Herkku-puhelin
Kiihottava nainen
Jamo

Kesäisenä päivänä pienessä kahvilassa nainen liukui edessäni, kädessään kahvikuppi ja lehti, kohti pöytiä. Seurasin häntä parinmetrin päästä perässä. Upea ilmestys ruskettunut vartalo, tummat hiukset ja lyhyt vaalea hame. Valon heijastuksesta huomasi kauniisti kaartuvat pakarat, jotka keinuivat äärimmäisen kiihottavasti. Pitkien säärien täydellisyyttä komisti korkeat korot. Minun oli pakko istahtaa sillä ohuiden shortsieni etumus alkoi pullottaa jo siihen malliin ettei sitä voisi olla sokeakaan huomaamatta.

Nainen istui pari pöytää kauemmaksi kääntäen sääret ristiin minua kohden samalla näin aurinkolasien peittämät kasvot, jotka keskittyivät lehden lukuun. Voi perhana mitkä tissit. Niitä peitti vain ohut hihaton toppi. Yläosastaan antoisan löysä eikä noita upeita rintoja varmasti ahdista rintaliivit. Tuo nainen on tehty kiihottamaan miehiä. Ikä on varmaan yli kolmekymmentä arvelin, no se oli vain arvaus eikä sillä ole mitään väliä. Ei minulla tällaisella keski-ikäisellä, hieman vatsakkaalla miehen rotjakkeella ole mahkuja tuollaiseen laatunaiseen, mutta haaveilla saa. Ja sitähän minä tein.

Mitä irstaammin ajattelin nuolevani ja naivani tuota jumalaista vartaloa niin sitä enemmän kulliani pakotti ja minun oli pakko puristella munaani pöydän alla. Lopetin äkkiä munani puristelun, koska huomasin ettei pöytäliina suojannutkaan ihan joka kulmalta ja yksi paljas kulma oli juuri tuota jumalaista naista kohti. Punavaltasi naamani, vaikka en tiennyt oliko nainen huomannut mitään ja keskityin kahvini ryystämiseen. Kunnes nainen kumartui korjaamaan nilkkaketjuaan ja näin molemmat upeat rinnat heilumassa melkeinpä vapaana. Ryystin kahvia väärään kurkkuun ja yskin vedet silmissäni serviettiin. Sain melkein sydärin kun sitten tajusin naisen seisovan vieressäni. Ehdin jo ajatella saavani haukut ja pervoksi nimittelyn tai jotain... Mutta nainen kumartui puoleeni ja kysyi vain, että panettaako ?

Odottamatta ilmi selvää vastausta hän jatkoi, pistäpä käsi taskuun ja peitä kullisi seisotus siksi aikaa kun päästään autolleni. Hän lähti kävelemään ja minä perässä samalla painaen kulliani lantiota vasten. Kuljin naisen perässä kuin unessa... eihän tää ole totta, mutta onhan se pakko uskoa. Kun olimme kulkeneet kahvilan päädyn ohi huomasin tumman amerikkalaisen tila-auton metsän laidassa parkkeerattuna perä metsään päin. Olin jo ottanut käteni pois peittelemästä seisokkiani ja nainen odotti, jotta pääsin hänen rinnalleen, siinä kävellessä hän kyseli, että mistä näkemästäni pidän eniten? Vastasin... kaikesta. Sitten hän kysyi tekisinkö kaiken siten kun sanoo. Lupasin. Saavuimme autolle, nainen avasi takaovet istui lattialle ja nojasi isoihin tyynyihin. Sitten nosti sääriään koukistaen ja liu`utti pienet stringit jalastaan levittäen sitten upeat säärensä ovien ala kulmiin.

Nainen nosti vielä toppinsa ylös ja siinä sitä oltiin. Katsoin tuota upeaa ilmestystä suu auki tietämättä oikein mitä tekisin. Paljas aivan karvaton pillu, upeat isot rinnat nänni sojottaen, hame vyötäröllä ja fantastiset sääret levällään. Nainen lopetti hiljaisuuden ja käski minun osoittaa kuinka paljon haluan häntä, pudota nuo housusi alas ja paljasta minulle tuo seisottaja vai haluatko vittuani. Pälyilin hieman ympärilleni, mutta nainen vakuutti ettei tänne kukaan katsele. Joten tein kuten pyydettiin ja aukaisin shortsini, jolloin ne putosivat. Siinä seisoin kyrpä pystyssä naisen katsellessa sitä arvioivasti. Rukkaa sitä, kävi sihahtaen käsky. Ja minä runkkasin, mutta en olisi tarvinnut montakaan vetoa kun lasti olisi lähtenyt, joten ihanuus käski minun lopettaa, menemään maahan polvilleni ja nuolla hänen vittunsa oikein kunnolla. Eikä minua olisi mikään voima maailmassa enää sitä tekemästä estänyt.

Painoin suuni vasten posliinista vittua ja kieleni märkään ihanuuteen, joka sykki kieltäni vasten. Imin, nuolin, näykin klitorista, käytin hampaitani ja huuliani, halusin tuon märän kiihottavan vitun kastelevan koko naamani. Nainen kiemurteli, huokaili, tarttui käsiini, vei sormeni nänneilleen pyytäen, että vetäisin niistä oikein kunnolla satuttaen ja niinhän minä tein. Halusin tuon upean naaraan valittavan kiimasta ja kivusta. Piiskasin kielelläni klitorista ja koko vittua. Kun aloin tosissani imemään klitorista pumppaus liikkeellä alkoi nainen täristä holtittomasti ja siten lisäten varmasti kipua nänneissään, sitten hän sai hervottoman orkun, joka tuntui kestävän minuutteja. Nainen painoi päätäni vittuaan vasten ja taas hiuksista vetäen veti suutani pois märän vittunsa kimpusta. Sitten hän herpaantui, irrotti sormeni nänneistään, mutta pyysi vielä jatkamaan kielelläni rauhallisesti vittunsa nuolemista.

Ja mikäs posliini vittua on nuollessa jatkoin siis pitkin vedoin tehden kaikkea, mutta huomattavan rauhallisesti. Eikä pitkään tarvinnut tehdäkään kun nainen sai taas orkkunsa tosin vain huomattavasti rauhallisemmin. Sitten hetken vedettyä henkeään hän nousi istumaan laskien säärensä maahan. Olin edelleen polvillani edessään. Runkkaa kyrpääsi, käski hän ja siinä tuon upen naisen katsellessa aloin runkata kulliani. Tuijotin huohottaen vittua edessäni ja nostin katseeni koko naiseen. Ja hänen hymyillessään sain todella upean laukeamisen, joka ravisteli koko kehoani. Spermat lensivät pitkin takapuskuria ja osa naisen säärille.

Siinä vielä huohotellessani nosti nainen toisen säärensä suuni viereen ja käski nuolla omani sotkuni pois. No, nuolaisin ne pois en halunnut suututtaa häntä. Tiedätkö, hän sanoi, sinun kullisi ei ole kovinkaan haluttavan kokoinen, mutta vittua osaat nuolla siten etten muista montaakaan kertaa, jolloin olisin tuollaista kyytiä saanut. Siksipä voisit antaa minulle puhelinnumerosi, jos sattuisin haluamaan kunnon orkkuja sinun osaamalla tavalla, ehkä saat joskus naidakin en vain erityisemmin välitä kyrvistä ja päällä hikoilevista miehistä, jotka luulevat kullinsa tekevän kaiken.

Oli muuten mukava härnätä sinua tuolla kahvilassa, olit melkein laukeamassa pöksyihisi kun hieman heilautin tissejäni, sietäisit olla hieman varovaisempi puristellessasi seisokkia yleisellä paikalla, kaikki ei sitä siedä. Nyt minun täytyy mennä, annapa numerosi niin saatan soitella. Nainen hyppäsi pystyyn, kiskoi topin alas, pikkuhousut jalkaan, minun raapustaessa puhelinnumeroa. Kiire tuli vain minullekin kun nainen alkoi sulkea autonovia, koska housuni olivat vielä nilkoissa. Sitoessani shortsejani antoi hän kevyen suukon poskelleni, hyppäsi autoonsa ja ajoi pois. En tiedä nimeä enkä mitään muutakaan. Kunpa vain saisi vielä kokea vastaavaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute