Herkku-puhelin
Lievää kiusaamista...
HerraZ

Selailin keväällä Nettiin laitettuja ilmoituksia, joista yksi kiinnosti kovasti minua; 24-vuotias tyttönen etsiskeli itselleen netin välityksellä toimivaa Masteria opettamaan hänelle kuria ja kunnioitusta. Homma voisi jatkossa johtaa tapaamiseenkin, jos se sopisi molemmille osapuolille. Koska minulla oli jo hieman aikaisempaa kokemusta aiheesta, päätin vastata ja kertoa ehdot, joilla hommaan suostuisin.

Meni muutama päivä ja sainkin takaisin nöyrän vastauksesi, jossa esittämiini vaateisiin oli vastattu ja olit kertonut toiveitteni mukaisesti tarvittavat yksityiskohdat itsestäsi. Kaikki näytti olevan kunnossa koulutukseen, tosin homma piti aloittaa tosi alkeista, koska edes kirjoitussävy ei ollut nöyrä!

Niinpä ensimmäinen viikko olikin nimetty koulun käynti viikoksi, jossa opiskeltiin äidinkieltä. Viikossa kirjoitit viisi esseetä aiheista; Maanantaina "miksi juuri minusta tulee hyvä orja", joka oli 1000 sanaa pitkä. Arvosanalla 4+. Seuraava essee olikin jo vuorossa tiistaina aiheella "kuinka tyydytän itseni" ja sanoja 1500. Tämä olikin jo niin heikko esitys, että jouduin hylkäämään sen ja määräämään seuraavalle päivälle kertomuksen tarkennuksin mutta tarkennukset pyysin kuvina. Vastaahan yksi kuva tuhatta sanaa. Keskiviikko yönä juuri ennen puolta yötä sähköpostiini tipahtikin posti, jossa oli kuvitettu kuvilla, jossa orjani venkoili kameran edessä banaani kymmenen senttiä sisällään ja koira-asennossa tuore dildo sisällään. Lisäksi mukana oli joukko kuvia, jossa venkoilit venytellen alahuuliaan ties millaisiin asentoihin.

Kuvien seurauksena hyväksyin sen tuotoksen arvosanalla 5 ½. Torstaina olikin lepopäivä, jolloin riitti, että kävit kaupassa ostamassa uusimman Erotiikan Maailman ja kirjoitit siitä yhden jutun puhtaaksi sähköpostiin. Tosin kuulemma oli ollut aika kiperä kokemus käydä ostamassa se lehti R-kioskilta. Et kuulemma ollut suorittanut ostosta ihan kotikulmilla. Mutta juttu tuli mulle ja saattoi vielä olla oikeakin. Vaikea kommentoida, koska en kai minä itse vaivautunut lehteä hommaamaan tarkistaakseni asiaa. Viikonloppu tehtävä oli pornoleffan referaatti. Pituus oli 5000 sanaa tarkalle kuvauksella kuka leffassa panee ja ketä sekä minne. Luonnollisesti kuvaus kuinka itse olisit selvinnyt ks. tilanteesta. Leffan jouduit vuokraamaan kaupungin pornokaupasta ja referaatin tuli olla minulla sunnuntaina klo 6.00 aamulla. Ja niinhän se olikin mutta ei riittävän pitkänä! Olit ollut yöllä huolimaton, kun olit kirjoittanut juttua yöllä!

Rangaistuksen sait maanantaiaamuna, kun sait luvan viedä omat tyydytyskuvasi nettiin arvosteltavaksi. Aikaa sinulla oli aamupäivä. Loppupäivän puoleen yöhön asti saitkin olla oikean aihepiirin omaavassa chatissa julkisessa keskustelussa nimimerkillä "orjatar" ja kirjoittamaan aina kymmenen minuutin välein viestiksi "kuka haluaa panna minua". Lisäksi jokaiseen asialliseen kyselyyn tuli vastata asialliseen tyyliin myöntävässä sävyssä. Itse tein luonnollisesti pistotarkastuksia vaihtuvilla nimimerkeillä mm. kysymällä saako panon perseeseen ja nieletkö spermaa. Kiltistihän ne vastaukset tuli mutta oli kuulemma aika kiireistä vastailla kaiken maailman miekkosille mitä mielenkiintoisimpiin ehdotuksiin.

Tiistaina lähetitkin jo postia, että anoit tehtävien lieventämistä vähemmän aikaa vaativiksi ja helpommiksi. Koska olen armollinen Isäntä, katsoin parhaaksi muuttaa tilannetta ja koittaa kepillä jäätä olisitko valmis tulemaan julkisuuteen. Varsinkin kun oli selvinnyt, että asuimme alle tunnin ajomatkan päässä toisistamme. Niinpä seuraava tehtävä olikin ilmoittaa minulle oma kännykkänumerosi ja matkustaa lähempää tutustumista varten "tänne". Seuraavana iltana olitkin sitten odottamassa klo 17 minua kesäisessä illassa sovitussa paikassa kaupungin kirjastossa. Olit todella hemaiseva näky hieman kihartuvin hiuksien kera, joita nypläsit hermostuneesti samalla kun pälyilit ympärillesi. Päälläsi oli ohjeiden mukaisesti maksimissaan polvimittainen hame. Ja etunapituksella varustettu kauluspaita. Asusi vaikutti hieman koulupukua aivan kuten oli sovittu. Se, että hiuksesi oli auki, oli kuitenkin vasten odotuksia ja siitä tulisin rankaisemaan sinua mutten tänään…

Lähetin sinulle viestin, jossa käskin käydä katsomassa hakukoneelta mistä löytyy Kamasutra ja jättää ks. kirjan väliin sivulle 30 omat alkkarisi. Ja ne alkkarit tuli heittää pois ihan missä vain kunhan se tapahtui kirjaston sisällä ja jossain muualla kuin vessassa. Tuskailit aikasi, kun sait viestini mutta päätit toteuttaa tehtävän ja etsit kirjan, jonka jälkeen vaeltelit ympäri kirjastoa etsien rauhallista paikkaa. Päätin paljastaa seuraavani sinua ja lähetin uuden viestin, että nyt oli jo aika toimia! Lopulta löysit sopivan nurkan, jonne en itsekkään nähnyt mutta tulit hamettasi sukien pois nurkasta vieden kirjan takaisin hyllyyn.

Lähetinkin saman tien uuden viestin jossa käskin sinut menemään inva-wc:hen, lukita ovi ja laittaa minun sinne jättämäni huivi silmillesi. Käskin sinun myös opetella avaamaan ovi, kun koputtaisin oveen neljä kertaa.

En tiedä laitoitko huivin silmille mutta ainakin pysyit kiltisti vessassa. En tiedä kuinka pitkälle odotus tuntui mutta annoin sinun odottaa 20 minuuttia. Tämän jälkeen menin ja koputin oveen. Pienen tovin jälkeen haparoit oven auki ja sujahtaessani sisään näet, että olit totellut käskyä huivin osalta. Etäännyit minusta kauemmaksi tilavassa vessassa ja sehän kävi minulle, sillä sain tosiaan luotua sinuun ensimmäistä kertaa kunnon katseen. Pakko myöntää, että näky tosiaan oli kaunis! Olit todella pelokas täristessäsi todennäköisesti ennemmin pelosta kuin kylmästä. Käskin sinun heittää pois paitasi. Epäröit hetken mutta hitaasti aloit napittaa paitaasi auki paljastaen alla olevat liivisi sentti sentiltä. Noin tennispallon kokoiset terhakat rinnat olivat ylväästi esillä liiveissään mutta miksi suotta. Niinpä käskin sinun riisua myös liivisi. Nyt vasta vaikeaa näytti tulevan.

Pitkän huokauksen jälkeen kuitenkin rohkaisit mielesi alkaen haparoida hakasia auki. Vaikutti, että käytit liivejäsi ekakertaa elämässäsi, koska et meinannut saada liivejä millään auki. Lopulta kuitenkin terhakat turvonneet nännin näkivät päivän valon sojottaen uhmakkaasti minua kohti. Tosin vain pienen kiitävän hetken, koska suojasit pian rintasi käsilläsi. Tulin lähemmäksi ja takavarikoin liivisi, jonka jälkeen ohjasin ranteestasi kätesi kiltisti omille paikoilleen sinun täristen edessäni. Tunnustelin maailman pehmeimpiä rintoja, joita koristi muutaman sentin mittaiset nännipihat, joiden keskellä kerrassaan isot nännit. Otin taskustani paksun tussin, jolla kuvion rinnoillesi hienon kirkkoveneen ja tietenkin molemmille rinnoille oma sellainen. Käskin sinun kääntyä ja ottaa noja-asento seinästä.

Nostin hameesi korviisi ja heilautin esiin paljaan takapuolesi. Käskin sinun odottaa, kun kaivoin repustani jotain just sinulle. Pian tunsit kylmän metallin painautuvan pilluasi vasten. Kerroin samalla sinulle, että ainoa tapa, jolla voisit selvitä seuraavasta viikosta on pitää tätä vaatimatonta siveysvyötä päälläsi. Vyö koostui leveästä ohuesta metalliosasta, joiden välistä turvonneet häpyhuulesi mahtuivat hädin tuskin tulemaan esille, kun jalkasi oli aivan supussa. ja mikä ihmeellisintä olit kostunut, jo tässä vaiheessa! Takapuolesi päälle lähti ohut nahkavyö, johon oli tehty pienen pieni kohouma anuksen kohdalle. Kohouma oli kuin luotu painuakseen anukseesi ja oli varmasti kiva lisä istuessasi. Samoin edestä lähti kaksi vyötä, jotka kiristin taaksesi kiinni ja lukitsin vyön pienen pienellä avaimella.

Näky oli kerrassaan mainio, kun tarkastelin sen sopivuutta sinulle. Olosi näytti olevan hieman epämiellyttävä ja niinhän oli tarkoituskin. Lopuksi käsittelin vielä hieman paitaasi ja annoin sinulle luvan lukita oven ja mennä kotiin samalla kun poistuin paikalta. Kävellessäni pois kuulin oven napsahtavan takasin lukkoon. Oletan sinun kuitenkin viihtyvät aikasi vessassa ihailemassa vyötäsi. Tosin suosittelen pitämään kiirettä myös rintojen kanssa, koska poistin napit paidastasi. Toivottavasti ehdit hangata hienot kuviot pois rinnoistasi, koska et voi peittää rintojasi tällä kertaa liiveillä, koska takavarikoin ne itselleni. Noh, sinullahan on kuitenkin aikaa vielä kymmenen minuuttia ennen kuin kirjasto suljetaan…

Jos joku haluaa tietää miten kahleista vapautuu sitä pitää uskaltaa kysyä! Jos joku haluaa muuten vain haukkua minua tai kertoa oman mielipiteensä, niin otan senkin vastaan avoimin mielin :-)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute