Herkku-puhelin
Kuivaushuoneessa tapahtuu
SalainenKattila

Meille on ollut selvää suhteemme alusta alkaen ettei kummallekaan riitä vain sellainen peiton alla pimeässä paneminen. Sekin on tietysti arjen keskellä toisinaan juuri näin, mutta sen lisäksi me tarvitaan monipuolista ja vaihtelevaa seksiä. Mitä monipuolisuus sitten tarkoittaa meillä? Kerron siitä yhden esimerkin.

Naiseni oli tulossa kotiin asiakaspalaverista. Olin edellisenä iltana ohjeistanut, että kotiin tullessaan on tukan oltava auki. Isla pitää mielellään hiukset kiinni ja sekö minua ärsyttää. Pitkät hiukset kuuluu olla auki. Vaatetuksesta ohjeistin myös sen verran, että hame päälle ja sukkahousut, mutta ei pikkareita. Olimme vaihtaneet viestejä päivän mittaan ja tiesin mihin aikaan hän olisi kotona. Menin ovelle vastaan ja hiukan katveeseen pimeälle puolelle. Islan tulessa ovesta sisään hän hiukan pelästyi, kun ei nähnyt minua kunnolla vaan ainoastaan hahmon sellaisessa paikassa, missä ei yleensä ketään ole. Nappasin hiuksista kiinni ja suutelin suoraan suulle ja sanoin "tervetuloa kotiin". Häkeltynyt ja hiukan pelokas vastaus "hei" ehdin kuulla, kun aloin taluttaa tukasta kiinni pitäen naistani kohti kellarin kuivaushuonetta. Työnsin naisen edelläni kuivaushuoneeseen, johon olin käynyt laittamassa valot jo päälle etukäteen. Ovi perässä kiinni.

"Tänään mennään kuitenkin hempeämmän kautta" ajattelin, mutta en sanonut mitään. Edelleen pidin tukasta kiinni niskanpuolelta ja taivutin naiseni päätä taaksenpäin saadakseni hänen huulensa omiani vasten. Siinä samalla sitten Islan ulkotakki tippui lattialle. Päästin tukasta irti ja aloin nostaa hametta ylöspäin, puristelin sukkahousujen verhoamaa takapuolta. Sukkahousuista kiinni ja yhdellä repäisyllä sain mukavasti perseen esille. Tässä vaiheessa kiima oli jo noussut molemmilla mukaviin lukemiin. Muutama repäisy lisää ja olin valmis panemaan. Mitään sanomatta aloin työntää Islaa kohti peräseinällä olevaa lämmitintä ja työnsin hänet sitä vasten kasvot seinää kohti. Vedin persettä itseäni kohti ja repäisin sukkahousuja vielä kerran saadakseni täysin esteettömän reitin suoraan pilluun sekä perseeseen. Ohjasin kullin pillunhuulten väliin ja voimalla pohjaan asti. Se tuntui hyvältä ja lisäsi kiimaani. Isla älähti ja nosti päätään, mutta ei vetäytynyt pois eikä sanonut mitään. Panin takaapäin ja vedin hiuksista Islaa itseäni kohti saaden hänet mieleiseeni asentoon; perseen ylös ja selän kaarelle, koska se näyttää minusta hyvältä. Samalla kokeilin sormella persereiän päivän tiukkuutta ja tiukka se oli tänäänkin. Halusin panna pillua, joten jätin perseen vain sormella kokeilemiseen ja siirsinkin käteni sitten Islan poskelle. Mahtavaa panna takaapäin, vetää tukasta naista itseään kohti ja käskeä "ime" antaen vapaan käden etu- ja keskisormet suuhun. Siinä oli helppo vain laueta, ottaa oma nautintonsa. Tyydytettynä ja tyytyväisenä otin sormet Islan suusta ja läpsäisin pari kertaa voimalla perseelle sanoen samalla uudestaan "tervetuloa kotiin rakas".

Ennen poistumista kuivaushuoneesta totesimme pyykkien olevan vielä märkiä ja tulevamme illalla myöhemmin uudestaan tarkastamaan pyykit. Tämä tarkoitti siis uusinta kierrosta illalla vielä samassa paikassa vaikka siitä ei sen enempää puhuttukaan, silti molemmat tiesi mitä oli sovittu. Näin tapahtuikin ja edelleen pyykit jäi naruille roikkumaan, ne haettiin vasta seuraavana aamuna.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute