Herkku-puhelin
Kylvyssä
hornywoman

Vihdoinkin pitkästä aikaa olimme päässeet mieheni kanssa kylpylälomalle, lämpöiseen ja kuumaan välimeren maahan. Hotellihuoneessamme oli poreamme ja siinä ollessa näki ihanat maisemat olohuoneen ikkunasta merelle. Ah,sitä olotilaa, nauttien rentouttavasta lomasta, vain me kaksi.. Useana päivänä oli ihanaa laittaa vaahtoavaa kylpyvettä poreammeeseen, niin kuin nytkin. Nautimme hieman viiniä ja koska oli hikinen ja kuuma olotila, laitoimme ammeeseen vettä. Ihana vaahto, sanoin, ja riisuin itseni. Astuin veteen...aah, tuntuipa ihanalta. Mieheni kysyi, voisiko hänkin tulla seurakseni vaikka pesemään selkääsi sienellä.

Tottakai se kävi, olihan amme tarpeeksi iso kahdellekin. Hän tuli istumaan taakseni, jalat molemmin puolin kylkiäni niin, että pystyin nojaamaan hänen voimakkaaseen rintaansa. Pehmeällä sienellä hän aloitti pesemään selkääni ja niskaani. Voi miten ihanaa..ah, maistoin taas hieman lasista viiniä ja mieheni jatkoi pesemistään. Kuiskaili hellästi korvaani ja samalla siirtyi pesemään kaulaani etupuolelta ja siirtyen rintoihin. Nännini nöpöttivät jo kovina..ah..kuin sähkövirta olisi siirtynyt rinnoistani pimpsaani joka alkoi supistella alkavasta kiihottumisesta.

Mieheni käsi siirtyi pesemään vatsaani ja sieltä reisille, uuh. Levitin jalkojani, odotin, milloin hän veisi sienen jalkojeni väliin, mutta ei vielä.. eihän meillä ollut kiire. Tunsin pakaroillani jo mieheni kalun kovettuneen.. ah, kiihotuin vielä lisää, tietäen miltä se tuntuu, kun hän työntyy kuumankosteaan pimpsaani. Mutta poreammeessa kun oltiin, pitihän meidän kokeilla miltä ne poreet tuntuvat. Suuttimista alkoi virrata vettä kovalla voimalla. Vesi poreili ihojamme vasten. Otin mieheni kovana seisovasta kalusta kiinni, vedin ylös ja alas.. rauhassa. Aah, mieheni huokasi nojaten ammeenreunaa vasten. Halusin kiihottaa lisää. Otin käteni kalulta pois, katselin miestäni ja mahtavaa seisontaa.

Nousin polvilleni, otin tukea ammeen reunasta siitä kohtaa missä yksi poresuutin oli ja levitin jalkojani, niin, että suuttimesta suihkuava vesi osui suoraan turvonneeseen klittaani ja sykkivään pimpsaani. Wau! en voinut kuin alkaa voihkia. Liikuttelin lantiotani, aah, mikä tunne, orgasmi olisi tulossa aika nopeasti. Mieheni tuli taakseni. Kiimassa kun olin, nostin peppuani häntä kohti.. ahnaana odotin, että hän työntäisi kovan kalunsa sisääni. Voimakkaasti hän otti lantiostani kiinni ja työntyi sisään. Aah! huudahdimme lähes yhtä aikaa. Rytmikkäästi hän alkoi työnnellä kaluaan litisevän märkään pilluuni. Vaahtovesi alkoi loiskahdella lattialle. Siirryimme ammeesta isolle sängyllemme. Menin selälleni, näin kun mieheni lähestyi isona, kovana.

Aah.. levitin jalkani, hän nosti ne saman tien olkapäilleen. Työnsi kalun sisään; aaaa!! huusin, ihanaa. Nostelin lantiotani rytmikkäästi miehen työntöjä vastaan. Nyt ei enää kestetä yhtään. Nyt olisi aika antaa mennä. Ei väliä, vaikka naapurihuoneistoonkin kuuluisi. Sängynpääty hakkasi rytmikkäästi seinään jokaisella voimakkaalla työnnöllä. Nyt tulee,kulta: nyyyytt!! Aloin vapista voimakkaan orgasmin kourissa. Mieheni työnsi vielä kerran. Karjahtaen hän tuli sisääni, sperman suihkutessa syvälle kuumaan pimpsaani. Mikä tunne! aah, täysin tyydyttynyt ja lähes tajunnan räjäyttävät orgasmit. Raukeina makasimme toisissamme kiinni vielä vähän aikaa, kunnes tuli uni....päiväuni... ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute