Herkku-puhelin
Helvi-tädin siskon luona
nuorimies

Oli kulunut jo kuukauden verran siitä, kun olin ”saunonut” Helvi-tädin ja hänen siskonsa kanssa.

En ollut sen jälkeen kuullut mitään Vapusta, mutta ajatuksissa hän oli useasti ollut ja aina sen jälkeen oli käsin helpotettava oloa.

Oli jo loppukesä, koulut olivat alkaneet, mutta lämpöaalto oli kuitenkin vielä päällä ja siinä mielessä kesä jatkui.

Vanhempani olivat lähdössä matkoille ja vein heidät naapurikaupungin lentoasemalle. Paluumatkalla ajattelinkin tehdä pienen poikkeaman ja käydä vilkaisemassa sitä maalaisidylliä, missä tuo Vappu-täti oli kansakoulunopettajana. Tädiksi nimitän häntä siksi, että hän on iältään jo n. 55 vuotta ja minä vain 19v. ja tuohon aikaan kaikki vanhemmat naiset olivat tätejä. Varsinkin sellaiset runsasmuotoiset kuten Vappu.

Olin katsonut reitin etukäteen kartalta ja päättänyt tehdä ihan yllätysvierailun, josko hän olisi kotona. Oli lauantai-iltapäivä kun kurvailin pieneen kirkonkylään ja sieltä sitten löysin hakemani tienliittymän, jonka arvelin vievän Vapun talolle. Talo oli pari sataa metriä päätiestä sivusta ja melko hyvin piilossa päätieltä. Postilaatikko oli tien päässä, josta katsoin nimen ja tiesin olevani oikeassa paikassa. Talo oli siisti, melko iso. Vapun edesmennyt mies oli ollut paikallisen koulun rehtori, mutta menehtynyt viitisen vuotta sitten sydänkohtaukseen.

Kurvasin pihaan, nousin autosta. Ketään ei näkynyt missään ja oli hiljaista ja oli tosi lämmintä.

Nousin portaat ja painoin sydän pamppaillen ovikelloa…

Hetken kuluttua kuulen liikettä sisältä ja sitten ovi aukeaa. En ehdi sanoa mitään, kun Vappu jo toteaa:

- Hei, tämäpä iloinen yllätys, mikä sinut tänne on tuonut

- Hei, hei, olin ohikulkumatkalla, kun vein vanhempani lentokentälle ja ajattelin paalumatkalla piipahtaa tämä kautta.

Olin varmasti jännityksestä aivan punainen, mutta Vappu-täti ratkaisi tilanteen,

- Tule sisään, niin keitetään matkamiehelle kahvit

Menin Vapun perästä sisään ja menimme keittiöön.

- Keitetäänkin oikein kunnon kahvit ja leivoin juuri, niin saat oikein lämmintä pullaa.

Vappu alkoi touhuta kahvin kanssa ja minulle jäi silloin aikaa vähän tarkkailla häntä. Hän oli edelleen sama runsas ja rehevä nainen johon olin päässyt tutustumaan kuukausi sitten. Hänellä oli päällään kellomainen puolihame, trikoo paita v-aukolla ja sen päällä kangasliivi. Jalat olivat paljaina sandaaleissa. Hänen uhkeutensa osittain kätkeytyi liivin alle, mikä ilmeisesti oli tarkoituskin. Hänen ylävartalonsa näytti nyt entistä massiivisemmalta. Vappu oli kiertänyt tummat hiuksensa nutturalle päänpäälle, joten hän näytti oikein varsinaiselta maalaiskansakoulunopettajattarelta, siistiltä ja siveältä.

Muodoilleen hän ei tietysti mitään voinut ja niinpä runsas rintavarustus heilahteli houkuttelevasti hänen liikkeittensä mukaan. Aloin pikku hiljaa toipua ensi jännityksestä ja myös pikkuveli alkoi antaa merkkejä olemassaolostaan.

Joimme kahvit ja rupattelimme kesästä ja koulun alkamisesta ja kaikesta sellaisesta, mitä tädit nuorilta kyselevät.

Olimme istuneet keittiössä jo jonkun aikaa, kun Vapun piti käydä vessassa. Kun hän tuli sieltä hetken kuluttua hän sanoi.

- Voi sentään, kun tässä keittiössä olen sinua istuttanut kovalla penkillä. Olisi pitänyt kattaa kahvitkin olohuoneen puolelle. Mennään sinne istumaan vähän mukavammin.

- Eihän tässä mitään ongelmaa ole ollut istua, mutta komea talo sinulla on yksin asua.

- Vähän on turhankin iso ja välillä olen ajatellut muuttaa pienempään, mutta sitten kun lapset ja lastenlapset tulevat lomilla ja pyhinä käymään niin aika vilske täälläkin käy. Jos haluat niin voidaan hiukan katsoa taloa.

Olin Vapun puhuessa tarkkaillut häntä ja voisin vannoa, että vessakäynnin jälkeen hänen poskilleen oli noussut pientä punaa ja mikä mielenkiintoisempaa, vai kuvittelinko vain, minusta näytti kuin hänen nänninsä törröttäisivät kankaan läpi, mutta liivi suojasi povea niin, etten suoraan päässyt näkemään. Nousimme ylös katsoaksemme taloa. Samalla tuntui kuin Vappu-täti olisi lukenut ajatukseni ja riisui tuon liivin pois ja heitti sen sohvalle. Nyt näin hänet sivulta ja profiili oli uskomaton. Trikoopaita meni lähes vartaloa myöden, eikä jättänyt muodoista mitään arvailujen varaan. Rinnat olivat valtavat. Melkein kuin kaksi jalkapalloa. Tietysti ne roikkuivat aika paljon suunnattomasta koosta johtuen. Nyt saatoin todeta sen minkä aavistin. Nännit todellakin paistoivat kankaan läpi törröttäen. Mielenkiintoista, ajattelin, tästä saattaa vielä kehittyä jotain…

Kuljin Vapun perässä hänen esitellessään huoneita. Siinä oli ensin ruokailutila, kirjastotakkahuone, pari lasten huonetta, sauna osasto ja viimeksi tultiin isompaan makuuhuoneeseen.

- Tämä on sitten minun makuuhuoneeni, sanoi Vappu hiukan haikealla äänellä.

Huoneessa oli iso ja pehmeän näköinen parivuode ja naisellisen hempeä sisustus.

- Vai tämä on sinun lemmenkamarisi, rohkenin lausua

- Täällä ei ole Erkin kuoleman jälkeen kukaan mies ollut, Vappu jatkoi

Vappu kääntyi katsomaan ikkunasta ulos kaukaisuuteen. Katselin häntä vinosti takaapäin ja annoin kaluni turvota tirkistellessäni hänen rintojaan. Päätin kokeilla, olisiko hän suosiollinen lähentelylleni. Astuin Vapun taakse, silitin hänen käsivarsiaan ikään kuin sympatian osoituksena. Vapulta pääsi vieno huokaus, mutta hän ei yrittänyt välttää kosketustani. Menin lähemmäs häntä ja painoin kevyesti lantioni Vapun takamusta vasten, mutten varsinaisesti työntänyt jököttävää kaluani häntä vasten, olin vain lähellä. Sitten siirsin varovasti käteni hänen käsiensä alta valtaville rinnoille, mutta pidin vain käsiäni ikään kuin kuppeina niiden alla. Vappu nosti omat kätensä minun käsieni päälle ja sanoi:

- Ei me voida, tämä on väärin, sanoi Vappu

- Entä se mitä on jo tapahtunut, kysyin kuiskaten

- Olet niin nuori, voisin olla äitisi, jopa melkein isoäitisi. En halua muistella mitä on tapahtunut.

- Eikö se merkinnyt mitään, kysyin kun samalla pyöritin käsiäni kevyesti rinnoilla ja tunsin kuinka nännit entisestään suurenivat ja törröttivät paidan ja liivien sisällä.

Vappu huokaili, muttei tehnyt mitään irtautuakseen otteestani. Työnsin nyt lantiota eteenpäin, eikä hän voinut olla tuntematta seisovaa kaluani takamustaan vasten.

- Olen halunnut unohtaa sen kesäisen tapahtuman.

- Miksi, eikö se tuntunut hyvältä?

Vappu huokaili ja tartuin lujemmin hänen uhkeisiin rintoihinsa, samalla tunsin kuinka hän lievästi pyöritti takamustaan minua vasten tuntien kovan kaluni painuvan pyllyn vakoon.

- Tuntuihan se hyvältä, mutta kun tämä on niin väärin enkä kestä…

- Eikö halusi lainkaan ole herännyt, kysyin kuiskaten Vapun korvaan.

- Kesän jälkeen olen useasti halunnut, mutta sulkenut ajatuksen pois mielestäni.

Tästä tunnustuksesta sain rohkaisua ja nostin Vapun paidan helmaa ylös ja avasin takaa hänen rintaliiviensä hakaset. Rinnat laskeutuivat huomattavasti alemmas ja työnsi käteni edelleen paidan alla rinnoille ja nostin liivien kupit niiden yläpuolelle. Isot tissit roikkuivat nyt valtoimenaan paidan sisällä. Tartuin niihin ja tunsin kuinka kovana niiden kärjet olivat.

- Ooh, ihanaa… ei me saada tehdä mitään… ooh, huokaili Vappu kun kourin hänen rintojaan.

- Joku voi tulla ja odotankin yhtä pariskuntaa nyt iltapäivällä, sinun täytyy lopettaa…

Vappu ei kuitenkaan eleelläänkään yrittänyt estellä minua, vaan pikemmin pyöritti muhkeaa persettään aina vaan enemmän kovaa kaluani vasten.

- Sinulla on upeat rinnat, haluan nähdä ne, sanoin Vapulle.

Tartuin nyt paidan helmaan ja nostin sen nopeasti ylös ja kas kummaa Vappu nosti kätensä ylös ja näin auttoi minua saamaan paidan kokonaan pois päältään. Rintaliivit putosivat saman tien lattialle ja näin hän oli ylävartalo paljaana edessäni. Vappu kääntyi ympäri, nosti kätensä niskan taakse ja kysyi rinnat uhmakkaasti eteen työnnettynä.

- Tykkäätkö todella tällaisista rinnoista!

Sanomatta sanaakaan tartuin mahtaviin lolloihin. Rinnat olivat jättimäiset, lämpimät ja pehmeät. Niiden ympärysmitta oli varmasti yli puolimetriä ja kun ne roikkuivat suorina pituutta oli yli 30cm.

Nänninpihat olivat laajat ja tummat, halkaisija melkein 10cm, niiden keskellä törrötti melkein suoraan alaspäin suurimmat koskaan näkemäni nännit. Nännit olivat kivikovat kiihotuksesta ja törröttivät puolen peukalon kokoisina. Nostin rintoja ylöspäin ja annoin niiden pudota vapaasti alaspäin. Sitten kumarruin ottamaan kovat nännit vuorotellen suuhuni. Imin ja kevyesti purin nännejä. Välillä hautasin pääni niiden väliin ja rutistin ne päätäni vasten. Vatkasi ja veivasin melko rajusti Vapun mahtitissejä, oikein kunnon utareita.

- Ooh, ihanaa, rutistele rajusti, ime niitä… Vappu huokaili äänekkäästi, kun olin hänen kimpussaan.

- Istu tuohon sängyn reunalle, niin saat jotain erikoista, sanoin hänelle.

Vappu istuutui ja nopeasti avasin housuni ja vapautin kovana seisovan kaluni housuista. Kalu ponnahti suoraan Vapun kasvojen eteen. Vedin esinahan taakse, terskan kärjessä kimalteli kiimatippa. Työnsin kalun Vapun rintaa vasten.

- Laita se rintojen väliin, sanoin Vapulle

Saman tien Vappu rutisti rintansa yhteen ja parikymmensenttinen kaluni katosi tissien väliseen uomaan. Nain Vappua rintojen väliin ja aina välillä terskan pää vain vilahti yläpäästä näkyviin.

- Kohta tulee, sanoin Vapulle

- Anna tulla ruiski rinnoilleni ja kasvoilleni, kehoitti Vappu

Saman tien tunsin, että nyt lasti lähtee. Ensin pieni aloitusryöppy rinnoille ja seuraava lensi sitten jo suoraan Vapun kasvoille. Vappu aukaisi suunsa ja seuraava kaari lensikin suoraan avoimeen suuhun. Spermaa pulppusi useissa kaarissa Vapun kasvoille ja rinnoille. Vappu nuoleskeli suupieliään saadakseen kaiken sperman suuhunsa.

- Ihanaa nuoren miehen spermaa, rakastan sitä, totesi Vappu

Sitten hän tarttui kaluuni ja vei sen huulilleen. Hän nuoli kaluni puhtaaksi joka puolelta. Tästä innostuneena kaluni alkoi uudelleen kovettua.

- Ihana nuoren miehen kalu alkaa taas kovettua, olet sinä todella viriili mies, Vappu totesi.

Riisuin loputkin vaatteeni ja seisoin alastomana tuon vanhan, rehevän ja isotissisen leskirouvan edessä kalu pystyssä. Erkaannuin hänestä metrin päähän ja heilutin kovaa kaluani hänen edessään.

- Vieläkö haluat tätä, kysyin häneltä

- Haluan, Vappu nyökkäsi

- Mitä sinä haluat, haluatko kovaa kyrpää

- Haluan juuri sitä

- Sano se!

- Haluan kovaa kyrpääsi Matti!

- Minne haluat sen?

- Haluan sen sisääni.

- Sano että haluat kovaa kyrpääni kiimaiseen pilluusi!

- Haluan Matti kovaa kyrpääsi kiimaiseen pilluuni!

- Ota vaatteet pois, komensi edelleen Vappua

Vappu nousi vuoteelta, pudotti hameensa ja alkoi työntää isoja alushousujaan alaspäin.

- Pyllistä minulle, komensin nyt.

Vappu kääntyi ympäri ja edessäni oli elämäni suurin näkemäni naisen perse, ihana ja kiihottava.

- Mitä nyt haluat? kysyin jälleen

- Haluan kovaa kyrpääsi kiimaiseen pilluuni takaapäin! Vappu aneli

Asetuin Vapun taakse, sovitin kyrpäni hänen pillun huulille ja samantien Vappu pyllisti taaksepäin niin, että kyrpäni painui syvälle sisään hänen väljään pilluunsa.

- Mitä me nyt tehdään? kysyin Vapulta

- Me rakastellaan

- Väärä vastaus, sanoin ja läimäytin samalla häntä perseelle.

- Me naidaan, Vappu yritti uudelleen raskaasti huohottaen.

- Väärä vastaus, sanoin jälleen ja läimäytin toiselle kankulle.

Läimäytykset selvästi kiihottivat Vappua lisää huohotuksesta päätellen

- Mitä ja millä me tehdään, kysyin taas.

- Me nussitaan, aah, ihanaa….

- Sano kaikki mitä me nyt tehdään, komensin edelleen

- Me nussitaan takaapäin, sun kova kyrpä on mun kiimaisessa pillussa. Ihana nuoren miehen kyrpä nussii mun vanhaa vittua. Anna kyrpäääää, kovaaaa, nussi, nussi mun vittua, aaahh…

Kävin aivan kuumana kuten Vappukin eikä häntä pidätellyt enää mikään.

- Nyt saa kiltti leskiopettaja kyrpää vittuunsa, tuntuuko hyvältä, kysyin

- Aah ihanaa, nyt multa tuleeeee……

Samalla Vappu alkoi täristä orgasmissaan ja ulisi vain yhtä mittaa. Hetken kuluttua hän lysähti mahalleen sängylle puoliksi tajuttomana.

Itse en ollut vielä saanut ja asettelinkin Vappua parempaan asentoon, pyllyä pystyyn. Kyrpäni oli sperman peitossa ja liukas. Asetin kyrvän nyt Vapun persereiälle ja aloin varovasti työntää sitä sisään. Reikä tuntui tiukalta väljän vitun jälkeen, mutta pikkuhiljaa sulkija lihas alkoi antamaan periksi ja kaluni upposi suuren perseen keskellä olevaan reikään.

- Ooh, mitä sinä teet, kysyi Vappu

- Nussin sua perseeseen!

- Varovasti, sinne ei ole ennen nussittu, pyysi Vappu

Työnsin kalun varovasti kokonaan sisälle ja annoin sen olla siellä ja tunsin kuinka perse pikkuhiljaa rentoutui ja väljeni. Aloitin hitaan liikkeen ja Vapun voihkinan lisääntyessä lisäsin vauhtia.

- ooh, ihanaa, kyrpä nussii mun persettä, nyt tulee taas…

Se oli elämäni nopein orgasmi naiselle ja samalla tunsin nivusissani kuinka toinen lastini on lähdössä.

- Nyt tulee, sperma lentää sun perseeseen, sanoin ja samalla ruiskin spermat sisään.

Rojahdin Vapun päälle, löysentyvä kalu tuli ulos perseestä pitäen maiskahtavan äänen.

Makasimme jonkun tovin sängyllä, kun Vappu tokeni ja sanoi:

- Se oli ihanaa, sinulla on mahtava kyrpä jolla tainnutat tällaisen vanhan naisen.

- Itselläsi on maailman mahtavimmat tissit ja ihana kiimapillu, oikea nuoren miehen unelma, vastasin hänelle.

- Nyt täytyy peseytyä. se pariskunta tulee minä hetkenä hyvänsä.

Vappu nousi ylös ja meni pesulle. Minä vedin housut jalkaan, laiton t-paidan ja olin kuin ei mitään olisi tapahtunut, poskien punaa lukuun ottamatta.

Silloin kuulin auton äänen pihalta. Vieraat olivat saapuneet ja Vappu oli juuri ja juuri ehtinyt vetää vaatteet päälleen.

Katsoin ikkunasta ja näin autosta nousevan pariskunnan. Mies näytti 7-kymppiseltä herrasmieheltä, jotain tuttuakin hänessä oli, mutta nainen näytti selvästi nuoremmalta, n.45-vuotiaalta.

Ovikello soi, Vappu avasi oven ja tervehti tulijoita iloisesti.

- Mennään heti sinne piharakennukseen niin saatte mehunne, Vappu sanoi

Vapulla oli miehensä perua harrasteena puristaa omenamehua halukkaille ja ko. pariskunta oli nyt hakemassa satsiaan. Vapun posket punottivat ja nännitkin vielä törröttivät paidan läpi, joten asiantuntija saattoi heti arvata mitä oli tapahtunut tai ainakin mielessä.

- Tässä on Matti ja hän on tullut myös hakemaan mehua, Vappu selitti ja kertoi kuka olen.

Pariskunta oli aikoinaan asunut tuossa kylässä, mutta miehen jäätyä lääkärinvirasta eläkkeelle he olivat muuttaneet kotikaupunkiini asumaan. Esko oli nainut Tainan myöhemmällä iällä eikä heillä ollut yhteisiä lapsia. Katselin Tainaa ja totesin hänet hyvin tyylikkääksi naiseksi silkkipaidassa ja mustissa suorissa housuissa. Myös Taina katseli minua kiinnostuneena ja vilkaisi välillä myös Vappua. Tainalla oli selvästi jotain mielessä. Menimme kaikki yhdessä piharakennukseen. Vappu jutteli Eskon kanssa ja minä olin sivummalla Tainan läheisyydessä.

- Oletpa komea nuori mies, missä päin asut, Taina kyseli ja mittaili minua katseellaan.

Kerroin missä asuin ja mittailin häntä samalla mitalla takaisin. Arvioin hänen oleva yli 20 vuotta miestään nuorempi. Hänellä tummat kiharat hiukset ja ulkonäöltään hän muistutti Jacqueline Kennedyä.

Sivusilmällä huomasin hänen pikaisesti raapustavan jotain kynällä paperilappuun.

Vappu antoi minulle ylimääräiset mehut ja toivotti tulemaan käymään uudestaan, kun tarvetta taas on ja lupasinkin, iskien samalla vaivihkaa silmää.

- Oli hauska tutustua, sanoi Taina ja voisin vaikka vannoa, että myös hän lievästi iski silmää.

Kättelin kaikki, Tainan viimeksi ja samalla tunsin kuinka hän sujautti jonkin lapun käteeni.

Oli aika lähteä, joten morjenstin ja kaasutin pihasta kotia kohti. Olo oli kevyt, olin päässyt naimaan unelmieni naista, isotissistä ja isoperseistä vanhempaa naista ja joka reikään. Sitten muistin saamani lapun ja katsoin mikä se oikein on.

Lapussa oli puhelinnumero ja teksti: soita 21 jälkeen!

Arvatkaapa soitinko!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute