Herkku-puhelin
Perjantai-ilta
alma

Oli tylsä perjantai-ilta, mieli teki kunnon miestä. Kun sitä ei ole kotona, niin sitä pitää sitten lähteä hakemaan muualta. Ei kuitenkaan olisi huvittanut lähteä mihinkään iskumestaan.

Vähän aikaa mietittyäni ajattelin kokeilla onnea lähikuppilasta, epäilin kyllä vahvasti muttei pidemmällekään jaksanut lähteä. Joten väljä, lyhyt mekko päälle, onneksi oli toukokuu ja vielä lämmin ilma, joten ei tarvinnut paljon päälle, jätin myös pikkarit laittamatta, optimisti kun olen. Ei kun menoksi, meni syteen tai saveen.

Pääsin lähellä olevaan pubiin ja menin sisälle, tavallinen kaljakööri istui siellä, eipä juuri muita. Menin tiskille ja tilasin siiderin. Etsin sopivan rauhallisen paikan, seinän vieressä oli pöytä jonka ympärillä oli sohva, näytti hyvältä. Katselin siinä ympärilleni, ei ollut porukassa hurraamista pelkkää kaljamahaista örveltäjää. Mietin jo lähtemistä takaisin himaan ja käyttämään omia apuneuvoja ensihätään. Siinä miettiessäni pubiin tuli varteenotettava mies, ei tosin ihan atleetti, mutta kelvollinen minun tarkoituksiin. Katselin silmä tarkkana, mitä mies teki, käveli määrätietoisesti baaritiskille, tilasi oluen, katseli ympärille ja käveli suoraan pöytääni. Jippii, ehkä sittenkin.

Mies oli noin nelikymppinen, lievä kaljamaha, päälaki kalju, pituutta oli riittävästi eikä oikeastaan ollut pahemman näköinen, en lähtenyt juoksemaan karkuun.

Mies kysyi - onko paikka vapaa. Katsoin miestä suoraan silmiin ja vastasin - on se vapaa, istu vaan siihen, ei ole kiva istua yksinään.

Minä tietysti kiimaisena jo varmaan tiirailin siihen malliin, että jos toi mies ei halua, niin karkuun lähtee. Mies vaan istui siinä ja lähti mukaan silmäpeliin, ei paljon juteltu, enimmäkseen katseltiin. Mies esittäytyi Pekaksi, kerroin oman nimeni. Pekka hiipi sohvapenkillä lähemmäksi ja kohta jo tunsin käden reidellä, tunsin kuinka vaistomaisesti jalkani erkani toisistaan. Katsoin kaljaporukkaan päin, ne ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota örisivät vaan omiaan, pientä kinaa niillä kuului olevan. Käsi jatkoi hitaasti nousemista ylöspäin ja minä kostumaan jo pelkästä ajatuksesta. Käsi nousi reittä pitkin ja hapuili jo karvoitusta. Minä halusin myös kokeilla minkälainen penis Pekalla on. Laitoin käteni hänen sepalukselle ja tunsin jotakin kovaa, en saanut selvää farkkujen päältä, joten aloitin varovasti nappien aukaisemisen yksi kerrallaan, Pekka ei laittanut vastaan vaan asettautui parempaan asentoon. Sain napit auki ja kullin esille, ei ollut kovin pitkä mutta sitäkin paksumpi. Mietin miltä tuollainen jööti tuntuu saada sisään, samalla tunsin Pekan sormien löytäneen oman klitorikseni ja värähdin nautinnosta. Otin Pekan kullin käteeni ja hieroin sitä.

Yhtäkkiä Pekka veti kätensä pois ja siirsi myös minun käteni kyrvän päältä ja sanoi, että haluaa kunnolla naida. Lähdetään.

En tarvinnut toista kehotusta, vaan nousin ylös ja lähdin ovelle. En katsonut taakseni, joten en tiennyt tulee Pekka perässä. Olin liian kiihdyksissä edes epäilemään. Mutta kyllä se perässä tuli ja kun päästiin oven ulkopuolelle, Pekka ohjasi minut kadulta suoraan viereiseen rappuun ja sieltä hissiin, jossa suudeltiin himon riivaamina, kädet kävi missä ehtivät. Onneksi Pekka asui lähellä, ei oltaisi ehditty juuri pidemmälle. Hississä oli jo napit aukeillu joten kun päästiin oven sisäpuolelle oltiin jo lähes alasti, vaatteet tippui siihen missä oltiin sillä hetkellä, minulla ei juuri ollutkaan vaatteita. Pekka kaatoi mut eteisen lattialle ja työnsi paksun kyrpänsä sisälle ja työnsi pari kertaa ja ähkäisi. Ajattelin että se siitä, eipä juuri ole lapsenlapsille kerrottavaa tästä seksistä. Pekka nousi ylös päältäni ja kysyin missä voin käydä peseytymässä. Pekka näytti kylppärin oven ja menin sinne. Pettyneenä taas totesin, ettei yhden illan suhteista ole mihinkään, ei ainakaan saa nautintoa, mies saa orkun ja sen jälkeen se onkin siinä. Pesin ja kuivasin itseni, menin etsimään mekkoani ajatellen pukea sen päälleni ja lähteväni kotia.

Pekka odotti eteisessä kun tulin kylppäristä ulos. – Anteeksi en vaan ole ollut pitkään aikaan naisen kanssa, joten en kyennyt pitkittämään sitä enempää. Kokeillaan uudestaan tällä kertaa hiukan kauemmin.

Katsoin Pekan kullia ja huomasin kuinka se kohosi pikkuisen, kumarruin sen eteen ja otin kyrvän suuhuni, imin innokkaasti ja tunsin kuinka oma himoni taas tuntui nousevan. Pekka nosti mut ylös ja vei sängyn reunalle levitti jalkani levälleen ja asettui eteeni, hetken päästä tunsin kuinka kieli etsi kaikki raot ja tunsin orgasmin tulevan, en voinut antaa lopettaa vaikken olisi vielä halunnut saada. Pekka vaan jatkoi, tuntui mahtavalta. Jatka jatka kuiskasin, tunsin jotain lähtevän vatsanpohjasta ja tunsin voimakkaan orgasmin saavuttavan huipun. Tunsin sykkeen ja hetken päästä Pekka vaati minua kääntymään vatsalleni. Tunsin kuinka Pekka työnsi sisälleni paksun kyrvän ja aloitti tasaisen, rytmikkään pumppauksen, tunsin jälleen vatsanpohjasta lähtevän nautinnollisen tunteen ja nostin pakaroitani ylöspäin saaden kyrvän vielä syvemmälle ja tunsin orgasmin olevan lähellä, Pekka jatkoi tasaista työntöä ja vetoa ja Pekan äänistä ja rytmin nopeutumisesta tiesin, että myös hän oli lähellä omaa hekumaansa. Pekka puristeli rintojani ja silitti selkääni ja pakaroitani, kiihdyin siitä vaan enemmän ja tunsin orgasmin ryntäävän ilmoille minä hetkenä hyvänsä. Pekka ulisi, että nyt tulee, nyt tulee, tunsin myös omani tulevan. Olin yllättynyt, että lauettiin samaan aikaan, en ole koskaan ennen kokenut sellaista.

Pekka hymyily tyytyväisenä ja sanoi, että se kylpyhuone on edelleen siellä eteisessä, voit edelleen käyttää mun pyyhettä. Joten marssin sinne uudestaan, mutta nyt en ollut pettynyt vaan tyydytetty ja hyvin tyytyväinen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute