Herkku-puhelin
Kylpylässä
Angel

Oli talvinen perjantai-ilta. Ajoimme mieheni kanssa kohti läheistä kylpylää. Olin varannut meille sieltä huoneen koko viikonlopuksi. Olisi ihanaa rentoutua ja makoilla viikonloppu poreissa, nauttien oman rakkaan seurasta. Ja kaiken lisäksi olin järjestänyt yllätyksen miestäni varten.

Kello oli jo melkein seitsemän, kun pääsimme kylpylään. Kirjauduimme sisään hotelliin ja päätimme ensimmäiseksi käväistä pikaisesti pesulla ja altailla ennen kuin menisimme syömään. Tänään oli tarkoitus mennä hyvissä ajoin nukkumaan, että olisi sitten huomenissa hyvin levännyt ja voisi kunnolla nauttia kylpylän (ja minun) tarjoamista palveluista.

Illallisen jälkeen siirryimme huoneeseemme, kellokin taisi olla jo likempänä kymmentä. Uutiset katsottuamme kävimme puhtaina ja hyvin ravittuina nukkumaan.

Aamulla heräsin ennen miestäni. Katselin hymy huulilla häntä, hellästi suutelin häntä huulille ja painauduin aivan kiinni hänen alastomaan vartaloonsa. Voi, kun se tuntuikaan hyvältä. Suukottelin mieheni silmät auki. Hän hymyili minulle ja suuteli takaisin hyväillen käsillään vartaloani. Hyväilin myös miestäni ja käsieni eksyessä lantion alapuolelle tunsin, kuinka hänen ihana kalunsakin oli herännyt. Kuiskasin miehelleni, että hyvää kannattaa odottaa ja annoin pikaisen suukon ja nousin pukeutumaan. Sanoin, että nyt reippaasti aamupalalle, että pääsemme sitten nauttimaan altaille kaikista herkuista.

Aamiaisen nautittuamme kävimme huoneessa vaihtamassa uima-asut ja kylpytakit päällemme ja suuntasimme allasosastolle. Sovimme peseytymisen jälkeen menevämme hetkeksi turkkilaiseen saunaan, joka oli yhteinen sekä naisille että miehille. Sovimme paikan missä suunnilleen istuisimme saunassa. Sankasta höyrystä huolimatta löysimme toisemme saunassa. Annoin suukon miehelleni ja sipaisin ohi mennen häntä jalkovälistä ja hän siirsi myös kätensä jalkoväliini ja tunsi varmasti, että olin märkänä. Olin hieman kiihkoissani, koska jännitin hieman mitä mieheni tuumaisi yllätyksestäni.

Mieheni sormet etsiytyivät klitorikselleni hieroen hellästi ja saaden minut värähtelemään. Purin huultani etten olisi huokaillut ääneen. Onneksi saunassa ei tuntunut olevan kovinkaan paljon muita ihmisiä. Paitsi mieheni toisella puolella, aika lähellä näin tumman hahmon. Mieheni hieroessa kosteaa jalkoväliäni, tunsin mieheni värähtävän vaikka en häntä hyväillytkään. Hymyilin itsekseni. Olipa tainnut yllätyksenikin löytää oikean paikan. Sanoin miehelleni, että jokos mentäisiin altaille, johon hän hieman vaivaantuneesti vastasi, että mennään vaan.

Nousimme ylös ja suuntasimme kumpikin omalle puolellemme suihkuun. Mieheni vieressä oleva ”hahmo” nousi myös ylös ja seurasi perässäni naisten puolelle.

”Huomenta”, sanoin Tiina minulle. Olimme tavanneet muutama kuukausi sitten miellyttävissä merkeissä pikkujouluissa ja tämän kylpyläretken olimme yhdessä suunnitelleet mieheni iloksi… toivottavasti. Huikkasin huomenet takaisin ja hellästi läpsäytin häntä takamukselle, kun katsoin, että ketään ei ollut näkemässä.

Suihkun jälkeen siirryimme porealtaalle. Ehdimme sinne ennen miestäni, joka varmastikin pohti kummissaan suihkussa, kuka oli hyväillyt häntä saunassa… Minä tiesin sen olevan Tiina. Nauroimme tapahtuneelle miestäni odottaessamme. Poreiden suojassa siirsin kättäni kohti Tiinaa ja hellästi hyväilin hänen rintojaan uimapuvun päältä ja annoin käden siirtyä hitaasti kohti hänen jalkoväliään. Hän huoahti hiljaisesti. Tunsin myös Tiinan käden omalla reidelläni ja reiden sisäpinnalle hyväilemässä.

Pian huomasin mieheni tulevan saunalta, ja sanoin tämän myös Tiinalle. Irtauduimme toisistamme ja Tiina siirtyi hieman kauemmaksi. Mieheni tuli viereeni istumaan ja annoin hänelle suukon. Hän oli ymmärrettävästikin hieman hiljaisen oloinen. Mietti saunassa tapahtunutta, mutta ei uskaltanut mainita siitä minulle mitään. Kuiskasin hänen korvaansa, että tapahtuiko saunassa jotain erikoista?

Mieheni meni punaiseksi ja sanoi änkyttäen, että ei… kuinka niin? Hymyilin salaperäisesti, siirsin käteni hänen etumukselleen ja sanoin: ”Tässä on muuten Tiina, muistatko? Sama, jonka kerroin tavanneeni pikkujouluissa?” Voi, kun olisi ollut kamera mukana ja olisi sen ilmeen saanut talteen, joka kohosi mieheni kasvoille. Hän oli aivan päästään pyörällä varmaankin. Vuorotellen hän katsoi minua ja Tiinaa. Sanoin, että se oli Tiina, jonka käsi oli ollut mieheni jalkovälissä saunassa. Mieheni oli aivan sanaton ja Tiina hivutti itsensä istumaan mieheni toiselle puolelle ja toi kätensä myös mieheni etumukselle, jossa omakäteni oli jo sujahtanut mieheni uikkareiden reunasta sisäpuolelle löytäen vähitellen kovettuneen kalun.

”Jaa, ei sitä taidetakaan olla kovin kauhuissaan. Vai onko kalu kauhusta kankeana?” sanoin miehelleni ja suutelin häntä. Tunsin Tiinan käden siirtyvän myös housujen sisäpuolelle ja hyväilevän täyteläisen pyöreitä kivespusseja. Mieheni huokaili välissämme, taisipa nauttia tilanteesta ja se kun näin mieheni nauttivan sai minut kiimaiseksi.

Mieheni käsi etsiytyi minun jalkoväliini ja uimapukuni sisäpuolelle. Kuiskasin mieheni korvaan, että laittaisi toisen kätensä Tiinan varmastikin jo kosteaan jalkoväliin. Hetken kuluttua kuulin Tiinan huokauksen, josta päättelin, että mieheni oli noudattanut kehotustani. Pian ehdotin molemmille, että josko siirtyisimme suihkujen kautta huoneeseemme, ettemme herättäisi liikaa huomiota altailla, koska luulenpa, että sitä ei kovin suvaitsevaisesti katseltaisi, jos poreammeesta alkaisi suurempiakin huokailuja kuulumaan.

Mieheni sanoi, että menkää te tytöt edeltä, hän tulee kohta perästä, koska tarvitsee hetken aika, että pystyy nousemaan ylös altaasta, ilman telttaa uikkareissa. Naurahdimme Tiinan kanssa yhteen äänen ja annoimme molemmat miehelleni suukot ja poistuimme suihkuun ja sovittiin, että tavataan sitten huoneessa hetken päästä.

Suihkulle päästyämme menimme Tiinan kanssa viimeisimpään suihkusyvennykseen yhdessä. Pesuhuoneessa ei ollut muita sillä hetkellä. Välittömästi päästyämme syvennykseen Tiina antoi minulle suukon ja otti saippuaa käsiinsä ja alkoi pestä vartaloani käsillään. Jalkovälissäni alkoi sykähdellä himosta ja nännini kovettuivat. Nautin Tiinan käsistä joka puolella, välillä ne härnäten hipaisivat häpyäni ohimennen. Saippuoin omatkin käteni ja aloin pesemään samalla Tiinaa. Hänkin tuntui nauttivan kosketuksestani.

”Eiköhän huuhtouduta ja siirrytä huoneeseen, luulen, että mieheni siellä jo odottaa KOVASTI meitä” sanoin ja Tiina oli samaa mieltä. Huuhtelimme saippuat pois ja kun tulimme syvennyksestä ulos eräs vanhempi nainen katsoi hieman oudosti meitä. Yhteen ääneen purskahdimme nauruun ja kaappasimme pyyhkeemme ja siirryimme pukuhuoneen kautta nopeasti huoneeseen.

Mieheni jo siellä odottelikin meitä, ja sanoi, että mikäs sitä tyttöjä viivytti. Vastasimme, että täytyihän sitä pestä liat pois. Mieheni oli baarikaapista kaivanut mukanamme tuoman kuohuviinin ja kaatanut siitä kaikille huoneesta löytyneisiin kertakäyttömukeihin. Ehdotin maljaa nautinnolliselle viikonlopulle, skoolasimme ja tyhjensimme mukit. Sitten siirryin mieheni viereen istumaan ja avasin häneltä kylpytakin paljastaen hänen puoli kovan kalunsa. Hymähdin ihastuksesta ja niin teki Tiinakin. Hän tuli mieheni toiselle puolelle ja kysyi saisiko hieman maistaa sitä. Sanoin, että maista vaan, minä tarjoan sillä aikaa maisteltavaa miehelleni. Kaadoimme mieheni selälleen sängylle ja Tiina asettui mieheni jalkoväliin ja minä asettauduin mieheni kasvojen päälle niin, että olin Tiinaan päin ja pääsin näkemään kuinka hän ottaisi mieheltäni suihin.

Mieheni lipaistua jalkoväliäni hän tokaisi, että on tainnut tytöt olla tuhmia ja aloittaa jo hieman suihkun puolella herkuttelua. Eihän meidän auttanut kuin myöntää tekosemme. Ja se tuntui kiihottavan miestäni, koska hänen kalunsa värähti kuulemastaan. Tiina otti sen käteensä ja nuolaisi hellästi terskan päästä. Inahdin, koska tuntui jotenkin taivaallisen kiihottavalta katsoa, kun toinen nainen otti mieheltäni suihin. Samalla mieheni tarttui lanteisiini ja veti kuuman ja kostean pilluni aivan suuhunsa kiinni ja aloitti nuolemiseni. Liikutin lantiotani hänen kieltään vasten.

Tiina otti vähitellen koko mieheni kalun suuhunsa ja mieheltäni pääsi todella nautinnollinen voihkaisu. Hän oli monesti sanonut, että olisi ihanaa jos yksi nainen ottaisi suihin samalla kun hän saisi nuolla toisen naisen pillua. Nyt hän pääsi todellisuudessa kokemaan kuinka ihanaa se todellisuudessa olikaan. Ja itsestänikin se tuntui hyvältä. Pyysin Tiinaa kääntymään siten, että hänen ihanan pyöreä takapuolensa olisi minuun päin, jotta voisin samalla hieroa häntä, että kaikki saisivat nauttia samaan aikaan.

Tiina siirtyi toisin päin ja työnsin kaksi sormeani hänen sisäänsä, todeten, että myös hänellä oli paikat liukkaina. Otin sormet melkein heti pois ja siirsin ne mieheni suun luokse ja pyysin häntä maistamaan miten hyvälle Tiina maistuikaan. Hän imaisi sormeni suuhunsa ja nuoli ne puhtaiksi ja totesi, että onpa tosiaan makoisaa. Sitten käskin mieheni jatkamaan nuolemistani ja siirsin sormeni takaisin Tiinan jalkoväliin. Toisella kädellä otin tukea hänen pakarastaan, että en olisi rojahtanut hänen päälleen, koska sen verran hyvältä mieheni nuolenta tuntui ja sen verran kiihottavan näköistä oli katsella kuinka mieheni jo täysin kova kalu upposikaan Tiinan suuhun. Hieroin sormillani Tiinan klitorista välillä upottaen sormeni hänen märkään pilluunsa.

Kohta mieheni sanoi, että haluaisi itsekin maistaa Tiinaa, että kai se on herkullista kun se oli kaltaiselleni herkkupepullekin kelvannut. Vaihdoimme Tiinan kanssa paikkoja ja paikkoja vaihtaessamme nuolaisimme toistemme jo napittavia rintoja. Otin mieheni kalun suuhuni ja jatkoin siitä mihin Tiina jäi ja mieheni aloitti Tiinan pillun nuolemisen. Välittömästi Tiina alkoi voihkia sanoen, ettei häntä oltu nuoltu pitkään aikaan, hänen miehensä kun ei siitä erityisemmin pitänyt. Ihmettelin sitä suuresti, koska omalle miehelleni se oli paras mahdollinen tapa tuottaa minulle nautintoa. Tiina oli niin kiimainen, että hän ei pystynyt muuta kuin ottamaan minusta tukea, kun mieheni nuoli häntä. Jatkoin mieheni kalun imemistä ja pussien hieromista. Välillä hidastin tahtia, kun tuntui, että muuten mieheltäni tulee.

Hetken päästä Tiina alkoi täristä ja minä pyörähdin ympäri ja tartuin hänen rintoihinsa ja aloin imemään kivi kovia nännejä ja mieheni kiihdytti kielensä liikkeitä klitoriksella. Ei aikaakaan kun Tiina kaartoi selkänsä kaarelle ja huusi orgasmin pyörteissä. Hän tarrautui tiukasti minuun kiinni ja tärisi hurjasti. Suutelin häntä. Lopulta Tiina lysähti sängylle makaamaan. Vinkkasin miestäni siirtymään Tiinan jalkoväliin, kun hänen kalunsakin seisoi niin ihanasti.

Tuntui todella kiihottavalle katsoa mieheni kaluan uppoavan Tiinan sisään ja aloittavan rytmikkään naimisen. Tiina pyysi minua siirtymään naamansa päälle, jotta hän voisi jatkaa kiihottamistani. Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun siirryin asemiin, kasvot mieheeni päin. Hän kumartui suutelemaan minua ja kuiskasi korvaani hiljaa:” Kiitos.” Hymyilin vastaukseksi.

Tiinan kieli alkoi villisti pyörittää klitoristani saaden minut voihkimaan nautinnosta samalla kun mieheni pumppasi kaluaan Tiinaan. Käsillään Tiina hieroi rintojani ja minä omillani hänen rintojaan. Tiina alkoi vähitellen kiihottua ilmeisesti uudelleen nuolemiseni lomasta kuuluvista voihkaisuista päätellen.

Mieheni pyysi minua tulemaan eteensä kontilleen, nyt olisi minun vuoroni saada kalua takaapäin. Tiinan hän pyysi alleni makaamaan niin että saisi nuoltua minua ja minä voisin nuolla Tiinaa. Mieheni upotti kovan kalunsa yhdellä työnnöllä sisääni, aivan pohjaan saakka. Äännähdin nautinnosta. Itse upotin kieleni Tiinan kuumaan pilluun ja nuolin hänen klitoristaan välillä sitä imienkin. Tiina nuoli minun klitoristani ja mieheni pusseja kalun vartta välillä. Näky kiihotti minua, kun välillä katsoin jalkoväliini. Tunsin kuinka orgasmini alkoi lähestyä. Pyysin Tiinaa nuolemaan lujempaa. Hän otti klitorikseni huuliensa väliin ja aloitti imemään voimakkaasti samalla kun mieheni kiihdytti tahtiaan ja pani minua hullun lailla. Huusin tulevani ja samalla tunsin varpaan päissä asti, kun orgasmi ravisteli vartaloani kahden ihanan ihmisen käsittelyssä.

Vähitellen Tiina hidasti nuolemistani, ja muutti sen helläksi suukotteluksi. Nyt pystyi taas keskittymään Tiinan nuolemisen jatkamiseen. Miehenikin alkoi olla tulemaisillaan mistä johtuen hän kiihdytti panemistaan. Imin ja nuolin Tiinaa ja hän kiemurteli ja voihki allani ja kun mieheni sanoi tulevansa, tunsin kuinka Tiinan selkä kaartui ja hän paino pillunsa kiinni huuliini ja laukesi suuhuni samalla kun mieheni räjäytti koko spermalastinsa sisälleni. Tiina ryhtyi samalla nuolemaan alapäästäni mieheni ja minun sekoittuneita lemmennesteitä sanoen niitten maistuvan herkulliselle.

Lopulta lysähdimme kaikki sängylle makaamaan voipuneina. Mieheni kiitti meitä molempia nautinnon tuottamisesta ja myös me kiitimme häntä hyvästä panosta. Mieheni kaatoi lopun kuohuviinin mukeihimme ja se kruunasi koko hienon hetken. En olisi koskaan voinut kuvitella tällaista tapahtuvan, vaikka olinkin joskus haaveillut rakastelevani yhdessä mieheni ja toisen naisen kanssa. Kiitos siitä kuului oikeastaan Tiinan ja minun ensitapaamisellemme muutama kuukausi sitten. Ilman sitä tämä olisi varmaan vieläkin vain haavekuvissani.

Kuohuviinin nautittuamme päätimme siirtyä takaisin allasosastolle nauttimaan vihdoinkin poreista ja lämpöisestä vedestä. Se tekisi todella hyvää tällaisen nautinnon jälkeen.

Mineraalialtaassa istuessamme, kun muita ei ollut paikalle, mieheni sanoi meille, että haluaisi vielä päästä näkemään, mitä olimme tehneet Tiinan kanssa pikkujouluissa, kun olimme aivan kahden. Katsahdimme Tiinan kanssa toisimme ja sanoimme kuin yhdestä suusta: ”Mikä ettei!”

Arvatenkin mieheni oli ikionnellinen ja tiesi pääsevänsä vielä itsekin osalliseksi kahden naisen herkuista. Ja itselleni ei tullut mieleenkään jättää häntä vain katselijan rooliin…..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute