Herkku-puhelin
Nina 2
Jsea

Ninasta ja minusta tuli työpaikallamme pari. Salaisena suhteemme kesti yli kolme kuukautta vaikka Nina käytännöllisesti asui luonani. Meillä oli erittäin virkeä ja kummallekin antoisa seksielämä, rakastelimme vähintään kolme kertaa päivässä.

Eräänä iltana kun minun vielä oli mentävä keskellä yötä käymään töissä (työpisteeni oli aivan nurkan takana) noin tunnin ajaksi. Ennen sitä vain makasimme puolinukuksissa raukeina sängyllä ja odottelimme herätyssoittoa joka minulle tavallisesti tehtiin noin puoli tuntia ennen työn alkua. Olimme puolipukeissa ja Ninan käsi härnäsi penistäni pitkään. Vaikka itse olin puoliksi unessa, puoliksi valveilla, kyrpäni oli niin valveilla ja kovana kuin vain voi.

Ninakin oli puoliksi unessa ja havahtui välillä enemmän hereille kiusoittelemaan kämmenpohjalla terskan päätä. Koko aikana käsi ei kunnolla vetänyt esinahkaa edestakaisin, härnäsi kuitenkin niin, että olin kivikova koko ajan. Ninan käden liikkeet eivät olleet teennäisen taidokkaita, vaistonvaraisesti hänen peukalonsa sai penikseni pomppimaan lämpimässä uneliaassa kädessä.

Välillä hellät sormet kutittelivat kiveksiä, peniksen juurta, kivesten ja anusaukon välistä herkkää aluetta. Ja saivat taas ponnahduksen aikaiseksi kun palasivat kiusaamaan terskaani. En todellakaan tiedä tarkasti kuinka kauan tätä jatkui, muistan vain, että menimme sänkyyn yhdessä juttelemaan ehkä kaksi tuntia aiemmin joten käsittelyä oli ollut vähintään tunti. Olin räjähtämässä himosta mutta kuitenkin liian väsynyt varsinaiseen aktiin ja niin oli Ninakin mutta jaksoi kuitenkin jatkaa penikseni härnäämistä.

Puhelin soi ja herätti meidät puoliunesta. Vastasin ja sanoin olevani paikalla aivan pian. Herättyäni lopulta tajusin kuinka kiimainen olin ja siinä vaiheessa huomasin myös Ninan olevan kiimassa, hymyili ja kiherteli kainalossani kun huomasi ylikiimaisen tilani ja jatkoi kyrpäni hyväilyjä vähän määrätietoisemmin. Vaikka tiesin, että minulla alkoi olla kiire en voinut olla riuhtomatta Ninan housuja pois. Nina oli aivan märkä. Työnnyin häneen lempeällä voimalla ja Nina huokaisi ja inisi kun aivan eläimellisesti panin kun tiesin, ettei minulla olisi ollut aikaa edes siihen. Nina oli niin kuuma ja märkä ja kiimassa, että sai heti kun vein käteni väliimme ja kosketin hänen klitoristaan vain varovasti. Ninan suusta pääsi pehmeä parkaus orgasmin tullessa enkä minäkään enää tuota totaaliseksikästä hetkeä kestänyt vaan minulta purkautui Ninan sisään varmasti suurin määrä spermaa mitä koskaan. Vavahtelin ja tärisin samaan tahtiin kuin Ninakin kunnes rauhoituimme.

Puhelin soi uudelleen ja soittaja ihmetteli mikä viivyttää. Pesin paikkani, kiskoin vaatteet päälleni ja juoksin vahtiini. Työkaverini kyllä ihmettelivät vaatteistani tulevaa naisen hajuveden tuoksua ja varmasti seksin aiheuttamaa myskiä, mutta onneksi oli sen verran pimeää ja kaikkien keskityttävä juuri sillä hetkellä siksi tunniksi tehtäviinsä, ettei punertavia ja rusottavia kasvojani huomattu. Tehtävän päätyttyä palasin Ninan luo, joka tyytyväisen näköisesti kehräsi unessa sängyssäni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute