Herkku-puhelin
Pinttiksellä
TRE

Oli normaali ankea keskiviikkopäivä koulussa maalinkäryssä. Katselin tapani mukaan Jennin ja Päivin mehukkaita perseitä muna pystyssä. Jo ensimmäisestä koulupäivästä lähtien olin haaveillut panevani heitä kahta samaan aikaan.

Tuli ruokailun aika ja istuin Jennin viereen, katseellani ahmin noita isoja ja kiinteitä rintoja. Vastapäätä istuva Päivi huomasi tämän ja ilkikurisesti kysyi että mikäs sua noin Jennissä kiinnostaa. Nolona sopersin tähän jotain. Söin nopeasti ja lähdin tupakka paikalle Jennin saattamana. Istuin penkille ja Jenni viereen, hämmästyin kun hän kouraisi pallejaan housujeni läpi, kaluni heräsi heti. Jenni hiplasi entistä rajummin enkä voinut vastustaa kiusausta puristaa hänen rintojaan. Samassa Päivi astui sisään katokseen ja katsoi hieman hämillään meitä ja alkoi sitten hymyillä ja iski minulle silmää. Ajattelin että nytkö haaveeni toteutuu.

Olimme rakennuksemme käytävässä kun Päivi tarrasi minusta kiinni ja johdatti tyttöjen vessaan Jenni tuli perässäni ja kouri takaapäin pallejani. Lukitsin vessan oven mikä oli erittäin vaikeaa koska olin aivan kiimassa, Otin Jennin raivoisaan suudelmaan ja riisuin hänen paitansa pois ja huomasin että hänellä oli pelkkä toppi alla. Päivi oli tällä välin riisunut housuni ja räpläsi innoissaan minun kohtalaisen iso kalua siihen malliin etten voinut kuin huokailla ja koittaa samalla riisua Jennin housuja. Lopulta sain housut pois ja kannoin Jennin vessanpytyn päälle ja aloin nuolemaan tuota ihanaista posliinipillua Jenni värähteli kun nuolin hänen ihanaa vittuaan pitkin ja hitain vedoin. Päivi otti minulta innolla suihin ja kohta jo roiskinkin mällini hänen suuhun ja rinnoilleen.

Jenni halusi kalua sisälleen ja tein työtä käskettyä yhdellä kunnon työnnöllä olin työntänyt koko kaluni hänen aika tiukkaan pilluunsa. Jennin persposket hyllyivät kivasti kun takaapäin täyttelin hänen kireää vittuaan kalullani, Jenni sai mahtavan orgasmin ja lähellä oli etten itsekin lauennut hänen sisälleen mutta sain säästettyä mällit parempiin suihin;). Nyt oli Päivin vuoro ja niin nostin hänen minihamettaan ja ilokseni sain huomata että hänellä ei ollut mitään alla joten työnsin Jennin nesteistä kiiltelevän kaluni Päivin erittäin tiukkaan pilluun.

Päivi valitti ja inisi mutta olin niin kiihkossa etten huomannut että hän valui verta. Hän oli sanonut minulle menettäneen neitsyytensä jo 15-vuotiaana mutta taisi naikkonen huijata minua. Jatkoin rynkytystä ja sillä välin oli Jennin kiihko palannut ja asettui haarat levällään päivin naaman päälle ja vaati Päiviä nuolemaan itseään. Päivi oli kumminkin siinä tilassa ettei hänestä nuolemaan ollut koska hän sai sellaisen orgasmin jota en ole eläessäni nähnyt päästin mällini tuonne kireään neitsyt vittuun ja voi sitä sperman määrää Jenni katsoi kiimassaan ja sormetti itseään.

Lysähdin Päivin viereen ja suutelin häntä hän oli niin puhki ettei vastannut mutta Jenni sen sijaan vastasi hetkessä hän lutkutti munani juhlakuntoon ja meni nyt selälleen maahan makaamaan ja vaati kullia sisäänsä olin aivan poikki mutta nopealla liikkeellä työnsin kullini pohjaan saakka ja näin Jennin ilmeestä että hän nautti. Aloin pamputtamaan niin kovaa kuin vain pystyin Jenni ulisi allani kuin mikäkin huora mutta jatkoin vain ajattelin että annanpa naiselle sellaisen orgasmin mitä hän ei tule muiden kanssa kokemaan nostin tahtini äärirajoille kassini hakkasivat kovan läiskeen pitäen Jennin perseelle se kiihotti minua ja kun vielä Päivi tuli puristelemaan pallejani se oli liikaa tunsin kuinka mällit lähti liikkeelle painoin etu- ja keskisormeni Jennin perseeseen ja aloin liikuttamaan niitä niin kovaa kuin pystyin Jenni huusi suoraa huutoa ja ärjäisten laskin lastini hänen sisäänsä. Annoin vielä päiville samanlaisen pamputuksen ja kiitin molempia kunnon vittu suudelmalla sain heiltä molemmilta vielä suihinotot kiitokseksi. Sovimme että otamme joskus uusiksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute