Iskuri.net
   chat
   forum
   tarinat
   artikkelit
   galleria
   amatöörit
   iskuri-treffit
 
   livekamera
   tekstiTV-chat
   elokuvat
   puhelinviihde
 

Lähetä oma tarinasi!  <<< takaisin
 
Käsipeliä sairaalassa
 ss8 16.06.2017
 
 
Pitkäaikainen tyttöystäväni alkoi jo pari vuotta sitten vauhkota, että hän haluaisi jättää e-pillerit ja muut hormonit. Kieltämättä oli itsellekin raastavaa kuunnella menkkaraivoa, jonka tyttöni kertoi nimenomaan johtuvan pillereistä. Minä olen 34 ja hän on 28-vuotias. Kun lapset eivät kuuluneet suunnitelmiin, ehdotin itselleni sterilisaatiota eli vasektomiaa. Perheeni tuttu hovilääkäri oli urologi, jonka vastaanotolla olin minäkin joskus käynyt. Joten kynnys operaatioon tuntui matalalta ja odotettavissa oli huoleton seksielämä, jota meillä riitti.

Mutta asia oli jotenkin vaan jäänyt. Tyttöystävä usein asiasta muistutti, mutta aina oli olevinaan muuta ohjelmaa. Lopulta hän suuttui ja ilmoitti, että kun hän lähtee kuukaudeksi Jenkkeihin työmatkalle, on minun sillä aikaa hoidettava homma. - Ei vittu Jarkko ihan oikeesti! Tää on sun oma idea, sulla on tuttu lääkäri, sulla on varaa ja sua ei ees jännitä, nyt vittu täytyy tapahtua! tyttöystäväni huusi tyylilleen suorasanaisesti. - Muuten pujotan sulle kolme kortsua päällekkäin, hän vielä jatkoi. Minä lupasin hoitaa.

Varasinkin ajan Arvolle, joka oli yksityisellä klinikalla työskentelevä lääkärituttumme. Käynti sujuikin hienosti ja rennosti. Kunhan sain vain sanottua asiani, eteni asia hienosti. Puhuimme muutamalla lauseella asiasta, täytimme pari paperia ja katsoimme toimenpideajan jo seuraavalle viikolle. Sitten juttelimmekin kymmenen minuuttia kalastuksesta.

Hyvällä fiiliksellä astelin seuraavalla viikolla eräänä iltapäivänä klinikalle. Olo oli rento, kun olin saanut asian melkein jo hoidettua. Toimenpiteen piti olla vain "vartin kestävä pieni nipistys". Tyttöystävä oli kolmatta viikkoa reissussa ja oli lähetellyt kuvia alusvaateostoksistaan, niihin pukeutuneena ja ilmankin. Olo oli ollut jo muutaman päivän mukavan kiimainen.

Ilmoittauduin tiskillä ja sihteeri pyysi istua odottamaan. Istuin aulaan ja avasin lehden. Pian tiskille saapui hyvännäköinen, ehkä reilu parikymppinen hoitaja. Hän nojasi tiskiin ja jutteli sihteerin kanssa. Loin katseen takapuoleen ja huomasin tumman stringien kolmion näkyvän valkoisten housujen läpi. Hoitaja nousi ja tervehti hymyillen minua. Että pitikin, ajattelin. Pian sama hoitaja tuli käytävältä siviilivaatteissa, eli ulkoilutakissa ja tiukoissa trikoissa. Käytin hyväkseni jokaisen sekunnin jonka sain hänen ohikulkuaan seurata.

Odoteltuani aulaan saapui vanhempi hoitaja. - Hei, olet varmaan Jarkko, hän kysyi iloisesti. ´- Olen kyllä, vastasin. - Lääkärisi on hieman myöhässä, mutta me voimme jo mennä tekemään valmisteluja, hän kertoi ohjaten minua käytävälle. Menimme huoneeseen sisään ja hoitaja esitteli itsensä Jaanaksi. Hän oli noin viisikymppinen suht naisellisen näköinen nainen. Hänellä oli tummat lyhyet hiukset ja silmälasit.

Toimenpidehuone oli yllättävän pieni huone. Kuin siivouskomeroon tehty hoitohuone. En tiedä millaista leikkaussalia odotin, mutta ainoastaan katosta riippunut suuri valaisin loi uskottavan tunteen. Muuten huoneeseen ei sängyn ja aputasojen lisäksi muuta juuri mahtunut. - Tosiaan lääkäri saapuu ihan pian, mutta voit saman tien ottaa housut pois, Jaana kertoi. Katselin hieman ympärilleni. Etsin katseella sermiä, jonka taakse voisin mennä. - Siinä ihan takanasi on naulakko, Jaana opasti. - Aivan, totesin naurahtaen. Seisoin ahtaassa takanurkassa ja Jaana selvästi katseli minua sängyn viereltä vain muutaman metrin päästä. Riisuin farkut ja nostin ne naulaan. Tartuin boksereihin ja pujotin ne pois Jaanan sivusilmällä seuratessa. Ylleni jäi lyhyt t-paita.

- Hyvä, siirry vain tähän makaamaan, Jaana ohjeisti. Kävin makuulle ja Jaana tuki tyynyllä niskaani. Sitten hän siirtyi instrumenttien ääreen jalkovälini viereen. - Puhdistan hieman tästä operoitavalta alueelta, tämä voi tuntua hieman kylmältä, Jaana selitti ottaen pullon ilmeisesti desinfiointiainetta. Hän siveli sitä jalkoväliini, erityisesti kiveksiini ja piti peniksestäni toisella kädellä. - Sinulta ei tarvitsekaan ajaa karvoja, Jaana totesi naurahtaen. - Joo ei, tää on nykymuotia, vastasin viitaten paljaaksi ajeltuihin kiveksiin ja lyhyeksi siistittyyn etumukseen. - Niin se taitaa olla Jaana vastasi nauraen. Tunnelma oli siis rento ja hetken jo pelkäsin, ettei vaan naisen kosketus saisi penistäni heräämään. Kerran aikaisemminkin naislääkäri oli miltei aiheuttanut erektion vaikka naisten kosketus oli muuten hyvin tuttua. Koska viime päivinä olin saanut äkillisiä erektioita jouduin jo melkein ajattelemaan omaa äitiä jotta sain erektion pysymään poissa.

Juttelimme rentoja asioita. Lopulta Jaana laski kivekseni ja penikseni käsistään. - Hyvä, se meni hienosti, Jaana totesi. - Joo ei tullu mitään yllätystä, vastasin tietämättä kunnolla mitä tarkoitin. - No ei, niinkin voi tosin käydä, Jaana jatkoi nauraen. Hänellä oli selvästi pilke silmäkulmassa. Meille oli muodostunut yhteys. Samassa Jaanan taskussa ollut puhelin soi. - Ai... minä kysyn potilaalta, Jaana puhui. - Lääkäri on edelleen myöhässä, noin puoli tuntia, haluatko odottaa vai siirretäänkö aikaa, Jaana kysyi minulta. - Ei siirretä kun kerran tässä olen, vastasin. - Potilas odottaa, Jaana sanoi puhelimeen ja päätti puhelun.

- Voit laittaa housut jalkaasi, mutta joudun sitten puhdistamaan sinut uudelleen, Jaana selitti. - Kyllä näin lämpimässä ilman housujakin pärjää, vastasin. - Menen hetkeksi toisaalle, tuonko sinulle lehtiä? Jaana kysyi. - Ei kiitos tarvitse, vastasin ja hapuilin puhelintani tuolilta. - Selvä, palaan kun lääkäri saapuu, Jaana sanoi poistuessaan. Otin hieman rennomman asennon ja aloin selata puhelinta. Pian avasin tyttöystäväni lähettämät kuvat. Samassa penikseni heräsi lievään erektioon. - Ei helvetti, totesin ääneen ja heitin puhelimen takaisin tuolille. Nousin istumaan saadakseni erektion laskemaan. Erektion helpottaessa laskeuduin uudelleen mukavalle hoitopöydälle. Ilmanvaihdon ääntä kuunnellessa olo alkoi tuntua raukealta. Verkkokalvolla alkoi pyöriä uudelleen tyttöystävän kuvat. Sitten nuoren hoitajan. Tyttöystävä sormi suussa sängyllä, hoitajan pakarat, stringit, trikoot, Jaana koskettelemassa kiveksiäni... Kuvat vaihtuivat nopeaan ja tunsin selvän erektion. Samassa ovi kävi.

Oli kuin olisin herännyt unesta. - Mites täällä on pärjätty, Jaana sanoi astuessaan sisään. - Hyvin tässä... taisin torkahtaa... selitin. Jaanalla oli luonnollisesti näkymä kohonneeseen penikseeni. - No sinua ei ainakaan jännitä sitten, Jaana naurahti. - Ei joo... ihan rennosti tässä, sopersin. - Lääkäri on edelleen myöhässä, mitähän me sillä aikaa tehtäis, Jaana kertoi istuen hoitopöydän viereen. - Ei tarvitse hävetä, on tässä monenlaista nähty, Jaana totesi samalla vetäen valkeita kumihanskoja käsiinsä. Säikähdyksestä huolimatta erektioni ei ollut laskenut. - Voisin vielä varulta puhdistaa virtsaputken päätä, Jaana totesi tarttuen kiinni penikseeni. Hän veti varovasti esinahkaa hieman taakse saaden vanutupolla pyyhittyä terskankärkeäni. Erektioni alkoi kasvamaan pyörivän liikkeen hieroessa terskaa. Jaana puristi peniksestäni ottaen samalla kunnon otteen. Samalla esinahka siirtyi kokonaan taakse. Lantioni nousi ja huokaisin. Nyt ei ollut enää kyse hoitotoimenpiteestä.

Jaana liikutti hiljaa kättään edestakaisin. Vanutuppo putosi toisen käden kumipinnan hiljalleen hieroessa peniksenkärkeä. Erektioni kasvoi hetkessä. Ote tuntui taivaalliselta. Ensi kerran liki kymmeneen vuoteen muu kuin tyttöystäväni hyväilee penistäni. Sekunnin murto-osassa selvitin tilanteen itselleni. - Olen lääkärissä, kukaan ei saa tietää, tämä ei ole pettämistä, ajattelin itsekseni. - Lopetanko, Jaana kysyi kasvoillaan ilme joka tiesi vastauksen. - Älä! vastasin välittömästi.

Samassa Jaana irrotti otteen ja otti jotain sivupöydältä. Se oli voidetta, jota hän hieroi toisen käden sormiin ja siitä terskalleni. Hän jatkoi pumppausliikettä hieroen toisen käden sormella terskaa, sen poimua ja virtsaputken suuta. Penikseni oli täydessä erektiossa. Jaana osasi. Hän kiersi ja hieroi. - Voi helvetti, kuiskasin huohottaen. Jaana otti terskan kämmenen pohjaan ja hieroi siten. Vähitellen pumppausliike kasvoi. - Lujempaa, lujempaa, huohotin. Jaana vetäytyi terskalta laajentaen pumppausliikettä koko kiiltävän nupin yli. Tuntui uskomattomalta. Jaanan rannekello helisi liikkeen tahtiin. Esinahka liikkui kumihanskan otteessa rivakasti. - Ahhh.. ei vittu multa lentää kohta, vaikersin. Paine peniksen päässä kasvoi kasvamistaan. En kestäisi enää kuin sekunteja. - Ah... huohahdin terävästi. Selkäni nousi ja samassa Jaana veti esinahan aivan alas. - Ahhhhh.. arrggg. Kaksikymmensenttinen valkoinen juova nousi korkealle ilmaan laskeutuen osin Jaanan kädelle. Ja toinen samanlainen. - Uuuhhh. Kolmas vähän pienempi. Orgasmi oli valtava, suurin pitkään aikaan. Parissa sekunnissa jalkovälini oli sotkeutunut runsaaseen spermaan.

Naamaani kuumotti. Olo oli todella helpottunut. Jaana pyyhki spermaa paperilla ammattimaisesti. - Sovitaanko, että tämä on ihan sinun omilla käsilläsi aikaan saatu sotku, Jaana sanoi hymyillen. - Tottakai, vastasin. - Ilkeä työ hoitajalla, kun joutuu viattomana siivoamaan, jatkoin ja nauroimme molemmat.
 
 
 Kerro mielipiteesi tästä tarinasta tai ota kirjoittajaan yhteyttä!
Muista kirjoittaa sähköpostiosoitteesi jos haluat saada kirjoittajalta vastauksen.
 
Nimimerkkisi:  
E-mail:  
Palautteesi:  
  Automaattivastausten ehkäisemiseksi kirjoita alle oikealla olevat kolme numeroa (esim. 123).
 
Lähetä oma tarinasi!  <<< takaisin
 
Copyright © Herkku.net 2003 - Palaute