Herkku-puhelin
Neitsythuoran ekakerta
terttu CD

Odotan miestäni, ensimmäistä kertaa. Olen 38 vuotta vanha ja vielä neitsyt, mutta en enää kauan.

Tapasin Penan ensimmäistä kertaa chatissa ja aloimme tutustua toisiimme, ensiksi mailitse sitten puhelimessa ja lopulta tapasimme päivällä kahvilla. Olin itse aivan hermona mutta Pena oli kokenut 55-vuotias mies ja hän sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi. Sovimme jatkosta ja päätimme tavata saman päivän iltana kotonani.

Valmistauduin huolella hänen tuloonsa ja aika mateli samalla kun aloin mennä aina van enemmän paniikkiin. Olin jo valmis perumaan koko jutun kun ovikello soi.

Avaan oven ja Pena astuu saman tien sisään. Hän syleilee minua ja suutelee saman tien suoraan suulleni. Kaikki ajatukset perumisesta kaikkoavat saman tien, vapisen hiljaa hänen syleilyssään ja annan hänen avata huuleni vahvalla kielellään. Hän on minua päätä pitempi ja kun hän lopulta irrottaa otteensa minusta katson häntä silmiin ja ojennan talutushihnan hänelle. Hän ottaa siitä kiinni ja vetää minut perässään olohuoneeseen. Siellä on iso peili ja Pena ohjaa minut sen eteen ja syleilee minua takaapäin. Hän avaa mustan minimekkoni vetoketjun ja vetää sen alas nilkkoihini.

"Mitä sinä näet peilissä, huora?"

"Huoran"

Pena vie kätensä mustien pitsisten pikkuhousujeni sisään ja vetää poikaklitorikseni esiin. "Tällainen löytyy huoran pöksyistä."

"Se on huoran poikaklitoris"

"Likaisilla pikku huorilla on tuollainen klitoris."

"Kyllä, Herra"

Pena hieroo klitoristani ja se kovettuu hänen karheissa käsissään. Toisella kädellään hän pitää tiukasti kiinni kaulapannassani kiinni olevasta talutushihnasta.

Hän alkaa runkata klitoristani rennosti ja vetää toisella kädellä push-uppini sivuun. Sormet puristuvat tiukasti vasemman nännini ympärille ja hän alkaa pyörittää ja venyttää sitä julmasti. Pena tietää hyvin kuinka paljon se kiihottaa minua ja minä voihkin hänen käsittelyssään kuin kunnon huoran kuuluukin.

"Kohta huoralta tulee" inisen ja Pena kiihdyttää tahtia ja vetää tissini lihakartioksi kirkkaanpunaiseksi kiusatusta nännistä. Haukoin henkeä ja samalla ruiskutan poikahunajani Penan kädelle. Pena ottaa kaiken talteen kämmenelleen ja minä nojaan hänen vahvaan vartaloonsa. Pena kuitenkin painaa minut lattialle polvilleen ja minun jalkani ovat muutenkin huterat joten vajoan kiltisti istumaan hänen eteensä.

Pena ottaa vasemmalla kädellä tukevan otteen ponihännästäni ja työntää oikean kätensä suuni eteen. "Syö huora. Lutkuta limasi huoranläpeesi." Hänen sanansa herättävät minut jälleen toimintaan ja alan nuolla ahnaasti hunajaani hänen sormistaan. Penan paksut sormet tahriintuvat huulipunastani ja hän työntää niitä syvälle suuhuni jotta imisin ne kunnolla puhtaaksi. Puhdistettuani hänen sormensa hän työntää molemmat peukalonsa suuhuni ja avaa sen kunnolla auki.

"Huoralla on hyvät hampaat, pidä ne irti mulkustani tai saat katua."

Nyökkään Penalle parhaani mukaan ja hän avaa farkkunsa. Hän oli kertonut kullinsa olevan 22-senttinen ja hän ei ollut liioitellut yhtään. Onneksi olen levittänyt pojanpilluani jo monta vuotta isoilla tekokyrvillä muuten tuo edessäni sojottova patukka ei kyllä mahtuisi millään sisääni, ajattelen.

"Keskity huora," patukka läjähtää samalla poskelleni. Avaan suuni ja Pena survaisee kullinsa ronskisti suuhuni. "Ime huora kunnolla niin saat huoran palkan."

Alan lutkuttaa kullia trsnssuvideoilta oppimillani tavoilla, toivottavasti Pena on tyytyväinen neitsythuoransa lutkutukseen. Katson häntä ylös nöyrästi ja hän ainakin näyttää nauttivan neitseellisen suuni kosteasta lämmöstä ja liukkaudesta. En saa koko kalua millään suuhuni mutta se ei näytä Penaa haittaavan hän ottaa tiukan otteen päästäni ja liikuttaa paksua terskaansa huulieni välissä nopeasti ja minä imen sitä parhaani mukaan. Kohta minä saan maistaa ensimmäisen kerran miehen spermaa ajattelen, mutta Penalla on toisia suunnitelmia. Hän vetää kullinsa suustani ja runkkaa sen paksua vartta pari kertaa ja ruiskuttaa paksun kuuman spermansa kasvoilleni, sitä roiskuu otsalleen, silmilleni ja taas otsalleni. Kun yritän vetää päätäni pois hän pitää minun päästäni kiinni ja tähtää seuraavan ruiskauksen suoraan silmieni väliin.

"Huoralle huoran palkka," hän sanoo.

Sperma valuu pitkin kasvojani alas. Pena levittää sperman kasvoilleni kädellään hieroen sen kokonaan spermalla. "Sinut on nyt kastettu oikeaksi transsuhuoraksi. Katso itseäsi peilistä niin näet millainen lutka olet."

Meikkini ovat levinneet pitkin kasvoja ja hiljaa kuivuva sperma kiiltelee vielä tahmeana. Hymyilen rivosti pielikuvalleni ja livon spermaisia huuliani. Klitorikseni alkaa taas kovettua.

"Olen nyt oikea likainen transsuhuora. Kiitoksia, Herra."

"Niin olet ja nyt korjaat meikkisi ja sitten haet minulle kaljan."

Pena ottaa minua kiinni ponihännästä ja vetää pääni taakse ja suutelee minua kiihkeästi huulille. Minä rakastan tätä tunnetta. "Mene nyt siitä," Pena sanoo tönäisten minut kohti kylpyhuonetta.

Kävelen hieman horjuen mustilla kiiltävillä korkokengilläni kylpyhuoneeseen ja pesen naamani. Nopea meikkaus ja tukan harjaus, hajuvettä ja olen taas valmis palvelemaan herraa. Haen keittiöstä tölkin kaljaa ja tuon sen Penalle. Hän avaa sen ja viittaa minut istumaan viereensä sohvalle. Pena on riisunut kaikki muut vaatteensa paitsi sukat ja kengät. Jotenkin se kiihottaa minua. Katselen hänen puolikovaa kyrpäänsä ja toivon sen vielä tekevän minusta aidon kiimaisen pyllyhuoran. Klitorikseni killuttaa kovana ajeltujen reisieni välissä.

Painaudun Penan kylkeen ja hän hymyilee minulle. Hän suutelee minua ja valuttaa olutta suustaan suuhuni. Se maistuu hyvältä ja hän jatkaa minun juottamistani suustaan. Hän pitää huorastaan hyvää huolta.

"Nussisitko minua nyt?"

"Totta kai, pitäähän transsuhuoran pylly korkata. Olet kai muistanut puhdistaa sen?"

"Kyllä, Herra, pilluni on ihan puhdas ja valmiiksi voideltu."

Pena painaa minut alleen sohvalle ja alkaa suudella minua. Hänen kätensä kourivat tissejäni ja venyttävät nännini jälleen tötteröiksi. Voihkin kiimassani ja tyrkytän itseäni hänelle kähmittäväksi. Pena vie kätensä alas ja työntää ronskisti saman tien pari sormea sisääni, ne täyttävät pilluni ihanasti ja vedän hänen päänsä tisseilleni. Penan sänkitukka tuntuu kivalta sormissani ja hän alkaa imeä tissejäni, ottaen lopulta nännin hampaiden väliin pureskellen sitä samalla nuollen sen päätä. Käteni ovat Penan kyrvällä ja hieron sitä kovaksi lihapatukaksi. Se tuntuu niin paljon paremmalta kuin mikään dildoni. Lopulta Pena kääntää minut vatsalleen ja tiedän että nyt minusta tulee vihdoinkin oikea pyllyhuora.

Levitän pyllyäni molemmin käsin, avaten poikapilluni hyvin esille valmiina ottamaan Penan kyrvän ensimmäistä kertaa sisääni.

"Anele sitä huora" Pena käski minua.

"Anna kyrpää huoralle, täytä minun reikäni isolla kyrvälläsi, anna isoa kyrpääsi syvälle pojanpilluuni" pyöritän pyllyäni kohti Penan kyrpää ja anelen häntä astumaan reippaasti huoransa. Sitten tunnen hänen kyrpänsä pojanpilluni aukolla ja hän alkaa painaa kyrpäänsä sisääni hitaasti mutta määrätietoisesti. Tunnen kuinka pilluni sulkijalihakset venyvät ja valittavat mutta rentoutan ne parhaan mukaan ja pian kyrvän pää lipsahtaa niiden ohi sisääni. Pena jatkaa kyrpänsä nylkyttämistä syvemmälle ja minun käteni harovat ilmaa samalla kun pääni heiluu puolelta toiselle. Ihana täyteliäs olo. Olen täynnä miehen kyrpää ajattelen samalla kun Penan munakarvat painuvat pillunsuulle. Pena vetää mint ylös kontilleen ja ottaa kiinni tisseistäni. Katson häntä olkani yli ja hän suutelee minua.

"Nussi minua nyt."

Hän vetää kyrpää hieman ulos ja painaa sen sisään syvemmälle Ihanaa. Hän jatkaa samalla tavalla pidentäen vetojaan kunnes kyrpä liukuu helposti edestakaisin pillussani. Hän venyttää nännejäni ja haukon henkeä. Olen vihdoinkin se kiimainen pyllyhuora josta olen aina uneksinut. Hän nussii minua kauan kunnes tunnen hänen lähestyvän huippua. Pena laukeaa pilluuni karjahdellen ihania törkeyksiä korvaani ja toivon että hän voisi oikeasti panna minut paksuksi. Joka tapauksessa pyllyni on saanut ensimmäisen kerran maistaa miehen kyrpää ja spermaa. Pena vetää kyrpänsä ulos pyllystäni ja kääntää minut lattialle imemään sitä puhtaaksi. Onneksi pilluni oli puhdas joten kyrpä maistuu hyvältä lutkuttaessani sitä. Kun se on puhdas Pena nousee ylös käy ottamassa suihkun ja pukee päälleen.

"Pitää mennä. Eukko odottelee kotona."

"Otetaan uudestaan joku ilta, joohan."

"Totta kai, eihän tuollaista huoraa voi moneksi päivää jättää puutteeseen."

Pena suutelee minua vielä hyvästiksi ja lähtee.

Yöllä hinkkaan pilluani vielä monta kertaa mulattidildollani kerraten illan tapahtumia. Olen nyt oikea transsuhuora ajattelen lauetessani uudelleen ja uudelleen. Nuolen sormeni puhtaaksi ja nukahdan ihanaan sperman tuoksuun.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute