Herkku-puhelin
Fantasiani - joskus totta?
Onnellinen mies

Olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa jo yli kolmekymmentä vuotta ja ison osan siitä ihan onnellisiakin. Alkuaikojen kiihkeys on vaihtunut keski-iän tasaisempaan menoon. Emme olleet nuorempinakaan mitään juhlijatyyppejä, vaan tyydyimme enimmäkseen köllistelemään kotona ja mahdollisuuksien mukaan myös pitämään yllä pientä vipinää sänkykamarin puolella. Nyt harrastamme seksiä enää pari kertaa viikossa ja nekin useimmiten pikapanona. Vaimoni ei ole koskaan ollut mikään seksihirmu, mutta hänellä on kyllä uskomaton taito tiristää miehen pussit tyhjiksi. Ja mikä parasta, hän on hyvin käytännöllinen, viisas ja lämmin ihminen. Itselläni onkin joskus vähän huono omatunto siitä, etten voi täyttää hänen tarpeitaan kovinkaan hyvin.

Tästä tilanteesta onkin noussut mieleeni seuraava toive, tällä hetkellä vielä fantasia-asteella: haluaisin antaa vaimolleni sellaisen pamputuksen, että hän muistaisi sen lopun ikäänsä. Tätä varten olen hankkinut kaksi pientä seksilelua: pienen, huulipuikon kokoisen, säädettävänopeuksisen klitoriksen hierontalaitteen, jonka voi halutessaan laittaa vaikka koko päiväksi sisäänsä, sekä moottoroidun "hands free"-penisrenkaan, jossa on hierontanystyt klitorista ja anusta varten. Olen siis valmis koitokseen heti kun siihen tulee sopiva tilaisuus. Fantasiani on seuraavanlainen:

On lauantai-ilta ja olemme pitkästä aikaa kahdestaan kotona. Tuntuu hyvältä vain olla ilman mitään suorituspaineita siivouksesta, vieraista, kotiin tulleista töistä ym. Ilmapiiri on levollinen joskin pientä väreilyä on jo ilmassa. Tiedämme, että tänä iltana me saamme olla vain toisiamme varten. Sieppaan hänet syliini ja painan hänet kevyesti itseäni vasten. Hän ei vastustele eikä työnnä minua pois. Näen tämän merkkinä siitä, että hänkin on valmis kohtaamaan minut ja ottamaan vastaan kaiken sen, mitä minulla on hänelle annettavaa. Tunnenkin jo tutun sähköisen värinän munaskuissani. Tunnen kostuvani ja haluavani tuota ihanaa lämmintä syliä. Suutelen häntä kevyesti ja hän vastaa siihen. Tänäänkö on SE ilta? En halua kuitenkaan edetä liian nopeasti.

Käymme saunassa, otamme kevyet löylyt ja pesemme toisemme. Vaimollani on silmissään tuo tuttu, hieman ilkikurinen ilme, kun hän minua pestessään näkee ja tuntee penikseni kovettuvan. Mieleni tekisi siinä paikassa keihästää hänet, mutta saan hillittyä itseni. Pesen vuorostani vaimoni selän, jalat ja myös tuon ihanan jalkovälin. Kuinka ihania hetkiä olenkaan saanut sen kimpussa kokea! Kuivailemme ja lähdemme makuuhuoneeseen, josta laitamme päälle pelkät saunatakit, pikkuhousut jostain syystä pääsevät unohtumaan...

Vaimo lähtee olohuoneeseen ja laittaa television päälle. Itse rupean laittamaan meille jotain pientä iltapalaa. Tyydyn laittamaan lämpimiä voileipiä, heitän ne uuniin ja katan pöydän. Muistan jopa laittaa lautasliinat ja kynttilät. Haen vielä viinipullon ja pyydän vaimoni pöytään. Hän on selvästi ilahtunut aikaansaannoksistani ja antaa palkinnoksi lämpöisen hymyn. Tarjoilen hänelle ja kaadan viinin lasiin. Ihmeellistä, miten kaikkien näiden vuosien jälkeenkin nautin suunnattomasti hänen pelkästä katselemisestaan. Hän vastaa katseeseeni lämmöllä. Huomaan hänen silmissään jo alkavaa halua, jota hän vielä yrittää piilottaa. Tiedän kuitenkin, miten tällainen tilanne ja tilkka viiniä hänessä vaikuttaa: hän on jo kostumassa ja haluaa minut sisäänsä.

Nousemme pöydästä ja vaihdamme pikaisen suudelman. Korjaan nopeasti astiat pöydästä ja menemme olohuoneeseen. Laitan pyörimään aiemmin päivällä vuokraamani videon. Se on kaunis, hieman eroottinenkin rakkauskertomus, juuri sellainen, josta tiedän vaimoni pitävän. Katsomme sitä vierekkäin ja nautimme siinä olevasta tunnelmasta. Itselläni tahtoo elokuvaan keskittyminen välillä herpaantua, kun mieleen tulee jo se, mitä tämän jälkeen. Huomaan vaimoni poskien punehtumisesta, että hänellä alkaa olla samoja ongelmia, ajatukset karkailevat. Tiedänkin, että hän on jo litimärkä ja täysin valmis ottamaan minut sisäänsä. Urhoollisesti kuitenkin katsomme elokuvan loppuun.

Sammutan television ja lähdemme kuin yhteisestä sopimuksesta makuuhuoneeseen. Vaimoni silmistä näen, että hän haluaa minut sisäänsä nyt heti. Heitämme kylpytakit nurkkaan ja kaadumme sängylle. Minulla on jo pikkukaveri valmiina, ja se haluaa kovasti tehdä tuttavuutta vaimoni halukkaan pimpsan kanssa. Haluaisin suudella tuota ihanaa pillua, mutta vaimoni vetää minut päälleen ja ohjaa nyt jo turvonneen, kivikovan kaluni suoraan sisäänsä. Hän on todella märkä, pillu suorastaan imaisee kaluni itseensä. Jysäytän sen kerralla pohjaan asti. Vaimoni ynähtää nautinnosta ja alkaa pillullaan ihanan imutuksen. Olen niin kuumana, etten kestä sitä kauankaan, vaan laukean hänen sisäänsä niin rajusti, että melkein säikähdän, satutinko häntä. Jään raukeana lepäämään hänen päälleen, kulli yhä sykkien hänen sisällään. Suutelen hellästi hänen pehmeitä huuliaan ja näen hänen silmistään, ettei tarkoitus ole lopettaa vielä tähän.

Palailen hitaasti tajuihini ja muistan, että vaatekaapissa on ne kaksi lelua odottamassa vain tilaisuutta päästä töihin. Suutelen vaimoani ja nousen ylös. Avaan kaapin oven, vedän ulos vaatekorin ja kaivan sen periltä lelut esille. Otan käteeni sen pienen, kauniin, ruusunpunaisen klitoriskiihottimen ja laitan siihen virrat päälle. Säädän värinän hyvin pienelle ja kuljetan värähtelevää puikkoa kevyesti vaimoni vatsalla, reisillä, rinnoilla ja uudestaan vatsalla. Siirryn alemmas ja reisille uudestaan vaeltaessaan puikko ikään kuin vahingossa hipaisee karvoitusta. Kun siirryn taas reisille, vaimoni avaa niitä hieman, niin että pääsen liikuttamaan puikkoa myös reisien sisäpinnalla ja aivan häpykarvoitukseen asti.

Samalla kun liikutan tätä pientä ilopuikkoa, katselen vaimoni kasvoja. Kuinka rakastankaan häntä! Kuinka kaunis hän on edelleen, vaikka ikä ja monet vaivat ovat kaivertaneet merkkinsä kasvoihin. Hän on minun rakkaani, minun ainokaiseni. Näen poskien kirkkaan punan, näen silmien harhailevan katseen, kuulen hengityksen kiihtyneen rytmin. Näen kaikesta, että hän nauttii ja haluaa lisää. Tämä saa itsellänikin taas aikaan sen, että huomaan kaluni alkavan taas nostaa päätään. Se on vielä äskeisestä pikapanosta notkea, mutta kokoa tulee lisää jokaisella sydämen sykähdyksellä. En kuitenkaan nyt halua keskittyä ajattelemaan omaa nautintoani, vaan haluan antaa sitä vaimolleni, toivon mukaan oikein perusteellisesti.

Ajatuksissani olen jo kuljettanut hiljaa surisevan puikon aivan karvoituksen rajaan. Huomaan nyt, miten pillu kiiltelee kosteuttaan ja miten lähes kiinni olevasta emättimen aukosta valuu paksu noro spermaa. Mieleni tekee suudella tuota ihanaa tuoksuvaa vakoa, mutta maltan mieleni. Kuljetan puikkoa nyt karvoituksen alueella, varon kuitenkin vielä viemästä sitä huulille, niin kovasti kuin nuo turvonneet huulet näyttävät sitä haluavankin. Vaimoni reidet avautuvat nyt kokonaan ja pääsen ihailemaan hänen aarteensa kauneutta. En raaski enää kiusata häntä, vaan siirrän puikon lähemmäs huulia. Huulipuikko - tosiaan, siinäpä sopiva nimi tälle ihanalle, lempeälle, kauniin väriselle surisijalle. Ääni on niin hiljainen, että sen juuri ja juuri kuulee, mutta värinä on riittävän voimakas ja samalla sopivan kevyt. Luulen, että on aika mennä eteenpäin.

Ohjaan puikon varovasti ja kevyesti turvonneille isoille häpyhuulille. Liikutan sitä ylös alas vuoroin kummallakin puolella ja siirrän liikerataa lähemmäs ja lähemmäs vakoa. Hipaisen vahingossa puikon kärjellä kauniin punaisia, kosteuttaan kiiltäviä pieniä häpyhuulia. Vaimoni värähtää ja äännähtää nautinnosta. Hyväilen vielä isoja häpyhuulia, mutta yhä useammin ohjaan puikon kulkemaan pienten häpyhuulien yli. Huomaan, miten vaimollani alkaa olla vaikeaa, hän haluaisi saada orgasmin nyt heti.

Siirryn hyväilemään kosteaa, spermalta tuoksuvaa vakoa. Käytän puikkoa myös välilihan päällä, ja kerään siitä puikon kärkeen pillusta vuotanutta spermaa. Puikon kärki on aivan limainen ja kuljetan sitä nyt kevyesti ylös alas pitkin märkää vakoa. Hidastan vauhtia aina kun puikko ohittaa klitoriksen, tuon ihanasti turvonneen ja nyt jo kovettuneen, tuoksuvan punaisen ruusunnupun. Vaimoni anelee minua antamaan hänelle, naimaan häntä. En ole vielä koskenut klitorikseen, mutta nyt aion sen tehdä. En tee sitä kuitenkaan niin kuin vaimoni odottaa.

Käännän huulipuikon värinää voimakkaammalle ja sujautan sen nopeasti vaimoni litisevään pilluun. Vain puikon ulosvetolanka jää näkymään vieläkin spermaa valuvasta pillunreiästä. Puikko työskentelee nyt ahkerasti vaimoni G-pisteen kimpussa. Vaimoni ulvahtaa nautinnosta ja yrittää vetää minua viereensä. Päätän kuitenkin nyt tehdä sen, mitä en ole vielä koskaan saanut tehdä: suudella vaimoni orgasmiin.

Painan kasvoni hänen jalkoväliinsä. Huumaava sperman ja pillunesteiden tuoksu tulvahtaa nenääni ja saa minutkin värisemään halusta. Vaimoni yrittää vielä heikosti estellä, mutta antaa pian periksi. Hän levittää haaransa täysin auki ja tarjoaa minulle vapaan pääsyn kalleimpaansa. Suutelen kevyesti hänen turvonneita huuliaan. Hän parahtaa ja kiemurtelee nautinnosta. Sauva hänen sisällään värisee äänettömästi ja huuleni etsivät hänen herkimpiä kohtiaan. Löydän klitoriksen ja imaisen sitä kevyesti. Vaimoni on kuin sähköiskun saanut. Hän nytkähtää sivulle ja kadotan tuntuman. Löydän vaon kuitenkin nopeasti uudelleen ja ryhdyn nyt kuljettamaan kieltäni siinä. Sperma ja pillunnesteet hyväilevät makuhermojani. Liikutan kieltäni ylös alas vaossa. Vaimoni ynisee, kiemurtelee ja voihkii. Hän on jo aivan orgasmin partaalla, eikä mikään voi enää pysäyttää sitä.

Siirrän nyt huuleni suoraan klitoriksen päälle ja kosketan sitä kevyesti kielelläni. Vaimoni värähtää ja tarttuu hiuksiini. Hän pyytää minua imemään hänen helmeään. Liikutan kieltäni klitoriksella ja sen kahta puolta ja välillä imaisen sitä. Nyt siirryn vain imemään sitä. Vaimoni voihkii ja hänen päänsä pyörii puolelta toiselle. Hän vetää minua hiuksista lähemmäs ja huohottaa: "Anna minulle rakas, anna minulle, ime minua, minä tuleeeeeeeeen! Aaaaaaaaah, voiiiiiiiiih, rakas, rakas, ihana rakas!" Tunnen, miten valtava orgasmi ravisuttaa häntä, hänen lantionsa karkaa minulta ja voin enää iloiten katsella, miten hän pikkuhiljaa palaa tähän maailmaan. Vaikutti siltä, että hän sai juuri yhden elämänsä parhaista orgasmeista. Ja sittenpä taitaa ollakin taas minun vuoroni, tai meidän molempien, miten sitten käyneekin.

Vedän yhä värisevän huulipuikon ulos hänen emättimestään, sammutan sen ja siirryn hänen viereensä. Kullini on kivikova ja haluaa päästä sisään tuohon ihanaan tiukkaan pilluun, joka äsken piti sisällään tuon pienen värisevän puikon. Vaimoni suorastaan vetää minut sisäänsä ja aloittaa tuon ihanan lantionsa hekumallisen pyörityksen. Siirrän sormeni hänen märkyyttä litisevälle pillulleen, etsin klitoriksen ja alan hieroa sitä kevyesti. Vaimoni on taas ihan orgasmin partaalla ja huohottaa: "Nussi minua, rakas, nussi minua kovasti, anna sitä ihanaa kyrpää oikein pohjaan asti!" Kiihdytän tahtiani, vaikka tunnen olevani itsekin laukeamisen rajoilla. Vaimoni painaa kättäni lujemmin klitoristaan vasten ja pyytää: "Voi rakas, nussi minua lujaa, nussi niin että tuntuu. Rakas, ihana rakas, minä tulen taas, minä tulen, minä tuleeeeeeeeen! Oooooooooh, aaaaaaaaaaah, ouuuuuuuuuu, rakaaasss!"

En voi enää yhtään pidätellä itseäni, vaan purkaudun rajusti hänen sisälleen. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, voiko tämä olla tottakaan. Olen juuri saanut kokea yhden elämäni parhaista hetkistä, vaimoni kanssa, tässä ja nyt. Voiko mies enää enempää toivoa... Suutelen vaimoani suulle, hän vastaa siihen, kunnes molemmat täysin voipuneina, sykkivä kaluni vielä hänen sisällään vaivumme tyydytettyinä ja onnellisina lempeään uneen. Ennen nukahtamistani mieleeni tulee vielä se toinen lelu, mutta sen aika on myöhemmin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute