Herkku-puhelin
Työtä ja huvia
yxxy

Ajoin perjantaina normaalin työpäivän päätteeksi tekemään alaani koskevaa erikoistyötä kaverini Timon ja hänen vaimonsa Merjan yritykseen. Olenkin jo yli kymmenen vuoden ajan tehnyt heille näitä erikoishommia liki kymmenen kertaa vuosittain. Nyt kuitenkin minun piti ehtiä lauantai-illaksi yli 400km päähän erääseen tapaamiseen, joten sovimme, että toisen työpisteen asiat hoidamme lauantaiaamuna ja minä yövyn heidän mökillään.

Illalla työn jälkeen Timon ja Merjan mökillä tutkailimme Timon kanssa rakenteilla olevaa piharakennusta ja katselimme rantaa ja ihailimme komeita voitatteja kasvamassa rantapolun vieressä. Merja oli tällä välin laittanut grillikatokseen tulen ja illan hämärtyessä ilmoitti, että savusaunakin on ruokailun jälkeen kylpykunnossa. Parilalla grillailimme Timon kanssa pihvejä ja samalla naukkailimme Merjan tekemät vodkapaukut, Timo tosin valitti, että hänen paukkunsa on liian voimakas.

Kun veimme grillatut pihvit sisälle, oli ruokapöytä jo katettu ja viinivalikoimasta valitsimme sopivan punaviinin ruoan makua korostamaan.

Ruokailun jälkeen läksimme Timon kanssa saunaan ja hetken kuluttua pujahti myös Merja lauteille väliimme. Juttu kulki leppoisasti neutraaleissa asioissa ja pehmeä saunan löyly hyväili ihoa. Timo nousi hetkeksi jäähdyttelemään ja Merja laskeutui lattialle ruveten pesemään itseään alapuolellani. Timon tullessa takaisin oli Merja juuri kumartunut huuhtelemaan kasvojaan ja hetkeäkään epäröimättä Timo tarttui häntä lanteista, työntyi Merjaan sisälle ja aloitti hitaan naimisen takaapäin.

Itse olin hämmästynyt tilanteesta. Merjaa selvästikin hävetti, mutta hän kiihottui koko ajan. Kun Timo ehdotti, että Merja hyväilisi minuakin, tarttui Merja selvästi jäykistyneeseen kaluuni ja veti minut hetken kuluttua lauteiden keskirappusille istumaan upottaen kovettuneen kullini suuhunsa ja alkoi imeä sitä hitain liikkein. Samalla Timo lisäsi vauhtia naiden Merjaa takaapäin. Yllättäen Timo lopetti ja ehdotti, että vaihtaisimme paikkoja. Minulla ei ollut tietysti mitään tätä vastaan, Merjakaan ei protestoinut lainkaan.

Pudottauduin alas, laitoin käteni Merjan häpykummulle alakautta ja tuuhean ja tiheän karvoituksen keskeltä löysin häpyhuulet, jotka olivat paksun eritteen liukastamat. Oikea paikka kullilleni löytyi helposti, kiinteät urheilijan pakarat ottivat vastaan työntöni ja lisäsin tahtia samalla pujottaen oikean käteni häpykummulle ja alkaen liikutella etusormeani klitoriksen ympärillä pyörivin vaativin liikkein. Merja alkoi huohottaa ja pienet puistatukset vavisuttivat hänen hoikkaa vartaloaan samalla kun hän hyväili Timon pystyssä seisovaa kalua aivan kasvojensa edessä.

Olisin varmaan lauennut, mutta Timo ehdotti, että huuhtelisimme itsemme ja menisimme mökille mukavampiin olosuhteisiin. Näin teimmekin. Sade kasteli meidät uudestaan ja kun olimme päässet sisälle yläkerran parivuoteeseen, naimme Merjaa Timon kanssa vuorotellen, mutta pidätellen ja vaihdoimme aina kun laukeaminen tuli liian lähelle. Merja voihki ja kiemurteli allamme.

Lopulta Timo ei enää kyennyt pidättämään vaan laukesi syvään huokaisten Merjaan sisälle. Itsellänikin kalu oli sykkivänä, mutta Merja puristi sen tyvestä lujasti ja spermalasti pysyi vielä sisälläni. Timo sanoi menevänsä takaisin saunaan ja jäimme Merjan kanssa kahden. Merja ohjasi kaluni sisäänsä, hitain työnnöin lisäsin painetta ja pienellä lantion kierrolla sain Merjan uudelleen voihkimaan allani. Hän halusi ehdottomasti suudella ja työnsi kielen suuhuni, lisäsin voimaa työntöihini ja Merja vastasi lantiollaan. Tuntui kuin Merjan pillu olisi vaatinut: "Nyt, Anna se minulle, Anna jo!" En kyennyt enää pidättelemään, lisäsin vielä hieman voimaa ja vauhtia ja samassa Merja huusi ja kiemurteli allani sperman suihkutessa syvälle sisälle häneen.

Olimme läpimärkiä ja hengästyneitä kumpikin. Juoksimme takaisin saunaan, jossa Timo jo odotteli hymyssä suin. Saunan jälkeen kuivasimme itsemme ja vilvoittelimme terassilla nauttien omenasiideriä. Koska oli jo myöhä ja aamulla työpäivä, halusin hetkesi lepuuttaa itseäni ja menin nukkumaan yläkerran parivuoteeseen, jossa vielä aistin naimisen tuoksuja.

Aamulla heräsin noin seitsemän aikaan, kävelin raput alas ja istuuduin tupapöydän ääreen. Totesin, että alaston Timo käveli makuuhuoneesta eteisen kautta vessaan ja pyyhkeeseen kietoutunut Merja vilahti perässä. Kun heitä ei alkanut kuulua ja minullakin oli armoton virtsahätä, kävelin itsekin perässä. Sisäsaunan puolelta kuului ääntelyä. Minun oli kuitenkin tyhjennettävä rakkoni ja tämän jälkeen kurkkasin saunan puolelle. Timo nai seisten Merjaa tämän istuessa lauteilla polvet nostettuna ylös. Näky kiihotti minua suunnattomasti ja samassa kullini sojotti uhkeana pystyssä. Merja huomasi minut ja seisokkini ja ehdotti Timolle, että kaikki kolme menisimme taas yläkerran parivuoteeseen.

Timo menikin heti ylös, Merja jäi pesemään hampaitaan ja itse istuin WC pytylle alkaen hieroa Merjan märkää pillua. Merja meni kuitenkin ylös, itse jäin vielä "käsiä pesemään". Timo ja Merja olivat jo täydessä naimisen vauhdissa tullessani yläkertaan. En tiedä kumpi vaikeroi enemmän sänky vai Merja. Tulin lähemmäs ja aloin hyväillä Merjan melko pieniä, mutta kiinteitä urheilijanaisen rintoja. Timo vaihtoi samalla itsensä Merjan taakse alkaen hieroa tämän pillua naiden häntä takaapäin.

Timo väistyi kuitenkin sivummalle ja Merja levitti minulle pitkät jalkansa. Työnnyin tuuhean karvoituksen läpi alkaen työnnellä kiihtyvällä vauhdilla. Samalla Timo kysyi Merjalta tämän huohottaessa allani, että haluaisiko Merja että joka kerta kun tulen työmatkalle, naisin häntä yhdessä Timon kanssa. Merja huohotti ja minä huohotin ja vasta spermani suihkutessa Merjan kiimaiseen pilluun, sai Timo myöntävän vastauksen.

Poistuin alapääpesulle. Muutaman minuutin kuluttua myös Timo tuli alas hikisenä, peseytyi ja istuutui pöydän ääreen. Merjan mentyä myös pesulle, vinkkasi Timo minulle silmää ja sanoi, että Merja nyt tuskin suuttuu, vaikka hän aikookin tuoda virolaisen tyttöystävänsä Annelin heille pariksi kuukaudeksi asumaan.

Aamupalan jälkeen ajoimme kaupunkiin, minä tein työni ja läksin ajamaan tapaamiseeni

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute