Herkku-puhelin
Anopin kanssa elokuvissa
KK

Oli suunniteltu että menen anopin kanssa leffaan katsomaan sormusten herran viimeisen osan, kun avokki ei perusta fantasia löpinöistä. Itse olen liki kolmekymppinen ja anoppi viisikymppinen, nuorekas sportti "mummo".

Perjantaina töissä ollessani sain anopilta tekstarin, anoppi kysyi mitä laittaisi päälleen kun on viimeksi käynyt elokuvissa katsomassa Elvistä vuonna miekka ja kilpi. Vitsinä vastasin että, alle stay-upit, stringit ja rintsikat. Ylle lyhyt hame, pusero ja korkkarit. Ja päällimmäiseksi pitkä takki. Vastaukseksi sain että ok.

Ilta koitti ja lähdin noutamaan anoppia. Pirautin matkalta että anoppi tulee ulos niin lähdetään heti. Kun kaarroin pihaan näin että anopilla tosiaan oli yllään pitkä takki joka oli vyöllä kiristetty tuomaan esille anopin hoikkuus. Sydämeni löi pari kertaa tyhjää anopin istuessa autoon, hänellä oli mustat korkkarit ja takin helmojen välistä paljastui mustiin sukkiksiin verhottu sääri ja polvi muttei hameen helmaa. En kommentoinut pukeutumista mitenkään, mietin vain mielessäni onko hän pukeutunut kokonaan ohjeideni mukaan. Sitä ajatellessani tunsin kuinka veri pakkautui elimeeni.

Juteltuamme niitä näitä saavuimme teatterin parkkipaikalle. Kävelimme sisään anoppi maksoi minunkin lippuni. Menimme saliin etsimme paikat aika takaa. Jo pehmennyt elimeni jäykistyi taas, anopin riisuessa takin huomasin hänellä olevan todella lyhyen mustan hameen ja valkoisen puseron josta oli muutama ylin nappi auki. Oloani ei todellakaan helpottanut se että anopin istuessa hame nousi ylöspäin paljastaen stay-up sukkien suut. Vaivautuneena kiemurtelin penkissäni vilkuillen anopin reisiä.

Valot himmenivät ja mainokset alkoivat. Oloani helpotti kun hämärässä en nähnyt enää vilkuilla. Sitten anoppi räjäytti pommin, hän kumartui puoleeni ja kuiskasi korvaani: "En löytänyt sopivia stringejä ja rintsikoita, niin mulla ei oo ollenkaan alusvaatteita, haittaako?" Änkytin että ei haittaa ja että tarkoitin sen vitsiksi.

Katselimme elokuvaa hiljaisuuden vallassa. Hetken kuluttua tuli jännittävä paikka, anoppi otti minua kädestä kiinni ja puristuksen voima oli suoraan verrannollinen kohtauksen jännittävyyden kanssa. Suvanto vaiheen alkaessa anoppi ei päästänytkään kättäni vaan siirsi sen polvelleen. Kaluni jäykistyi saman tien, en uskaltanut katso anoppia, mutten nähnyt kyllä elokuvastakaan mitään. Käteni oli siis anopin polvella ja anopin käsi käteni päällä. Käteni lepäsi rentona, koska en uskaltanut sormeanikaan liikuttaa. Ei minun tarvinnutkaan.

Hetken kuluttu anoppi siirsi käsiämme ylöspäin reidellä kunnes tunsin paljaan ihon. Sitten liikutteli kättäni hellästi joka suuntaan. Anoppi otti kätensä pois ja kuiskasi: "Jatka". Minähän tein työtä käskettyä. Anoppi työnsi lantiotansa eteenpäin ja ohjasi kättäni vielä ylemmäs. Tunsin kuinka kämmensyrjäni kosketti jotain lämmintä, anoppi painoi kättäni vasten häpynsä yläosaa ja klitorista. Anoppi levittää jalkojaan, käännän kämmeneni vasten häpyä. keskisormeni on kuumien ja kosteiden häpyhuulten välissä, liikuttelen kättäni ylös ja alas, kämmenpohjani painaa klitorista. Kuin härnäten keskisormeni uppoaa pienen matkan anopin sisälle. Anoppi ottaa käteni pois ja sanoo: "Tule".

Lähdimme pois elokuvista kun olimme sitä 45 minuuttia katsoneet. Menemme autoon, anoppi antaa ohjeen viedä hänet kotiin. Olen varma että kaikki meni ketuiksi. Autossa leijuu mieto vitun tuoksu, kaluni pullistelee tyytymättömänä housuissa. Yhtäkkiä hätkähdän, anoppi on tarttunut kaluni varresta kiinni. "Tuletkos meille loppuelokuvan ajaksi, Martti ei ole kotona, voitais jatkaa loppuun asti?", kysyy anoppi käheällä äänellä. "Totta kai, tulikin jo paineita", tokaisen tyytyväisenä. "Helpotetaan niitä", anoppi sanoo ja kaivaa kaluni esiin. "No mitäs hei nyyyyhhht", sanon kun anoppi kaluni suuhunsa. Nautin suunnattomasti taitavan kielen liikkeistä terskani ympärillä, tunnen että laukean kohta. Nopeasti kaarran bussipysäkille, pysäytän auton ja huutaen laukean anopin suuhun. Vain pienet pisarat valuvat anopin suupielistä hänen komentaessaan menemään kiireesti kotiin jotta hänkin saa jotain.

Saavumme perille ja kiirehdimme sisälle. Anoppi seisoi keskellä avaraa eteistä seksikkäänä kuin mikä, huojutellen ja hyväillen itseään. "Ota kaikki vaatteesi pois!", komentaa anoppi hieroen rintojaan paidan läpi. Riisun itseni alastomaksi, kaluni sojottaa juhlakunnossa kohti kattoa. Seuraan anoppia kohti keittiötä, anoppi käy istumaan keittiön työpöydälle. Hän on todella upean ja seksikkään näköinen. Punaiset kiharat hiukset valloillaan, pusero napitettu suhteellisen paljastaen kiinteiden rintojen pyöreitä muotoja. Säihkyvät sukkien verhoamat sääret, reidet erillään paljastaen avoimen hävyn. Polvistun hänen eteensä, hivelen ja suutelen jalkapöytiä ja sääriä. Sukkien sileä pinta tuntuu kiihottavalta. Nousen ylemmäs jatkaen hyväilyä. Nousen seisomaan, suutelemme kiihkeästi. Paljastan rinnat, hyväilen niitä hetken ennen kuin kumarrun suutelemaan jäykistyneitä nännejä. Kieleni kaartelee nännien ympärillä, välillä imaisen, välillä näykin hellästi.

Nostan anopin pöydältä seisomaan, pyöräytän hänet ympäri. Anoppi nojaa pöytää vasten jalat harallaan. Rullaan hameen lanteille ihaillen ihanaa persettä. Anoppi kumartuu pöydälle. Nyt on vittu kutsuvana edessäni. Näky on mahtava, korkkarit, mustien sukkien verhoamat sääret ja reidet ja päällimmäisenä kiiltelevä vittu. Ohjaan kaluni noille kosteille huulille ja hivuttaudun hitaasti sisälle yllättävän tiukkaan vittuun. Aloitan hitaat työnnöt, toinen käteni kiertyy lantion ympäri etsien sykkivän klitoriksen. Anoppi voihkii vaimeasti allani. Kiihdytän tahtia, joudun ottamaan molemmin käsin tukea lantiosta. Tunnen kuinka vittu supistelee kaluni ympärillä. Aivan yllättäen anoppi kouristelee hetken ja hervahtaa pöydälle huohottaen. Hellin liikkein painun pohjaan ja otan kaluni pois vitusta.

Otan anopin syliini, kannan vuoteelle ja riisun hänetkin alastomaksi. Kyrpäni seisoo kuin rautakanki. Menen anopin päälle, hitaasti työnnyn anopin sisään perinteisessä lähetyssaarnaaja asennossa. Rakastelemme hetken rauhallisesti. Pyörähdämme ympäri ja anoppi aloittaa ratsastuksen. Käteni seikkailevat ympäri vartaloa. Tunnen kuinka lastini alkaa olla valmiina lähtöä varten. Vaihdamme taas asentoa, koiruus on mielessä. Anoppi on rinta vasten patjaa, perse pystyssä jalat levällään. Työnnyn voimakkaasti pohjille, otan pakaroista kiinni toinen peukalo on anuksen päällä. Aloitan raivokkaan loppukirin. Nyt anopistakin lähtee ääntä. Pumppaan minkä pystyn huoneen täyttää irstas litinä ja meidän ääntelyt. Tunnen kuinka anoppi alkaa tulla, en pysty itsekään pidättelemään. Laukeamme molemmat huutaen ja kouristellen voimakkaasti. Elämäni paras orkku! Kierähdän anopin vierelle, huohotamme tovin puhumattomina. "Se oli hyvä pano", anoppi toteaa raukeasti, "täytyy ottaa joskus uusiksi." "Niinpä", huokaisen voipuneena.

Kirjan lukeneena kerron juonen pääpiirteet anopille, käyn suihkussa, toteamme että minun on aika mennä kotiin. Suutelemme vielä kerran ja sitten lähden kotiin.

Saavuttuani kotiin huomaan avovaimoni masturboivan sohvalla ja toteavan minut nähdessään: "Nopeasti vaatteet pois, olenkin jo odottanut sinua."....

Jos jatko kiinnostaa niin pistäkää palautetta. Ja saa muutenkin pistää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute