Ellen työnteli kaluaan vaistonvaraisesti ja tiedostamattaan edestakaisin. Useiden hektisten työntöjen ja voimakkaiden mällisuihkujen jälkeen Ellen rojahti hikisenä spermaisen ylävartaloni päälle, kyrpänsä yhä sisälläni. Suoleni oli tupaten täynnä Ellenin kalua ja siemennestettä.

Hetkisen hengitystään tasattuaan Ellen kuiskasi korvaani: "Mitä sanotaan, narttu?"

Vastasin: "Kiitos, valtiatar".

"Hyvä. Olet oppinut tavoille. Ehkä mun ei tartte kurittaa sua *kovin* paljon", Ellen tokaisi ja suoristi itsensä. Hetken aikaa hän ihaili vatsaani ja kasvojani, joissa kuivuneet spermat kiiltelivät muistona äskeisestä nautinnon sinfoniasta. Ellen siirsi katseensa kaluuni, joka oli jo veltostunut siemensyöksyni jäljiltä. Ellenin kasvoille levisi ilkikurinen hymy ja hän sanoi: "Paina nyt tää orgasmi mieleesi, sillä seuraavaa saatkin odotella kauan". Samalla hän vetäisi yhä jäykän peniksensä ulos suolestani maiskauksen saattelemana. Voihkaisin, ja tunsin kuinka mälliä alkoi valua helläksi nussitusta peräaukostani.

Ellen poistui toiseen huoneeseen ja palasi pian metallinen esine kädessään. Vaikka Ellenin orgasmista oli jo kulunut aikaa, hänen kookas kullinsa sojotti vielä vaakatasossa ja pomppi ylösalas hänen kävellessään minua kohti. Mietin, kuinka tuo jättipatukka olikaan mahtunut neitsytpyllyyni sisään.

Metalliesine paljastui Ellenin lupailemaksi siveysvyöksi. Minulla ei ollut enää voimia rimpuilla eikä se toisaalta olisi auttanutkaan mitään, joten annoin Ellenin esteettä kiinnittää vyön velton kaluni ympärille. Kun Ellen napsautti vyön kiinni, tajusin, mihin olin joutunut. Ellen tulisi kontrolloimaan orgasmejani hamaan tulevaisuuteen asti. Ajatus pelotti mutta samanaikaisesti myös kiihotti minua.

Ellen hyväili kivistäviä tyhjennettyjä kiveksiäni ja runkkasi samalla omaa kyrpäänsä hitaasti edestakaisin. Kullini alkoi tahtomattani jäykistyä metallisessa vankilassaan ja pian kaluni olikin paisunut maksimaalisesti vasten siveysvyön kylmiä seinämiä. Samassa huomasin, että Ellenin anakonda oli täydessä taisteluvalmiudessa. Se sojotti kohtisuoraan kattoa kohden ja suonet pullistelivat kuin täyteen puhalletut ilmapallot. En voinut kuin ihmetellä ja ihailla Ellenin seksuaalista kyvykkyyttä.

"Aika ottaa uusintakierros. Tosin tällä kertaa sä et pääse laukeamaan", Ellen sanoi. "Oletko valmis? Hahah, eipä sillä toisaalta ole väliä. Sä oot siinä sidottuna, kalu vangittuna ja sun perse kuuluu mulle nyt."

"Perseeni on aivan hellänä. Voidaanko pitää taukoa ensin?", anelin Elleniltä. Ellen mutristi suunsa ja siirtyi läheiselle laatikolle. Sieltä hän kaivoi punaisen suukapulan, jonka hän armotta pujotti päälleni, vaikka yritinkin rimpuilla vastaan.

"No niin, narttu, vieläkö väität vastaan?", Ellen tiukkasi minulta.

"Mmmmmhmmhm", yritin vastata kapula suussani.

"Sanoiko narttu, että haluaa lisää kuumaa kullia? Niin mä tuon tulkitsen. Saamasi pitää." Ellen alkoi voidella kaluaan liukasteella ja minä yritin hetken aikaa turhaan rimpuilla irti kahleistani.

"Voisin kutsua paikalle muutaman ystäväni sen jälkeen kun olen vetäissyt vielä parit varvit sun perseessä. Videon tästä sessiosta lähetän usealle pornosivustolle. Runkkarit tulee nauttimaan kun ne näkee miten sun miehuus viedään. Moni mies on varmasti kateellinen sulle. Miltäs se kuulostaa, narttu? Ootko kiitollinen"

Suukapulani takaa yritin vastata jotain järkevää, mutta pelkkää yninäähän suustani vain tuli. Ellen naurahti, survaisi julmasti kyrpänsä kuritettuun anukseeni ja alkoi vimmatulla voimalla astua minua. Petollinen kaluni oli edelleen kovana siveysvyön kylmässä, metallisessa syleilyssä.

Olin saanut enemmän kuin toivoinkaan tämän kyltymättömän nymfomaanitransseksuaalin käsittelyssä. Mitä irstailuja tulevaisuus toisikaan tullessaan, se jäisi nähtäväksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute