Herkku-puhelin
Rentouttava hieronta
hornywoman

Toissa iltana lupauduin hieromaan mieheni kipeitä hartioita ja selkälihaksia. Mentiin yöpuvuissa sänkyyn. Pyysin miestäni menemään mahalleen. Aloitin hieronnan hartioista ja siitä siirryin selkälihaksiin. Mieheni ynähteli tyytyväisenä, saivathan lihakset nyt rentoutusta. Enpä tietenkään malttanut olla hieromatta saman tien jalkalihaksia. Otin häneltä boxerit pois jalasta ja ah, siinä mieheni nyt oli: alasti ja vatsallaan, jalat harallaan. Laitoin rasvaa käsiini ja aloin hieroa ja silitellä peppua. Välillä käteni sujahtivat reisien sisäpinnoille ja palleihin: "aah", sanoi mieheni ja nosti peppuaan ylöspäin. Taisi tuntua aika mukavalta ;)Nyt mieheni kääntyikin selälleen, sillä etupuoli oli vielä hieromatta. Kalu oli alkanut kovettumaan jo pikkuhiljaa, arvasin sen, sillä kovempi hieronta oli jo muuttunut sivelyksi. Rintalihakset, vatsa, sieltä reisiin. Mieheni levitti vähän lisää jalkojaan.

Näin kuinka kalu koveni jo täyteen mittaansa. Enkä ollut vielä edes koskenut siihen. Liukkailla rasvaisilla käsilläni otin kalun tyvestä kiinni ja vein kalun punaista päätä huuliani kohti. Toisella kädellä kourin hellästi palleista: "uuuh"; tuli äännähdys jo mieheni suusta. Tämä kohde vielä tarvitsisi rentoutusta. Työnsin kalua syvemmälle kosteaan suuhuni, samalla vedellen kädellä kalun vartta ylös ja alas. Mieheni työsti vastaan rytmikkäästi. Pallit oli jo todella tiukat. Ei viipyisi kauaakaan, kun miehelleni tulisi vavisuttava orgasmi, mutta pieni tauko. Kiusoitellen otin kalun pois suusta ja hellitin otetta kalun ympäriltä. Ei vielä, nautitaan.

Otin yöpöytäni laatikosta muotoillun sauvan. Laitoin sen suippoon kärkeen vähän rasvaa. Etsin sormellani mieheni pepunreiän. Sivelin ensin sormella, laitoin vasempaan käteeni sauvan ja sitten työnsin hellästi sauvan pään sisään... hitaasti... rauhallisesti liikuttelin sitä edestakaisin. Oikealla kädellä otin otteen kalun ympäriltä ja vein terskanpään huulilleni ja upotin saman tien suuhun. Runkkasin kädelläni kalun vartta ja liikuttelin sauvaa rauhallisin liikkein sisään ja ulos. Kalu uppoutui kuumaan suuhuni rytmikkäästi. En kerinnytkään näin kauaa tekemään, kun mieheni huuti: "aah!" "aah!" ja häneltä syöksähti kuuma suihku spermaa suuhuni. Samalla tunsin sauvan liikehtivän pepunreiän supistellessa voimakkaasti.

Tajunnan räjäyttävä orgasmi valtasi mieheni. Täydellinen rentoutuminen.. huh huh! Hän äänteli jälkihekumassaan vielä... ah!.. ihanaa! Pimpsani oli kostunut aikaa sitten jo tosi märäksi. Pikkarit olivat uppoutuneet häpyhuulten väliin ja lantiota liikutellessani tunsin, miten pikkarit liikuttelivat paisunutta klittaani. "Aah", mikä kiima, "aah", mikä orkku miehelleni tulikaan! Siinä hän makasi, selällään, jalat levällään, täysin rentoutuneena koko mies. Näin ihanasti hänen kalunsa vielä seisovan, punaisena ja märkänä. Menin polvilleen haara-asentoon hänen toisen reitensä päälle.

Otin sen ihanan, punaisen värinävibran. Tiesin, että en paljoa tarvitsisi, kun orgasmi vavisuttaisi. Nostin lyhyen satiiniyömekkoni helmaa ja siirsin pikkareita sivuun. Näin kuinka turpeana olinkaan. Laiton värisevän vibran häpyhuulteni väliin ja aloin liikutella. Aahh, miten ihanaa. Lantioni liikkui eteen ja taaksepäin. Samalla kun työntelin vibraa sisälle pilluuni, katsoin mieheni seisovaa punaista kalua ja ajattelin mieheni juuri saamaa mahtavaa orkkua. Aloin huohottaa ja ääntelehtiä. En pystynyt enää olemaan hiljaa. Mieheni näki ja kuuli kuinka voihkin. Hän itse oli jo lähes unten rajamailla.

Äkkiä tuli mieleeni fantasia. Jos nyt olisikin joku toinen mies tässä, voisin pyllistää peppuani häntä kohti. Kyllä nyt pilluni olisi tosi kuuma ja kostea. Sinne hän voisi työntää kovan kalunsa ja työntää kunnolla: aah!! "kulta nyt tulee" "nyt tulee ihanasti", huudahdin miehelleni. aaah... nyyytt... ihanaa!! Vibra työntyi pimpsaani syvälle ja vapisin mahtavan orgasmin kourissa.... aaaaaah! Rentoutus oli täydellinen miehelleni sekä minulle. Mieheni oli unessa alta aikayksikön. Nauroin melkein ääneen: mieheni kuorsasi jo ;) Hekumoin vielä hetken itsekseni ihanasta hierontahetkestä, ennen kuin vaivuin syvään uneen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute