Herkku-puhelin
Viikonlopun huumaa
Jore

Tässä menneenä kesänä päätimme vaimoni Tarjan kanssa kutsua parhaan kaverini Arton viikonlopuksi mökillemme tuonne erään pienen järven rantaan. Suurin syy tähän oli varmaan se että Arto oli ns. vanhapoika eli naimaton mies vaikka ikää oli jo kohta neljäkymmentä. Ajattelimme että hän kaipaisi jotain piristystä aika yksinäiseen poikamiehen elämäänsä. Arto oli nimittäin pari-kolme viikkoa sitten maininnut minulle puhelimessa että ei ole saanut naista ainakaan puoleen vuoteen ja runkkaamaan hän ei rupea koska toivoi että löytäisi jostain pillun mihin tyhjentää lastinsa.

Siitä lähtien olimme vaimoni kanssa rakastellessamme kuvitelleet hänet aina kolmanneksi pyöräksi leikkeihimme ja Tarja oli ollut aina kovin kiimainen rakastellessani häntä. Arto siis saapui saunamökillemme perjantai-iltana ja laitoimme saunan heti lämpiämään. Hetken juteltuamme joimme tulokahvit ja kävimme kokemassa pari katiskaa jotka olivat kuitenkin tällä kertaa tyhjiä. Kalareissullamme kysyin Artolta joko häntä on onnistanut pussin tyhjentämisen kanssa?

- Ei ole , nytkin pakottaa kiveksiä ja kulli on puoliksi jäykkä jatkuvasti. Hän vastasi

- No eiköhän me keksitä vielä jotain siihen tautiin, vastasin.

Kalareissulta tultuamme sauna olikin jo valmis ja Tarja oli laittanut meille pyyhkeet jo pukuhuoneeseen valmiiksi.

- Tulehan meille sitten selänpesijäksi! huikkasin puoliksi leikilläni Tarjalle pukuhuoneen puolelta

- Aivan kohta!, Tarja vastasi.

Siirryimme pukuhuoneen puolelta saunaan, enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota Arton kyrpään joka oli tosi paksu ja raskaat kivespussit roikkuivat tummanpuhuvina sen alapuolella. Siirryimme lauteille ja juttelimme niitä näitä kun saunan ovi yllättäen kävi ja Tarja kipaisi keskellemme istumaan.

- Täälläkö sitä selänpesijää tarvitaan?, Tarja kysyi.

Arto oli vähän hämillään ja ynähti jotain vastaukseksi. Huomasin saman minkä varmaan Tarjakin eli Arton kulli oli jo aivan jäykistynyt ja seisoi valtavan paksuna ja isona hänen haaroissaan kun hän oli nostanut jalkansa kiukaan yläpuolella olevalle jalanpito kaiteelle. Isot kivekset roikkuivat lauteen etureunaa vasten ja olivat tosiaan kuin pässillä. Omakin kaluni rupesi turpoamaan, koska tiesin Tarjan nauttivan tällä hetkellä täysin rinnoin , koska tiesi pian saavansa kullia koko rakonsa täydeltä.

- Pojillahan taitaa olla kova kiima meneillään?, Tarja kysäisi, jolloin kerroin muka ensimmäistä kertaa hänelle Arton ongelmasta, johon Tarja vastasi:

- Eiköhän me siihen lääkettä löydetä, luulisin Arto oli vähän nolon tuntuinen ja sanoi:

- Taidanpa käydä vähän suihkussa huuhtelemassa .

Hän lähti laskeutumaan vierestäni alaspäin jolloin hänen suuri kalunsa paljastui koko komeudessaan... se oli ainakin kuusi-seitsemän senttiä paksu ja pituuttakin sillä oli varmaan melkein parikymmentä senttiä! Mutta eniten sen paksuus herätti Tarjassa ihastuneita katseita. Päästyään alalauteille hän vilkaisi ylöspäin ja näki varmaan suoraan Tarjan ylösnostettuina olevien jalkojen välissä olevaan märkään vittuun ja silloin alkoi tapahtua! Hän voihkaisi ja vilkaisi räjähtämäisillään olevaan tappiinsa, joka rupesi nykimään valtavasti ja sen päästä valui jo valkoinen siemenneste, Hän ei enää voinut pidättää vaan pillun näkeminen oli laukaissut kyrvän ilman käsin koskematta. Kyrpä vapisi ja tärisi, jota seurasimme Tarjan kassa lumoutuneena. Pian ensimmäinen oikea siemensyöksy ruiskahti kyrvän päästä reilun puolen metrin päähän ja tätä seurasi ainakin viisi-kuusi pitkää ruippausta perään, samalla saunaan levisi imelä sperman tuoksu.

Arto oli vähän hämillään ja sanoi:

- Tätä se tietää kun pihtaa tarpeeksi kauan, johon minä vastasin

Eihän tämä leikki vielä ole loppunut, vaan siirrytäänpä pesuhuoneen puolelle, niin minunkin kyrpäni saa vähän vittua.

Pesuhuoneeseen siirryttyämme kävi Tarja jo selälleen pesupenkin päälle ja Arto meni suihkunurkkaukseen katsomaan näytelmää joka seuraisi. Levitin Tarjan jalat ja koettelin sormellani hänen vittuaan joka oli jo aivan litimärkä. Asetuin hänen haarojensa väliin ja työnsin kyrvän syvälle ja aloitin rauhallisen nainnin Tarjan voihkiessa kiimoissaan. Vilkaisin Arton suuntaan ja näin hänen kalustaan valuvan vieläkin valkoista siemennestettä jota hän lypsi lattialle, hänen kalunsa oli jo jäykistynyt puoliksi uudelleen, joten ajattelin että on ehkä viisain siirtyä tuvan puolelle peseydyttyämme.

Ehdotinkin sitä johon muut suostuivat heti, nussin vielä Tarjaa sen aikaa kun Arto sai itsensä pestyä ja sen jälkeen vedin limaisen kullini ulos jo hyvin avatusta reiästä. Kävimme nopeasti pesulla ja siirryimme tupaan, johon kävin varastosta kipaisemassa paksun patjan lattialle. Tarja asettui jo kiimoissaan patjalle selälleen ja levitti jalkansa sanoen Artolle: -Tulepas nyt ottamaan sitä lääkettä ! Arto syöksyi jalkojen väliin ja alkoi sovitella valtavaksi paisunutta kulliaan avoimille vitunhuulille, varovasti se upposikin pikkuhiljaa vaimoni sisälle ja alkoi kuulua mäntämäinen ääni sen survoutuessa sisään ja ulos tiukassa reiässään. Arto työnteli silmät kiinni ja hoki koko ajan:

- Oih että tuntuu hyvältä saada ihan oikeaa vittua pitkästä aikaa!!

Myös Tarja voihki kiimassaan ja siirryinkin heidän jalkopäähänsä katsomaan kun suuri kulli puhkaisi kerran toisensa jälkeen vaimoni pienen punoittavan vitun, runkaten samalla räjähtämäisillään olevaa kaluani. Pian Arton panemisen tahti kiihtyi ja arvasin hänen olevan tulossa pian. Kohta hän jäykistyikin ja antoi kalunsa ejakuloida märkään pilluun, niin että osa siemennesteestä pursui paksun kullin välistä patjalle. Kohta hän veti jo vähän veltostuneen kalunsa pois lävestä ja pyörähti vaimoni viereen, jolloin minä asetuin hänen paikalleen ja työnsin jäykän kyrpäni jo märkään koloon ja aloitin nopean nylkyttämisen. Pian tunsin siemeneni olevan tulossa ja ruiskuttelin pussini tyhjäksi Tarjan ihanaan vitunkoloon.

Seuraavana aamuna istuimme aamukahvipöydässä kaikki alasti ja Artonkin muhkea kulli oli jo lepotilassa, sanoinkin hänelle että - On tainnut lääke tepsiä ? johon Arto vastasi:

- En ole tosiaankaan saanut näin hyvin pitkään aikaan pillua, en ainakaan vuoteen. Tarja puuttui keskusteluun sanoen:

- Jospa annan vähän vielä matkaevästä?, kun bussin tuloon on vielä puoli tuntia aikaa jos sinä isukki et vain pahastu?

- En tietenkään! vastasin, ja samalla Tarja siirtyi Arton viereen vieden käden hänen kullilleen, joka rupesi heti jäykistymään ollen kohta paksu ja kivikova.

- Haepa isukki tuolta pesuhuoneesta pesuvati minulle, Tarja komensi minua Hain vadin ja istuin seuraamaan kiinnostavaa esitystä samalla kulliani venytellen. Tarja runkkasi Arton kullia kiihtyvällä vauhdilla ja pian Arto nousi seisomaan jolloin Tarja asetti vadin hänen eteensä penkille. Pian Arto rupesi voihkimaan ja teki ilmaan työntöjä kullillaan ja kohta ensimmäinen ruiskahdus ropsahti vadin pohjalle ja pian hän ruikki loputkin siemenensä vatiin. Arton saatua, siirryin minä seuraavaksi lypsettäväksi ja ammattimaisin ottein Tarja tarttui kaluuni alkaen runkata sitä rajusti.

Pian kaluni paisui äärimmilleen ja tunsin viimeistenkin tippojen ruiskahtelevan kullin päästä vatiin.

- Onko pojat nyt tyytyväisiä?, Tarja kysäisi

- Kyllä! vastasimme yhdestä suusta.

Sen pituinen se.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute