Herkku-puhelin
Tyttöystävän ex-mies
Mikko Mono

En tiedä ovatko puheet ”Ihanista itäsuomalaisista” yleisesti ottaen totta vai tarua, mutta ainakin minua on kohdannut melkoinen onnenpotku kyseiseltä ilmansuunnalta kotoisin olevan naisen suhteen. Olen seurustellut nyt parisen vuotta Tanjan kanssa ja täytyy sanoa että mahtavampaa mimmiä en ole ikinä tavannutkaan. Aina iloinen, puhelias ja ulospäin suuntautunut ihminen jonka kanssa aika ei koskaan käy pitkäksi. On hänellä toki kosolti muitakin hyviä puolia mutta tässä yhteydessä lienee syytä lähinnä keskittyä ulkonäköseikkoihin.

Tanja on (kuten minäkin) kolmekymppinen, eli nainen parhaassa iässään. Hänellä on pitkät, alaselkään saakka ulottuvat tummat hiukset, kauniit ruskeat silmät muutenkin nätissä naamassa sekä suorastaan valloittava nauru, jota saa rivitaloasunnossamme kuulla vähän väliä. Vartalo on Tanjalla upea ja uhkea; hänen mittansa (170 cm/75 kg) kenties ovat liikaa joidenkin typerien painostandardien mukaan, mutta minun silmissäni hän on täydellinen, sillä painoa on kertynyt niin sanotusti juuri oikeisiin paikkoihin. Tanjan reidet ovat paksut ja täyteläiset, peppu runsas mutta kiinteä ja hyvänmuotoinen, sääretkin aivan OK vaikka en niitä naisissa yleensä juurikaan vilkuile. Parasta Tanjassa ovat kuitenkin hänen mahtavat rintansa. Ne ovat todella suuret (kuppikoko F), kokoonsa nähden kohtalaisen kiinteät ja niitä koristavat isot nännit ovat lähes peukalonpään kokoisia.

Olen nuoresta pojasta saakka ihaillut isorintaisia naisia joten voitte uskoa että Tanja on minulle todellinen aarre. On suorastaan taivaallista päästä ”leipomaan” hänen muhkeita rintojaan, puhumattakaan niiden suutelemisesta, nuolemisesta, imemisestä” ja kaikki tämä taas saa Tanjan alapään kostumaan hyvinkin nopeasti jolloin on sitten muutakin mukavaa tiedossa! Melko usein päädymme harrastamaan espanjalaista seksiä, eli naimista rintojen väliin, mikä ei ihan joka tytön kanssa edes onnistuisi. Todella kiihottavaa on nähdä kuinka oma, jokseenkin keskimittainen kaluni katoaa Tanjan isojen tissien väliin, eikä yleensä kauaa kestä ennen kuin laukean ja purkaudun naiseni kasvoille ja mahtaville rinnoille. Tanja yleensä vielä nuolee kaluni puhtaaksi aktin jälkeen, ellen ole mitään kovin vahvasti maustettua ruokaa sattunut samana päivänä syömään. Sellainen kun hänen mukaansa saa spermankin maistumaan liian väkevältä.

Sattuipa sitten eräänä viime syyskuun tiistai-iltana puhelin soimaan ja Tanja tapojensa mukaisesti meni vastaamaan. Hetken kuluttua hän tuli luokseni kertomaan että langan toisessa päässä oli Hessu, joka pyysi majoitusta seuraavalle viikonlopulle, mikäli se vain meille sopisi. Hessu oli Tanjan entinen poikaystävä joka asui Joensuussa, kuten Tanjakin oli tehnyt ennen kun muutti työn perässä pääkaupunkiseudulle. He olivat seurustelleet jonkin aikaa muutama vuosi sitten, jolloin Tanja oli 26 ja Hessu 41. Se oli heidän perhepiireissään nostanut pienehkön myrskyn vesilasissa, eikä vain siksi että Hessu oli melkein yhtä vanha kuin Tanjan vanhemmat, jotka olivat parikymppisiä tyttärensä syntyessä.

Hessu sattui myös olemaan Tanjan erään lapsuudenystävän isoveli, eikä ystävätär kyseistä seurustelua kuulemma kovinkaan suopeasti katsonut. Ja kaiken lisäksi Hessu oli vielä paikkakunnalla varsin tunnettu panomies, jonka kerrottiin harrastaneen vaakamamboa yli kahdensadan naisen kanssa, ja aviottomia lapsiakin oli miehelle siunaantunut kaksi kappaletta. Näistä ja muistakin syistä suhde ei kestänyt muutamaa kuukautta pitempään, mutta Tanja oli silti pysytellyt kohtalaisen hyvissä väleissä Hessun, kuten myös useimpien muidenkin ex-miestensä kanssa. Itse olin tavannut Hessun pari kertaa Joensuussa käydessämme ja minusta hän oli aivan OK tyyppi. Niinpä sanoin Tanjalle että mikäli se vain emännälle itselleen sopii on Hessu tervetullut. Asia oli sillä selvä ja vieraamme saapuisi seuraavana lauantaina viiden aikaan iltapäivällä.

Tanja ja minä pystymme puhumaan keskenämme kaikista asioista, myös entisistä seurustelukumppaneista ja seksistä. Minulla tosin ei mainittavaa menneisyyttä sillä saralla ollut, sillä ennen Tanjaa en ollut seurustellut oikeastaan ikinä ja seksiäkin harrastanut vain kahden naisen kanssa. Tanjalla taas oli takanaan kolme pitempiaikaista avoliittoa, joitakin lyhyempiä seurustelusuhteita ja niiden välissä vielä yhden yön juttuja. Kaikkiaan seksikumppaneita oli Tanjalle vuosien varrella kertynyt 20–30 kappaletta. Hän siis oli aika lailla kokeneempi kuin minä, mutta se ei minua haitannut tippaakaan. Olihan seksi Tanjan kanssa upeaa etenkin, kun hän vielä oli sopivasti minulle opettanut kuinka naiselle tuotetaan maksimaalinen nautinto sänkykamarissa. Hän myös puhui varsin avoimesti kokemuksistaan ja fantasioistaan kun huomasi, ettei se tuota minulle mitään ongelmaa ” itsetuntoni on sen verran hyvä, etten ole maailman mustasukkaisin henkilö.

Hessusta muistin Tanjan aikaisemmin maininneen, että seksielämä sujui loistavasti vaikka suhteesta ei muuten oikein mitään tullutkaan, ja että Hessulla oli todella mahtava kulli. Tanja oli kerran kiimoissaan mitannut sen juhlakunnossa oikein nauhan kera ja saanut tulokseksi 22 cm. Tanja myönsi että suhteen päättymisen jälkeenkin he eksyivät vielä pari kertaa samaan sänkyyn, ennen kun Tanja muutti Joensuusta Helsinkiin. Tiesin myös, että Tanja oli villissä nuoruudessaan harrastanut seksiä kahden miehen kanssa yhtaikaa, ja tämä kokemus oli jäänyt niin mukavana mieleen että hän haluaisi päästä nauttimaan samasta herkusta joskus toistekin. Laskimme yhteen nämä kaksi asiaa ja totesimme, että viikonloppuna kenties koittaisi tilaisuus toteuttaa tyttöystäväni fantasia kahden miehen rakastajattarena olemisesta.

Odottava, jännittynyt ja kiimainen tunnelma vallitsivat kodissamme seuraavat päivät. Tanja tuskin malttoi odottaa lauantaita ja oli omien sanojensa mukaan pöksyt märkänä koko ajan. Rakastelimme toki edelleen joka päivä mutta sen lisäksi Tanjalla oli ”leikkikalulaatikolle” asiaa tavallista enemmän. Tanja tykkäsi kaikenlaisista seksileluista ja erikokoisia hieromasauvoja hänellä oli puolisen tusinaa. Niillä hän heräsi keskellä yötäkin itseään tyydyttämään, kun ei minua raaskinut herättää! Lopulta sitten odotettu päivä koitti ja Hessu ilmestyi ulko-ovellemme matkalaukkunsa ja tuliaisten kera. Tanja tervehti Hessua lämpimästi halaten, ja olin jopa havaitsevinani pientä punoitusta kokeneen naistenkaatajan kasvoilla. Tanja oli nimittäin pukenut ylleen mustan, ihoa myötäilevän mekkoasun, jonka todella antelias kaula-aukko jätti suuren osan tytön mahtavista rinnoista näkyville. Puku oli niin rohkea että olin siitä Tanjalle aikoinaan jopa hiukan huomauttanutkin, mitä en yleensä tehnyt vaikka Tanjalla toki oli tapana pukeutua parhaita puoliaan korostaen. Yleensähän olin vain ylpeä saadessani kulkea kaupungilla vierelläni upea ja seksikäs nainen, joka keräsi katseita ja herätti vastaantulijoissa sukupuolesta riippuen suurta ihailua tai kateutta. Ja Tanjahan nautti molemmista”

Asetuimme kaikki kolme ruokapöytään ja skoolasimme Hessun tuliaisviineillä. Tanja oli todella etevä kokki ja hänen valmistamansa päivällinen oli kulinaristinen nautinto kuten yleensäkin. Juttelimme niitä näitä, söimme ja joimme lisää viiniä. Hymyilin itsekseni, kun huomasin Hessun katseen silloin tällöin eksyvän Tanjan muhkeiden tissien seutuville, ja tiesin että jos olisin vilkaissut pöydän alle olisin nähnyt Tanjan kiusoittelevan vierastamme hieromalla kevyesti reittään Hessua vasten. Kyselin Hessulta josko saunominen kiinnostaisi ja vastaus oli välittömästi myönteinen. Saunan lämpiämistä odotellessa siirryimme seuraamaan jalkapallon TV-ottelua olohuoneeseen, jonne Tanja toi jälkiruoat. Sitten alkoikin vähitellen jo olla löylyjen aika.

”Kultaseni, eiköhän me miehet nyt mennä saunomaan”, sanoin Tanjalle.

”Menkää vain, minä rupean korjaamaan jälkiä”, vastasi hän hymyillen.

Menimme Hessun kanssa löylytiloihin ja riisuutuessamme vilkaisin nopeasti hänen kaluaan.

”Voi luoja millainen halko”, ajattelin itsekseni kun näin tämän paljon puhutun kyrvän, ”sehän on lepotilassakin isompi kuin omani juhlakunnossa”. Kuten sanottu, en ole mustasukkaista tyyppiä, mutta tässä tilanteessa lievähkö peniskateus pääsi kyllä nostamaan päätään.

Olimme saunoneet jonkin aikaa kun pukuhuoneen ovi kävi, ja pian oli Hessu pudottaa silmänsä hämmästyksestä kun löylyhuoneeseen asteli Tanja koko alastomassa uhkeudessaan.

”Sainkin tiskit pestyä niin nopeasti että päätin liittyä herrojen seuraan”, sanoi hän iloisesti hymyillen.

”Tervetuloa vaan, kyllähän meille silmänruoka kelpaa vai mitä Hessu”, vastasin ja tein tilaa Tanjalle, jotta hän tulisi minun ja Hessun väliin istumaan. Totta kai olimme tyttöystäväni kanssa jo etukäteen sopineet juuri tällaisesta menettelystä, eikä Hessullakaan tuntunut olevan mitään sitä vastaan. Lauteilla alkoi olla tiivistä tunnelmaa, kun Tanja ojentautui löylyjä heittämään, valtavat rinnat upeasti keinuen. Hessu ei kerta kaikkiaan pystynyt pitämään katsettaan erossa Tanjan ilkialastomasta, upeasta vartalosta vaan suorastaan ahmi tätä silmillään. Tanja oli kesällä tapojensa mukaan hankkinut rajattoman rusketuksen, hän nautti suuresti alastomuudesta kesäauringon alla. Pitkien tummien hiuksien ja muhkeiden muotojen muodostaman kiihottavan kokonaisuuden kruunasi kostea posliinipillu, jota nyt rupesi tekemään mieli oikein toden teolla. Varmistaakseen myös Hessun mielenkiinnon Tanja siirtyi aivan tämän viereen, jolloin Hessu sai oikein ihokosketuksen mahtaviin rintoihin ja täyteläiseen reiteen. Tämä alkoi jo olla Hessulle liikaa, sillä hän ei enää kyennyt hillitsemään mielihalujaan vaan tarttui Tanjan jättitisseihin hieroen ja puristellen niitä hikisillä kourillaan. Sitten, aivan kuin muistettuaan jälleen kuka olikaan isäntä talossa, Hessu kääntyi minun puoleeni kysyen tykkäänkö tästä pahaa.

”En ollenkaan”, vastasin, ”kivaahan se vain on kun emännälle tehdään hyvää”.

Niinpä Hessu jatkoi käsittelyään, ja Tanjan kiihtyneestä hengityksestä päättelin että tyttö nautti suunnattomasti. Hänen nänninsä olivat turvonneet suuriksi, ja ne olivat kovat kuin kaksi pähkinää. Tanja itse otti käteensä Hessun mahtimelan, teki sillä kevyitä runkkausliikkeitä ja hyväili karvaisia palleja. Kalu rupesikin entisestäänkin kasvamaan ja kovettumaan lähes silmissä.

Hupi olisi jatkunut ties kuinka kauan, mutta saunassa oli kuuma ja meidän oli pakko siirtyä jo suihkuhuoneeseen vilvoittelemaan.

”Nyt kun täällä on miehiä oikein kaksin kappalein niin varmaankin pystytte pesemään tämän tytön oikein läpikotaisin”, Tanja otaksui ja oikeassa oli. Nopean suihkuttelun jälkeen otimme pesuaineet esiin ja ryhdyimme huolellisesti saippuoimaan Tanjaa, minä selkäpuolelta ja Hessu etupuolelta.

”Taitaa kyllä saippuat loppua tässä vaiheessa kesken”, Hessu naurahti päästyään Tanjan mahtaviin rintoihin jälleen käsiksi. ”On sulla Tanja meinaan sen verran mahtavat meijerit että olet kyllä aina ollut muita tyttöjä vähintään sen kuuluisan rinnanmitan edellä”.

Tanja vain hymyili ja huokaili raukeasti, kun Hessu käytti huomattavan paljon aikaa tytön jättitissien parissa. Itse puolestani olin jo ehtinyt pestä Tanjan tasaisesti ja hyvin ruskettuneen selän ja edennyt peppuosastolle, mikä oli herkullinen sekin. Olihan Tanjalla, rehevällä tytöllä, iso peppu mutta minun papereissani sellainen on pelkkää plussaa. Etenkin kun Tanja jaksoi nähdä vaivaa ja jumpata peppuaan, minkä ansiosta hänen takapuolensa oli pyöreä, kiinteä ja hyvänmuotoinen ” suorastaan täydellinen naisen peppu, joka herätti miehisiä himoja siinä missä muhkea rintavarustuskin. Reisien välistä käteni eksyivät Tanjan karvattomalle pillulle, jonka kosteudesta ei ollut pienintäkään epäilystä. Vähitellen saimme mieluisen urakkamme valmiiksi, ja nyt oli Tanjan vuoro pestä meidät miehet. Hänen pienten, mutta taitavien käsiensä eroottinen kosketus tuntui yhtä hyvältä kuin aina, etenkin kalujemme mielestä.

Esileikittely oli nyt jatkunut niin pitkään että oli jo pakko päästä itse asiaan. Pestyämme saippuat pois siirryimme kaikki kolme alastomina makuuhuoneeseen, jonka reilun parin metrin levyisessä sängyssä kyllä riitti tilaa temmeltämiseen. Tanja otti kaluni suuhunsa ja hoiteli sen nopeasti täyteen toimintakuntoon, samalla kun oikealla kädellään runkkasi vieressä seisovan Hessun hevosenkyrpää. Jatkoimme siten, että minä asetuin sängylle selälleni makaamaan ja Tanja tuli päälleni ratsaille. Tämä oli luonnollisesti suosikkiasentoni, koska saatoin nussiessa samalla kouria ja puristella Tanjan rytmikkäästi keinuvia mahtavia tissejä. Hessu puolestaan seisoi sängyn vieressä jolloin Tanja pystyi ottamaan häneltä suihin samalla, kun oma kyrpäni teki vanhaa kunnon sisään-ulos ” liikettä Tanjan posliinipillussa. Tilanne oli sen verran kiihottava ettei kukaan meistä kestänyt kovinkaan kauan. Ensimmäisenä orgasmin sai Tanja, kun olin siirtänyt toisen käteni hänen valtavilta rinnoiltaan klitorista kiihottamaan. Hetken päästä hän kuitenkin jatkoi ”suuhoitoa” Hessulle, ja pian vieraan miehen mahtitykki rupesikin syöksemään sykäyksittäin spermaa Tanjan kiimaisen kauniille kasvoille. Sitten olikin minun vuoroni, ja kun olin siirtänyt sormeni Tanjan klitorikselta peppureikää hyväilemään, oli myös Tanjalla orkku lähellä. Hän laukesikin, jo toista kertaa, melkein heti minun jälkeeni.

Makasimme sängyllä kaikki kolme, Tanja tietysti keskellä, nautinnosta huokaillen. Oli kuitenkin selvää etteivät leikit tähän loppuisi, olihan Tanjan vielä saatava Hessun mahtimelaa pilluunsakin. Kaksikko ryhtyikin pian keskittymään toisiinsa, kevyestä huulien koskettelusta siirryttiin kunnon kielisuudelmiin samalla kun Hessun kädet jälleen siirtyivät kopeloimaan Tanjan valtavia tissejä. Seuraavaksi Hessu otti Tanjan meijerit vielä tarkempaan käsittelyyn, suudellen, nuollen ja kevyesti näykkien noita jumalaisia ulokkeita.

Tanja ynisi hiljaa nautinnosta ja hänen hengityksensä vain kiivastui, kun Hessu siirtyi imemään turvonneita nännejä liikutellen aina välillä taitavasti kieltään Tanjan laajoilla nännipihoilla. Itse olin katsellut tätä lystiä vierestä ja tullut siihen tulokseen, että viinin, saunan ja orgasmien yhteisvaikutus varmasti oli tehnyt Tanjan tarpeeksi rennoksi ja raukeaksi. Niinpä käväisin Tanjan leikkikalulaatikolla ja otin sieltä hänen pienimmän hieromasauvansa, sivellen samalla sauvaan sekä sormiini runsaasti liukastusvoidetta. Tanja oli nyt aivan luontevasti kaiken nautinnon keskipisteenä, kun Hessu jatkoi tytön isojen tissien kimpussa samalla kun minä aloin varovaisesti sormeilla Tanjan peppureikää. Aloitin tosin kielellä mutta pian Tanjan peräaukko teki jo tilaa pikkusormelleni, sen jälkeen peukalolle ja pian olikin jo aika sovitella liukasta pientä hieromasauvaa Tanjan peppureikään. Samalla rupesin kielelläni härnäämään tytön paisuvaa klitorista eikä kauaa kestänyt, kunnes Tanja jälleen ääntelehti orgasmin merkiksi.

Vaihdoimme asentoa. Hessu asettui Tanjan eteen ja tämä kumartui ottamaan jo puoliksi kovana olevan jättikyrvän jälleen suuhunsa. Tanja puolestaan pyllisti upeasti minun suuntaani, näkymä oli todella herkullinen, ja minä rupesin hieromasauvan avulla valmistelemaan tytön peppureikää tuleviin nautintojen hetkiin. Kauaa ei kestänyt ennen kuin Tanja oli imenyt Hessun aseen taistelukuntoon ja edessäni olevat näkymät olivat minuakin kiihottaneet niin paljon, että tunsin olevani valmiina kuin lukkari sotaan. Hessu asettui nyt selin makuulle ja Tanja tuli päälle, sovitellen seisovan mahtikyrvän litimärkään ja jo valmiiksi hyvin nussittuun posliinipilluunsa. Minä puolestani seisoin polvillani Tanjan takana ja vähä vähältä työnsin kovan kaluni tytön ryppyreikään. Vähitellen olin kokonaan sisällä ja saatoimme aloittaa nautinnollisen nussimisen. Paikat tuntuivat toki ahtaalta mutta se vain lisäsi kiimaa. Työnsimme Hessun kanssa kalujamme sisään välillä tasatahtiin, välillä vuorovedoin, ja Tanja äänteli estoitta nautinnosta.

”Ihanaa ihanaa ihanaa saada jättikyrpää, aah ooh, ihanaa saada kovaa munaa molempiin reikiin nussikaa mua nussikaa mua pojat oikein kunnolla nussikaa niin ettei palleihinne jää mitään yhtään spermaa nussikaa mut kyrvillänne täyteen ihanaa spermaa aah ihanaa!”

Minulla oli tukeva ote Tanjan upeasta pepusta, ja tytön pitkät hiukset vain heiluivat Hessun ja minun työntöjen tahdissa. Hessukin otti Tanjan mahtavista muodoista ilon irti, puristellen jättitissejä sen verran mitä kouriin mahtui. Vuorotellen sormeilimme Tanjan paisunutta klitorista mikä nosti tytön kiiman jo äärirajoille. Tanja sai ainakin kolme orgasmia ennen kuin itse laukesin hänen ahtaaseen peppureikäänsä, ja pian sen jälkeen koitti loppuhuipennus kun Hessun mahtimela syöksi siemennesteensä Tanjan karvattomana kiiltelevän pillun perukoille. Tanja itse liiteli aivan omissa hekuman sfääreissään, voihkien, kiljuen ja huohottaen viimeisen mahtavan orgasminsa nautinnosta.

Makasimme nyt sängyllä kaikki kolme, voipuneina ja hengästyneinä, urheilukielellä sanottuna kaikkemme antaneina. Tanja antoi mojovat pusut meille kahdelle ”ihanalle panomiehelle”, ja Hessu ja minä hyväilimme hiljakseen välissämme makaavaa upeaa rakastajatartamme. Juttelimme vielä vähän aikaa ja kehuimme toisiamme, etenkin Tanjaa, mutta kello alkoi olla jo niin paljon että nukahdimme vähitellen yksi kerrallaan. Ensin Hessu, pian sen jälkeen Tanja ja lopulta minä. Päivähän oli ollut pitkä ja rasittava, joskin hyvinkin antoisa. Nukuimme pitkälle seuraavaan aamupäivään, ja peseytymisen sekä lounaan jälkeen Hessun olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Tulimme saattamaan vierastamme vielä pysäköintialueelle missä Hessun auto odotti kuljettajaansa.

”Kiitokset sinulle ja tervetuloa uudestaankin”, sanoin silmää iskien kätellessäni Hessun.

”Minun tässä kiittää kuuluu, teitä molempia tästä hienosta viikonlopusta. Kiitos”, kuului vilpitön vastaus.

Tanja puolestaan hyvästeli Hessun pitkällä syleilyllä ja suudelmalla. Hessu innostui jo sen verran että alkoi kevyesti kouria ja hyväillä Tanjan isoa, ihanaa peppua, jonka tyttö tällä kertaa oli verhonnut piukkoihin lantiofarkkuihin. Tanja ei tätä suinkaan vastustellut, vaan se oli Hessu itse joka lopulta naurahtaen totesi:

”Ei helvetti, nyt mun on jo pakko palata todellisuuteen, muuten te ette pääse musta eroon ikinä.”

Vilkutimme Hessun matkaan, mutta yhteiset leikkimme eivät tähän yhteen kertaan loppuneet. Hessulla on työnsä takia asiaa Helsinkiin aina kuukauden tai parin välein, ja tällöin hän aina vierailee luonamme. Olemme pysyttäytyneet hyväksi havaitussa kaavassa: ensin hyvää ruokaa ja hiukan juomaakin, sitten saunomista ja muuta ”lämmittelyä” johon nykyisin kuuluu myös Hessun suorittama kokovartalohieronta Tanjalle, ja lopuksi kiimaista, kiivasta ja kiihkeää seksiä. Pari kertaa on käynyt niin että olen itse ollut viikonlopun reissussa, jolloin Tanja ja Hessu ovat nautiskelleet kahdestaan. Minulle se sopii aivan hyvin, sillä Tanja ei tykkää olla yötä yksin kotona, ja on rauhoittavaa tietää hänellä olevan turvallista seuraa minun ollessani poissa. On myös mukavaa palata kotiin kun vastassa on tyytyväinen ja tyydytetty, suupielet korvissa hymyilevä kaunis tyttöystävä.

Pari kertaa olemme jutelleet ringin laajentamisesta ja tulleet siihen tulokseen, että mukaan voisi ehkä joskus ottaa kolmannenkin miehen, mutta ei missään nimessä enempää. Tärkeintä on Tanjan mielipide, hänenhän haaveestaan koko juttu lähti liikkeelle, ja hänen tyytyväisyytensä. Tanja on sen verran narsisti että haluaa luonnollisesti jatkossakin olla nautinnon ehdottomana keskipisteenä, jolloin mukanaolevien miesten on keskityttävä vain ja ainoastaan häneen.

”Eihän siitä mitään tule jos osa porukasta touhuaa minun kanssani ja osa vain istuu olohuoneessa juomassa kaljaa, katsomassa televisiota ja keskustelemassa autojen varaosista”, oli Tanjan nauraa kihertäen lausuttu mutta kuitenkin napakka mielipide.

Saa nyt nähdä keksimmekö mistään ”neljättä pyörää” vaikka kesämökille ensi suvena, emme ole asiaa vielä niin pitkälle miettineet. Hessu tosin sai idean, kun olimme lähettäneet hänelle joulukortin. Minun ottamassani kuvassa poseeraa Tanja tonttulakki päässä, iloisesti hymyillen ja valtavat rinnat paljaina. Hessu pisti kortin työhuoneensa seinälle mutta joutui pian ottamaan sen pois, kun sana levisi ja huoneessa alkoi käydä melkoinen kansanvaellus Tanjan kuvaa ihailemassa.

”Niin että jos ei muualta ketään keksitä, ainakin meidän firmasta tuntuu löytyvän tissifaneja isompikin joukko”, kommentoi Hessu nauraen joulukorttimme aiheuttamaa vipinää.

Joka tapauksessa, minusta tämä tapaus osoittaa että jaettu ilo todellakin saattaa olla moninkertainen ilo. Hessu on tietenkin tyytyväinen ilmaiseen majoitukseen ja ravintolatason päivälliseen, mitä meidän luonamme on tarjolla. Ja kaiken tietenkin kruunaa mahtava seksi 15 vuotta nuoremman, kauniin ja uhkeamuotoisen naisen kanssa. Tanja nauttii täysin rinnoin (heh) jakamattomasta huomiostamme ja Hessun mahtavasta kyrvästä. Aina tämän vanhan pukin vierailtua Tanja suorastaan kehrää ainakin viikon päivät, eikä hän missään tapauksessa muutenkaan mikään hapannaama ole, päinvastoin! Ja kun Tanja on tyytyväinen, olen minäkin tyytyväinen. Tuntuu siltä että suhteemme on jopa entisestäänkin vain parantunut ja syventynyt Hessun tultua mukaan kuvioihin. Ei ole mitään pelkoa siitä että Tanja lähtisi Hessun matkaan, sen kortin hän on aikoinaan jo katsonut, joten minullakaan ei ole syytä olla huolestunut tai mustasukkainen. Tanja sanoi suoraan jo ennen ensimmäistä kertaa että jos asiasta tulee minulle ongelma, hän kyllä tyytyy mainiosti yhteenkin mieheen sillä tärkeintä on meidän kahden yhteinen tulevaisuus. Minusta kaikki on kuitenkin mennyt tähän asti upeasti eikä ole ollut mitään syytä valittaa, päinvastoin, on vain mahtavaa nähdä oma rakas naiseni tyytyväisenä ja onnellisena. Ja kyllä se poijaat niin vain on, että kun talossa on tyytyväinen emäntä, tietää se sitä että myös isännällä on mukavat oltavat!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute