Herkku-puhelin
Korjaamolla...
sexy JJ

"Mä meen nyt!" huusin ja läiskäsin samalla oven kiinni hiukan voimakkaammin kuin alun perin oli tarkoitus. Lasienkeli helähti ikkunaa vasten iskun voimasta. Mä avasin oven ja istahdin autoon huokaisten. "Toivottavasti tää rakkine lähtee käyntiin ja kulkee ees sen verran et mä pääsen sinne korjaamolle", mutisin itsekseni etsiessäni avaimia laukusta. Moottori murahti laiskasti, muttei lähtenyt käyntiin. Pamautin tuskastuneena nyrkillä rattia ja kokeilin uudestaan. Toisella yrittämällä onnisti. Mä väänsin radioon ääntä ja lähdin kohti korjaamoa, jonka mainoksen olin kuullut radiosta ja jota mun veli oli suositellut. Oli kuulemma pätevää porukkaa töissä siellä. "Syytä ollakin, jos meinaavat saada tämän rakkineen kuntoon..."

Pääsin juuri ajoissa korjaamon pihaan, sillä ihana autoni päätti irtisanoa sopimuksensa siihen paikkaan. Kello oli hieman yli iltapäivä kolmen, aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Olin soittanut korjaamolle ja sopinut ajan 15 yli kolmeksi. Korjaamo oli mennyt kiinni jo kolmelta, mutta puolen tunnin anelun jälkeen olin saanut ajan jo täksi päiväksi. Kirosin hetken etupenkillä ennen kuin nousin ulos lähteäkseni etsimään mekaanikkoa. Korjaamo oli hiukan syrjemmällä kaupungin keskustasta, vanhassa varastohallissa. Katselin hetken pihalla ympärilleni kunnes lähdin kohti hallin ovia. Sisältä kuului meteliä, kilkatusta ja kalkatusta. Ilmassa leijui öljyn ja lievän hien tuoksu.

Astuin sisään halliin ja olin juuri aloittamassa huhuilun kun kuulin jotain ääntä. Ääni kuului vähän matkan päästä mustan bemarin takaa. Menin lähemmäs katsomaan ja yllätyksekseni näin miehen ja naisen harrastamassa seksiä. Menin pieneen paniikkiin ja meinasin lähteä ulos, mutta alkusokin hälvennyttyä huomasin, että mies olikin todella komea. Hän oli tumma ja lihaksikas, hänen ruskettunut ihonsa kiilteli hiestä. Hän nai naista takaapäin toinen jalka nostettuna rengaskasan päälle. Nainen vaikeroi ääneen. Hän oli puoliksi bemarin konepellin päällä. Naisella oli päällään vaalea jakkupuku, jonka takki oli auton vieressä lattialla ja hame oli nostettu vyötärölle, mustat stringit oli siirretty sivuun. Hänen vaaleat hiuksensa alkoivat irtoilla nutturasta.

Alapäässäni alkoi kihelmöidä ja huomasin itseni kostuneen. Vieressäni oli rengaskasa, jonka päälle asetuin. Siirsin mekkoni olkaimen alas ja annoin sormieni vaeltaa nännilleni. Vaikka ulkona oli yli 25 astetta lämmintä, kylmät väreet kiirivät pitkin selkäpiitäni. Värähtelin himosta joka kosketuksella. Pikkuhiljaa käteni alkoivat etsiytyä pikkuhousujeni sisään. Sormeni löysivät tiensä turvonneiden häpyhuulieni ohi klitorikselleni. Hieraisin sitä hellästi ja samalla huuliltani purkautui hiljainen nautinnon huokaus. Leikittelin sormillani katsellessani kun nainen nyt ratsasti miehellä. Mies istui rengaskasan päällä kasvot minuun päin. Hän suuteli naisen rintoja ja samalla piti tahtia yllä naisen pakaroista kiinni pitäen. Nainen ääntelehti yhä kovemmin ja hänestä huomasi himon ja nautinnon. Olin varma, että mies oli hyvin varustettu.

Sormileikkini tuotti tulosta, sillä aloin lähenemään huippua. Huokailuni oli muuttunut ääntelyksi, enkä enää pystynyt rajoittamaan sitä. Päätin siirtyä autolleni hoitamaan hommat loppuun, mutta oli jo liian myöhäistä. Mies oli kuullut vaikerointini ja vinkkaili minua luoksensa. Mietin hetken ja päätin mennä. Nainen nousi pois miehen päältä ja käski minun mennä rengaskasan päälle selälleni. Tein työtä käskettyä. Asetuttuani nainen nousi päälleni suutelemaan minua. Kielemme leikkivät hetken, sitten hän siirtyi kaulalleni ja siitä pikkuhiljaa alaspäin. Matkalla hän hipaisi kivikovia nännejäni mekkoni läpi kiusoitellen.

Hän jatkoi laskeutumistaan ja samalla nosti helmaani. Nainen työnsi päänsä helmani alle ja alkoi hivuttaa pikkuhousujani alaspäin hampaillaan. Samaan aikaan mies tuli luokseni ja työnsi tulikuuman naisen nesteistä kostean kalunsa suuhuni. Otin siitä kiinni ja pyöritin kieltäni terskan päässä. Mies silmin nähden nautti tekemisistäni. Yhtäkkiä vartaloni läpi meni voimakkaita väreitä. Nainen oli kielellänsä löytänyt herkän, sykkivän klitorikseni. Hän pyöritteli kieltänsä sen ympärillä ja imaisi sitä aina välillä. Samalla hän laittoi sormen sisääni. Kiemurtelin himosta ja melkein jo anelin miestä sisääni kun hän käski naisen vaihtaa paikkaa kanssansa. Mies nosti jalkani hartioilleen ja etsiytyi paikkaan josta oli suora yhteys kuumana odottavaan vakooni. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen hän alkoi tunkeutua sisääni. Sentti sentiltä hän porautui reikääni.

Tunsin jokaisen kalun suonen ja sopukan kun mies alkoi hiljalleen kiihdyttää tahtiaan. Nainen suuteli ja leikitteli rinnoillani, himoni vain kasvoi. Minä vaikeroin ja vikisin ja tunsin läheneväni, mies tuli sisääni juuri oikeassa kulmassa. Kuuma aalto lähti liikkeelle vatsani pohjasta, sitä seurasi heti perään voimakkaat kylmät väreet. Pilluni puristui miehen kalun ympärille. Mies parahti voimakkaasti ja veti kalunsa ulos. Vatsalleni ja rinnoilleni lensi lämmin lasti. Nainen nousi päälleni ja suuteli minua kiihkeästi. Sitten hän nuoli minut putipuhtaaksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute