Herkku-puhelin
Antautuneet
InSpiritOfDeSade

Kipu on kaunista. Hän on sidottuna minun käytettäväkseni, käsistä ja jaloista, x-kirjaimen muotoiseen telineeseen. Hän pelkää. Voin tehdä mitä tahansa. Ja teenkin. Hän on täysin paljas, sidottuja käsiä ei voi kohottaa suojaksi; auki levitettyjä haaroja ei voi sulkea estämään tunkeutumista salaisimpiinkin paikkoihin. Hänen suunsa on sidottu, eikä hän voi huutaa apua tai tuskasta. Silmät olen jättänyt peittämättä jotta hän näkisi mitä hänelle teen. Olemme kahden. Vain kuolema voi meidät erottaa. Mutta sekin on järjestettävissä.

Miia:

Näin hänet ensimmäistä kertaa uimarannalla. Tai, oikeastaan, minä olin uimarannalla, hän istui viereisen kahvilan terassilla. Otin aurinkoa, paikalla oli muitakin, mutta jotenkin huomioni kiinnittyi juuri häneen. Hän olikin suht etäällä, eikä hänessä ollut

mitään mikä olisi kiinnittänyt huomioni, hän ei ollut tyyppiäni. Hän katsoi minua ja jostakin syystä tunsin, että hän näkee enemmän kuin muut. Se ei ollut tuijotusta, hän vain katsoi. Minulla oli ylläni vain bikinit, ja tunsin häpeää hänen katseensa alla. Tunsin että se ei ollut sopivaa. Ihmettelin miksi kainostelin, hän ei ollut ainoa mies, joka joskus on kehoani tarkastellut, ja oikeastaan, hän ei edes tarkastellut, kunhan vilkaisi, sitten keskittyi kahvikuppiinsa. Hän selvästi odotti jotakuta.

Hän oli pukeutunut mustaan, vaikka olikin kuuma kesäpäivä. Hän oli pitkä, mutta ei lainkaan lihaksikas, kuten miehet joista pidän. Hän oli hienostunut, kuin jollakin vanhanaikaisella tavalla, mutta silti olematta hienostelija, pehmeä. Hän oli ehkä kolmissakymmenissä, eli minua melkein vuosikymmenen vanhempi.

Pian paikalle tuli nainen, hänen ikäisensä. Hänen kasvoillaan näin sen heti: omat tunteeni. Mies viittasi naisen istumaan ja tilasi tällekin kahvin. Nainen oli kaunis. Olin kateellinen hänen pitkistä punertavanruskeista hiuksistaan ja hyvällä maulla valituista kalliista vaatteistaan. Tiedän olevani kaunis nainen itsekin, mutta nähdessäni vielä kauniimman, tunnen itseni harmaaksi kuin varpunen.

Mies katsoi naista suoraan. Jälleen samalla tavalla kuin minua. Ei tuijottanut, mutta silti katse läpäisi kuin veden kalvon. Mies ei katsonut naisen ylväänä kohoavaa povea tai kauniina kaartuvaa kaulaa, vaan suoraan tämän silmiin. Nainen ei rohjennut nostaa katsettaan, vaan katsoi pöydän pintaa. Tajusin, että tuo tunne ei ollutkaan häpeä, vaan alistuminen. Ja mikä omituisinta, nainen näytti tuntevan kiitollisuutta.

Pariskunta maksoi laskun ja nousi. Mies tarjosi käsivartensa, ja nainen tarttui siihen. Näin he poistuivat. Mies ei enää kääntynyt katsomaan, mutta nainen vilkaisi taakseen. Katseemme kohtasivat.

Franz:

-Tiedäthän, että en koskaan tekisi sinulle mitään pahaa, sanoin. Marian kädet oli sidottu hänen selkänsä taakse. Hänellä oli yllään kauniit alusvaatteensa. Hän lepuutti päätään sylissäni, ja silitin hänen hiuksiaan. Maria ei ole masokisti. Hän on erittäin herkkä kivulle, eikä pidä siitä. Hän nauttii siitä, että saa luovuttaa ruumiinsa toiselle. Hän antaa minulle luvan tehdä itselleen mitä tahansa, mutta minä en tee. Siinä on juuri se idea.

-Tiedän, hän vastasi.

Ihailin hänen kaunista vartaloaan. Katseeni vaelsi liiveistä pursuvilla rinnoilla, pitkin selkää kauniille lantion kaarelle, jonka alla vittu odotti kuin pieni kissanpentu.

-Olet täysin minun, aion käyttää kaunista vartaloasi nautintoni välineenä.

-Tee minulle mitä haluat, mutta älä vain satuta minua, Maria pyysi. Otin esiin veitsen. Sivelin sen terällä hänen ihoaan, annoin sen kärjen liukua pitkin hänen vartaloaan. Paljaalla selällä, vatsalla, kurkulla, liivien peittämien rintojen ympäri. Marian sydän hakkasi ja hiki valui pisaroina. Hän oli kauhuissaan. Leikkasin liivien olkaimet katki, ja rinnat paljastuivat. Veitsen kärki oli vasten arkoja nännejä. En satuttanut niitä, vaan suutelin molempia, ja ne kovettuivat. Maria rauhoittui hieman, kunnes liutin veitsen hänen pikkupöksyjensä sisään. Häneltä pääsi huuto, kun tunsi kylmän metallin häpyhuuliaan vasten. Hivelin vapaalla kädelläni rauhoittavasti hänen poskeaan, sitten tartuin veitseen tukevasti. Nopealla vedolla leikkasin pikkarit halki. Hänen pyhimpänsä oli alaston ja käytettävissäni.

Asetin veitsen pois. Marian vartalo oli märkä hiestä ja vittu kiihotuksesta.

-Käytä minua, tahdon olla sinun seksilelusi! hän sanoi.

Aioin todellakin käyttää häntä. Hänen jokaista reikäänsä. Aloitin vaginasta. Tungin sormeni syvälle sisään, varmistuakseni että hän oli tarpeeksi märkä. Siitä ei ollut epäilystä. Työnsin koko käteni sisään sormi kerrallaan, ja panin häntä nyrkilläni. Nesteet valuivat kuin vesi kraanasta. Sitten kiskaisin käteni maiskahtaen ulos.

-Näin märkä sinä olet, senkin lutka, sanoin ja näytin hänelle valuvaa kättäni. Annoin hänen maistaa omaa makuaan sormistani.

Kaluni oli kova kuin puu tästä kaikesta. Iskin sen takaapäin sisään kuin telttavaarnan tuoreeseen multaan. Otin kiinni hänen lantioistaan ja lävistin hänet. Tartuin hänen karvoitukseensa, ja kuritin vittua kuin pientä karvaista eläintä. Kahmin hänen muhkeita rintojaan, kiskoin hiuksista selän kaarelle ja läimäyttelin pulleille pakaroille.

-Seuraavaksi on anaalin vuoro, sanoin. Kieritin hänen pitkät hiuksensa nyrkkini ympärille ja kiskoin hänet pitkin lattiaa huoneen toiseen päähän, jossa oli teline sitomista varten. Koska hänellä oli vielä kädet kahlehdittuna selkänsä taakse, ei hänen voinut tehdä muuta kuin laahautua perässäni. Teline oli penkki, johon sai kädet sidottua sivuille. Taljan avulla sai silmukoihin pujotetut jalat nostettua ylös. Näin anaali jäi pantavaksi edestäpäin.

Maria tuli aina tapaamisiimme anaali puhdistettuna ja rasvattuna valmiiksi, mutta purskautin silti hieman lisää liukuvoidetta hänen sisäänsä. Herkuttelin väärän aukon nautinnoilla täysin siemauksin. Pumppasin kovaa ja armotta. Hän oli täysin käytettävissäni. Hän ei olisi voinut estää minua tekemästä mitään. Jos tahdoin hänen anaalinsa, otin sen. Jos tahdoin hänen imevän kyrpääni, kiskoin hänen suunsa auki, ja tungin kaluni sisään. Ja hän nautti kaikesta.

Minä tunsin siemensyöksyn lähenevän, ja vedin kaluni ulos Marian anaalista. Käskin häntä avaamaan suunsa ja purskautin spermalastin hänen kasvoilleen.

Myöhemmin, kun hän oli jo vapautettu ja pukeutunut, hän kiitti minua:

-Mieheni ei ymmärrä tarpeitani, minä kaipaan niin paljon, että minua kohdellaan kuin alhaisinta lutkaa.

-Tiedät että olet aina tervetullut luokseni, sanoin.

-Saanko kysyä?

-Mitä niin?

-Tunsitko sen tytön uimarannalla?

-Minkä tytön?, kysyin, mutta sitten muistin sen vaaleatukkaisen lukioikäisen tytön, joka oli ottanut uimarannalla aurinkoa. Hänessä oli jotain kiinnostavaa. Luulen että hän on sielultaan kuten Maria. Nautti alistumisesta ja rajusta kohtelusta. Paitsi että kaikki se Marian kanssa oli vain leikkiä. Oli myös jotain, mikä olisi toisesta maailmasta kuin leikki Marian kanssa: täydellinen alistuminen.

-En tunne, en ole koskaan ennen nähnytkään, vastasin totuudenmukaisesti. Hänen kasvoiltaan luin, että hän uskoi minua. Mutta oliko hän mustasukkainen? Hän joka eli avioliitossa, ja petti miestään minun kanssani?

-Luulen että hän on... tai että hän tuntee sinua kohtaan jotain... erillistä. Että hän haluaa sinulta jotain. Tai pikemminkin olla sinulle jotain.

-En tiedä, vastasin, mutta mieleeni nousi kuva tuon tytön sirosta vartalosta sidottuna ja alistettuna mitä häpeällisemmille käsittelyille. Hänessä oli paljon sellaista kaunista, jonka tahdoin itselleni. Viatonta, jollaista jokainen irstailija himoitsee pilattavaksi.

Maria meni. Olin tyydytetty paremmin kuin mies vain voi toivoa, mutta silti himo jäi kalvamaan sisintäni. Tahdoin vielä jotain.

Miia:

Se mies pyörii mielessäni. Miksi? Ei hän ole sellainen mies jollaisista pidän. Pidän komeista urheilullisista, tahdon sellaisen miehen, jolla on rintalihakset kuin tyynyt ja käsivarret kuin puun juuret. Hän nostaa minut vahvoille käsivarsilleen ja vie hellästi vuoteeseen. Tuo mies ei todellakaan ole sellainen. Enkä edes pidä hänestä vaan.... en tiedä. En voi kuvitella tahtovani häntä. Mutta silti hän pyörii ajatuksissani.

Ja se uni. Pelottava ja väkivaltainen. Mutta silti tunsin olevani turvassa kaiken väkivallan keskellä. Ja jotenkin se uni oli silti kiihottava. Minut otettiin rajusti...mutta ei tavallista kautta. Vaan takaa, kaikkein salaisinta tietä.

Poikaystäväni kanssa meni poikki kuukausi sitten. Sen jälkeen olen kaivannut miesseuraa. Menen vuoteeseeni ja peiton alla hellin itseäni. Leikin klitoriksellani, niin kuin vain nainen itse osaa omaa kehoaan tyydyttää. Annan fantasioilleni luvan lentää, jopa niille kaikkein kielletyimmille. Unelmoin olevani vuoteeseeni sidottu, vatsalleni, jokainen raaja omaan pylvääseensä nahkakahleilla kiinnitettynä. Mies seisoo takanani. Hänellä on kädessään piiska. Hän antaa raipan paljaalle pyllylleni. Olen hänen lutkansa. Hän antaa toisen, se tekee kipeää. Vielä kolmannen, ja orgasmi räjähtää lantioissani leviten nesteenä läpi kehoni.

Tarina alistumisen viehätyksestä ja kielletyistä fantasioista. Jatkoa seuraa ja palaute tervetullutta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute