Herkku-puhelin
Helsingissä
kalle

Olin Helsingissä yhdessä ravintolassa yksissä yksityisbileissä. Siellä oli jonkun verran porukkaa, mutta lähdin pois koska siellä ei ollut minulle mitään mielenkiintoista. Oli raikas yöllinen viileä ilma ja lähdin kävelemään keskustaan. Meinasin mennä kotiin nukkumaan mutta päätin mennä katsastamaan tyttöjä yhteen ravintolaan.

Jonkun aikaa siellä oltuani huomasin erään naisen alle kolmekymppisen Tuulan. (Siitä oli kulunut jo jonkin aikaa kun olin tavannut hänet edellisen kerran). Kävelin hänen ohitseen muutaman kerran varmistuen että en ollu erehtynyt henkilöstä naisesta jonka tunnistin Tuulaksi, vinkkasin hänet pöytääni istumaan ja juttelimme jonkun aikaa kunnes kello oli noin 2.00 yöllä ja lähdimme luokseni. Yllätyin kun saimme taksin siihen aikaan niin helposti ravintolan edestä. Menimme taksiin ja ajoimme luokseni.

Tuula yritti esittää minulle että hän on ulkomaalainen, mutta en mennut lankaan. Vaan tajusin jo siellä ravintolassa kuka hän oli. Mutta annoin Tuulan luulla että en tuntenut häntä, jattelin että kun hän haluaa olla salaperäinen niin olkoon sitten. Hän puhui taksissa kuljettajan kanssa kielellä jota en kunnolla ymmärrä, niinpä hän kysyi jotain ja vastasin ihan muuta että en paljastusi että tiesin kuka hän oli.

Päästiin lähelle asuntoani maksoin taksin tietenkin koska herrasmiehet tekee niin. Menimme luokseni ja riisuuduimme ja kävimme sängylle ja rupesin nussimaan häntä ja Tuula yritti altani pois, mutta rupesin suutelemaan hänen isoja ihania rintojaan jonka nännit oli terhakkaasti pystyssä, hän ei vastustellut mutta sanoi että ai sillälailla vielä, mitä hetken ihmettelin. Sitten nussin Tuulaa takaa päin kunnes laukesimme. Hetken huilattuamme hän siirtyi päälleni minun vielä makoillessame siinä ja otti kyrpäni suuhuni ja laukesin uudestaan.

Sitten hän meni suihkuun ja minä meinasin pukeutua kun Tuula yhtäkkiä sanoi että tuu säkin tänne en ajatellut sen kummemmin, menin wc:hen ja siellä oli Tuula suihkussa meinasin lähteä pois mutta Tuula sanoi että et mene minnekään aika käskevään sävyyn josta yllätyin, jälkeen päin ajattelin että kuinkas Tuula nyt oli suihkuun menny kun ei halunnut paljastaa kuka oli.

Meinasin ruveta pesemään itseäni mutta Tuula sanoi yhtäkkiä et ei käy, vaan hän alkoi pestä minun kyrpäni puhtaaksi ja saippuoi vähän muualtakin. Mutta sitte tajusin että hän halusi minun tajuavan jonkun ajan päästä että kuka hän on. Sitten Tuula puki ylleen vaatteensa ja poistui. Menin onnellisena ja tyydytettynä nukkumaan ja nukuin koko yön oikein hyvin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute