Herkku-puhelin
Hallituksen saunailta
Taloyhtiön orja

Taloyhtiömme hallituksen touhunaiset olivat järjestäneet itselleen saunaillan. Tiesin paikan entuudestaan. Pesuhuoneen ikkuna oli suoraan suuren sireenipusikon edessä. Se oli hyvä kyttäyspaikka. Saisin suoran näköyhteyden noihin ärsyttävän itseriittoisiin naisiin. Nyt näkisin heidät alasti! Kyrpäni kangistui jo pelkästä ajatuksesta.

Siellä he olivat kaikki: Aila, Jaana, Tarja ja Riitta.

Aila ja Tarja olivat jo tulleet pesuhuoneeseen löylystä. Tarja saippuoi vatsaansa. Pienet tissit värähtelivät kun hän hankasi itseään. Hän oli hoikka ja urheilullinen nelikymppinen. Aila seisoi suihkun alla kädet pystyssä. Isot tissit olivat pönäkästi pystyssä. Musta pillunkasvojen pöheikkö näkyi suoraan tirkistelypaikkaan. Olin havaitsevinani myös hänen punaisena paistavan pillunsa karvojen lomasta. Tarjalta näkyi vain vaalea karvatupsu.

Pian tulivat Jaana ja Riittakin löylystä. Jaanan tissit olivat lähes yhtä suuret kuin Ailan. Malliltaan ne olivat kuitenkin toisenlaiset. Suuret ruskeat nännit sojottivat vastakkaisiin suuntiin puikulan mallisista tisseistä. Riitan tisseistä näki että hän on imettänyt kaksi lasta. Ne roikkuivat alakuloisina. Mielenkiintoinen piirre Riitassa oli että pillu oli karvaton. Se loisti kiihottavana näkyvillä. Aila ja Tarja sanoivat jotakin ystävilleen ja he nauroivat. Jaana ja Riitta menivät vuorostaan suihkuun ja Tarja lähti Ailan kanssa pukuhuoneeseen. Jaana meni suihkun alle ja väristeli ylävartaloaan niin että tissit heiluivat terhakkaasti. Riitta kääntyi selin ja pyllisti minuun päin. Pesi varpaitaan. Tuijotin kaunista näkyä lumoutuneena. Liian lumoutuneena. Hetken kuluttua minuun tartuttiin lujin käsin. Tarja ja Aila olivat hiipineet ulos ja ottivat minut kiinni. Nuo kaksi naista olivat uskomattoman vahvoja enkä kyennyt vastustamaan kun he raahasivat minut saunan pukuhuoneeseen. Siellä odottivat jo Riitta ja Jaana.

”Katos tirkistelijäpoikaa” nauroi Jaana ja tuli luokseni. Kohta nuo neljä naista olivat kimpussani ja riisuivat vaatteeni. Vain kalsarit olivat enää jaloissani kun he työnsivät minut selälleni saunakamarin sänkyyn. Käteni sidottiin sängyn päätyyn rintaliiveillä.

”Sinä halusit nähdä meidät alasti, joten nyt me katsellaan sinua”, Sanoi Tarja ja kiskaisi kalsarini alas.

”Voi kun se on pikkuisena” Aila nauroi katsellessaan kulliani. ”Se täytyy saada isommaksi.”

Hän veti kylpytakkinsa auki ja tuli seisomaan sängylle ylleni. Jalat kahta puolta hän käveli kasvojeni kohdalle ja kyykistyi sitten kasvoilleni. Ailan pillu oli muutaman sentin päässä kasvoistani. Hän ojensi vielä kätensä ja aukaisi häpyhuulensa.

”Katsele nyt oikein läheltä kun kerran katsoa halusit”.

”Jaaha täällä jo kyrpä alkaa kasvaa” Jaana nauroi. Aila nousi pois ja huomasin että kaikki naiset olivat heittäneet kylpytakkinsa pois. Kyrpäni nytkähteli ja alkoi muuttua punakaksi. Neljä alastonta naista katselivat nauraen kuinka erektioni kasvoi täyteen mittaansa.

”Jaaha kattotaas vähän herkkumutteria” Jaana totesi ja tarttui kyrpääni vetäen esinahan taakse.

”Se on tällaisen Campingin kokoinen Riitta totesi. Hän piti kädessään makkaraa. Toisessa kädessä oli margariinirasia.

”Nostakaas pojan kintut ylös”. Tarja ja Aila tarttuivat jalkoihini ja vetivät ne haaralleen. Jaana sitoi ne ylös sängynpäätyyn. Kaikki naiset siirtyivät nyt katsomaan persettäni. Riitta otti margariinia sormeensa ja työnsi sen perseeseeni. Koko joukko nauroi katketakseen.

”Nyt sua poika nussitaankin perseeseen.”.

Riitta rasvasi makkaran ja alkoi sitten työntää sitä sisääni. Upottuaan kerran se alkoi liukua helpommin. Riitta pumppasi makkaraa perseeseeni kiihtyvällä tahdilla. Paine aiheutti sen että kyrpäni pysyi koko ajan kivikovana. Samalla Riitta läpsi kivikovaa kyrpääni niin että se heilui edestakaisin.

Seuraavana oli vuorossa Tarja. Hän tarttui vuorostaan makkaraan ja alkoi pumpata. Samalla hän tarttui toisella kädellä kyrpääni ja alkoi runkata sitä. Käsi puristi tiukasti ja tunsin että laukeaminen oli lähellä. Mutta Tarja oli ilmeisesti ennenkin käsitellyt kyrpää. Kun laukeaminen oli tulossa hän tarttui kahdella sormella terskaan ja nipisti. Karjaisin kivusta ja kyrpäni pieneni silmissä.

”Älä kuvittele että laukeamaan pääsisit” Tarja nauroi.

Tarja pumppasi makkaralla persettäni vielä hetken. Sillä aikaa Jaana oli käynyt laukullaan. Hän tuli vuorostaan kimppuuni. Jaanalla oli kädessään kapea nahkavyö. Hän painoi makkaran syvälle perseeseeni ja alkoi piiskata minua vyöllä. Huomasin että hänen hengityksensä kiihtyi ja iskujen tahti alkoi kiihtyä. Lopulta hän tuli haarat levällään kasvojeni eteen.

”Nuole pillua poika. Nuole saatana.” Aloin nuolla pillua eikä se tuntunut lainkaan pahalta. Se oli limainen ja liukas. Klitoris oli paisunut suureksi kokkareeksi ja lirputin sitä kielelläni ja imaisin sen sitten suuhuni kokonaan. Jaana jäykistyi kaarelle ja sai orgasmin pillu levällään kasvojeni edessä.

”Laukesitko sä oikeasti” Aila ihmetteli.

”Joo” Jaana nauroi edelleen huohottaen. ”Mua kiihottaa äijien karvaiset perseet”.

Koko joukko nauroi.

”Joko se nyt on mun vuoroni käsitellä tätä tirkistelijää” Aila kysyi.

”Mitäs aiot tehdä?”

Aila nauroi. ”Otetaanpas poika ylös.”

Minut irrotettiin siteistä ja kävelytettiin pesuhuoneeseen. Minut makuutettiin kapealle puupenkille. Aila tuli jälleen hajareisin kasvojeni päälle. Hän katsoi minua hymyillen.

”Katso nyt mua kun halusit. Katso mun pillua ja tissejä.” Hän värisytteli rintojaan ja levitti pillun huulia auki. Äkkiä pillusta alkoi suihkuta kusta. Aila ohjasi kusisuihkun suoraan kasvoilleni ja tarttui kiinni hiuksistani kun koetin kääntää pääni pois.

”Katso nyt poika pillua” hän nauroi…

”Muakin kusettaa Riitta totesi. Hän tuli seisomaan ylleni Ailan tilalle ja kusi vatsalleni ja siirtyi sitten kusemaan kyrvälleni. Tarja toi ämpärillisen vettä ja heitti sen päälleni. Kuiskuteltuaan hetken kikattaen Jaana ja Riitta tarttuivat jälleen jalkoihini ja vetivät ne levälleen. Tarja tuli käsisuihkun kanssa ja ruuvasi siitä suihkuosan irti. Hän työnsi letkun pään edelleen rasvasta liukkaaseen perseeseeni ja aukaisi vesihanan. Tunsin miten lämmin vesi täytti perseeni. Hetken kuluttua paine alkoi tuntua jo alavatsassani. Tarja sulki hanan ja veti letkun pois.

” Pidä se vesi sisälläsi” hän sanoi ja haki jällen makkaran pukuhuoneesta. Hän työnsi sen persereikääni ja siirtyi sitten kauemmas.

”Kyrpä ainakin lakkasi seisomasta” Aila totesi.

Naiset katselivat nauraen kun makasin penkillä jalat levällään makkara persereiässä. Jaana hipelöi pilluaan toisella kädellä.

”Ja nyt pinnistät sen ulos” Tarja komensi.

Aloin työntää ja tunsin miten patukka liukui ulos ja sen perästä ruiskahti pitkä vesisuihku. Jaana tuntui innostuvan näkymästä. Hän tuli ja painoi jälleen pillunsa suuni päälle. Aloin nuolla ja hän kiemurteli inisten. Samalla hän työnsi sormensa perseeseeni ja alkoi nussia. Toisella kädellä hän alkoi runkata kyrpääni joka oli taas hieman jäykistynyt.

Tunsin olevani jo laukeamisen partaalla, mutta Aila tuli ja irrotti Jaanan otteen kyrvästäni.

”Älä anna sen laueta”.

Niinpä jatkoin Jaanan pillun nuolemista kunnes hän sai tarpeekseen. Sen jälkeen oli vuorossa Aila. Hän istui naamalleni ja alkoi hieroa pilluaan huuliani vasten. Hän ei selvästikään nauttinut siitä. Tajusin että naiset olivat sopineet että jokainen syöttäisi minulle pilluaan. Ailan jälkeen tuli Riitta. Hänen pillunsa oli kostea ja liukas. Hän hymyili minulle ja levitti pillunsa auki niin että klitoris oli kieleni tavoitettavissa. Nuolin ja näykin pitkään ja Riitta nautti siitä. Pillusta valui limaa suuhuni ja poskilleni. Luulen että hän sai orgasmin, ainakin hänen poskensa olivat punaisina kun hän nousi päältäni.

Tarja tuli luokseni ja työnsi karkeakarvaisen pillunsa suutani vasten. Pillu kostea ja turvonnut, mutta nuolemiseni ei selvästikään häntä kiihottanut.

Hän lopetti melko pian.

”Jaahas. Minä olen ainakin saanut tarpeekseni” hän totesi. ”Onko sitä kaljaa vielä?”

”Toihan oli hyvä idea” Riitta totesi. ”Tässähän on meille hyvä tarjoilija”.

He avasivat siteeni ja taluttivat minut saunakamarin puolelle. Pöydällä oli nippu valokuvia jotka minusta oli otettu jalat levällään ja makkara perseessä.

”Sinä olet nyt meidän jokaisen orja, ja kuka hyvänsä meistä voi koska hyvänsä kutsua sinut leikkikalukseen. Muuten näistä kuvista tulee julkisia”.

Naiset istuivat pöytään ja minä hain heille olutta. En mahtanut sille mitään että nuo neljä alastonta naista saivat kyrpäni jällen kangistumaan.

”Ja taas on kyrpä kankeana” Aila totesi. ”Nyt näytät meille miten sperma lentää”.

Neljä alastonta naista katseli pöydän ympärillä olutta juoden kun tartuin kyrpääni ja aloin runkata. Miksi en olisi ottanut tilanteesta omaakin nautintoa? Mutta sitten he komensivat minua lopettamaan. Jaana tuli eteeni ja pyöritti kieltään aivan kyrpäni edessä mutta ei nuollut sitä. Kyrpäni seisoi kivikovana ja terska oli muuttunut tummanpunaiseksi. Sitten Aila otti tyhjän olutpullon ja totesi että pyöritetään pullolla kuka lypsää spermat ulos. Kaikki suostuivat nauraen ehdotukseen. Pullo pyöri kolisten ja pysähtyi lopulta osoittamaan Riitan ja Tarjan väliin. Hetken mietittyään he totesivat että se tarkoitti heitä molempia.

Naiset istuttivat minut pienelle pyöreälle ja matalalle jakkaralle. Polveni olivat hieman koukussa. Tarja tuli ja komensi perseeni ylös ja työnsi sormensa persereikääni. Toisella kädellä hän hipelöi kiveksiäni. Riitta tuli kämmen täynnä rasvaa ja tarttui liukkaalla otteella kyrpääni. Hän alkoi lypsää ylös alas puristaen lujempaa aina ulosvedolla. Tahti kiihtyi ja Huomasin että Riitta seurasi hymyillen kasvojeni ilmeitä.

”Nauti nyt poika, anna sperman lentää vaan”. Hän nauroi ja samassa tunsin laukeavani. Ja niin tunsi Riittakin. Hän nauroi ja suuntasi spermasuihkuni kohti pöytää. Ensimmäinen roiskaus lensikin niin pitkälle että Jaana sai pohkeensa sivulle roikkuvaa limaa. Jälkimmäiset ruiskaukset Riitta otti kämmenelleen ja hieroi sen vatsalleni.

Sitten naiset työnsivät minut alasti ulos saunakamarista ja heittelivät vaatteet perässä.

Tiesin että joutuisin kuvien takia vielä useita kertoja huvittamaan näitä naisia.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute