Herkku-puhelin
Fantasiani viimeisestä kerrasta
Polgara

Sain tänään ikävän uutisen, mies kuka oli tyydyttänyt kaikki toiveeni sängyssäni ei enää jaksanut luottaa minuun edellisen temppuni jälkeen.. Muutaman kerran hän tuli vielä sänkyyni mutta entinen tunne kuulemma puuttui.. Samaa himoa minua kohtaan ei enää ollut..

Pyysin vielä viimeistä panoa jota en saanut, mutta sen sijaan kerron teille fantasiani siitä miten se olisi mennyt..

Olen apealla päällä vaikka tiedän sinun vielä kerran tulevan luokseni. Kävelen ympyrää kotona odottaen soittoa joka kertoisi sinun olevan kohta täällä..

Aloitin valmistautumisen iltaan jo päivällä käyden suihkussa ajellen pilluni täysin posliiniksi, juuri siten mistä pidät eniten. Olen vaihtanut puhtaat lakanat sänkyyn jotta tuoksusi jäisi niihin hetkeksi lähtösi jälkeen..

Kierrän parvekkeelta keittiöön ja takasin. Välillä eteiseen peilin eteen mennen.. Olen meikannut kasvoni sinua varten ja pukeutunut niihin housuihin mitkä olivat minulla jalassa silloin kuin kiinnitit minuun huomiota ensimmäisen kerran. Päälläni on myös tiukka toppi jonka alla uudet rintsikat, ostin ne sinua varten mutta et ollut ehtinyt näkemään niitä vielä kun jo ilmoitit että nyt se on loppu, et jaksa enää koittaa luottaa..

Minun ei tee mieli sinua muuten kuin päästä syliisi vielä kerran, mutta tiedän ettet siihen vain tyydy, tulet hakemaan pelkän panon, pussien tyhjennyksen. Tänään olen sinulle vain pelkkä reikä.

Puhelimeni pirahtaa ja tuttu ääni pyytää avainta jotta pääsee sisään.. Heitän sen sinulle parvekkeelta ja kävelen eteiseen sinua vastaan.. Avaan kotini oven samalla tavalla kuin aina ennenkin, nyt kiimaisen odotuksen sijalla on vain suru.. Tieto siitä että saan levätä vielä pari tuntia sylissäsi estää kyyneleitä nousemasta silmiini..

Hymyilen kun pääset eteiseen ja painaudun syliisi luottavaisena siitä että saan myös sen mitä pyysin viimeisen tyydytyksen sinulta ja mahtavalta kyrvältäsi jota olen oppinut himoamaan enemmän kuin mitään muuta ennen sitä..

Nostan kasvoni ylös päin jotta saisin suudelman, käsieni valuessa alas selkääsi pitkin.. Pysähtyen pyllyllesi.

Olet hilannut paitani jo housuistani pois ja tunnen kätesi paljaalla selälläni. Astut askeleen taakse päin samalla ottaen paitaani pois. Kumarrut suutelemaan rinnoistani esiin jäävää aluetta, kuinka kuumilta huulesi tuntuvatkaan..

Nostat rintani esiin rintsikoista ja tipautan itse olkaimet alas. Tunnen huulesi kaulallani ja rinnoillani, otat nännin pään suuhusi sitä imen..

Omat käteni jatkavat vaellustaan sinun vartalollasi, mennen paidan alle tunnustellen selkälihaksiasi. Kiertyen mahan puolelle kohti housujen nappeja..

Vetäydyt irti minusta ja otat paitasi pois, johdattaen minua makuuhuoneeseen availlen samalla housujani.. sormesi tuntuvat olevan joka paikassa, peppuni päällä, rinnoillani, kummulla matkalla kohti helmeä.. Huulesi hyväilevät niskaani ja kierrän toisen käteni hiuksiisi, itsekin sinuun päin kääntyen. Tiputat housuni alas niin että minulle jään vain alas valuneet rintaliivit ja stringit päälle. istutat sängyn reunalle jääden eteeni seisomaan..

Vapisevin sormin avaan vyösi ja housusi, bokserit enää verhoavat kaluasi kuinka hyvältä se näyttää näin.. Hellin sormin hyväilen sitä hetken kankaan päältä tutkien sen muotoa, kokoa.. Pieni märkä läntti leviää sinne missä terskan pää on kun kiimatipat alkavat valumaan.

Sanot tukahtuneella äänellä: ota suihin. Se oli tarkoituksenakin en vain tahtoisi kiirehtiä vielä.. Tahdon nauttia joka hetkestä kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen samalla kertaa.. Tipautan bokseri pois ja nousen itse samalla seisomaan tahdon nauttia vielä hetken jotain istutan sinut vuorostaan sängyn reunalle.

Otan tyynyn omien jalkojen alle jotta niihin ei sattuisi kun aijon käydä polvilleni eteesi.. Niin että sinä näet mitä teen..

käteni vaeltavat pitkin jalkojasi, välillä käyden mahalla, hipoen sitä karvoitusta mitä sinulla on vielä jäljellä.. En koske vielä kaluusi vaan annan sinun odottaa.. Laskeudun alemmas ja tunnet jo hengityksen ihollasi.. Suutelen reisien sisäpintaa, nuolaisen polvesta ylös päin matkaten, lopettaen juuri ennen nivusia..

Käytän hampaitani varoen jottei jäisi jälkiä, näykin mahaasi, sormien kulkiessa nivusten luona ilman että huomioisin mitenkään jo päätään nostavaa kyrpää..

Terskan päässä kimaltaa tippa kutsuen nuolaisemaan, mutta ei vielä..

Levitän jalkojasi jotta mahdun paremmin väliin samalla työnnän sinua vielä enemmän nojaamaan taakse päin. Pääsen nyt jo välilihalle asti kielen kanssa leikkimään..

Näen kuinka pyllynreikäsi supistelee kosketuksen odotuksesta, kivekset nousevat ylemmäs helpottaen niiden varomista, ei ole aika vielä..

Aloitan matkan reiden päältä siirtyen sisäsivulle matkaten kohti kiveksiä, mutta siirryn välilihalle uudestaan juuri kun jo uskot minun myös huomaavan pallien vetäytyneen ihon, toinen jalka saa saman kohtelu nyt tosin päätän pikkasen helpottaa odotuksen tuskaa kun kiimatipat valuvat terskan kärjestä alas päin..

Nuolaisen ne pois maistellen makuasi, nauttien huokauksesta joka nousee huuliltasi..

Peruutan hieman jotta käteni ja suuni mahtuisivat melkein samaan paikkaan.. Pääni painuu alas, suuni tavoittaa kiveksesi, käteni nousee ylös terskalle levittäen siltä lisää jo valuneen nesteen pään pinnalle liukastaen sen, kämmeneni kiertyvät pään ympärille peittäen sen kokonaan sisäänsä..

Kieleni matkaa pepunreiälle saaden seuraa toisesta kädestäni, tunnet kuinka sormeni ovat suussani kostuttaen niitä samalla kun kielen kärki tekee samaa

suolen päälle, varovasti liikutan kättä samalla terskan päällä välillä alas tullen.. Nostan pääni ylemmäs ottaen terskan vihdoin huulien syleilyyn,

saaden sinut vaikertamaan nautinnosta.. Työnnyn ensiksi varovasti sulkija lihaksen ohi kun toinen käsi runkkaa samaan tahtiin suuni seurana..

Tulen ulos pepustasi vain työntyäkseni sinne uudestaan. Nyt jo hieman kovemmin..

Kyrpäsi kimaltelee syljestäni ja sen päästä valuvasta nesteestä..

Nousen ylös jotta voin riisua vielä päälläni olevat vaatteni ja istua syliisi härnäten myös toisilla huulillani sinua.. Nojaan olkapäihisi samalla kun annan terskan painua sisään kuulien treenamien pillun lihasten, nousten taas ylös poistaen sinut kokonaan sisältäni..

Seuraava liike on jo paljon varovaisempi.. Tunnet kuinka terska hipoo vain pillua, asettelen itseni kunnolla jotta voin ottaa sinut kokonaan suoraan sisään.. Annan kalun työntyä pohjaan asti ja jään hetkeksi paikoilleni, käyttäen vain syvällä olevia lihaksia.. Tunnet sykkeen terskassa, varressa..

Kuinka pilluni pumppaa sitä puristelee, hamuaa syvemmälle sisäänsä.. Nousen taas ylemmäs ja pyydän sinulta apua oikean rytmin löytämiseen.. hitaana ja nopeana. Kätesi ohjaavat ratsastustani, vaatien tyydytyksen..

Nostat minut melkein ilmaan ja samalla painat lujaa alas, pohjaan asti.. Toistat vielä saman uudestaan mutta pysäytän liikkeesi kesken ja jatkaen härnäystä..

Minulla ei ole kiire saada sinua laukeamaan koska tämä on viimeinen kerta kun saan sinut sänkyyni.

Nousen polvien varaan ja nousen melkein kokonaan irti sinusta.. Aloitan kääntymisen toisin päin, istun sivuttain sylissäsi kun tajuat mitä aijon tehdä sinun kiusaksi seuraavaksi, siirryt taakse päin sängyllä jotten tippuisi tyhjän päälle kesken kaiken, vaikka kyrpäsi on sisälläni ei se ehkä kuitenkaan jaksaisi pitää minun painoa sängyllä myöskin.. Suoritan loppuun kääntymisen ja nyt olen kasvot pois päin sinusta.

Asetat jalkasi pieneen haaraan ja koukkuun jotta niihin olisi helpompi nojata..

Saat nähdä sen miten kyrpäsi tulee ulos pillustani kiiltävänä sen omista kiimatipoista ja minun pillumehusta.. Koitan antaa sinulle parhaan paikan nähdä kaiken laskeutumalla lisää alaspäin nostaen samalla peppua ylös päin..

Et malta pitää sormiasi erossa tuosta näystä joka levittää myös tuoksunsa kohti sinun nenääsi, kuulet litinänä joka tulee kun kyrpäsi uppoaa sisään ja tulee ulos.

Olen aivan valuvan märkä, koitan kuitenkin hillitä omaa tulemistani, nyt on sinun vuoro.

Sormesi hyväilevät pepun puoliskoja eksyen pepun reiälle sitä valmistaen kyrpäsi tulemiseen. Kosteutta on tarjolla ties kuinka paljon ja tunnen kuinka siirrät sitä pillusta suolen alkuun.. Kutkutat sulkija lihasta avautumaan.. Näet kuinka se sykkii samaan tahtiin kun kyrpäsi soutaa pillun perukoille.. Avautuen, sulkeutuen..

Toteat paikat valmiiksi ja osoitat haluavasi päästä toiselle reiälle, samassa asennossa.. En ole koskaan itse ottanut kalua sisään, yleensä olet huolehtinut sen työntämisestä jolloin saan sen mahdollisimman rennoksi, nyt minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin koittaa saada se sisään ilman että mikään paikka hajoaa siinä rytäkässä.. Nousen ylemmäs ja sinä levität hieman peppuani asettaaksesi terskan kärjen oikealle kohdalle.

Pidät molemmista puolista kiinni levittäen minua samalla kun laskeudun alemmas.. Hitaasti terska raivaa tietään eteenpäin..

Tunnen kuinka se painaa sulkijaa vaatien sitä antautumaan kyrvällesi..

Vihdoin tunnen kuinka se avautuu päästäen sinut kokonaan suoleeni, haukon henkeä kyrpäsi täyttäessä minut yritän totutella sinuun hetken, mutta et anna minulle aikaa vaan kädet lantiolla ohjaat liikettäni

Pilluni supistelee mustasukkaisena toisen reiän saamasta huomiosta.. Tunnet supistukset myös pyllyn puolella kuinka suoleni puolestaan takertuu kaluusi, vuoroin työntäen ulos vuoroin vetäen takasin sisään.. Samalla liikun itse hitaasti ylös ja alas..

Nauttien siitä miltä sinä tunnut..

Oma orgasmini olisi jo todella lähellä mutta en uskalla antaa sen tulla koska tiedän miten märäksi muutun joka paikasta sitten.. Vieden sinulta mahdollisuuden tuntea minun liikkeeni..

Hengityksesi muuttuu uudestaan katkonaiseksi, kätesi vaativimmaksi.. Olet uudelleen hyvin lähellä huippuasi ja nyt en viitsi enää pitkittää sinun tuloasi.. Koska seuraavaan en ehkä saisi enää sinua nostettua..

Nostat omaa lantiotasi samaan tahtiin kun käsilläsi ohjaat minun liikkeitä.. Ohjaten samaan rytmiin mitä käytät kun runkkaat yksinäsi.. Tunnen kuinka kyrpä suolessani sykähtää samalla hetkellä kun kerrot tulevasi..

Lasket ensi satsin suoleen vetäen kyrpää ulos päin jotta saisit myös pillun puolelle levitettyä sitä liukasteeksi siihen mistä vielä haaveilet.. Tunnen kuinka osa valuu jo pyllystä ulos kun kyrpäsi työntyy pilluun roiskien kassien sisältöä tyhjäksi.. Olet saanut osan siitä mitä tulit hakemaan..

Helpotuksen lastin purkuun..

Jäät raukeana makaamaan kun nousen ylös sylistäsi, hieman kääntyen jotta voin suudella sinua ennen kuin aloitan nuolemisen. Kyrpäsi puhdistamisen..

Käyn melkein nelinkontin peppu kohti kasvojasi, näet kuinka sperma valuu molemmista reijistä reisille jättäen valkean vanan jälkeensä..

Otan terskasi suuhuni kädellä vielä hieman runkaten imien loputkin ulos mitä voi vielä tulla.. Kieleni leikittelee terskan päällä kiertää sen ympäri löytää päässä olevan reijän, teen kielestäni aivan kovan ja tökin sillä hieman..

Suussani maistuu sperman kirpeys minun mehujen makeus..

Nojaan käsiini kun tunnen sormesi pillulla nyt vielä huulilla leikkien.. Siirryn nuolemaan kalun vartta puhtaaksi, alhaalta ylös uudestaan ja uudestaan, kierrän koko kyrvän samalla tavalla, nuolen myös kivekset nyt jo omille paikoilleen laskeutuneena.. Huomattavasti kevyempinä..

Tunnen kuinka sormesi työntyvät sisääni, vain pari käy kunnolla hakemassa liukastetta seuraavalla työnnöllä niitä on jo enemmän, koitan paeta kättäsi kun se levittää pilluani isommaksi jotta koko kätesi mahtuisi sisään..

Terskan pää suussani ynisen nautinnosta kun vihdoin annan oman orgasmin tulla lisäten kosteutta jo ennestään valuvaan pilluun.. Runkkaat minua muutamalla sormella yli supistusten.

Haukon henkeäni kun isoimmat aallot tulevat vieden minut hetkeksi pois kyrpäsi kimpusta..

Kohotat lantiotasi muistuttaen siitä mitä minun piti tehdä.. Toisella kädellä auttaen jatkan nuolemista.. kyrpäsi ei ole vieläkään kokonaan laskeutunut, sitä on mukava lutkuttaa kun ei ole kiirettä minnekään.

Pilluni alkaa olemaan täynnä sinua taas nyt siellä vain on kätesi menossa.. En uskalla ajatella kuinka paljon olet jo työntänyt sisään.. Kuinka monella sormella runkkaat.. Viimeksi kun teit tätä minulle pakenin kätesi alta nyt yritän pysyä paikoillani hieman vain asentoa muuttaen.. Omaa oloani helpottaen..

Kyrpä suussani alkaa taas koventumaan, huokaan kun tunnen paksuimman kohdan kädestäsi olevan kohdillaan..

Käännät kättäsi työntöjen välillä etsit sopivaa asentoa sille työntää kaiken sisään..

Kyrpä vaatii huomiota nostamalla päätään kun keskityn hetkeksi mitä alapäässäni tapahtuu.. Tunnen kuinka paine helpottaa kun vedät vähän ulospäin ja kuinka se taas kovenee kun työnnät sisäänpäin nyt vain teet sen niin voimalla että huudan ääneen kun kätesi uppoaa rannetta myöten sisääni.. Jätän kyrpäsi jo täysin huomioimatta en uskalla ottaa riskiä että puren sitä vahingossa..

Koitat runkata vielä koko kädellä kätesi liikkuu hyvin vähän mutta tarpeeksi siihen että totun siihen.. Pillun sulkia vastustaa ulos tuloasi ja loppuosa puristuu kätesi ympärille.. Ajatus että saatko kättäsi enää ollenkaan ulos valtaa mielen.. Valitan tuskasta ja nautinnosta yhtä aikaa venytät minua äärimmilleen kun käännät kättä sisälläni availet sormiasi, suljet niitä nyrkkiin.. En tiennyt että tällainen on edes mahdollista.. Koitan liikkua mutta se sattuu liikaa. Huomenna en varmasti istu missään kovin hyvässä asennossa, jos edes kävelen kunnolla..

Alat vetää kättäsi ulospäin hitaasti milli milliltä avautuu suu taas päästäen paksumman kohdan läpi.. Jokainen hetki lisää tuskaa alapäässä ja tuntuu kuin repeäisin..

Huohotan jo ääneen kun vihdoin vapautat minut pahimmasta paineesta.. Olen aivan voimaton pilluni sykkii kivun ja nautinnon sekoituksesta.. Teit sen mitä sanoit tekeväsi panit minua nyrkilläsi.. Runtelit pilluni melkein vereslihalle..

Nyt katsot sitä kuinka se hitaasti koittaa sulkeutua siihen kokoon kun se normaalisti on.. Jääden runnellun avoimeksi.. Näky jonka kohtasit kätesi upotessa viimein sisälleni sai kyrpäsi nousemaan uudestaan.. Ajatus sen sisään ottamisesta saa minut vapisemaan..

Käännät minut selälleni makaamaan ja nostat jalkani ylös. pienikin hipaisu pillussa saa väreet kulkemaan pitkin selkää..

Saati kun aloitat työntämään kyrpää ohi runnottujen huulien, ohi äärilleen venytetyn suun.. Peität suuni huulillasi kun vaikerran allasi.. Hitaasti liikut sisään ja takasin ulos.. Tämä on jo lähellä sitä kun pyydän sinua lopettamaan, tähän en taida pystyä.. Taisit löytää sen mitä en kykene tekemään.. Ottamaan kyrpääsi sisään.. Se on jo liian iso..

Päästät jalkani alas jolloin saan levitettyä niitä lisää. otat hampaillasi kaulastani kiinni jotta huomioni siirtyisi jonnekin muualle kuin tuskaiseen pilluun..

Olet jo päässyt kokonaan sisääni.. Aloitat varovaisen liikkeen ulos ja takaisin sisään.. Vaikeroin allasi mutta en halua pyytää lopettamaan tahdon sen kaiken mitä suostut antamaan.. Huomenna kärsitään tänään nautitaan..

Nopeutat liikettäsi jolloin kierrän käteni sinun ympärillesi puristan sormet nyrkkiin, vedän itseäni lähemmäs sinua pienentäen liikettäsi vähän.. Tuntuu että makaan allasi kuin kuollut lahna.. En pysty vastaamaan työntöösi en hillitsemään tahtiasi.. Tosin se vie sinua lähemmäs toista huippuasi.. Lähemmäs tämän kerran loppua. Lähemmäs sitä kun puet päällesi ja lähdet..

Ilmoitat tulevasi ja vedät kyrvän ulos roiskien spermat päälleni sotkien mahani siihen ja rintani.. Makaan jalat levälleen allasi kun nouset tuomaan kyrpääsi uudelleen suuhuni puhdistettavaksi.. Nuolen siitä viimeisiä tippoja spermaasi ja omia pillun mehujani.. Nojaat kauas pääni yläpuolelle koska minusta ei enää ole liikkumaan..

Oloni on täysin puhki naitu ja tästä en kovin nopeasti varmasti nouse..

Kiitos sinulle viimeisestä, se täytti villeimmät unelmani ja toi lohtua tietäessäni etten sinua enää saa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute