Herkku-puhelin
Villi-Iran tuoksu
-

Makaan kyljelläni Turun kellarin viileällä lattialla mustan, lukitun orjakirstun sisällä. Käteni on sidottu tiukasti selän taakse. Yritän tiirailla kellarin perälle rakennetun kirstun kyljessä olevista pienistä rei'istä ulos nähdäkseni vilauksen Iran sääristä tai vartalosta. Tänään valtiattareni on luvannut olla minulle lempeä.

Käännä päätäni alaspäin ja vaivoin näen nivusiini boksin niukassa valossa. Siellä jököttää urheasti Iran tiukkaan pakettiin sitoma kullini. Väri on jo varmaan hyvinkin tummanpuhuva, vaikka en sitä erotakaan huonossa valossa. Ira on ennen boksiin menoani sitonut valkoisella nailonnarulla tiukan lenkin ensin kullin tyveen, sitten lenkki roikkuvien pallieni ympäri, sen lenkin alapuolelle toinen lenkki, kolmas, neljäs. Niin kauan, että päällekkäin asettuvat lenkit puristivat kivekset aivan tiukkaan kivespussien pohjalle. Loppupää narusta on sidottuna nilkkoihini, joita joudun vetämään ylöspäin, etten itse vetäisi koko hoitoa alaspäin. Lisäksi Ira on sitonut samanlaisella narulla lenkin aivan terskan alapuolelle esinahan alle ja vetänyt sen narun tiukalle niskani taakse.

Näin olen "pattitilanteessa". Jos vedän itseäni kaarelle taakse, edessä oleva naru venyttää kulliani ylöspäin ja pallinaru hellittää. Toisaalta jos yritän oikaista itseäni kullia vetävä naru löystyy ja pallinaru kiristyy. Täysin helppoa ja kivutonta asentoa ei olekaan, vaan joudun etsimään kompromissia. Toisaalta välillä vedän tahallani molempia naruja tiukalle ja hinkkaan lantiota edestakaisin ja saan itselleni aikaan nautinnollisia väristyksiä narujen hinkatessa ja vetäessä arkoja paikkojani.

Vaikka betonilattia on viileä, jopa kylmä, lattian pinta on kostunut ihostani tihkuvasta hiestä. Lattialle on myös muodostunut limaviivoja ja -pisaroita kyrpäni päästä tippuneesta kiimalimasta. Niskani alkaa jo uupua jatkuvasta jännityksestä ja palleistani alkaa uhkaavasti mennä tunto. Toivon lempeän valtiattareni pian tulevan ja vapauttavan minut tästä hitaasta hirrestä.

Äänetön toivomukseni kuullaan kai jossain, koska kirstun reiästä näen Iran seisahtuvan kirstun viereen ja alkavan avata lukitussalpaa. Olemme äänettömiä molemmat sen takia, että Ira on määrännyt tästä tapaamisestamme äänettömän. Emme kumpikaan saisi puhua mitään koko aikana. Myös kivun ja nautinnon äänet ja kaikki mahdolliset mieleen tulevat toivomukset on pidettävä sisällä. Minkäänlainen ääntely ei ole kummaltakaan sallittua.

Kirstun kansi avautuu ja siristelen silmiäni punaisessa valossa, joka laskeutuu kellariin punaisella kankaalla peitettyjen ikkunoiden kautta. Iran kauniit kasvot ilmestyvät aukkoon, hän ojentaa kätensä ja avaa nilkkoihini sidotun narun. Katselen syrjäsilmällä hänen rintojaan, jotka heilahtelevat kiihottavasti hänen kumartuessaan boksin sisälle. Iran käsi ojentuu niskavilloihini ja päättäväisesti ja lujasti hän "auttaa" minut ylös. Astun Iran saattamana ulos hiljaiseen kellariin. Ira tulee eteeni seisomaan, alasti koko hennossa kauneudessaan. Hänen kädessään ovat silmälaput, joita hän alkaa laittaa silmilleni. Viimeisessä verkkokalvoilleni piirtyvässä kuvassa Ira hymyilee valkoinen, tasainen hammasrivi punaisessa hämyssä loistaen. Hammaskoru välähtää. Lempeä valtiattareni, Ira.

Silmälaput peittävät näkyvyyden täysin. Vain nenänvarren tienoilta näen kapean siivun valoa, en muuta. Ira taluttaa sokean orjansa esiintymiskorokkeen viereen ja ohjaa siihen selälleen makaamaan. Saan tyynyn pääni alle. Ira nostaa polveni koukkuun ja jään siihen paikalleni. Kuulen Hänen pehmeistä liikkeistään aiheutuvan äänen, kun hän avojaloin kävelee toiseen päähän kellaria. Paluumatkalla hänen käsissään olevista esineistä kuuluu pientä metallista kilinää. Muovin rapinaa, jotain repäistään auki. Kullini sykähtelee odottaen. Kumihansikkaiden käteen laittaminen on niin tuttu ääni, että tunnistan sen varmasti.

Viileän kumihanskan peittämä käsi hivelee nivusiani ja alavatsaani. Tunnen käsien siirtyvän alemmas ja narun nykimisestä tiedän, että Ira avaa pallejani paketista. Pistely ja kuumotus alkaa, kun narut pikkuhiljaa löystyvät. Tunto alkaa palata kivespusseihin. Ira hivelee hellästi venynyttä nahkaani ja irrottaa vielä terskan alle sidotun narun. Se sattuu aika lailla. Solmun väliin on jäänyt hiukan esinahkaa. Hetken tuntuu siltä, että kaluni alkaisi löystyä, mutta se terästyy heti, kun Iran sormet hiukan hipaisevat sen vartta.

Ira nousee vierelleni korokkeelle ja tunnen kuinka hän alkaa rullata kondomia elimeni päälle. Kumihanskat ja kondomi pitävät keskenään hiljaista, kiihottavaa ääntä muuten hiljaisessa kellarissa. Edes taustamusiikki ei soi. Ira laskeutuu alas korokkeelta. Seuraava tuntemukseni on sävähdyttävä, kun Ira pyyhkii märällä kylmällä paperilla kiveksiäni ja kaikkea alapäässäni aina peppureikääni saakka. Sinne hän pääsee käsiksi, kun hän auttaa minua kääntymään hiukan kylkiasentoon. Puhdistusaineen voimakas tuoksu tunkeutuu sieraimiini. Hetken on ihan hiljaista. Kuuluu vain pieniä ääniä Iran liikehtimisestä.

Sormet tarttuvat lujasti kivespussieni nahkaan. Minulta on hiljaisuuskäskystä huolimatta päästä huuto, kun jonkinlaisen nipistimen leuat pureutuvat herkkään ihoon, joka on juuri vapautunut narujen puristuksesta. Kipu ja nautinto saavat elimeni nytkähtelemään. Tiedän että lisää kiimalimaa valuu kortsun sisään. Uusi nipistin napsahtaa edellisen viereen, kolmas, neljäs. Luulen että n! e ovat sellaisia verhonkiinnittimiä, olen niitä joskus kokeillut Iran kanssa. Kipu alkaa olla sietämätön, vaikka tiedä sen helpottavan hetken kuluttua. Irahan lupasi olla tänään lempeä.

Kuluu taas hetki Iran puuhaillessa. Kylmä koskettaa persereikääni. Se on liukuvoidetta, jota Iran sormet levittävät sinne. Liukastettu sormi työntyy sisääni varovasti kivun voimasta pingottuneeseen perseeseeni. Sormi hakeutuu yhä syvemmälle supistajalihaksen rentoutuessa, kunnes se on siellä rystystä myöten. Sormen pää yltää eturauhaseni päälle ja alkaa hieroa sitä rytmikkäästi. Tunne on äärettömän nautinnollinen. Se etten näe mitään, lisää tuntoaistini terävyyttä ja täysin avuton tilani Iran edessä ei ainakaan vähennä nautintoani. Näkemättömyyteni tuntuu kertaavan tuntemukseni vähintään toiseen potenssiin.

Ira vetää hiukan sormea ulos ja tunnen kasvavasta paineesta, että nyt sinne työntyy kaksi sormea. Molemmat tökkivät ja hierovat minua sisältä. Kyrpäni paisuu ja kun Ira ottaa sen toiseen käteensä ja hinkkaa liukuvoiteen liukastamilla sormillaan sen vartta, alan tulla. Iran on ilmeisesti tehnyt keskisormestaan ja peukalostaan ympyrän, joka liukuu hitaasti terskan yli alas! koskettaen tiukasti varren jokaista senttiä. Kun Ira huomaa että olen tulossa hän lopettaa sormiensa liu'utuksen suolessani ja irrottaa otteensa kullistani. Kyrpä syöksee spermaa kumin sisään, mutta tulemiseni jää ikään kuin kesken, en laukea loppuun asti. Lempeä valtiattareni ei anna minun tulla vielä kokonaan.

Ira alkaa rullata kortsua yhä kivikovan kullini päältä. Esinahan liikkuessa liikkuu myös kivespussieni nahka ja nahkaan ripustetuista nipistimistä kuuluu kilinää. Ira nousee korokkeelle. Jälleen muovin rapinaa, uusi kortsu. Kortsu rullautuu alas. Ira rullaa sen huulillaan.

Nyt minulta pääsee väkisin pieni ynähdys, kun kullini sukeltaa Iran huulien muodostaman tiukan renkaan läpi Iran kuumaan suuhun. Pienin edestakaisin liikkein hän saattaa kumin aivan tyveen saakka. Ira kääntyy ja sileät, lämpimät reidet laskeutuvat reisiäni pitkin alas. Tunnen kuinka Iran häpy painautuu sojottavaa kulliani vasten. Vaikka se tuntuu jumalattoman hyvältä en ole lähellä laukeamista, äskeinen melkein laukeaminen on nostanut kynnystäni. En pääse Iran sisään, vaan hän alkaa liikuttaa itseään kulliani vasten. Iran tuoksu kietoutuu ympärilleni ja huumaa minua. Ylös, alas, ylös alas Ira liikkuu polvien puristaessa kylkiäni.

Käteni ovat allamme ja ranteista saakka tunnottomat, tiedä niihin jäävän narujen jäljet, jotka eivät ainakaan tänään häviä. En uskalla liikuttaa itseäni vaikka mieleni tekeekin. Välillä kyrpäni käy aivan Iran pillun reunalla, mutta ei mene sisään. Viimein Ira kohottautuu hiukan lisää ja ohjaa kyrpäni keskelle pyhimpäänsä. Matka taivaaseen alkaa. Hitaasti poraudun liukkaaseen onkaloon. Vaikka en ole John Holmes, tunnen kuinka täytän Iran pillun ja tuntuu kuin voisin porautua Iran mahan läpi hänen istuessaan koko painollaan elimeni päälle. Ira keihästää itseään kerta toisensa jälkeen kulliini, ihan pohjaan saakka. Puristan silmäni kiinni niin lujasti, että kipunoi. En voi enää muuta kuin laueta. Nipistimet kilisevät kun annan lopultakin lantiolleni luvan liikkua Iran ratsastusta myötäillen. Tulen, tulen, tulen ja tulen. Ira tuntee sen, keskeyttää liikkeensä ja painaa määräävästi hennolla varrellaan minut liikkumattomaksi. Sykin hänen sisässään ja hän sykkii minun ympärilläni. Kiimainen lempeä valtiattareni.

Ira nousee ylös ja kullissani tuntuu viileältä, sen pullahtaessa ulos kuumasta pillusta. Iran sormet kietoutuvat kyrvän ympärille ja hän rullaa kortsun pois. Rapinaa. Vielä uusi kortsu. Vaikka en näe, enkä oikein enää tunnekaan, tiedän että kullini seisoo, koska uusi kumi sujahtaa sen päälle vauhdikkaasti. Kylmää liukuvoidetta valuu kumin päälle ja hiukan vatsallenikin. Tunnen Iran laskeutuvan uudelleen päälleni. Tällä kertaa en pääse sisään ensimmäisellä, enkä toisellakaan yrittämällä. Kyrpäni lipsahtelee välissämme. Paino kyrvän päällä lisääntyy ja tajuan Iran tunkevan minua perseeseensä. Todella tiukka reikä ei meinaa millään antaa periksi. Kulli taipuu, kunnes viimein Iran perse antaa periksi. Hitaasti, hyvin hitaasti Ira laskeutuu alemmas ja todella tiukka perse puristaa kyrpääni. Milli milliltä Ira saa minut kokonaan sisäänsä. Välissämme liikkuva ilma on täynnä kiimaisen pillun, kumin ja Iran iholta tulevaa mietoa tuoksua. Iran tuoksua.

Hetken varovasti ratsastettuaan Ira kohottautuu, aivan kullini tyveen alavatsaani painautuu jotain kylmää, muovia tai metallia. Kun Ira laskeutuu taas alaspäin, tajuan, että se on hieromasauva. Ira painautuu yhä alemmas ja pian hänellä on sisällään, molemmissa rei'issään kova sauva. Toinen minun kullini ja toinen hänen oma hieromasauvansa. Ira tulee ihan päälleni, hänen nänninsä koskettavat rintaani. Hän hieroo niitä ihooni samalla kun hänen lantionsa hieroo sauvaa ja elintäni syvälle sisään. Tunnen Iran kiihkeän hengityksen rinnallani ja kaulallani. Iran huulet sipaisevat omiani. Ira on joskus antanut minulle suukon tai kaksi, mutta tämä on erilaista.

Kielensä kärjellä Ira kastelee huuleni ja vaativa, ahnas suu painautuu suutani vasten. Ira työntää kielensä suuhuni ja kielemme kohtaavat. Iran suu on lämmin, kostea, pehmeä. Kielemme kietoutuvat toisiinsa, hampaamme kalahtelevat toisiinsa. Iran kiima on hurja. Sormet käyvät välissämme ja sauva alkaa surista. Nautinnosta ei tunnu tulevan loppua. Iran liikkeet kiihtyvät. Sormet tulevat uudelleen väliimme, Iran rystyset painuvat vatsaani vasten, kun hän samalla runkkaa klitoristaan kiihtyvällä vauhdilla. Imen hullun lailla Iran suuta ja huulia. Iran huulet ja suu maistuvat aavistuksen kumilta. Kullini pumppaa Iran tiukkaan suoleen. Irstas, kiimainen, lempeä valtiattareni.

Iran liikkeistä ja nyt jo äänistäkin päättelen, että hän on tulossa. Nostelen persettäni Iran liikkeitä vastaan minkä pystyn. Kulli soutaa suolessa ja vartaloidemme välissä lihamme yhtyvät. Sinne valunut ylimääräinen liukuvoide ja Iran omat voiteet sekoittuvat keskenään ja saavat siellä aikaan maiskahduksia ja litinää. Ira tukahduttaa äänensä, mutta tunnen kuinka hänen lantionsa kouristelee, perse supistelee kyrpäni ympärillä. Luulen, että hän tulee. Iran liikkeet kiihtyvät vielä hetkeksi, kunnes hän rauhoittuu. Itse olen jo niin lähellä, että kun Ira alkaa hitaasti irrottaa otettaan minusta tulen taas. Ira huomaa sen ja junttaa perseensä vielä takaisin ja hieroo persettään kulliani vasten. Nyt olen toistaiseksi niin loppu, että kullini alkaa löystyä ja lipuu kuin itsestään ulos.

Ira nousee hengästyneenä ylös ja hänen pillussaan ollut sauva valahtaa vatsalleni. Ira rullaa taas kortsun pois ja kumartuu sen kanssa pääni ylle. Tunnen kumin suun painautuvan suutani vasten ja tajuan, että Ira haluaa minun imevän oman spermani kumin sisältä. Asetan huuleni törrölleen ja Ira puristaa kumissa olleen pienen spermamäärän huulilleni Se on suolaista ja hiukan kitkerää. Kumissa maistuu lisäksi oma suoleni ja liukuvoide. Mukaan sekoittuu myös Iran pillun tuoksua. Kun olen imenyt kumin tyhjäksi, Ira tuo huulilleni uuden kumin. Arvelen sen olevan se edellinen. Tämän kumin yhteydessä sieraimiini tulevat tuoksut vahvistavat epäilyni. Kumin lisäksi haistan vain Ira nektarin. Imen senkin kumin tyhjäksi. Siinä on jo paljon enemmän sisältöä. Kolmas kumi tulee huulilleni. Sen sisällä oleva sperma ei enää ole edes lämmintä ja maistuu kitkerämmältä. Imen sen kuitenkin ihan loppuun viimeistä pisaraa myöten.

Kun rituaalit on viety loppuun, Ira avaa narut tunnottomien käsieni ympäriltä ja muutaman minuutin hieronnan jälkeen saan jo käteni toimimaan ja vaatteet puettua. En ole vieläkään saanut ottaa lappuja silmiltäni, vaan pukeuduttuani Ira taluttaa minut ovelle. Ovella Ira ottaa laput silmiltäni. Edessäni on alaston, kaunis, siro valtiattareni pitkine tummine hiuksineen, ruskeissa silmissään lempeä katse. Yhteinen hetkemme on nostanut hänenkin poskilleen punaa. Sanaakaan sanomatta Ira avaa minulle oven ja lempeän valtiattareni lempeän katseen saattelemana kävelen huterasti autolleni.

Starttaan auto ja hieraisen kutiavaa nenääni. Sormissani on Iran tuoksu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute