Herkku-puhelin
Luokanvalvoja
Scorpio

Olin tarinan tapahtuessa vielä nuori. Olen vieläkin aika laiha enkä mikään pitkä, silloin olin ehkä noin 168 cm. Luokanvalvojamme oli alle kolmikympinen biologian ja maantiedon opettaja Johanna. Johanna oli tumma, ehkä vähän ylipainoinen, silmälasipäinen n. 170 cm pitkä, aika tavallisen näköinen pitkähiuksinen nainen. Johannan vyötärö oli kuitenkin ihanan kapea, tai ainakin se näytti siltä, kun Johannan perse oli sen verran iso. Rinnat oli suht normaalit, vähän riippuvat ehkä. Minä olin luokan häirikkö ja luokanvalvojan silmätikku.

Oli perjantain viimeinen tunti ja meillä oli biologiaa, aiheena ihmisen seksuaalisuus. Minä istuin takarivissä, ja pidin kavereiden kanssa 'omaa showta'. Johanna komensi meitä pari kertaa. Tunti päättyi, mutta opettaja ilmoitti minulle että minun olisi syytä jäädä vähän keskustelemaan. Muut poistuivat luokasta. Opettaja käski minut etummaiseen pulpettiin istumaan.

Johanna puolittain istui, puolittain nojasi opettajan pöytään. Hänellä oli yllään musta hieman polven yläpuolelle ylettyvä hame, mustat korkokengät ja valkoinen, napitettava paita. "Muut opettajat on valittaneet, että sinusta on kovasti häiriötä, nytkin sinulla oli kovin hauskaa viime tunnilla, voisitko kertoa miksi?" alkoi luokan valvoja asiallisesti. "No kuule, ei kauheesti kiinnostanut toi aihe". "Ai siitäkö se on kiinni, mun mielestä sinua pitäs kiinnostaa vähän kaikki, sun koulunkäyntis menee päin helvettiä". "Huh, mun opettaja kiroilee", mä ajattelin ja valuin pulpettini alle, ja koitin istua mahdollisimman veltosti, niinkuin ei vois vähempää kiinnostaa. "No, oon mä ollut näillä tunneilla ennenkin" mä vetosin. "Ai jaa, sä niin kuin tiedät nää asiat jo" Johanna sanoi ja veti välissämme olevan pulpetin syrjään. "No joo, on nää mulle aika tuttua" sanoin reteästi.

Nyt alkoi tapahtua. Luokanvalvoja istui kahareisin syliini niin, että kasvomme olivat lähes vastakain, hänen naama oli vaan vähän ylempänä. Veltosta istumisasennostani johtuen jäin vähän niin kuin pulaan. Johanna katsoi silmiini. "No kerroppas poju, mistä naisen kiihottuminen alkaa?". "Hengityksen kiihtymisestä", opettaja hengitti nopeesti ja äänekkäästi sisään ulos pari kolme kertaa. "Vai nännien kovettumisesta", Johanna avasi pari paidan nappia, laittoi kädet rinnoilleen, nosti ja hyväili rintojaa valkoisen paitansa läpi. Naamani oli käytännöllisesti katsoen hänen tissiensä välisessä vaossa. "Vai kastuuko naisen pillu ensin?". Opettaja vetäytyi vähän poispäin minusta ja teki lantiollaan nussimisliikeitä eli pyöritti persettään sylissäni. "Tiedätkös mikä saa miehen kalun varmasti heräämään ?" Opettaja suuteli minua työntäen kielensä suuhuni.

Johanna nousi ylös ja istui taaemmas opettajanpöytänsä reunalle. Minä istuin hiljaa naama punaisena. "Mä luulen että sä et tiedä, ja muutenkin sun olis aika vähän aikuistua". No mitä siihenkin mä olisin voinut sanoa. Olinhan mä ollut tyttöjen kanssa, mut enhän mä tiennyt. Aikuistuminen oli vähän toinen juttu. Opettaja sai mut kerrankin hiljaiseksi. Sitä paitsi mä olin nolona koska mulla alko seisoon, ja olin varma että opettaja huomasi sen

"Sovittasko niin, etta mä vähän opetan näitä asioita sulle nyt, ja sä saat vähän suuseksiä. Sinä alat ensi viikosta alkaen käyttäytyä kunnolla". Opettaja piti pienen tauon. "Keväällä sitten kun olet ollut koko talven kiltisti, mä opetan lisää". "Huh huh" mä oli melkein paniikissa. Mutta vaan melkein. Jos mä ymmärsin oikein, niin opettaja oli luvannut ottaa multa suihin. "Joo.. kyllä..." Nöyränä poikana korjasin istuma asentoni ryhdikkääksi. Opettaja kävi laittamassa oven lukkoon ja palasi paikalleen.

Opettaja otti silmälasit pois. Se oli oikeestaan ihan hyvännäköinen. Se katso muo silmiin. "Naisen kiihottuminen alkaa hengityksen kiihtymisestä" se sano. Se availi paidan nappejaan ja huohotti tai huokaili raskaasti. Opettaja otti paitansa kokonaan pois ja pullautti rintansa pois rintaliivien kupeista, tai ne oli sellaset liivit että ne vaan tuki alhaalta sen rintoja. Opettaja kostutti peukaloaan suussaan ja pyöritti sillä nänniään. "Seuraavaksi kovettuu nännit". Johanna nosti toista rintaansa ja nuoli sen nänniä.

Johanna nousi seisomaan ja pudotti hameen lattialle. Alta oleva sukkanauhaliivi ja pikkuhousut menivät perässä. Johanna istuutui nyt kunnolla pöydälleen, avasi reitensä, nosti edelleen korkokengissä olevat jalkansa pöydän reunalle ja nojasi taaksepäin ojennettuihin käsiinä. Olin pitänyt opettajaa vähän pulskana, mutta nyt en olisi ottanut mistään grammaakaan pois. Iso perse ja pyöreät reidet olivat jalat levitettynä upea näky. Pillu oli täyden karvoituksen peittämä, eikä ajeltu niin kuin pornolehdissä tai -elokuvissa. "Tule lähemmäs". Johanna nojasi vähän eteen päin ja vei oikeaa kättään pillulle. Minä nousin ja kävelin pari askelta opettajan pöydän luo. Opettaja tarttui käteeni ja vei sen pillulleen. Minä liikutin kättä. Pillu oli märkä. Ja kuuma. "Suuseksiä" Johanna laittoi kätensä hartioille, minä polvistuin kuuliaisesti. Pillun tuoksu tuntui selvästi. Minä painoin huuleni sinne alas ja Johanna laittoi toisen kätensä sinne myös ja avasi sillä häpyhuuliaan niin ettei karvat työntyneet suuhun.

Olin kyllä ajatellut suuseksiksi sitä että opettaja ottaisi minulta suuhun. En oikein tiennyt miten olisin nuollut, nuolin vähän alhaalta, vähän ylhäältä. Asentokin oli vähän hankala. Pillukaan ei tullut enää märemmäksi, pikemminkin päin vastoin. Opettaja kehui kuitenkin "Hyvä poju, hyvä poju, nuole opettajan pillua" ja painoi päätäni niskasta vasten itseään. "No niin, eiköhän nyt ole sinun vuoro". Minä nousin ylös ja opettaja polvistui.

Johanna avasi farkkujen napit ja vetoketjun. Hän veti kalsareita alas ja sai puolijäykän kaluni esiin. Mulla on ehkä vähän keskivertoo pidempi paksu kalu. Kun mä vielä olen aika hintelä niin se näyttää julman isolta. Johannakin katso mun kalua aika hartaasti. Mut mä en tajunnut sitä. Muo jännitti. Mun kalu ei seisonut kunnolla. Johanna veteli edestakasin mun kullia ja nuoli vähän terskaa. Sitten se otti sen suuhunsa, ei ihan kokonaan mutta puolet liuku sen suussa sisään ulos.

Johanna tajus että muo jännitti liikaa. Se nousi ylös ja suuteli muo suulle. Sitten se meni mun taakse, hyväili mun vatsaa, kylkiä ja reisiä. Sitten se ohjas mun oman käden mun kalulle. "Anna mennä, älä jännitä mä haluun nähdä kun sä teet sen itse" opettaja kuiskas mun korvaan, ja työnsi vielä kielensäkin sinne. Se huokaili mun korvaan, ja mun kalu koveni lisää. Mä aloin runkata mun kyrpää. Kulli oli vielä ihan märkä opettaja syljestä, esinahka liuku hyvin. Opettaja hyväili muo edelleen, ny välillä pakaroitakin. "Komee iso kalu, anna mennä". Välillä sekin runkkas muo, mut jotenkin oma käsi osas rytmin paremmin. Opettaja suuteli muo villisti. Mulla teki jo tosi hyvää, ja mä taisin vähän äännähtää. "Anna mennä.. ". Mä aloin saada, mun liikkeet muuttu nykiviks. "Anna mennä, anna tulla kaikki vaan, mä haluun nähdä". Ja multa tuli. Aivan mahtava orkku, spermat ruiskus rytmikkäästi opettaja pöydälle, ainakin viis isoo ruiskausta. Opettaja suuteli muo vielä ja veti muutaman vedon mun munaa.

Opettajan posket punotti. Se katso muo ja kysy "Nuolisitko vielä mun pillua". "Joo", aika vaikeeta olis ollu kieltäytyä. Johanna istui samalla lailla pöydälleen kun aikaisemminkin ja minä polvistuin opettajan pimpin ääreen. Pillu oli paljon märempi kuin edellisellä kerralla. Häpyhuulet oli paisuneet enemmän, nyt niin että niiden väliin aukesi selvä rako. Klitoris törrötti selvästi ulomapana. Pimppi tuoksui selvästi. Aloin nuolla ahnaasti. Opettaja huokailu alkoi välittömästi. Opettaja liikutti lantiotaan ja painoi minun päätä pilluaan vasten. Aloin näykkiä kllitorista. "Hyvä poju aah, just noin kiltti poika, anna mennä... ah ah aah". Opettajan reidet puristeli mun päätä kun se jännitti niitä rytmikkäästi. Asento oli mulle hankala, mutta nuolin urhoollisesti pari minuuttia.

Mun oli pakko lopettaa opettajan nuoleminen ja nousta seisomaan. Opettaja katso muo silmiin ja hymyili. Se tarttu mun kulliin kiinni, mä en ollut ees huomannut että mun kalu seiso taas. Mun kyrpä oli aivan sen pillun edessä, opettaja veteli mun esinahkaa edestakaisin. "Nussi opettajaas, anna mulle sun paksua kyrpää" Johanna kähisi ja veti mun munaa kohti pilluaan. Mä siirryin lähemmän ja työnsin mun kalun Johannan sisään. "Aah, aaaih, nussi, nussi opettajaas". Opettajan pöytä oli just oikeen korkuinen. Mä nojasin käsillä pöytää ja nussin vaikeroivaa opettajaa tukevassa asennossa seisten. Pystyin hyvin työntämään lantioni liikkeellä kaluni Johannan kuuman pillun pohjaan. Opettaja ulahti vähän aina kun se tapahtui. Elämäni paras pano. Opettajan vaikerointi sen kun kiihtyi, kunnes hän meni aivan veltoksi. "Nussi vähän aikaa ihan hitaasti" Opettaja pyysi. Minä tottelin.

Opettaja halusi kuitenkin jotain muuta. Hän nousi ylös ja kaluni liukui ulos. Opettaja polvistui ja alkoi ottamaan minulta suihin. Tuntui todella hyvältä. Jonkin aikaa imutettuaan Johanna käski minut lattialle. Hän itse kyykistyi päälleni ja ohjasi kaluni taas sisäänsä. Opettaja ratsasti kyykkyasennossa. Kyykyssä, korkokengät jalassa, minun kyrpäni varassa persettään ylös alas lykkivä isoperseinen opettaja oli mahtava näky. Posket punoittivat, ilme oli keskittynyt kun opettaja nussi hitaasti ja antoi kyrvän liukua melkein ulos pillusta ja todella syvälle takaisin sisälle. Minä ihailin kaluni liikettä opettajan pillussa. Jokainen hidas sisään ulos liike kuumaan ja liukkaaseen pilluun tuntui ihanalta. Niin ihanalta että tuttu kutina alkoi kiveksissäni.

Opettaja otti tukea käsillään rintakehästäni ja nojasi eteenpäin. Hänen perseensä liike nopeutui. Minä nussin vähän vastaan. Opettaja varmaan huomasi että mä tulisin kohta. "Anna tulla vaan poju, mä haluun sun nesteet sisään" Johanna huokaili hengästyneenä. Vauhti kiihtyi. Minä sain elämäni parasta pillua. Orgasmini alkoi. Nesteeni ruiskusivat opettajan sisään. Opettaja liikutti hitaasti persettään ylös alas ja lypsi pillullaan kaluani kunnes lysähti päälleni

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute