Herkku-puhelin
Mieheni toiveet?
Aviovaimo

Etelänmatkamme oli lähestymässä loppuaan. Oli ollut lämmintä ja muutenkin mukavaa. Paitsi yhdessä suhteessa. Olimme rakastelleet vain kerran - eikä sekään ollut järisyttävä kokemus. Kuten yleensä, nytkin mieheni oli lauennut liian nopeasti. Minä olin vasta lämpenemässä. Jatkoin loppuun omin käsin kylppärissä - mutta eihän se ole sama.

Pitkä suhteemme oli muuttunut tällaiseksi: mieheni halusi harvoin ja laukesi silloin nopeasti. Minä tulin harvoin tyydytetyksi.

Juhlimme loman viimeisiä iltoja. Kun palasimme hotelliin siellä oli hiljaista. Päätimme ottaa tutuksi käyneessä hotellibaarissa vielä lasilliset. Baarimikkokin oli käynyt tutuksi: vilkas, tumma, tyypillinen nuori mies, komea. Hän oli flirttaillut kanssani aina kun siihen oli tarjoutunut tilaisuus, jos mieheni oli muualla.

Niin tapahtui nytkin, kun mieheni meni käymään huoneessamme. En osaa sanoa, reagoinko nyt jotenkin erilailla, mutta hänen pian hänen flirttinsä muuttui lähentelyksi. Enkä osannut vastustella, vaan huomasin pian suutelevani häntä.

Tunsin hänen kätensä vartalollani, pian pakaroillani, rinnoillanikin. En osannut vastustella, vaan annoin hänen tehdä, mitä hän halusi. Olinhan odottanut niin pitkään.

Äkkiä hän irrottautui ja johdatti minut baarista ravintolan keittiöön. Yritin vastustella, mutta seurasin kuitenkin hänen vahvaa otettaan. Minut nostettiin pöydälle istumaan ja sain taas tuntea hänen kiihkeän suudelmansa. Mutta pian minut painettiin selälleni pöydälle, pakarat pöydän reunalla. Tunsin miten hameeni helma kohotettiin vyötärölleni ja hetkessä pikkarini repäistiin pois.

Anelin: Please dont, my husband is coming. Mutta turhaan. Pian tunsin miten kova kalu tunkeutui sisääni. Se täytti minut, tuntui isolta ja kovalta, niin miehiseltä. Erilaiselta, ehdin ajatella. Sen miehinen voima mursi pian vastusteluni: juuri tätähän olen kaivannutkin, halunnut. Lantioni alkoi liikkua hänen määräämässään tahdissa. Aloin huohottaa kiihtymyksestä, enkä kyennyt estämään suustani pääsevää ulinaa ja vikinää.

Vahingossa katseeni siirtyi ovelle, josta olimme tulleet. Siinä oli pieni lasi-ikkuna estämässä tarjoilijoita törmäämästä toisiinsa ovella. Kauhukseni näin mieheni kasvot ikkunassa katselemassa meitä. Lävitseni kulki tunteiden vyöry kun ajattelin mitä hän näki: minut selälläni pöydällä reidet levällään vieras mies sisälläni...

Vilkaisin uudestaan: mieheni oli edelleen ikkunassa katselemassa. Vaikutti ettei hänellä ollut aikomustakaan avata ovea, tulla sisälle keskeyttämään aktiamme. Tunsin häpeää, mutta en osannut lopettaakaan. Eikä rakastajani varsinkaan aikonut lopettaa: hän otti minua yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta kuitenkin vielä lähestymättä huippuaan.

Suljin silmäni ja antauduin otettavaksi välittämättä mieheni katseista. Tai itse asiassa välitin: huomasin kiihottuvani lisää kun tiesin mieheni näkevän, miten minut otetaan. Mielikuvat, että mieheni näki minut huonona naisena, kiimaisena narttuna sai minut kiihottumaan lisää. Enkä pystynyt kätkemään kiihotustani: lantioni alkoi nykiä entistä kiivaammin, ulisin ja vikisin, ihoni poimuihin alkoi kertyä hikeä. Sain ensimmäisen orgasmin, laukesin. Ja kun hän jatkoi, laukesin pian uudestaan.

Mieheni näki ikkunasta, miten tämä vieras mies oli saanut minut valtaansa: hänen kova ja kestävä kalunsa antoi minulle useita perättäisiä orkkuja, sai vartaloni vapisemaan, minut huohottamaan.....

Kun vihdoin palasimme baariin, mieheni istui baaritiskillä. Itsevarmoin elein rakastajani johdatti minut mieheni viereen. Kun nousin istumaan tunsin hänen omistavan otteensa pakarallani. Vilkaisin miestäni, joka ei sanonut mitään.

Salissa oli muutama turisti meidän lisäksemme. Rakastajani toi talon tarjoamat drinkit ja asettui istumaan viereeni. Tunsin miten hänen kätensä asettui vyötärölleni, laskeutui siitä tuolin pyöristämälle pakaralleni. Ajattelin miltä tämä näytti takanamme istuvien turistien silmissä: he erottivat meidät aviopariksi ja Hänet kolmanneksi. En osannut kieltääkään. Eikä mieheni kieltänyt, jos huomasi.

Mutta sen hän huomasi, kun rakastajani alkoi puhua miehelleni rinnoistani. Hän kehui rintojani suuriksi, mieheni myötäili. Olin nolona heidän välissään. Näiden puheiden jälkeen rakastajani laski siinä kätensä rinnalleni ja puristeli sitä mieheni katseen edessä. Näin miten mieheni katse laskeutui katsomaan röyhkeää kättä povellani. Mutta hän ei kieltänyt, vaan ainoastaan katseli kun vieras mies kouri minua - ja vielä muiden turistien katsellessa. Minua hävetti, mutta en osannut kieltääkään.

Rakastajani naurahti ylimielisesti ja ilmoitti meidän kaikkien lähtevän huoneeseemme. Kun kävelimme pois baarista, hän taputteli pakaroitani, vaikka mieheni kulki jäljessämme. Hävetti kun ajattelin miltä se näytti muiden turistien silmissä.

Hotellihuoneessa rakastajani käski miestäni riisumaan minut. Syntyi hetken hiljaisuus, mutta sitten sanaakaan sanomatta mieheni käveli selkäni taakse ja avasi mekkoni vetoketjun. Hän todella riisui minut. Seisoin pian alastomana ja ujona katseiden edessä.

Seuraavaksi hän määräsi mieheni riisumaan hänet. Hämmästykseni oli suuri, kun näin mieheni astuvan hänen luokseen ja alkavan avata tämän vyötä. Mieheni todella riisui hänet.

Hän oli jo täysin palautunut edellisestä aktistamme: hänen kalunsa oli kovana ja pystynä edessäni. Se oli todella iso, kunnioitusta herättävä. Miten vahva ja miehinen hän on. Kuin lukien ajatukseni hän kysyi, mitä pidän hänen kalustaan. Pelkkä it's good ei riittänyt hänelle vastaukseksi, vaan jouduin kertomaan tarkemmin, miten iso ja kova ja miehinen se on. Vilkuilin nolona miestäni, mutta en osannut olla vastaamattakaan.

Hän kysyi, haluanko sen suuhuni. Kun en saanut sanaa suustani, hän käski mieheni tuomaan minut hänen eteensä. Kuin kiltti koulupoika mieheni totteli ja talutti minut hänen eteensä. Pelkästä viittauksesta mieheni ymmärsi painaa minut polvilleen hänen eteensä. Miten vahvalta ja miehiseltä hänen kalunsa näyttikään silmieni edessä.

Seuraavaksi kuulin ylhäältä hänen käskevän miestäni ohjaaman hänen kalunsa suuhuni. Aivan edessäni näin, miten mieheni epävarmoin ottein kosketti rakastajani pystyä kalua, taivutti sen vaakasuoraan kohti huuliani. Katsoin ylös vuoroin rakastajaani vuoroin miestäni, joka johdatti tätä vierasta kalua suuhuni. Hetken kuluttua huomasin huulieni raottuvan ja tunsin miten suuri terska tunkeutui suuhuni. Eikä vain terska, vaan pian koko mahtava kyrpä. Tuntui että suuni täyttyi.

Rakastajani ilmoitti laukeavansa nyt suuhuni, mutta haluavansa siihen miehenikin apua. Hän määräsi mieheni puristelemaan kiveksiään samalla kun hän kuljetti kovaa kaluaan suussani. Mieheni laskeutui tottelevaisesti viereeni ja otti rakastajani kivespussit käteensä, puristeli niitä. Samalla hän katseli aivan vierestä, miten kova suuri vieras kalu upposi uudestaan ja uudestaan suuhuni. Olimme niin lähellä toisiamme, että en voinut olla kuulematta, että mieheni hengitys oli kiihtynyt. Hänen poskensa punottivat. Ei ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi kiihottunut. Ja kun rakastajani välillä otti kalunsa suustani ja käski minun nuolla kielelläni pitkin sen pitkää vartta, mieheni suusta pääsi kiihottunut huokaus. Hän katseli aivan vierestä, kun kuljetin kieltäni pitkin komeaa kovaa kalua. Hän näki, että suostun tekemään kaiken, mitä TosiMies käskee.

Lopulta hän työnsi kalunsa uudelleen suuhuni, syvälle ja usein. Tunsin miten kalu vielä kasvoi ja koveni, miten se alkoi sykkiä. Samalla näin, miten myös mieheni sormet liikkuivat entistä vikkelämmin rakastajani kiveksillä. Hänen otteensa ei ollut enää pelokas ja epävarma, kuten alussa. Hän halusi miellyttää, tehdä hyvää. Ja sitä samaa minäkin halusin. Halusin kiihottaa huulillani, suullani äärimmilleen tämän kovan ison kalun. Halusin että sen vahva miehinen voima laukeaisi kasvoilleni. Minusta tuntui, että miehenikin halusi niin. Ainakin hän hyväili ja puristeli rakastajani kivespusseja yhä kiivaammin, nyt jo molemmilla käsillään.

Kaikki nämä oudot, ennen kokemattomat asiat saivat minut sekaisin. Olin kuin räjähdyksessä kun suuni viimein täyttyi kuumasta makeasta mahlasta. Sitä tuli paljon suuhuni ja valui huuliltani poskilleni, siitä rinnoilleni. Hän käski mieheni ohjata vielä sykkivä kalu kielelleni, jotta nuolisin sen puhtaaksi. Ja mieheni ohjasi kalun kielelleni ja minä nuolin sen puhtaaksi.

Rakastajani ilmoitti ylimielisesti nauraen, että hänen pitää käydä katsomassa baarissa, että kaikki on hyvin. Mutta hän ilmoitti miehelleni tulevansa myöhemmin takaisin. Hän käski mieheni huolehtia siitä, että olen silloin parhaassa meikissä ja seksikkäimmässä asussani.

Kun hän oli lähtenyt olimme hiljaa pitkään. Sitten mieheni nousi ja meni vaatekaapille. Näin, että hän otti sieltä esiin avokaulaisen putkilomekon, jonka olin ostanut tuliaiseksi nuoremmalle sisarelleni. Mekko oli paljastavaa discomuotia, liian pieni minun vartalolleni. Mekon viereen hän asetti korsettini ja korkokenkäni. Mieheni sanoi, että minun pitäisi alkaa lakata kynsiäni ja maalata huuliani punaisiksi. Hän oli jo valinnut asun, jossa uskoi minun kelpaavan.

Nousin ylös ja aloin etsiä meikkejäni...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute