Herkku-puhelin
Yö linja-autossa
Slam1

"Tule jo, me myöhästytään!" Kuulin, kun edelläni juokseva tyttö patisti minua. Olimme matkalla Roskildesta Berliiniin. Olimme viettäneet viimeiset kolme päivää legendaarisilla Roskilden rock-festareilla ja tunteneet toisemme jotakuinkin yhtä kauan. Hänen nimensä on Saara ja minä olin tuolloin täysin myyty.

Tapasimme festareiden ensimmäisenä iltana leirintäalueella, kun menin pummaamaan blandiksia viehkeiltä telttanaapureiltamme.

-"Moikka, mitäs mimmit? Jos tehdään hei niin, että te hoidatte tota blandista ja mä hoidan puolestani loput" totesin itsevarmasti etelä-Helsinkiläisellä dialektilla ja kaadoin seksikkäästi pukeutuneiden tyttöjen lasien pohjalle viljaviinaa.

-"ei, kato kyl me tehdään nyt niin että jätetään ne blandikset väliin ja mennään suoraan asiaan." Saara vastasi vielä itsevarmempina, kaatoi viinan kurkkuunsa ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Emme kohdanneet saaran kanssa uudestaan ennen kuin vasta festivaalien viimeisenä päivänä Roskilden silloisen pääesiintyjän Guns 'n rosesin keikalla.

Rynniessäni kohti etulavaa, huomasin takaapäin tutun lyhyen tytön, jolla oli ne paljastavasti revityt kireät farkut jalassaan ja myönnettäköön, että tunnistin myös sen aivan helvetin hyvännäköisen pienen, mutta muodokkaan pepun, joka sai festivaaleilla marinoituneen pojanmieleni laukkaamaan ylikierroksilla.

Olin rohkea, estoton ja kerrankin suorasukainen, vaikka normaalisti käyttäydyn asiallisesti ja naisia kunnioittaen. Lähestyin keikalla pomppivaa saaraa takaapäin, annoin pienen läimäyksen pepulle ja kovaan ääneen sanoin hänelle, -"miten menee rockmuikki! Näyttää hyvältä toi sun bailaus näin takaapäin"

-"Ai kato, viinajäbä! Ihan sairas sääli, ettei olla kohdattu uudestaan ennen ku vast täl vikal keikal! Ja hei Kyl sä voit sanoo suoraan jos sä tykkäät mun pepusta!"

-" Ai, että tykkäänkö! Tietäsit vaan mitä se tekee mulle.."

" Ai, niinku tekee, tännekö?"

Saara kysyi kiusoittelevasti, naurahti ja kouraisi minua kullistani, onnneksi saaran läheisyys oli jo saanut painetta aikaan niin että munani oli jo semistondiksessa.

Keikan jälkeen menimme kahdestaan Saaran kanssa istumaan oluen äärelle.

-"Ei mut siis oikeesti tosi harmi, että ei ehitty tutustuu tän enempää, koska mulla olis ollu yks juttu. Kelasin, että löytäisin täältä festareilta kesäseikkailukaverin." Saara totesi hieman vakavoituneena.

-" millainen seikkailu sulla oli sit mielessä?" Kysyin kiinnostuen, sillä eihän lomailevalla poikamiehellä ollut varsinaisia velvoitteita ja kieltämättä mahdollisuus seikkailla pisaranaamaisen, siron ja seksikkäästi pukeutuvan Saaran kanssa alkoi tuntua houkuttelevalta.

-"Mä oon lähdössä yksin kiertämään Eurooppaa pariksi viikoksi näiden festareiden jälkeen." Saara vastasi innostuneesti.

-"Niin ja nää festarit loppui niinku nyt." Totesin ymmärtäen.

-"Jep..tosi harmi.."

-"ja vitut". Totesin

-"vitut mitä?" Saara kysyi hölmistyneenä

-"no sitä vaan, että vitut sä yksin lähdet. Mä lähen sun messiin. Koska mennään?"

-"Oisko nyt hyvä?" Saara tarttui minua kädestä ja lähti kulkemaan rivakasti kohti leirintäaluetta. Laitoimme kamat kasaan, sanoin moikat kaiffareilleni ja lähdimme saman tien kiirehtimään kohti linja-autoasemaa. Saara selitti minulle, että oli suunnitellut lähtevänsä vasta aamulla, mutta oli myös mahdollisuus ottaa yöbussi jolloin yhtä reissupäivää ei tarvitsisi käyttää matkustamiseen.

Heräsin säpsähtäen bussin takapenkillä. Takana oli muutama tunti valveunta jollainen on tyypillistä monen päivän festaroinnin jälkimainingeissa. Olin otsasta aivan hiessä, minulla oli kylmä ja aivan jäätävä erektio. Minua panetti aivan suunnattomasti eikä tilannetta helpottanut se, että Saara nukkui kylkeäni vasten ja hänen avoin toppinsa paljasti terhakat puolipallotissit, joiden nännit näkyivät paidan läpi. Halusin tuota ihmistä aivan helvetisti. Aloin varovaisesti hyväillä Saaran reittä ja suutelin häntä kaulaan.

"Mmh..tuntuu kivalta. Mitä kello on?" Saara kysyi ja kuulosti tyytyväiseltä. Eli en ainakaan vielä ollut ylittänyt mitään fyysisen läheisyyden rajapyykkiä.

"Ei mitään hajua.. pari tuntia varmaan ollaan nukuttu.. heräsin vaan äsken ku on kunnon liskojen yö. Hikoiluttaa ja noh..mua panettaa.." vastasin ja toivoin, että viimeinen lause ei olisi saaralle liikaa.

"Aijaa..tietsä niin itseasiassa muakin..en oo saanu moneen päivään ja näin tos äsken ihan sairaan kuumaa seksiunta susta."

Penikseni meinasi räjähtää ja tunsin sen sykkivän farkkushortsheissani ihan valtoimenaan, kun Saara puhui niin avoimesti seksistä ja fantasioistaan.

"Voitaisko me tehdä tälle asialle jotain, tässä ja nyt?" Kysyin anovasti tuolta pirtsakalta 21-vuotiaalta punahiuksiselta seksipommilta.

"Mulle käy. Tietsä tääl saattaisi olla sellainen kuskille tarkoitettu "hytti" jossain. Mun faija ajaa linja-autoa niin skidinä me aina nukuttiin sellaisissa. Nyt vähän vanhempana ois hauska päästä naimaan siellä" Saara vastasi tomerasti.

Lähdin selvittämään asiaa. Kysyin kuskilta mahdollisuutta saada huonovointinen tyttöystävä makaavaan asentoon jossakin. Luojankiitos, tälläinen Saaran kuvailema "hytti" kuului tämänkin auton varustukseen. Kävin hakemassa Saaran ja astuimme pieneen bussiyksiöömme.

Välittömästi riisuimme toisemme vaatteet. Suutelin Saaraa ja hyväilin hänen pientä kroppaansa jokapuolelta. Huomasin nopealla kikkailulla, että Saarakin on aivan valmis minulle.

Laitoin Hänet nelinkontin eteeni, siirryin hänen taaksensa, asettelin kiimatipoista liukastuneen kaluni Saaran alemmille huulille ja työnnyin sisään vaativasti. Halusin vaan laueta tuon ihanuuden sisään välittämättä mistäään ehkäisystä tai mistään muustakaan.

Työntelin koko ajan kiihtyvällä tahdilla ehkä muutaman minuutin ajan, Saaran ääntelystä päättelin hänen myös olevan orgasmin aallonharjalla. Jouduimme kuitenkin kuiskuttelemaan sillä emme halunneet kenenkään tietävän miten me hoidimme Saaran pahoinvointia.

"Aah, voiii vittuuhh sä tunnut hyvältä, mä haluun laukee sun sisään."
"Eihh eihh jooohh, tuu vaanhhhh" Saara vaikeroi käsittelyssäni.

"Vittuuh mä tuun Saara, mä tuun sun sisään..hoohh"

"Tuuhh, multa tuleehh.."

Makasimme hikisinä vierekkäin, hengitimme syvään, raukeina ja nukahdimme toistemme kainaloon, saaneina. Olimme matkalla kohti suurta alkavaa seikkailua.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute