Herkku-puhelin
Yksin bilettämässä
Kurikkah ah

Kovin oli huonosti tämäkin päivä alkanut. Olin myöhästynyt töistä ja suututin työkaverini kiukuttelemalla. "En minä tästä lannistu", sanoin ääneen ja astelin kaupalle päin. Valitsin neljä pulloa siideriä ja päätin illalla lähteä pilettään. Vaikkakin joutuisin lähtemään yksin. Asuinhan uudessa kaupungissa, enkä tuntenut muita, kuin työkaverini. Ja nekin minun oli pitänyt mennä suututtamaan.

Illan mittaan, kun siideritkin oli jo loppu suunnistin läheiseen nuorison suosimaan pilepaikkaan. Olinhan itse jo 25-vuotias, mutta itse asiassa näytin nuoremmalta. Joskus jopa portsarit kysyivät papereitani, kuten myös tälläkin kertaa. Tilasin tiskiltä siiderin ja annoin katseeni kiertää ihmisissä. Baarissa ei juurikaan ollut vielä porukkaa, joten juotuani juomani loppuun astelin tyhjälle tanssilattialle ja aloin jorata. Tiesin, että olin hyvä, enkä siis välittänyt ihmisten katseista.

Tanssilattia täyttyi ihmisistä. Tunsit kädet vyötärölläni. Käännyin katsomaan. Se oli hyvin komea mies, minua varmaan viitisen vuotta vanhempi. Hän tarrasi takapuolestani kiinni ja ellei hänellä olisi ollut täyteläisimmät huulet koko suomen maassa, olisin läiskäissyt häntä poskelle. "Osaatsä tanssia miehen kanssa yhtähyvin ku yksiksesi?" Hänhän ihan selvästi haastoi minut. Tanssimme hyvin intiimisti parin biisin ajan. Hieroin rintojani häneen. "Tule" Hän lähti taluttamaan minua. Hän avasi narikoiden takana olevan oven avaimellaan ja päättelin hänen omistavansa paikan tai sitten vain olevan töissä täällä. Oven takana oli pieni yksiö. "Mä en tiennytkään, että tääl voi asua..." kattelin ihmeissäni ympärille. Hän tarrasi minua olkapäistä ja työnsi hellästi sängylle.

"Rakastellaan", mies kuiskasi korvaani.

Hän riisui vaatteeni ja minä riisuin hänet. "Odota, elä hoppuile." Mies avasi ovensa ja piilouduin nopeasti peiton alle. "Mä näin miten sä katsoit naisiakin tuolla tanssiessas. Mä haluan, että tehdään tää kimpassa. Täs on mun nainen." Se esitteli ilmeisesti kihlattunsa. Nainen katsoi minua kiihkeästi ja sanoi "jatkakaa mihin jäitte, mä haluan katsella jonki aikaa". Olin jännittynyt, mutta samalla erittäin kiihottunut. Koko ajatus siitä, että mua katseltaisiin kiihotti pilluni ihan märäksi. Mies suuteli minua ja lähti hitaasti liikkumaan alas päin. Hän näykkäsi matkallaan nännejäni. Huokaisin nautinnosta. Hengitykseni muuttui sitä kiivaammaksi mitä alemmaksi hän siirtyi. "Vihdoinkin" huokasin, kun mies oli lähellä kuumaa ja valuvaa pillua.

Hän lopetti ja asettui eteeni "ota suihin huora!" Hän käski ja otin valtavan elimen suuhuni. Lutkutin takana huutavan tanssipiitin tahtiin ja mies huokaili ja voihki kiihottavasti. Tunsin naisen siirtyvän sängylle. Hänen ihonsa kosketus ihollani tuntui valtavan hyvälle. Olin saada orgasmin jo pelkästään ajatuksesta, että tuo valtavan seksikäs blondi työntäisi kohta kielensä sisälleni. Kuten hän tekikin. Hän nuoli pitkin vedoin paljaaksi ajeltua alapäätäni ja lutkutti välillä rajustikin klitoristani. En voinut jatkaa suihin ottoa, niin hyvältä tuo tuntui. Voihkin ja huusin, mutta nainen piti taukoja juuri oikein väliajoin. Hän ei antanut minun laueta. Ei vielä.

Mies käänsi minut ympäri ja olin kontallani sängyllä. Nainen tuli eteeni jalat haarallaan vaatien samaa kohtelua, mitä oli itse minulle antanut. Mies hieroa märkää anukseni ympärille ja työntyi sisääni. Hän huokaili työnnellessä tiukkaan perseeseeni. Nuolin naisen pillua ja join hänen nestettään. Nainen voihki. Hän otti hiuksistani kiinni ja ei päästänyt päätäni nousemaan pillustaan. Työnsin kieltä hänen kuumaan vakoonsa ja hieroin nenälläni klitorista. Mies jatkoi työntelemistään perseeseeni ja tunsinkin kohta lämpimän suihkuni suolessani. Samaan aikaan nainen laukesi allani ja vapautti pääni otteestaan.

Hengähdimme hetken. "Sinä et vielä lauennut", nainen katsoi viettelevästi silmääni. "Mun vuoro katsella", mies sanoi ja siirtyi viereiselle sohvalle istumaan. Nainen nousi päälleni kontalleen kuusysi asentoon ja nuolimme toisiamme. Luulin tulevani hulluksi tämän naisen leikistä. Halusin saada niin kovasti, mutta hän ei antanut. Voihkin kyynelten valuessa pitkin poskiani. Katsahdin sohvalle missä miehen valtava kalu oli taas kasvanut mittoihinsa. Mies hieroi hiljaa terskaansa. Tämä näky sai minut näkemään tähtiä ja tajusin vaivalloisesti saavani orgasmin. Huusin niin lujaa kuin kurkustani pääsi, miehen ruutaavan mahallensa toiset kerran. Nainen päälläni lysähti väsyneenä ja hengästyneenä päälleni.

Makoilimme kaikki hetken sängyssä ennekuin puin päälleni ja ovesta lähdettyäni huomasin bileitten olevan jo ohi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute