Herkku-puhelin
Laurin kokemukset #5: Kimppa työmatkalla
KinkJames

Laurin(mielikuvitushenkilö) kokemukset on sarja kertomuksia, joiden päähenkilönä on 28-vuotias miehenalku. Hän on sinkku ja asuu vilkkaassa kaupungissa Länsi-Suomessa. Lauri työskentelee projektinjohtotehtävissä keskisuuressa yrityksessä kyseisellä paikkakunnalla. Hän asuu yksin rivitalokaksiossa hieman sivummalla keskustasta. Hänen melko tiiviiseen kaveriporukkaansa kuuluu miesten lisäksi joitain naisia. Lauri on melkein 190 senttimetriä pitkä, tummahiuksinen ja pukeutuu mielestään aikaansa seuraten. Hän ei ole mikään atleetti, mutta kuitenkin suhteellisen hoikka ja hyvärakenteinen. Lauri pääsee erilaisten tilanteiden kautta toteuttamaan seksuaalisuuttaan tilanteissa, joista monet fantasioivat.

Työmatkalla

Lauri istui hotellin aulakahvilassa. Hän oli juuri hakenut tiskiltä tumman oluen, jota nautiskeli työpäivän päätteeksi. Hän oli työmatkalla joidenkin satojen kilometrien päässä kotoa. Työpäivä oli mennyt ratkaistessa asiakkaan visaisia ongelmia. Oli jo myöhä ja Lauri ajatteli, että nyt pitäisi saada hieman toimintaa illan päätteeksi. Kaupunki oli hänelle tuttu ja hän tiesi parhaat menopaikat. Vilkkaassa kaupungissa riitti toimintaa keskellä viikkoakin. Hän kaatoi oluen kurkkuunsa ja päätti lähteä läheiseen yökerhoon. Kerho sijaitsi toisen hotellin alakerrassa. Lauri astui sisään ja meteli alkoi tunkeutua hänen korviinsa. Paikka oli täynnä väkeä ja musiikki pauhasi. Hän asteli peremmälle ja lähti kävelemään tanssilattian sivua. Hän katseli tanssijoita ja huomasi kuinka kaikilla oli hyvä tunnelma. Keskellä tanssilattiaa oli huomiota herättävä tyttöpari. He olivat molemmat pukeutuneet koulutytön näköisiksi, saparoineen kaikkineen. He kiusoittelivat lähellä istuvia miehiä hyväilemällä toisiaan musiikin tahdissa. Lauri otti juoman tanssilattian takana olevalta baaritiskiltä ja siirtyi istumaan ainoaan vapaaseen paikkaan jonka löysi:

"Onko tässä vapaata?" Pöydässä istui kaksi rohkeasti pukeutunutta tyttöä kahden miehen seurassa. Miehet olivat hyvin asiallisesti pukeutuneita. Toinen tytöistä oli vaaleahiuksinen. Hänellä oli yllään lyhyt ruskea hame ja bikinityyppinen toppi. Topin nyörit kiersivät hänen niskansa takaa. Toppi piteli tiukassa otteessaan hänen pyöreitä rintojaan. Hänen hiuksensa olivat kiinni takaa, mutta sivulla oli vapaana muutama hahtuva. Hän oli meikannut silmänsä taitavasti, niin että punainen luomiväri ulottui hänen ohimoilleen. Silmät oli rajattu mustalla paksusti. Huulet kiilsivät tummanpunaisina ja korvissa roikkuivat hopeiset isot renkaat. Toisella tytöistä oli punaiset kiiltävät hiukset ja yllään nauhoin edestä sidottu kiiltävä vaaleansininen nahkainen toppi ja samaan sarjaan kuuluva minihame. Hän oli juuri lähdössä tanssilattialle. Lauri pääsi hyvin juttuun pöytään jääneiden kanssa. Toinen miehistä oli myös työmatkalla, toinen oli vaaleaverikön poikaystävä. Molemmat kuulostivat mukavilta kavereilta.

Illan aikana he puhuivat niitä näitä, nauroivat ja tilasivat välillä täydennystä juomalaseihinsa. Toinen tytöistä ei enää tullut takaisin, hän oli löytänyt seuraa jostain muualta. Koko ajan Laurin silmä tarkkasi hieman halukkaasti pöydässä heidän kanssaan istuvaa, varattua vaaleaverikköä. He olivat istuneet iltaa jo hyvän aikaa, kun miehet, muuta paitsi Lauri, lähtivät käymään miestenhuoneessa: "Me tullaan pian takasin", sanoi Timo, Sirkun, sen vaaleaverikön poikaystävä. Sirkku siirtyi hieman lähemmäs ja katsoi Lauria kulmien alta: - Oonko mä susta haluttavan näkönen? - o-oot, Lauri sai änkytettyä hämmästykseltään. Sirkku vei kätensä vatsaansa pitkin rintjensa alle ja nosti niitä kuin esitelläkseen. - Tiedätkö mitä?, kysyi Sirkku. - No, vastasi Lauri ja yritti pitää mielessä sen että Sirkku on varattu. - Timo ei aina pysty yksin tyydyttämään mua. Tänään se tarttee apua. Kari lupas jo, Sirkku jatkoi. Kari oli se työmatkalainen. "Mitähän tuo nyt tarkoittaa", mietti Lauri.

Hän alkoi kiihottua ja etumus alkoi hieman kovettua. - Niin minkähänlaista apua, yritti Lauri tiedustella. - Noh, sanoi Sirkku ja siirsi kätensä Laurin kovettuvalle etumukselle, saat naida mua. - Mitä?, Lauri kysyi hämmästyneenä, mitä Timo siihen sanoo. - Se on mukana. Saatte nussia mua kolmestaan. - Ai, no, semmostako haluat? yritti Lauri kysyä asiallisesti. - Joo, on tehty sitä ennenkin, tykkään saada yhtä aikaa useammalta. Mennään meidän huoneeseen kunhan noi jätkät tulee takasin. Laurin sydän jyskytti kun miehet palasivat. Sirkku hymyili Timolle, kuin kertoen, että asia on selvä. "Täällä on ilmeisesti asia selvä, mennäänkö sitten?", sanoi Timo. He lähtivät yökerhosta aulan hissille. Hissin odotus tuntui Laurista ikuisuudelta. Kun he pääsivät hissiin, se alkoi.

Timo, Kari ja pian Laurikin tarttuivat Sirkkuun ja alkoivat hyväillä hänen rintojaan ja takamustaan. Sirkku suuteli intohimoisesti vuorotellen kaikkia. He eivät meinanneet pysyä vaatteissaan hotellihuoneeseen asti. Yläkerran käytävällä kiihkeästi käyttäytyvä joukko sai osakseen joitain vastaantulijoiden katseita. Kun he pääsivät huoneeseen alkoivat miesten housut putoilla alas. Sirkku kävi kyykkyyn. - Tulkaa tähän mun ympärille, Sirkku sanoi. - Ota jätkiltä suihin, Timo sanoi, hieman kuin käskien. - Joo tottakai kulta, vastasi Sirkku. Sirkku otti kalut käsittelyynsä. Hän imi taitavasti niitä vuorotellen, kaikkia kolmea. Niitä jotka eivät olleet juuri hänen suussaan hän runkkasi kovalla puristusotteella.

- Ime Sirkku ime, Timo sanoi, näytä Laurille ja Karille mitä osaat. - Hyvin oot sen opettanut, sanoi Kari. - Joo sairaan hyvin, jatkoi Lauri. - Me harvemmin nussitaan enää kahestaan. Meistä molemmista on mukavaa kun on hieman enemmän porukkaa, sanoi Timo. Sirkku nuoli ja imi miesten kalut parhaimpaan kuntoonsa. - Istu sä Kari tuohon pöydälle, ohjeisti Timo osoittaen hotellihuoneen melko suurta kirjoituspöytää. - Ok, vastasi Timo. Sirkku nousi ylös. Hän pudotti vähät vaatteet päältään, mutta jätti ruskeat nahkaset korkosandaalit jalkaansa. Hän kiipesi Karin syliin takaperin. Hän levitti kireätä anaalireikäänsä kokeneesti ja lasketui hitaasti alas. Karin pitkä, hieman ohut kalu upposi sulavasti Sirkun takapuoleen. Molemmat ääntelivät nautinnosta. Se oli kiihottava näky. Sirkku alkoi liikuttamaan takamustaan hitaasti ylös ja alas. Lauri ja Timo seisoivat kalut jäykkinä katsellen Karin ja Sirkun toimintaa.

- Tuu tänne Lauri, Sirkku sanoi nautinnollisesti huohottaen. Lauri katsoi Timoa. - Mene, mä osallistun vasta myöhemmin, sanoi Timo ja runkkaili hitaasti kaluaan. - Ok, Lauri vastasi ja siirtyi lähemmäs Sirkkua. - Tää on hieman vaikeeta aluks rytmillisesti, joten anna mun ohjailla, sanoi Sirkku, työnnä se mun pilluun. Lauri teki työtä käskettyä. Sirkku pysähtyi hetkeksi ja kohta hänen sisällään oli kaksi kalua. - Jes, tästä mä tykkään, tää on ihanaa hän sanoi. Ei aikaakaan kun Lauri pääsi rytmiin mukaan ja työnteli kaluaan Sirkun sisään. - Oottekos ennen tehneet tällaista, kysyi Timo. - En mä ainakaan, vastasi Lauri, tää tuntuu hienolta, mahtavaa kun nainen saa sitä mitä haluaa. - Joo en mäkään. En mä oo saanu anaaliseksiäkään ennen, sanoi Kari, joka nautti Sirkun tiukasta pyllystä täysin siemauksin. He jatkoivat tuossa asennossa, kunnes Sirkku halusi vaihtaa hieman paikkaa.

- Nyt mennään sängylle, Timo käy sä makuulle siihen. - Ok, tehään niinkun Sirkku haluaa, vastasi Timo. Vaihto tapahtui nopeasti. Pian Sirkku oli ratsastamassa Timon kalulla. - Tuu sä Kari tänne mun eteen ja Lauri saa koittaa paksua kulliaan mun pyllyyn. Kari ja Lauri tekivät niinkuin Sirkku toivoi. Kari polvistui sängyllä Sirkun eteen. - Mä tästä tosipaljon, sanoi Sirkku, musta on ihana kun voi tyydyttää useita miehiä yhtäaikaa. Sirkku alkoi ottaa suihin Karilta, samalla kun Lauri asettui hänen taakseen. Lauri työnsi kalunsa tiukalta tuntuvaan, lämpöiseen reikään. "Aih, en oo saanu noin paksua kullia pyllyyn. Tuntuupa se ihanalta.", sanoi Sirkku. Lauri oli sellaisessa asennossa, että hän ylettyi hyväilemään Sirkun roikkuvia rintoja - Joo puristele niitä, ja voit nussia kovempaakin, sanoi Sirkku.

- Teen ihan niinkun haluat, vastasi Lauri ja kiihdytti vauhtia. Jollain keinolla he saivat pidettyä rytmin yllä tässä kiihkeässä toiminnassa. - Tää on liikaa, huusi Sirkku. Hän laukesi valtaisaan orgasmiin, huutaen ja voihkien niin, että varmasti koko käytävä kuuli. Vauhti vain kiihtyi loppua kohden, kunnes Sirkku pysähtyi. - Tarvitko tauon?, kysyi Lauri. - Joo, ihan pienen, sitten koitetaan jotain uutta mitä mäkään en oo koskaan tehny. - Ai mitä se on?, kysyi Kari. He olivat jo nousseet ja istuivat rauhallisesti sohvaryhmittymässä huoneen nurkassa. - Niin mitä oli mielessäsi kulta, kysyi Timo.

- Mä haluan pilluun yhtä aikaa kaks kullia, sanoi Sirkku päättäväisesti. - Oho, sanoi Kari. - Jos teitä ei haittaa se kun kalut koskettaa toisiaan, jatkoi Sirkku. - Ei mua ainakaan, sanoi Lauri. - Eikä mua, sanoi Kari. - No te sitten, sanoi Sirkku. Sirkku tuli Laurin eteen ja kääntyi takaperin. Hän kiipesi Laurin syliin ja otti Laurin kalun taas sisäänsä. Tällä kertaa alhaaltapäin pilluunsa. Kari otti sohvatyynyn ja asetti sen polviensa alle sohvan eteen. Hän työnsi kalunsa Laurin kalun seuraksi samaan reikään. - Jes, tätä olis pitäny kokeilla jo ennen, huudahti Sirkku, Sairaan hyvä! Laurista se tuntui hieman oudolta, mutta ei pahalta. Kaksi kalua teki pillusta todella ahtaan ja siten sen sisällä olevat muodot tuntuivat paremmin kalussa. Sirkku alkoi ratsastaa hitaasti kahdella kalulla. Se onnistui yhtä hyvin kuin yhdelläkin. Hän kiihdytti pikkuhiljaa vauhtia.

- Kulta tuu tänne, hän sanoi. Hän halusi vielä imeä Timon kalua samaan aikaan kun ratsasti kaksi kalua pillussaan. Lauri hyväili kokoajan käsillään sylissään ratsastavan Sirkun muotoja. - Mä tuun kohta, sanoi Lauri. - Mä kans, sanoi välittömästi perään Kari. - Mä haluan nähdä. Runkatkaa mun päälle, sanoi Sirkku. Hän pysähtyi ja siirtyi lähes makuu asentoon sohvalle. Miehet kerääntyivät hänen eteensä ja laukesivat yksi kerrallaan suihkutellen siemennesteet Sirkun rinnoille ja vatsalle. He tilasivat huoneeseen hieman juomia ja sama meno jatkui läpi yön. Sirkku sai tyydyttää jokaisen vielä yksitellen. Hän tuntui olevan täysin kyltymätön. Hän oli ilmeisesti niitä nymfomaanikkoja, joista Lauri oli kuullut vain villejä tarinoita. Toivon palautetta!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute