Herkku-puhelin
Luokkaretki - unelmien täyttymyskö
Tomcat

Luokkaretki- unelmien täyttymyskö?

(Tarinassa olevien henkilöiden nimet ovat muutettu ja retken ajankohta on myös muutettu)

Olin lukion viimeisellä vuosikurssilla. Olimme päättäneet lähteä luokkaretkelle Ahvenanmaalle. Lähtöpäivä oli helatorstaita edeltävä Keskiviikkoilta. Minä ja paras kaverini lähdimme meiltä kävelemään kohti koulun pihaa, josta kyyti lähtisi klo 22.00. Kun saavuimme koululle huomasin, että bussi oli jo alkanut täyttyä, nakkasin tavarani auton tavaratilaan ja siirryin auton eteen istumaan. Opettajamme tuli, laski oppilaat ja lähdimme. Yö oli rauhaton ja aamulla Turun satamassa porukka oli väsynyttä. Siirryimme laivaan ja odotimme tax-free kaupan avautumista. Sieltä sain hommattua pullon makeahkoa punaviiniä, jota oli tarkoitus nautiskella tyttöystäväni kanssa majapaikassamme. Jo ennen laivan puolimatkaa tyttöystäväni, nimeltään Anna alkoi osoittaa kiinnostusta suunnitelmiani kohtaan, jota selvitin hänelle ja todisti sen pitkällä, kiihkeällä suudelmalla ja samalla hieman hyväillen kiveksiäni. Laiva saapui Maarianhaminaan ja sitä seurasi piiitkä kiertoajelu. Sitten saavuimme motelliin, jossa huomasin miellyttävän yllätyksen: olin päässyt parhaan kaverini kanssa samaan huoneeseen.

Kello läheni yhdeksää ja suurin osa luokastamme oli ”kaupungilla” riehumassa. Siinä samassa soi puhelin: soittaja oli Anna, joka ilmoitti huoneen muiden asukkaiden olevan muissa huoneissa yötä, että saisimme olla kahden. Annan huoneen numero oli 112, josta hänelle myöhemmin samana iltana vitsailin ”hätänumeroksi”. Siirryin huoneeseen pullo kainalossa ja vähän siinä hämmästyin, koska hänellä oli päällään syvään uurrettu toppi ja tiukat, vain lantiolle yltävät farkut, joista hän sanoo, että vain itseään mainostavat pitävät niitä. ” No tulithan sinä sieltä” tämä alkaa saarnata minulle, jonka jälkeen hän ottaa pullon, mutta ei saa sitä auki. ”Etkö sinä saisi vahvana miehenä tätä auki” Anna kysyy ja kun alan vääntää pulloa auki, niin hän polvistuu ja alkaa availla housujeni nappia. ”

Hei, ei sitä tarvitsekaan avata, minä löysin jotain, mikä korvaa sen lähes täysin! Sanoen ja aloittaa voimakkaan runkkauksen johon kaluni alkaa heti reagoida. Seuraavaksi tunnen kun housuni revitään voimakkaasti jalasta ja että kaluani aletaan imeä hellästi, välillä hän vain nuolee kiveksiäni, välillä upottaa koko kyrvän suuhunsa. Alan lähennellä hekumani huippua ja muutaman runkkaus kerran jälkeen ruiskutan arvolastini sykkivästä kalustani Annan kasvoille ja rinnuksille. Siirrymme sängylle ja revimme toistemme vaatteet päältämme. Pian hänellä on päällään vain hyvin pienet vaaleat ja jo kosteat string-alushousut, joiden sisään hänen kätensä alkaa kuin käärme madella löytäen mahdollisesti klitoriksen, jota alkaa hyväillä.

Katselen tuota irstasta näkymää ahmien hänen sulojaan: noita lapsekkaita kasvoja ja suurta suuta, ison miehen kouraan sopivan kokoisia rintoja ja sievästi nöpöttäviä nännejä, hieman pömpöttävää vatsaa ja jalkoväliä, missä käsi tekee kovasti töitä. Kaluni alkaa reagoida uudelleen ja pyydän häntä menemään makuulleen selälleen. ”Ole sitten hellä tämä on ensikertani” Anna sanoo hieman kiihottuneella äänellä. Siirryn vaaleiden stringien kohdalle, jotka vedän varovasti hampaillani alemmas... ja vielä vähän, että näkisin tuon punertavan ruusunnupun, joka on puhkeamassa kukkaan. Alan varovasti lipoa kielelläni aukkoa, joka vastaa kosteudellaan. Etsin klitoriksen, johon kielelläni sipaistuani Anna alkaa valittaa, kiristän tahtiani ja alan runkata kahdella sormella häntä samalla kun nuolen. Sisään... ulos... sisään... ulos, mutta en työntänyt sormiani kovin syvälle, että kaluni saisi kokea myös ensi kertaa pillun lämpimät ja kosteat oltavat. Ja pian hän laukesi ensimmäistä kertaansa silmilleni selän kaartuessa notkolle ja tämän voihkiessa hurjasti.

Kysyin häneltä, että olisiko tällä kondomeja, koska en vielä halunnut isäksi, eikä hänkään varmasti äidiksi. Hän myönsi, otti kassistaan paketin, josta ojensi minulle yhden. Vedin varovasti esinahkani taakse, avasin pakkauksen ja rullasin kortsun paikoilleen. Siirryin sängylle selälleni makaamaan ja sanoin partnerilleni, että tämä istuisi ja ohjaisi kalun itse perille sopivassa tahdissa. Hän nousi sängylle ja asettautui polvilleen ja hyvin rauhallisesti alkoi ohjata kaluani sisäänsä ja saavutettuaan kalvon hän rikkoi sen hyvin nopeasti kasvoillaan hieman tuskaa, mutta samalla kiimaa ja jännitystä. Nyt tunsin pillun kokonaan varteni ympärillä ja tunne oli sanoinkuvaamaton; pillu, josta olin niillä runkkauskerroilla haaveillut osoittautui tiukemmaksi mitä olin koskaan odottanut. Anna alkoi varovasti liikutella kaluani sisällään ja pian kyrpäni oli vuoroin niin syvällä mitä ylsi ja vuoroin lähes kokonaan ulkona tuosta lämpimästä ja kosteasta pesästä.

Pian hän sai elämänsä toisen orgasmin, jonka kuulutti ilmoille suorastaan kiljuen. Pyysin häntä siirtymään seuraavaksi nelinkontin, koska halusin naida häntä takaapäin. Pian sainkin yllättävän kiinteät pakarat eteeni ja aloin hyväillä kalullani hänen anaaliaan siirtyen taas tuohon luolaan, josta en saisi koskaan tarpeeksi työntäen samalla sormen hänen toiseen reikäänsä, mistä hän näytti pitävän. Jyystin kovaa hänen reikäänsä ja pian aloin taas tuntea tunteen, että orgasmini olisi lähellä. Kiristin vielä vähän tahtiani ja Anna alkoi pyörittää samalla klittiään ja siitä seurauksena saimme orgasmimme lähes samanaikaisesti. Siirryin pois kuutamon takaa ja siirryin hänen vierelleen, johon sitten nukahdimme syleilyyn. Nukuin siinä noin kolme tuntia ja kello alkoi lähennellä yhtä. En raskinut herättää niin onnellisen näköistä tyttöä kuin Anna oli sillä hetkellä, vaan kirjoitin pienen lapun, jonka hän lukisi herättyään. Puin ylleni ja poistuin huoneesta käytävän päähän omaani ja kolkutin ovelle. Oven avattuaan kaverini painui takaisin vuoteeseen jotenkin voipuneen näköisenä ja näytti, että myös siellä oli touhuttu jotain epämääräistä. Kävin pikapikaa peseytymässä suihkussa ja kömmähdin onnellisena nukkumaan.

Kommentteja voi myös antaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute