Herkku-puhelin
Iskemässä
Isabella

Huom! Lue ensin ”Uusivuosi 1” ja ”Uusivuosi 2”.

Katja oli vienyt minut aamulla kaupunkiin ja nyt olin kotona. Olin yhä hieman ymmälläni tästä tilanteesta, jossa Katja "kiristi" minua, mutta se myös kiehtoi minua oudolla tavalla. Kello oli kolme. Jos en olisi kymmeneen mennessä Katjan luona, mukanani "sopiviksi katsomiani kavereita", niin kuin Katja sen ilmaisi, niin hän lähtisi käymään postissa. Joten kohtalooni alistuneena minä mietin jotain oikein seksikästä ja säädytöntä asua. Päädyin lyhyehköön, mustaan hameeseen ja kaikkein avokaulaisimpaan puseroon, joka vain sopi hameen kanssa. Rintani olivat hyvin esillä ja tiukka hame kertoi selvästi, mitä se peitti alleen. Vaaleat hiukseni kiemurtelivat avonaisina selässäni. Kello oli puoli kuusi ja jännityksestäni huolimatta minä olin valmis. "Nyt Niina katsotaan mihin sinä pystyt." sanoin itselleni ja lähdin iskemään.

Menin baariin ja tilasin oluen. Baaritiskiltä käsin katselin sopivia kohteita, lähinnä miehiä, sillä tuskin minä naista tähän hätään löytäisin. Muistin myös vaatimukset; vähintään kaksi miestä. Kohta noin kolmikymppinen mies istui viereeni, mutta hän oli vain liikematkalla ja yksin, joten hän ei kelvannut. Mutta kun hän ei myöskään jättänyt minua rauhaan päätin lopulta poistua paikalta. Ilmeisesti asustani kyllä huomasi aikeeni ja luottavaisin mielin jatkoin baarikierrostani. Huomasin kuitenkin, että kolmen baarin ja yhtä monen oluen jälkeen saldoni oli vain pari soittopyyntöä ja yhden känniläisen onneton kähmimisyritys ja kello lähestyi jo yhdeksää, joten päätin että nyt oli aika onnistua.

Avasin jälleen kapakan oven ja kävelin baaritiskille. Kolme minua vähän vanhempaa, lähes kolmekymppistä miestä istui läheisessä pöydässä ja juotuani nopeasti olueni loppuun, keräsin rohkeuteni ja menin heidän luokseen. "Hei pojat. Saanko liittyä seuraanne?", vähän kömpelö avaukseni jäi heiltä huomaamatta, kumartuessani nojaamaan pöytää vasten, niin että rintani olivat kauniisti näytteillä. Yksi vastasi myöntävästi toisen tunkiessa sormuksensa taskuun ja istuin keimaillen tuoliini. Miehet esittelivät itsensä Tepoksi, Akiksi ja Ristoksi. "Minä olen Niina." sanoin, katsoen heitä hyväksyvästi. Nämä kelpaisivat oikein hyvin. Oli vain oltava nopea. Katjan luokse ajaminen kestäisi reilut puoli tuntia eikä hän suvainnut myöhästymisiä.

Toivoin, että jollain heistä olisi auto tai että he olisivat halukkaita maksamaan taksin. Juttelimme kymmenisen minuuttia niitä näitä, minun korjaillessa asentoani kuin malli, joka on näytteillä työhönottohaastattelussa. Aika kävi vähiin ja ajattelin tarvitsevani paukun ennen kuin kysyisin suoraan heidän kiinnostustaan. Menin baaritiskille, pitäen huolen, että peppuni keräsi katseet kävellessäni ja tilasin paukun. Syrjäsilmäys pöytään kertoi heidän puhuvan jostain ja sitten kaikki vaikenivat kuin sopimuksen synnyttyä. Takaisin mennessäni minun ei kuitenkaan tarvinnut kysyä heiltä mitään vaan Aki teki sen puolestani. "Kuule Niina. Haluaisitko lähteä johonkin jatkoille?"

Nyt kaduin sitä paukkua, joka yhdessä oluen kanssa sai minut jo hieman sekaisin. Vastasin, että olin luvannut mennä ystävättäreni luokse, mutta te voisitte kyllä tulla mukaan, jos vain kiinnosti. Ja kyllähän heitä kiinnosti. Menin Akin ja Riston väliin asetin käteni heidän hartioilleen. Tunsin käden laskeutuvan pepulleni ja niin me kävelimme ulos ja Akin autoon. Aki joutui kuskiksi ja Teppo ja Risto tulivat kanssani taakse. Kerroin Akille ajo-ohjeet, eli mitä tietä ulos kaupungista ja tein aikeeni viimeistään nyt selväksi riisumalla puseroni. Aki korjasi peräpeilin asentoa ja perille päästyämme Risto ja Teppo olivat ehtineet jo kunnolla tutustua rintoihini, saaden minut kostumaan. Temppelini kuitenkin säästyi vielä automatkan ajan häväistykseltä.

Menin edeltä ovelle täysin yläosattomissa, kovat nännit eteenpäin sojottaen ja soitin ovikelloa. Katja tuli avaamaan, päällään vain vihreä kylpytakki, ja katsoi hyväksyvästi takanani olevaa kolmea miestä. "Kymmentä vaille. Eihän se tehnyt edes tiukkaa.", hän sanoi astuen syrjään oven suusta. Aki ja Risto menivät suoraan Katjan luokse, joka oli jo tiputtanut kylpytakin lattialle ja kävivät häpeilemättä tutkailemaan hänen sulokasta ruumistaan. Viimeisenä tullut Teppo kaappasi minut syleilyynsä ja suutelimme kuumasti. Jossain välissä sain riisuttua hänen paitansa ja aloin nuolemaan karvaista rintakehää.

Katja kehotti meitä kaikkia siirtymään makuuhuoneeseen, jossa olisi huomattavasti paremmat olot seksiin kuin kylmässä eteisessä. Niinpä kiiruhdimme makuuhuoneeseen ja minä istuin sängyn reunalle. Teppo riisui hameeni ja kaatoi minut sängylle. Sitten hän vapautti itsensäkin vaatteista ja kävi nuolemaan pilluani. Katja puolestaan oli polvistunut Akin ja Riston väliin ja kaivanut heidän kalunsa esiin, joita hän nyt vuoronperään nuoleskeli. "Pane sitä." Risto sanoi Tepolle. Teppokin oli sitä mieltä ja tuli päälleni. Hitaasti hänen kova kalunsa painui pohjaan saakka, se ei nimittäin ollut kovin pieni, ja hän alkoi naimaan minua kiihtyvällä tahdilla. Katja ja pojat katsoivat, kuinka hento ruumiini kiemurteli Tepon alla ja voihkimiseni kasvoi joka työnnöllä.

Olin valmis tulemaan minä hetkenä hyvänsä, kun Teppo lopetti homman. "Hitto tämä on tiukka pakkaus. Multa tulee kohta, jos mä vielä jatkan." "No anna minä hoidan homman loppuun." Risto sanoi ja siirtyi Tepon paikalle. Ja Ristohan hoiti. Puolen minuutin nainnin jälkeen sain orgasmin ja minut jätettiin hetkeksi rauhaan. Pojat olivat sitä mieltä, että nyt oli tummaverikön vuoro saada kyrpää. Katja tuli viereeni selälleen sängylle. Teppo ja Aki aloittivat kourimaan hänen mahtavan kokoisia meloneita ja Risto teki jalkopäässä jotain mistä Katja ainakin kiimaisen ulinansa perusteella piti hyvinkin paljon.

Kohta Katja laitettiin kontalleen ja Risto työntyi hänen märkään vittuunsa takaapäin. Teppo tarjosi suuren kullinsa Katjan imeskeltäväksi ja Katja hyväksyi tarjouksen mielihyvin. Sillä välin kun Katja sai kyrpää kahteen paikkaan, Aki kiinnostui taas minusta. Hänen sormensa seikkaili märillä häpyhuulillani ja liukui sitten pepulleni. "Pidätkö tästä?" Aki kysyi. Inahdin myöntävästi. "Haluaisitko kalua perseeseen, narttuni, haluaisitko?" "Kyllä!", vastasin malttamattomana. Aki hieroi kulliansa mehuissani ja kostutti persettäni.

Sitten hän kävi minua vastapäätä selälleen sängylle ja nojasi kyynärpäihinsä ja kehotti minua laskemaan perseeni hänen kovan kyrpänsä päälle. Nostin lantioni irti sängystä ja laskin pienen perseeni Akin kalun päälle. Haukoin henkeäni kyrvän työntyessä tiukkaan peppuuni ja aloin liikuttamaan lantiotani ylös alas. Kiihdytin tahtia, mutta se ei riittänyt Akille vaan hän vaati minua olemaan nopeampi. Pistin kaikkeni peliin ja olin aivan sekaisin kiimasta! Katja puolestaan pisti Tepon ja Riston koville. Hän oli ilmeisesti päättänyt ettei laukeaisi ennen heitä. Tepon kalu oli syvällä Katjan suussa ja Katjan käsi teki myös hyvää työtä. Teppo tuli karjuen Katjan suuhun ja sperma valui Katjan suupielestä. Hetkeä myöhemmin Katja sai orgasmin ja hän kierähti selälleen sängylle. Risto veti kalunsa pois Katjan pillusta ja laukesi Katjan naamalle ja rinnoille. Aki sanoi olevansa valmis tulemaan myös , mutta ei halunnut heittää lastia perseeseeni. Hän ehti juuri ja juuri ottaa kyrpänsä pois perseestäni ennen kuin hän heitti spermansa rinnoilleni ja karvattoman pilluni päälle.

Pojat nousivat pois sängystä, mutta halusivat nähdä meidät toistemme kimpussa. "Puhdistakaa toisenne!" Aki määräsi. "Oletko kertonut heille?" Katja kuiskasi minulle. "En." kuiskasin takaisin. "Hyvä. Näyttele mukana." hän sanoi minulle hiljaa ja sitten pojille: "Puhdistakaa te meidät. Emme me halua toisiimme koskea." Makasin selälläni sängyllä, Katja vieressäni ja olimme molemmat sperman peitossa. Pojat vaativat meitä nuolemaan toisiamme ja me väitimme vastaan, tukahduttaen halumme. "Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla." sanoi Risto, joka oli löytänyt Katjan nahkaruoskan ja dildot. Niiden löytäminen ei kylläkään ollut vaikeaa, sillä ne olivat vähän matkan päässä sängystä, kuin tarkoituksella siihen laitettu. Aki ei enää jaksanut edes käskeä meitä sanoilla, vaan hän otti ruoskan Ristolta ja sivalsi meitä kumpaakin muutaman kerran reiteen. Sitten sängylle heitettiin pari suurehkoa dildoa ja meitä käskettiin jälleen hoitelemaan toisemme.

Ruoska puhui ja me huusimme kivusta. "Nuole hänen kasvojaan!" joku huusi minulle, enkä minä enää halunnut ruoskaa. Niinpä kumarruin Katjan päälle ja näyttelin vastahakoista koskettaessani Katjan spermaisia huulia kielelläni. Kohta nuolin hänen kasvojaan puhtaaksi spermasta, kiihottuen yhä vain enemmän. Pojat katselivat meitä huutaen välillä kannustavia ja välillä herjaavia huutoja, käskien meitä olemaan oikein huolellisia, mitään paikkaa ei saisi unohtaa. Suutelimme Katjan kanssa kiihkeästi ja hänen kätensä siirtyi jalkoväliini. Kohta sain nuolla Katjan käden puhtaaksi mehuistani ja spermasta. Laskeuduin hänen rinnoilleen ja imin hurjana kovia nännejä. Samalla pidin huolen, ettei Katjan päälle jäänyt sperman tippaakaan. Suoriuduttuani rinnoista kävin Katjan päälle 69 asentoon ja levitin sormillani hänen häpyhuuliaan ja työnsin kieltäni märkään pilluun. Katja puolestaan puhdisti vaginani spermasta ja työnsi pari sormeaan sisään. Tässä vaiheessa pojatkin olivat jälleen valmiita ja minut käskettiin kontalleen Katjan päälle. Sormet vitussani vaihtuivat dildoon ja Katja kävi nussimaan minua sillä oikein kunnolla.

Risto tuli eteeni, otti minua hiuksista kiinni ja alkoi naimaan minua suuhun. Toinen käteni hakeutui Katjan pilluun ja kävin runkkaamaan häntä sormillani. Olin niin kiimainen, että jos minulla ei olisi ollut suu täynnä kyrpää, olisin voihkinut kuin mielipuoli. Nyt pystyin vain inisemään orgasmini lähestyessä. Seuraavaksi tunsin kuinka persettäni liukastettiin omilla mehuillani. Sitten Teppo meni polvilleen Katjan pään päälle ja työnsi suuren kalunsa perseeseeni. Sain kaikista kolmesta reiästä yhtä aikaa! Katja kohotti päätään ja nuoli Tepon palleja. Ei mennyt pitkään, ennen kuin sain mahtavan orgasmin, mutta pysyin kuitenkin kontallani ja naimiseni jatkui, vaikka Katja olikin pakotettu pitämään taukoa dildon kanssa, kunnes lihakseni jälleen hellittivät. Olin yhä hieman pökerryksissäni orgasmista ja kiimasta, ja seuraava asia minkä tajusin, oli Riston laukeaminen suuhuni. Hän tyhjensi lastinsa viimeistä tippaa myöten suuhuni, enkä voinut muuta kuin niellä kaiken mahlan kiltisti ja valittamatta.

Nyt suuni oli kuitenkin tyhjä ja kaikki kuulivat kuinka kiimassa minä olin. Voihkin, huohotin ja tärisin uuden orgasmin, tai pikemminkin orgasmien sarjan, järisyttäessä vartaloani. Kaaduin mahalleni sängylle ja hämärästi tunsin Tepon mällin iskeytyvän perseelleni. Katselin, kuinka Katja alkoi ratsastamaan Akilla, valtavat rinnat pomppien ylös alas. Katjan ratsastaessa Risto veti hänen kätensä selän taakse ja kahlitsi ne käsiraudoilla. Kohta Katja sai orgasmin ja hän kaatui selälleen sängylle henkeään haukkoen. Aki nosti hänen jalkansa olkapäilleen ja jatkoi naimista, kunnes laukesi Katjan sisään. Aloimme olla kaikki saaneet tältä erää tarpeeksi, mutta pojat halusivat vielä alistaa meitä. Katja nostettiin lattialle seisomaan ja hänen selän taakse kahlittuja käsiä nostettiin ylöspäin, niin että hänen oli pakko kumartua eteenpäin. Joku miehistä huomasi katossa olevan koukun (mitähän varten sekin oli siellä?) ja Katjan käsissä olevat käsiraudat kiinnitettiin vyöllä koukkuun. Jalat potkaistiin haralleen ja siinä Katja nyt pyllisti täysin avuttomana.

Seuraava asia yllätti minut; minut käskettiin ruoskimaan Katjaa ja jos en totellut, minua rangaistaisiin. Minun täytyi siis valita, ruoskiva vai ruoskittava. Valinta tuntui selvältä ja tartuinkin jo ruoskaan, kunnes muistin, että Katja pystyi kiristämään minut luokseen milloin vain halusi ja orjuuttaa minua mielensä mukaan. Epäröin ja minua läppäistiin pepulle. Parahdin ja päätin käyttää tilaisuuden hyväksi kurittaa Katjaa. Katja katsoi taakseen ja hänen katseensa kertoi, että katuisin, jos nyt piiskaisin häntä. Epäilemättä Katja osaisi keksiä sata kertaa kamalampia tapoja alistaa minua, kuin nämä pojat, mutta houkutus oli liian suuri. Minulla ei ollut kokemusta ruoskimisesta ja minuakin oli ruoskittu vain kahdesti, joten en tiennyt miten kovaa olisi sopivaa ruoskia. Niinpä ajattelin pelata varman päälle ja pistin alusta alkaen voimaa iskuihini. "Ah! OOH!" Katja voihkaisi joka kerta ruoskan sivaltaessa hänen persettään.

Löin ilmeisesti aika kovaa, sillä minua ei käsketty kertaakaan lyömään kovempaa, mutta en ehtinyt ajatella sitä, vaan jatkoin ruoskimista. Noin viiden minuutin päästä ajattelin lopettaa, mutta minun käskettiin jatkaa. Ehdin piiskamaan Katjan tulipunaista persettä ehkä toiset viisi minuuttia, kunnes minut pakotettiin polvilleen Katjan viereen. Poikien kalut olivat saaneet taas uutta elinvoimaa ja minä ja Katja saatiin vielä viimeiset spermat naamoillemme ja sitten he lähtivät, jättäen Katjan vapauttamisen minun tehtäväksi. Katja hengitti raskaasti pää painuksissa ja toivoin hänen olevan liian väsynyt rangaistaakseen minua. Päästin hänet irti ja hän istui sängylle hieman irvistäen tuskasta. Katja ei sanonut mitään, katsoi vain minua. "Autoosi on vaihdettu uusi rengas, pääset sillä kotiin, mutta älä luulekaan, että tämä jää tähän. Sinä kadut vielä raskaasti tuota tekoasi." Lähdin pois mitään sanomatta ja mietin mitä hän oikein tekisi minulle. Ehkä voisin lepyttää hänet jos olisin oikein kiltti. Tuskin. Kotimatkalla sain tekstiviestin, jossa luki: "Luulenpa, että pomosi on aika saada tietää millainen tyttö sinä oikein olet. Ps. Ylihuomenna minun luonani klo 10.00. Tehdään roolit selväksi, ettei sinulle satu enää tämän illan kaltaisia virhearvioita."

jatkuu osassa 'Pomon juttusilla'

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute