Herkku-puhelin
Vaihto-oppilaana
Oskari

Kertomani voi kuulostaa aika lailla hurjalta ja epätodelliselta, mutta uskokaa tai älkää, seuraava on aivan totta...

Tämä siis tapahtui pari vuotta sitten ollessani vaihto-oppilaana jenkeissä. Portland oli kaupunkina ihan hieno, ja ilmastoltaankin suurin piirtein samanlainen kuin kotoinen Suomi. Viihteen kannalta harmillisen nuori ikäni ei vielä sallinut baariin menemistä, vaikka Suomessa olisin toki 18-vuotiaana siihen pystynytkin.

Mutta sitten itse tarinaan. Olin siis ylipäänsä mennyt jenkkeihin vaihto-oppilaaksi koska englantini oli suhteellisen huonoa, kyllähän minä sillä jotenkin pärjäsin mutta yo-kirjoituksissa olisin ollut pulassa. Niinpä siis kävin jenkkilässäkin kahdesti viikossa tukiopetuksessa englantia opettelemassa. Opettajana minulla toimi Ms Hayden, joka oli valmistumassa englannin opettajaksi. Koululla kun ei kuulema ollut varaa opetuttaa minua "oikealla" opettajalla niin isäntäperheeni hommasi minulle sitten yksityisopettajan, maksua vastaan tietenkin.

Opetukseni tapahtui Ms Haydenin luona aina tiistai ja torstai-iltaisin. Onnekseni hän ei asunut kovin kaukana isäntäperheeni talolta, ja seutu oli rauhallista muutenkin, joten pystyin vaivatta liikkumaan kolmen kilometrin matkan polkupyörällä.

Itse Ms Hayden, eli Michelle oli opettajaksi aika nuori; olisikohan ollut vielä kolmea kymmentäkään, sekä hyväkroppainen ja todella kaunis nainen. Monesti englannin opetteleminen olikin taka-alalla ja huomioni keskittyi Michellen tutkiskeluun. Hän oli noin 170cm pitkä, kaunispeppuinen ja hyväryhtinen. Vaaleat, olkapäille ulottuvat hiukset olivat aina huolitellut, olivat ne sitten nutturalla tai kauniisti jakauksella. Lisäksi hän käytti yleensä hametta, milloin lyhyttä, milloin pitkää. Kertaakaan en harmikseni pystynyt kurkistelemaan hänen hameensa alle, mutta paidan kaula-aukosta riippuen rintoja sain ihailla aina silloin tällöin.

Michelle oli kaiken lisäksi vielä hyvä opettaja. Hänellä oli talossaan yksi huone varattu kokonaan opiskelulle ja opettamiselle, tosin hänellä ei ainakaan siihen aikaan ollut ketään muita opetettavia kuin minä. Talo oli muutenkin iso, oli kuulema perinyt sen äitinsä kuoltua. Asui talossa toki muitakin Michellen lisäksi. Lapsia oli peräti kolme kappaletta, ja lisäksi vielä sisäkkö ja aviomies. Nämä tosin pysyttelivät poissa opetushuoneesta aina kun olin paikalla, enkä useinkaan nähnyt muita kuin Michellen.

Vaikka talossa olikin opetushuone, niin joskus, talon ollessa tyhjillään Michelle saattoi tarjota minulle teetä tai kahvia ja opetuskin tapahtui keittiössä tai olohuoneessa. Meistä tuli talven mittaan muutenkin enemmän tai vähemmän ystävät, ja monesti keskustelu siirtyikin lauserakenteista ja sanamuodoista politiikkaan, luontoon, autoihin tai milloin mihinkin. Ja eihän tästä mitään haittaakaan tietenkään ollut, olihan keskustelukin englantia.

Eräänä toukokuun torstaina olikin jälleen tällainen ilta, jolloin otimmekin koulukirjat ja tehtävät olohuoneeseen. En pahemmin kysellyt missä mies ja lapset olivat, talo oli tyhjä ja se riitti minulle. Opetukseni kesti yleensä kuudesta kahdeksaan, ja joskus saattoi mennä pidempäänkin, asiasta riippuen. Tällä kertaa oli kyseessä kokeeseen valmistavaa asiaa, joten tiedossa oli ilta kovaa puurtamista. Kuitenkin jo tunnin opiskelun jälkeen Michelle kysyi haluaisinko pitää paussin ja ottaa teetä. Tämähän sopi minulle mainiosti, tiesin että keskustellessamme aikaa vierähtäisi eikä tarvisi tehdä mitään isompaa.

-Tahdotko että laitan musiikkia soimaan? Michelle kysyi kävellessään keittiöön päin. Tämä olikin minulle uutta sillä yleensä meininki ei ole sentään näin rennoksi mennyt. Ennen musiikkia Michelle toi kuitenkin teekupin käteeni. Kumartuessaan ojentamaan minulle kuppiani satuin näkemään paidan kauluksesta jälleen nuo ihanat rinnat, jotka mieluusti vapauttaisin pitsirintaliivien puristuksesta. Jäin tuijottamaan noita suloisia tissejä enkä tajunnut että Michelle kysyi minulta jotakin. Häkellyin ja katsahdin äkkiä ylös ja huomasin Michellen hymyilevän niin kuin olisi saanut minut kiinni jostain. Ja niin hän oli saanutkin.

-Mistä musiikista pidät? Hän toisti kysymyksen ja hymyili entisestään nähdessäni punastukseni. Mutisin jotain vastaukseksi ja pidin katseeni tiukasti teekupissani. Michelle kääntyikin poispäin ja alkoi pyllistellä levyhyllyn luona. Siinä vaiheessa tapahtui kaksi asiaa. Ensin huomasin että housuissani alkoi tapahtua uhkaavaa kovettumista, sitten tajusin että voisi neiti opettaja poimia levyn muutenkin kuin noin pyllyään pyörittämällä. Ja sekös taas pisti lisää vauhtia kovettuvaan kaluuni; ajatuskin siitä että tuo uskomattoman kaunis nainen viettelisi minua tahallaan sai pääni pyörimään. Hänen pakaransa näyttivät jumalaiselta tiukan hameen puristuksessa ja hamekin nousi puoleen reiteen asti saaden kaluni täyteen mittaansa. Sohvalla istuessani näköalat olivat suorastaan täydelliset ja niinpä laskinkin teekupin päydälle ja nojauduin polviini ettei seisokkini näkyisi. Yhtäkkiä, kesken pakaroiden katseluni Michelle katsoikin taakseen ja jälleen jäin kiinni tirkistelystä.

-Kelpaako Coltrane? Hän kysyi jälleen hymyillen. Ennen kuin kerkesin vastata mitään hän pistikin levyn pyörimään ja heitti kannet minulle. En voinut muuta kuin nousta pystymmäs että saisin cd-kotelon kiinni ja silloin kohouma housujeni etumuksessa paljastui Michellellekin. Menin entistä punaisemmaksi ja äkkiä kumaraan etten vaan olisi näyttänyt kovuuttani opettajalleni. Mutta tämä taisi olla jo myöhäistä, sillä Michelle katseli minua viettelevästi hymyillen pöydän toiselta puolen. Hänkin istui samalla lailla kuten minä, polviinsa nojaten. Niin että pystyin jälleen näkemään nuo kauniit rinnat. Yritin käsilläni peitellä seisokkiani, mutta tuskin se auttoi. Michelle puri söpösti huultaan ja katseli minua sirojen lasiensa takaa suurilla silmillään.

-No, onkos sinulla tyttöystävää? Hän kysyi.

-Ei. Vastasin ja hörpin teetäni.

-Miksi ei? Olet noin komeakin, ja eikös tytöt pidä vähän eksoottisemmista miehistä? Hän jatkoi kyselyään.

Vastasin jotain isäntäperheeni osittain ahdasmieliseen uskonnollisuuteen viitaten enkä vieläkään uskaltanut katsoa opettajaani silmiin. Seuraavaksi hän alkoikin kertoa itsestään: -Tuo on kyllä totta, täkäläinen uskonnollisuus on jokseenkin vanhoillista. Onneksi on kuitenkin minun kaltaisia ihmisiä jotka eivät ota uskontoa niin kirjaimellisesti. Kuten esimerkiksi esiaviollinen seksi... Mitä mieltä sinä olet siitä?

Olin aika kiusaantunut tilanteesta ja vastasin että onhan se ihan ok, ainakin näin nuorelle ihmiselle. Hän naurahti ja istahti lattialle eteeni. Yritin edelleen peitellä kovuuttani mutta hän kehottikin minua ottamaan ihan rennosti.

-Tiedätkö, olen jo vähän aikaa miettinyt miltä se tuntuisi sinun kanssasi, hän sanoi ja siirsi käteni pois housuni etumukselta. En uskaltanut tehdä mitään, tuohon aikaan olin vielä aika lailla kokematon naisten suhteen, olin minä siis seksiä harrastanut, mutta näin aikuisen varman naisen käsittelyssä olin aivan kuin vahaa. Hänen katseensa kiinnittyikin rajusti pullottavaan housujeni etumukseen ja hän alkoi hieroa kaluani housujeni päältä.

-Saanko? hän kysyi ja piteli vyöni solkea. Nyökkäsin ja hän ryhtyi avaamaan farkkujani. Nappien kanssa taisteltuaan hän saikin housuni auki ja veti hitaasti ne pois jalastani. Kaluni oli noin 17cm pitkä ja ehkä nelisen senttiä paksu. Nyt se seisoi aivan täydessä tanassaan opettajani edessä, ja sydämeni takoi kuin vimmattu.

-Älä huoli, minä hoidan, opettajani sanoi ja otti kalustani kiinni. Hän alkoi runkata minua hitaasti. Vedellessään esinahkaa edestakaisin hän hieroi toisella kädellään kiveksiäni. Olo oli aivan taivaallinen jo siinä vaiheessa, mutta se vain parani kun hän otti kyrpäni suuhunsa. Hän oli jalkojeni välissä lattialla, joten asento suihinottamiseen oli mitä parhain. Ja niin suihinottokin oli mitä parhain! Hän runkkasi kaluani koko ajan ja imi hullun lailla. Välillä hän upotti lähes koko kyrpäni suuhunsa ja limasi sen syljellään kokonaan. Välillä taas hän keskittyi kielellään pelkästään kiveksiini samalla yhä runkaten kovaa kyrpääni. Aloin voihkimaan ja kun hän seuraavan kerran sai kyrpäni suuhunsa ja alkoi imemään, otin hänen päästään kiinni ja painoin kaluni syvälle ja roiskin spermani hänen nieluunsa. Opettajani nieleskeli hetken ja pyyhki spermaani suupielistään että sai varmasti kaikki suuhunsa.

-Piditkö? Hän kysyi ja hymyili jälleen. Oloni oli mitä raukein ja vastasin tietenkin myöntävästi, tällä kertaa minäkin hymyillen.

-Haluatko sinä tehdä minulle jotain? hän kysyi ja suuteli kaluani.

-Tietenkin haluan.

-Hyvä on, mutta älä säikähdä, minulla on yllätys sinulle, hän sanoi ja avasi paitansa napit. Nyt sain viimein nähdä nuo ihanat rinnat lähempää. Aloin puristelemaan niitä ja haukkasin toisen nännin heti suuhuni kun Michelle sai rintaliivinsä pois. Hän oli edelleen polvillaan maassa joten asentoni oli vähän huono. Niinpä hän ottikin uudelleen kovettuneen kyrpänsä rintojensa väliin ja sain ensimmäistä kertaa tuntea rintojen pehmeyden kaluani vasten. Hetken aikaa rintojen väliin nussittuani hän nousi ylös, kuitenkin niin päin että hänen ihana perseensä oli minuun päin. Kouraisin pyllyä kovakouraisesti ja olin jo repimässä hametta pois kun hän sanoi: -Soosoo älä koske vielä, ota vaan ihan rauhassa. Niinpä hän keimailikin edessäni ja pyöritti peppuaan parhaansa mukaan, samaan aikaan kun laski hamettaan sentti sentiltä alemmas. Hän piti jalkansa tiukasti että saisi tiukan hameen pois päältään. Kun hame oli laskeutunut niin paljon, että pikkuinen ruskea reikä näkyi, hän komensi: -Nuole pikkuista persettäni, ole kiltti.

Eikä tarvinnut toista kertaa käskeä vaan työnsin kieleni pyllynreijälle ja nuoleskelin autuaana tuota pikkuista ihanaa suklaareikää. Hame laskeutui kokonaan pois ja hän levitti pyllyään vielä paremmin nuoltavakseni. Nuolin peppua aivan hurmiossa, pyöritin kieltä sen ympärillä ja välillä sain sen sisäänkin ahtaaseen suoleen. Samaan aikaan runkkasin itseäni kaksin käsin.

-No niin nyt riittää, nojaudu sohvalle ja laita silmäsi kiinni, hän komensi seuraavaksi. Tein työtä käskettyä ja seuraavaksi tunsinkin, kuinka Michelle istuutui viereeni sohvalle. Hänen kätensä tarttui minun käteeni, ja vei sen ensiksi huulilleen jossa hän kostutti pari sormeani. Seuraavaksi hän kuljetti käteni rintojensa päältä navalleen, ja sieltä alemmas. Sitten tapahtuikin se hurjin juttu mitä minulle oli siihen asti ikinä tapahtunutkaan. Hän vei käteni kiinni suoraan johonkin kuumaan ja kovaan, ja asetti käteni sen ympärille niin, että puristin tuota kummallista esinettä. Avasin silmäni ja järkytyin: puristin kyrpää! Säikähdin aivan täydellisesti ja hyppäsin ylös sohvalta. En saanut sanaa suustani vaan vain osoitin tuota suurta sykkivää kyrpää mikä kasvoi tuon suunnattoman kauniin naisen jalkojen välistä.

Michelle katsoi minuun ja naurahti. -Sanoinhan että älä säikähdä. Tällainen minä olen, hän sanoi ja alkoi runkata suurta kaluaan katsellen minua. Miettiessäni tilanteen mahdottomuutta Michelle nousi ylös ja käveli hitaasti luokseni kalu puolelta toiselle pompahdellen. -Älä pelkää, tästä tulee ihanaa, hän suhisi korvaani tullessaan ihan kiinni minuun. En vastustellut enää, sillä opettajani oli siltikin mielestäni kaunis, vaikka hänellä kyrpä olikin. En ole homo, enkä ollut pitänyt itseäni edes bi-seksuaalisena, mutta kieltämättä ajatus poikien välisestä seksistä oli joskus käynyt mielessäni. Michelle otti minut tiukkaan halaukseen ja kalumme painautuivat toisiaan vasten. Viimeisetkin arastelun rippeet karisivat mielestäni kun Michelle painoi huulensa omiani vasten ja hukutti minut suudelmaan. Kiedoimme kätemme toistemme ympärille ja suutelimme intohimoisesti. Hän puristi minua perseestä ja samoin tein minäkin hänelle. Olo tuntui jokseenkin epätodelliselta, kun opettajani otti kummankin kyrvästä kiinni ja alkoi runkata meitä molempia.

Suutelin ja imin hänen rintojaan ja kohta myös minä pitelin tuon ihanan shemalen paksua kyrpää kädessäni. -Maista sitä, Michelle sanoi katsoen minua silmiin. -Tiedän että haluat sitä, hän jatkoi. Suutelin opettajaani vielä ja polvistuin hiljalleen maahan ja kohta olinkin polvillani suuri kyrpä kasvojeni edessä. Se oli isompi kuin omani, varmaan ainakin 22-25senttinen ja ainakin neljä senttiä paksu. Päätä koristi suureksi paisunut terska ja varsi oli kauttaaltaan suonikas. Miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista? Miten noin kauniilla ja sirolla naisella voi olla näin iso kyrpä? Kysymykset pyörivät päässäni, mutta vastauksia sain odottaa vielä toistaiseksi. Michelle otti toisella kädellään kiinni kyrvästään ja toisella painoi päätäni kohti tuota jättikalua. Eikä siinä muu auttanut kuin ottaa se suuhun. Alkuun kyrpä maistui vähän oudolle, mutta niin kiimassa ollessani hetken totuttelun jälkeen kyrpä maistui suorastaan ihanalle! Aloin imemään ja lutkuttamaan kuin hullu ja katsellessani ylöspäin näin opettajani hymyilevän suloisesti. Hän hymyili ja alkoi nussia minua suuhun. Ensin hiljaa, sitten nopeammin ja nopeammin ja minä imin kuuliaisesti koko ajan. Kohta hän alkoi voihkia ja näytti siltä että joutuisin ottamaan lastin naisen spermaa suuhuni. Hän kuitenkin veti kalunsa pois suustani ja läpsytteli sitä poskiini edelleen hymyillen pieni pilke silmäkulmassaan.

-Haluatko nussia? hän kysyi. Tietenkin halusin ja vastasin myöntävästi. Hän talutti minut kovasta kyrvästäni keittiön puoleen missä hän ehdotti josko menisin selälleni pöydälle. Olin luullut että minä pääsisin nussimaan häntä mutta olinkin väärässä. Hän halusikin nussia minua. Hieman vastahakoisesti suostuin ja menin makaamaan selälleni keittiön pöydälle. Meillä kummallakin oli armoton seisokki ja niinpä runkkasinkin kaluani kun Michelle kumartui nuolemaan pyllyäni. Voi kuinka hyvältä se tuntuikaan! Hän ujutti kieltään välillä aivan sisään asti ja välillä nuoli peppuni ympäriltä saaden pikkuisen reikäni rentoutumaan aivan täysin. Hän levitti sylkeä joka paikkaan liukasteeksi ja parin sormilla kokeillun työnnön jälkeen tunsinkin kuinka suuri kyrpä lähti uppoamaan neitseelliseen suoleeni.

Michelle kehotti olemaan aivan rentona ja tein työtä käskettyä sillä noin suuri kyrpä sattuisi ainakin vähän. Ja niin se alkuun tekikin, mutta kun terska oli uponnut sisääni niin loppu menikin kuin itsestään. Olo oli aivan täysi mutta niin älyttömän hyvä että silmissä tuntui sumenevan. Opettajani ryhtyi nussimaan minua nopeammin ja nopeammin ja entistä rajummin pitäen toista jalkaani hänen olkapäällään. Itse otin toisella kädellä pöydästä tukea ja toisella runkkasin itseäni ja puristelin ihanan shemaleni rintoja. Hän alkoi naida minua aivan hullun lailla ja runkkasi myös minun kyrpääni puristaen sitä kovasti. Tuntui aivan taivaalliselta olla tuon naisen käsittelyssä eikä aikaakaan kun ensin minä roiskin toisen lastin spermaani itseni päälle, ja seuraavaksi Michellen kyrpä purkaantui suoleeni. Hitaasti opettaja vetääntyi pepustani ja kumartui päälleni suutelemaan minua.

-Taisit pitää siitä, eikö vain? Hän naurahti enkä voinut kieltääkään. Seuraavaksi hän nuoli spermani pois napani päältä sekä helpotti aristavaa peppuani nuolemalla omia spermojaan sieltä pois.

Hetken vielä huokaistuamme ja pukeuduttuamme suutelimme jäähyväisiksi ja lähdin polkemaan pyörällä kohti isäntäperheeni taloa. Aikaa oli mennyt puoli kymmeneen enkä pystynyt istumaan pyöräillessäni perseeni arkuuden vuoksi. Mutta voi että olinkaan onnellinen!

Myöhemmin vielä selvisi että talossa asuikin siis Michellen sisko, siskon lapset ja siskon aviomies, eikä siellä siis oikeasti mitään sisäkköä ollutkaan vaan siis Michellen sisko. Mutta ovelasti hän oli kyllä minua harhauttanut, ei voi mitään. Toisaalta nyttemmin kun muistelen niin kyllä varsinkin tuo ensimmäinen kerta Michelle-shemalen kanssa oli ja on paras seksikokemukseni ikinä. Toki kerkesimme nähdä ja sekstailla muutaman kerran senkin jälkeen, ennen lähtöämme, mutta tuo ensimmäinen kerta oli paras.

Tässäpä tämä tarina, venyi aika pitkäksi ja taisi rönsyilläkin välillä, mutta noin minä tämän seikkailun muistan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute