Herkku-puhelin
Kiihkeää Bi-seksiä
Bi-miesten nainen

Muistelen tässä rauhallista koti-iltaa viettäen erästä tosi villiä, ennen kokematonta iltaani ja yötäni. Olen koko lailla tavallinen naisihminen, kiloni ovat kutakuinkin paikallaan, enkä ole vielä päässyt rupsahtamaankaan, vaikka olen jo 40 tietämissä. Niin, mikä sai minut sitten hullaantumaan, sitä ihmettelen, ilmeisesti tilanne oli sellainen, että se sai minut kokonaan valtaansa.

Tarinani on erittäin Bi-henkinen ja tapahtumien kulku seuraava:

Olin viettämässä ihan tavallista iltaa paikallisessa tanssiravintolassa, alun perin minun piti olla siellä ystävättäreni kanssa maailmaa parantamassa, mutta niin vaan kävi, että ystävättärelleni tuli este. Siitä huolimatta päätin mennä katsahtamaan tilannetta kun olin itseni jo kerinnyt pyntätä lähtökuntoon.

Ravintolassa oli aluksi aika vähän väkeä, mutta pikku hiljaa alkoi tunnelma jo paranemaan ja väki tanssimaan. Minuakin haki aika moni mies, joista jotkut osasivat tanssia tosi kutkuttavalla tavalla. Ilta meni lopulta ihan huomaamatta.

Jossain vaiheessa panin merkille, että minua alkoi tanssittaa kaksi ihan mukiin menevän näköistä kaveria, jotka näyttivät istuvan samassa pöydässä ja olevan samaa porukkaa. Miehet olivat noin kolmekymppisiä. Miehet hakivat minua jatkuvasti tanssimaan, jota en pannut ollenkaan pahakseni.

Kun tauko koitti ja orkesteri meni tauolle, tuli toinen miehistä pyytämään minua baaritiskin nurkkapöytään istumaan. Miehet olivat jutuissaan oikein mukavia, joten en empinyt ollenkaan, päinvastoin menin heidän mukaansa ihan innolla. Miehet esittelivät itsensä kohteliaasti, sanottakoon heitä nyt sitten tässä vaikkapa tarinassa Villeksi ja Kalleksi. Huomasin keskustelun aikana, että miehet näyttivät olevan kumpikin kiinnostuneita minusta.

Tanssien taas alkaessa Kalle halusi viedä minut ensiksi tanssimaan. Kalle vihjaili, että voisin tulla Villen hotellihuoneeseen pienille yömyssyille. Epäröin hiukan ja sanoin, että jokohan tuo jäisi pienien yömyssyjen asteelle. Kalle vakuutti heidän olevan herrasmiehiä, joten voisin tulla heidän mukaansa ihan turvallisesti. Itse asiassa en oikeasti halunnutkaan vastustella, mutta jotta kaikki menisi kiihottavasti ja kaikkien naisellisten sääntöjen mukaan, niin tietenkin minun piti hieman epäröidäkin. Lisäksi Kalle lupasi, että näkisin ja kokisin todella jotain erikoista.

Päätimme pikkuhiljaa lopetella siltä iltaa ja siirryimme Villen huoneeseen niille yömyssyille. Pikku hiljaa aloimme suukottelemaan toisiamme ja tunnelma näytti kohoavan suuresti muutaman myssyn jälkeen. Miehet alkoivat riisumaan minua ja jostain syystä en vastustellut ollenkaan. Itse asiassa olin toivonutkin joskus pääseväni kahden miehen hellään hyväilyyn. Kiihkeiden suudelmien lomassa Ville kysyi minulta ehkäisystä. Selitin käyttäväni kierukkaa, joten siinä ei olisi mitään ongelmaa. Miehet selittivät olevansa kumpikin naisille varattuja, joten päätimme uskaltaa olla käyttämättä kondomeita, ne kun muutenkin latistavat tunnelmaa.

Lopulta olin ihan alasti miesten keskellä sängyllä selälläni maaten. Pikku hiljaa Ville siirtyi hyväilemään alapäätäni ensiksi sormilla hellästi ja hiljaa hyväille, sitten hieman rohkeammin simpukkaani suukotellen. Avasin vaistomaisesti jalkani levälleen, jotta Ville pääsisi suukotteleman ja nuoleskelemaan simpukkaani paremmin. Olin ihan litimärkänä kiimasta.

Kalle oli tällä välin päässyt vaatteistaan ja housuistaan erilleen minua kuitenkin saman aikaisesti suukotellen. Katsoin syrjäsilmällä Kallen rimpuillessa alushousuistaan erilleen hänen housujensa etumusta. Lopulta Kalle sai housut pois, jolloin housuista ponnahti mitä melkoinen vonkale. Ihmettelin näkyä vähän aikaa, mutta hämmästyksestä toivuttuani kurottauduin naisen vaistollani suukottelemaan ja imemän sitä. Kalulla oli koko ainakin 20 cm ja paksuuttakin 5 cm:n luokkaa.

Minulla oli mitä mahtavin meno päällä, Ville nuoleskeli alapäätäni ihanan kiimaisesti ja minä imin isoa, paksua ja suonikasta kalua. Ville riisuutui myös ja tuli kiimasta tihkuvaan simpukkaani ensin varovasti edestakaisin kaluansa liikuttaen ja lopulta tikittäen kuin ompelukone. Lopulta Ville ei enää jaksanut pidätellä vaan laukesi minuun siementä pumpaten. Sain itse siinä samalla myös mitä melkoisen orgasmin.

Kallen iso kalu näytti myös olevan kiimaisten imujeni voimasta laukeamisen partaalla, joten pyysin häntä siirtymään vuorostaan simpukkani puolelle. Kallea ei tarvinnut kahdesti pyytää ja eipä aikaakaan kun minut täytti Kallen ihana ja iso kalu. Kalle näytti myös olevan tekniikkamiehiä ja eipä aikaakaan kun laukesimme molemmat mahtavaan orgasmiin. Lopulta makasimme kaikki kolme yhtenä myttynä sängyllä raukeina, mutta onnellisina.

Kävin pyyhkimässä ja siistimässä hiukan itseäni vessan puolella miesten käydessä myös pesemässä kalunsa. Jonkin aikaa loikoiltuamme miehet kertoivat olevansa vanhoja tuttuja ja tapaavansa lähes aina silloin kun Ville on käymässä paikkakunnalla työasioiden vuoksi.

Samassa muistui mieleeni, että mitähän Kalle oli sillä erikoisen näkemisellä, kun tulimme tänne Villen huoneeseen, oikein tarkoittanutkaan. Päätinpä kysyä sitä pojilta vaikka mahdoin jo arvatakin, että mitä sillä oikein tarkoitettiinkaan. Kainostelematta Kalle sanoi, että he voisivat olla hiukan Bi-henkisiäkin jos vain rouvalle sopii. Tuntui kuin iso remmi olisi lyönyt päälle, tämä tuntui todella unelta, voisiko tällaista minulle tapahtuakaan. Vastasin jännittyneenä, että minua ei haittaa ollenkaan vaikka olisitte paljonkin Bi-henkisiä. Selostin vapisevalla äänellä, että itse asiassa olen haaveillut jo pitkään, että pääsin näkemään miesten välistä rakastelua.

Pojat sanoivat, että jo se vaan käy heidän puolestaan. Pojat nousivat polvilleen sängylle ja alkoivat suutelemaan keskenään ja toisiaan kaluistaan samalla hyväillen. Olin näkemästäni ihan hyytelöä, niin kiimaiselta ja järisyttävältä näytti kahden miehen hellä suutelu ja hyväily. Miesten kalut alkoivat seisoa jo täydessä mitassaan, yhä he vaan suutelivat toisiaan ja hyväilivät ihanan nautinnollisesti. Olin aina luullut, että miesten välinen seksi on hikistä ja machomaista ja samalla kuvottavaa, mutta miesten taidokas ja hellä hyväily muutti kyllä käsitykseni miesten välisen seksin kauneudesta.

Jonkin ajan kuluttua Ville laskeutui alemmas ja alkoi nuolemaan ja imemään Kallen isoa ja paksua kalua. Enää en voinut istua syrjässä vaan siirryin hyväilemään ja imeskelemään Villen koko lailla normaalikokoista kalua. Jonkin ajan kuluttua Kalle kysyi, että haluanko nähdä miesten välisen aktin, vai mitäpä tarkoitinkaan sillä paljolla Bi-henkisyydellä. Tottahan minä sen halusin nähdä, sanoin. Jostain vaan sain rohkeutta ihan toisen potenssiin lisää, itse asiassa olin niin kiimainen, ettei minusta enää mikään tuntunut oudolta, kaikki häveliäisyys oli kadonnut minusta kokonaan.

Ville siirtyi sängylle konttausasentoon ja taivutti selkänsä siten, että hänen pyllynsä oli ihanan kiimaisesti ihan kuin tarjottimella. Tiesin, mitä tuleman piti, mutta se minua pikkuisen säpsäytti, että Kalle suurine kaluineen olikin se Top-osapuoli. Kalle siirtyi hyväilemään ja suukottelemaan Villen pakaroita samalla kuitenkin käsin Villen kalua ja kiveksiä hyväillen. Näky oli todella mystinen ja kiihottava. Samassa Kalle pyysi minua ojentamaan hänelle yöpöydän ylälaatikosta voidepullon. Kalle jatkoi kiihottavasti Villen pakaroiden hyväilyä antaen selvästi pari suukkoakin Villen sykkivälle ja kiimaisen odottavalle anusaukolle. Olin tulla kiimasta ihan sekaisin, en olisi millään uskonut olevani todistamassa tällaista toisaalta niin kaunista ja hellää ja toisaalta niin puistattavan kiimaista.

Lopulta pitkän hyväilyn jälkeen Kalle voiteli Ville anuksen kunnolla sitä myös sormillaan rentouttaen. Itse olin niin kiimainen, että minun piti hyväillä sormillani klitoristani koko ajan samalla saaden pieniä orgasmeja monta. Lopulta Kalle siirtyi ylemmäs alkaen sovittaa kaluaan Villeen kiimaiseen anukseen. Katsoin kiiluvin silmin, kuinka Kallen kalu upposi hitaasti, mutta varmasti Villen äärimmilleen pingottuneeseen anukseen.

Jokin ajan kuluttua, kalun rentoutettua Ville anuksen, alkoi Kalle pumppaamaan paksua kaluaan Villen äärimmilleen pingottuneessa anuksessa. Halusin päästä osalliseksi tilanteesta ja siirryin kiimasta sekaisin imemän Villen kalua, joka sekin oli äärimmilleen seisokissa. Miehet mylvivät ja inisivät mahtavan nainnin tahdissa. Lopulta huomasin Ville kivesten pingottuneen äärimmilleen, joten tiesin mitä on tulossa.

Miesten nainti näytti lähestyvää kliimaksiaan ja lopulta Kalle laukesi Villen anukseen käynnistäen ketjureaktion, Ville laukesi suuhuni pumpaten suuni täyteen imelän makuista spermaa. Itse sain mitä makeimmat orgasmit hivelemällä sormella klitoristani samalla kun imin Ville kalua.

Pesulla käytyämme loikoilimme vielä sängyllä kiimaista rakasteluamme muistellen. Kalle kysyi minulta, että mitä olin pitänyt näkemästäni. Vastasin, että haluaisin toki kokea saman vielä uudestaankin, niin syntisen kiimaiselta kaikki oli vaikuttanut. Annoin miehille täydet pisteet heidän Bi-henkisyydestään. Miehet kertoivat, että he ovat jo kahden vuoden ajan tapailleet salaa toisiaan. Nyt he olivat halunneet ensimmäistä kertaa naisen kolmanneksi ja tuurilla se olin ollut minä.

Lähdin pikku hiljaa hotellista kotiin miesten jäädessä loikoilemaan vielä sängylle. Lähtiessäni ulos ajattelin, että vieläköhän miehet mahtavat ottaa rakastelun uusiksi yön aikana. Olen tavannut Villen ja Kallen monta monituista kertaa uudelleen samoissa merkeissä ja meillä on aina ollut mukavaa. Lisäksi olemme keksineet uusia ja uusia Bi-rakasteluvariaatiota.

Tällainen oli tämän naisen ensimmäinen vaan ei viimeinen MMN-kokemus.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute