Herkku-puhelin
Orjakokelas
orja

Oven edessä on lappu "Astu sisään, laita vaatteesi sivuun ja pue esiliinasi päälle. Tämän jälkeen laita kädet eteesi, katse lattiaan ja jäät polvillesi odottamaan." Allekirjoituksena luki "Valtiattaresi"

Tärisin jännityksestä, mutta tein kuten oli käsketty. Pian olin vieraassa eteisessä polvillani, päälläni vain pinkki kuminen esiliina ja ihmettelin miten olin tähän joutunut.

Olin jättänyt monta ilmoitusta eri nettipalstoille, jossa kerroin etsiväni ankaraa Dominaa kouluttamaan minua. Olin jo lähes luopunut toivosta, kun sain viestin: "Olen kokenut Valtiatar ja vapautan nykyisen orjani, tämän takia etsin itselleni uutta orjaa. Haluan sinut päiväksi kokeiltavaksi, sovellutko käyttööni."

Vastasin viestiin pikaisesti ja ennen kuin tajusinkaan, olin luvannut olla hänen ovellaan kello 8 lauantaina.

Pian kuulin ja tunsin, kuinka Valtiattareni lähestyi, kaluni oli täysin jännittynyt ja se näkyi esiliinani alta "Nosta esiliinasi helmaa, haluan nähdä säälittävän vehkeesi." Kuuliaisesti nostan ja tunnen kuinka Valtiatar pyörittelee ruoskansa päätä sen ympärillä ja lyö sitä "Tuo ei ole sallittua" samalla tunnen, kuinka kaulaani laitetaan kaulapanta. "Konttaa orja" ja Valtiatar lähtee vetämään talutushihnasta. Konttaaminen on vaikeaa, kun esiliinan helma jää polvien alle ja Valtiatar kävelee lujaa. Valtiatar vetää minua perässään ja tunnen itseni koiraksi. Hetken kuluttua pysähdymme keskelle huonetta, minulle laitetaan side silmille ja Valtiatar nykäisee kaulapantaani "Ylös siitä"

Hän pyörii ympärilläni ja tutkii minua, tarttuu kaluuni kiinni ja toteaa "Tämän seisomiselle pitää tehdä jotain, tässä talossa se on MINUN määräysvallassa" Hän käskee minua nostamaan jalkani ja tunnen kuinka hän pujottaa minulle housut, pienet kumiset, joissa oli anustappi ja kolo, johon kaluni voidaan sijoittaa, ettei se pääse kasvamaan.

Pian Valtiatar ottaa siteeni pois, seisoessaan takanani hän sanoo "Menen vielä kauneusunille, keittiössä on tiskejä, orja tietänee mitä tehdä" vastaan hyvin varovaisesti "Kyllä Valtiatar" ja hän naurahtaa ja kuulen hänen poistuvan.

Siirryn keittiöön ja näen tiskialtaan, joka pullistelee tiskistä. Vieressä on astianpesukone, mutta en sitä uskalla käyttää ja rupean tiskaamaan. Olen hetken ehtinyt tiskata, kun huomaan peilikuvani ikkunasta. Olen alasti, esiliinaa ja housujani lukuun ottamatta ja edessäni roikkuu talutushihna ja täällä olen vieraan naisen talossa tiskaamassa. Saan asiasta outoa tyydytystä.

Olen ehtinyt tiskata tiskit ja siivoan juuri tiskipöytää, kun kuulen Valtiattareni saapuvan. "Polvillesi ja katse maahan" teen työtä käskettyä ja Valtiatar rupeaa tutkimaan työni jälkeä. Pian hän tarttuu talutushihnaani ja taluttaa minut olohuoneeseen. Jään polvilleni ja Valtiatar istuu edessäni sohvalla, näen kuitenkin vain hänen jalat, koska en uskalla katsoa kuin lattiaan.

"Orja, saat katsoa minua, sen jälkeen osoita halusi jatkaa orjakoulutustasi nuolemalla varpaitani"

Vilkaisen nopeasti Valtiatarta ja ihastun hänen tyylikkyyteensä ja kauneuteen. Kuitenkin hetkessä nuolen hänen varpaita, en halua näyttää epäilevältä.

"Hyvä, nouse nyt seisomaan" Nousen seisomaan ja Valtiatar rupeaa haastattelemaan minua. Kun hän on kuullut tarpeeksi halustani olla orja ja taustastani, hän sanoo sääntöjään, ne ovat:
- Orja ei saa katsoa Valtiatarta ilman lupaa
- Orja ei saa puhua ilman lupaa
- jne.
kaikki säännöt alkoivat "Orja ei saa" tämä auttaa minua tajuamaan asemani, jos se ei tähän mennessä ollut avautunut.

Loppupäivän Valtiatar piti minua kiireisenä asunnon siivouksessa, sekä hänen palvelemisessa. Hänen syödessä ruuan, minä olin polvillani hänen vieressään ja hain lisää vettä/mausteita/mitä ikinä Valtiatar halusi. Lopulta Valtiatar ojensi lautasensa minun eteeni, lattialle. Lautasella oli kaikki mitä hän ei ollut syönyt, lähinnä huonoja lihapaloja. "Kädet selän taakse" Valtiatar laittaa niihin käsiraudat. "Syö" lattialta syöminen on hankalaa, kun kädet on käsiraudoilla kiinni, mutta onnistun syömään kaiken. Ruuan jälkeen jatkan siivoamista, Valtiatar on säästänyt kaiken siivoamisen minulle. Mutta tunnen ylpeyttä siivotessani, se on orjan rooli, ei Valtiattaren.

Kun olen siivonnut koko asunnon, kello on lähes 5 ja polvistun olohuoneen nurkkaan, minulla ei ole lupaa puhua. Valtiatar lukee kirjaa ja antaa minun odottaa noin 10 minuuttia. "Mitä asiaa orjani" "Olen tehnyt kaikki siivoukset, mitä Valtiatar on käskenyt" "Hyvä, tarkistan asian" jään nurkkaan odottamaan ja Valtiatar lähtee tarkastuskierrokselle.

Kun Valtiatar tulee takaisin, hän lyö minua ruoskallaan selkään ja tarttuu talutushihnaani. Hän raahaa minut WC:n ja osoittaa pöntön reunaa "Tuossa on likaa ja kehtaat sanoa siivonneesi" "Anteeksi Valtiatar" koitan sopertaa, mutta hän lyö minua ruoskallaan "Hiljaa!" "Orjan ainoa syy olla täällä on minun palveleminen, etkä sinä osa tehdä sitäkään. Siivoa WC uudelleen ja ilmoittaudu minulle uudelleen sen jälkeen. Siivoa huolellisesti tällä kertaa, jos haluat säästää nahkasi."

Siivoan koko WC:n uudelleen ja teen niin huolellista työtä, kuin vain osaan. Menen olohuoneeseen ja polvistun. Valtiatar ei sano mitään, kävelee vain ohitseni.

Kuulen Valtiattaren kävelevän ympäri asuntoa ja rukoilen tehneeni hyvää työtä. Valtiatar tulee takaisin ja raahaa minut toiseen huoneeseen. Siellä hän käskee minun nousta ja riisuutua. Teen työtä käskettyä ja pian seison alasti keskellä huonetta. Valtiatar ottaa ketjun, jonka toinen pää on katossa ja laittaa toisen pään kiinni minun kaulapantaan. Hän sitoo käteni ylös ja roikun keskellä huonetta täysin avuttomana.

Valtiatar poistuu ja jään roikkumaan keskelle huonetta, Valtiatar sanoo vielä ovelta "Mieti tekojasi, tulen rankaisemaan sinua myöhemmin"

Kuluu hetki jos toinenkin ja minä mietin kohtaloani, ja vaikka tilanteeni tuntuu kauhealta olen onnellinen. Tätä olen toivonut jo kauan.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan päätteeksi Valtiatar saapuu takaisin. "Onko orjani miettinyt tekojaan" "Kyllä olen Valtiatar ja olen hyvin pahoillani, ansaitsen rangaistukseni" "Niin ansaitset, saat 10 ruoskan iskua, lasket jokaisen ja kiität minua niistä" "Kyllä Valtiatar"

Rangaistukseni jälkeen Valtiatar käski minun pukeutua ja poistua. Kotimatkalla olin iloinen, vaikka takapuoleni olikin arka. Mietin myös, pääsenkö Rouvan vakiorjaksi, vai epäonnistuinko koetuksessani.

Kotona avaan sähköpostini ja siellä on viesti Valtiattareltani "Orjani, läpäisitte ensimmäisen kokeeni ja pääsette palvelemaan minua uudelleen. Ajankohdan kerron myöhemmin, mutta linkistä löytyy seuraavaan vierailuun liittyvä kuva.

Linkkinä on kuva sisäkön-työasuun.

Tässä oli fantasiani, palautetta ja ehdotuksia seuraavaa osaa varten saa lähettää

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute