Herkku-puhelin
Kolmisin II
Reinhart

Oli todella kuuma päivä ja aurinko porotti hiostavan paahtavasti. Minä istuin yksin pienessä yksiössäni ja luin historiaa. Syksyn ylioppilaskirjoitukset painoivat päälle, enkä juurikaan ollut vielä valmistautunut. Nyt oli siis jo korkea aika painaa nenä kiinni kirjaan.

Ulkoa kuului jumalatonta pauketta ja poran ääntä. Se häiritsi keskittymistäni ja minä päätin mennä katsomaan, että mistä mekkala oikein johtui.

Ulkona oli kolme rakennusmiestä, jotka tekivät ilmeisestikin jotain kattotöitä. Alkukesästä talossamme oli ollut lievä ullakkopalo ja sitä tässä nyt ilmeisesti korjattiin.

Ajatukseni eivät todellakaan olisi olleet kaunista kuultavaa, jos olisin ne ääneen sanonut. Mietinkin jo, että täytyykö minun uhrata 20 markkaa bussirahaa ja lähteä kirjastoon lukemaan.

Päätin pitää pienen ”hermobreikin” ja menin keittiöön väsäämään itselleni uhkeaa voileipää. Laitoin siihen oikein paljon ihanaa italialaista juustoa, kurkkua, tomaattia, paprikaa, suolakurkkua, kaalia ja ananasta. Juu, tiedän, että makuni on vähän erikoinen..!

Kasasin leivät lautaselle ja menin ulos. Rakennusmiehet tervehtivät minua tuttavallisesti, vaikken tuntenut heistä ketään. Morjestin takaisin ja jäin katselemaan heidän puuhastelujaan.

Yksi miehistä oli aivan siinä minun yläpuolellani, enkä todellakaan voinut olla kiinnittämättä huomioita hänen varsin hyvin muodostuneeseen seksikkääseen takalistoonsa, joka oli maalitahraisten farkkusortsien peittämä. Paitaa hänellä ei ollut ollenkaan, joten hänen kauniit lihaksensa piirtyvät upealla tavalla hikisestä ihosta esiin. Mies oli arviolta noin 26–27-vuotias ja varsin komea namupala! Hän oli tumma ja ruskeasilmäinen ja hänellä oli hieman luonnonkiharat lyhyehköt hiukset.

Hetkiseksi päästin mielikuvitukseni valloilleen ja mietin, miltä mies näyttäisi aivan ilman vaatteita.. Uppouduin kuvittelemaan, millaista olisi hyväillä ja silitellä hänen hyvämuotoista peppuaan ja suudella hänen söpöjä huuliaan.. Millaista olisi tuntea raavaiden työmiehen käsien hellä mutta voimakas kosketus..

Hetken kuluttua havahduin ja huomasin vaipuneeni syvään fantasiaan, jossa rakastelin tämän kyseisen miehen kanssa. Huomasin myös, että olin tahattomasti kosketellut itseäni rintoihin. Voi tavaton kuinka minua rupesikaan nolottamaan ja taisinpa hieman punastuakin.

Mussutin taas voileipääni ja yritin näyttää siltä, että rakennusmiehet eivät vähempää voisi minua kiinnostaa. Siitä huolimatta vilkuilin tätä ihanaa tummaa miestä, joka aiheutti kovasti kiimaista sydämentykytystä minulle.. Paikalle oli tullut myös toinen mies, joka hänkään ei ollut yhtään hassumpi. Hän oli vaalea ja sinisilmäinen ja hänenkin varsin hyvännäköistä vartaloaan verhosi pelkät sortsit.

Korjasin asentoani pihakeinussamme ja sytytin tupakan. Annoin taas ajatuksen lentää ja mietin, että kuinkahan moni nainen on saanut tuntea noiden kahden aivan jumalaisen hyvännäköisen miehen eroottisen kosketuksen ihollaan. Mietin jopa sitäkin, että millaiset elimet heillä mahtaa olla..

-”Tyttö hei, missähän tässä olis lähin kahvila”?

Toinen miehistä seisoi aivan vieressäni ja katsoi minua hiukan huvittuneena suoraan silmiin.

-”Niin missähän olis joku kahvila, jossa sais vähän kostuketta kuivaan suuhun, kun on nuo virvokkeet jo loppu”, mies jatkoi.

Minä olin niin hämilläni tilanteesta, etten meinannut saada sanaa suustani.

-”No vaikka tossa suunnassa”, sain sanotuksi ja osoitin kädelläni asuntoni ovea.

-”Ai että neitoseltako liikenisi pari cola-pulloa, vai”? Mies kysyi nauraen.

-”Juu juu, tulkaa ihmeessä”, minä sanoin jo hieman vapautuneemmin.

Lähdin kulkemaan edellä ja kaksi rakennusmiestä harppoi perässä.

Kun saavuimme meille, miehet sulkivat oven perässään ja sanoivat:

-”Ei me sun limppareitas tarvita, mutta tyttö taitaa tarvita meitä”

Minä helahdin aivan punaiseksi, sillä aavistin heti, mistä oli kyse. Miehet olivat tietystikin nähneet kuinka olin hyväillyt itseäni pihakeinussa ja olivat varmaan huomanneet senkin, kuinka kiimaisen nälkäisellä katseella olin heitä katsonut.

Vaaleampi mies vilkaisi kirjoituspöydälläni olevaa historiankirjaa ja jatkoi, että ”ei ole mikään ihmekään, että alkaa tehdä mieli miestä, kun pelkistä fossiileista joutuu lukemaan”.

Minä en oikein saanut sanaa suustani, mutta selitin silti jotain sekavaa juttua syksyn ylioppilaskirjoituksista ja siitä, kuinka inhottavaa tällaisella helteellä on lukea. Hössötin ja vouhotin niin kovin, että onnistuin tiputtamaan kirjoituspöydän reunalla olevan antiikkimaljakon lattialle..

-”Perkele”, minä huusin ja kumarruin keräämään lasinsiruja pöydälle. Tää ei ollu ees mun”, jatkoin vihaista tuhisemistani.

Äkkiä tunsin hellän, mutta voimakkaan kosketuksen pepullani. Toinen miehistä, se tummempi, oli siirtynyt taakseni seisomaan ja silitteli paljasta ihoani kesäisen minimekon ja pikkareiden alta.

-”Otahan ihan iisisti nyt, kohta sulla on jo paljon parempi mieli”, hän sanoi.

Päästin suustani muutamia vastaanhangoittelevia ymm-äänteitä kunnes toinenkin miehistä tuli silittämään peppuani.

-”Otan rennosti nyt vaan, leikitään vähän”, hän sanoi.

Hetken mietin, että pitäisikö minun nyt nousta kiljuen pystyyn ja ajaa miehet tiehensä vai lähtisinkö rohkeasti mukaan leikkiin. Sen enempää asiaa ajattelematta valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä olinhan aina ollut varsin avoin kaikelle uudelle ja erikoisellekin.

Miehet painoivat minut hellästi kontta-asentoon ja hivuttivat pikkarit pois jalastani. Ylläni oli enää vain kesäinen kukallinen minimekko ja toppi. Rintaliivejä minulla ei ollut.

Miesten kädet olivat kiihottavan karheat, mutta voi taivas kuinka hellästi ja varmin ottein ne minua hyväilivät. Tunsin, kuinka pilluni alkoi kostua ja se sykki intohimoisesti.

Toinen miehistä raotti häpyhuuliani ja painoi kielensä kuumalle klitorikselleni. Hänen hikinen otsansa osui peppuuni ja se vasta tuntuikin todella ihanalle! Pilluni piti ihanaa kiihottavaa litinää kun mies lipitti sitä ihanalla lämpöisellä kielellään.

Toinen miehistä, se vaaleampi, tuli eteeni ja alkoi hitaasti avaamaan farkkusortsiensa nappeja. Minä katselin sitä kiihottuneena ja livoin huuliani kielelläni. Pian vaaleista farkkusortseista pulpahti esiin suuri vaaleansävyinen penis, jonka pullistuneet verisuonet näkyivät sinertävästi. Sen terska oli vaaleanpunainen ja sen päässä oli tippa..

Mies otti kiinni kalustaan ja ohjasi sen huulilleni. Nuolaisin ensin kiimatipan kielelleni ja maistelin sitä. Mies maistui ja tuoksui hyvälle.

Hitaasti mutta varmasti mies työnsi suuren terskansa suuhuni ja silitti minua samalla hiuksista. Hän huohotti hiljaa, kun imin turpeaa terskaa koko kiimaisella imutehollani. Hiljaa hän työnsi valtavaa kaluaan yhä syvemmälle ja syvemmälle suuhuni ja huohotti kovempaa. Minä imin ja imin enkä voinut kuvitella, että kenenkään penis olisi voinut olla niin valtavan suuri ja kaunis.

Toinen miehistä oli lopettanut klittani nuolemisen ja siirtynyt hyväilemään peräaukkoani. Hän kostutti sormensa omaan sylkeensä ja pyöritti sormiaan reiälläni. Hänen suuri kämmenensä hyväili minua pakaroilta ja toisen käden sormet tekivät työtä kiimaisen anaalireikäni kanssa.

Hitaasti ja varovasti mies painoi kielensä reiälleni. En edes ehtinyt ajattelemaan, että olinko varmasti puhdas, vaan antauduin täysin tähän valtaisaan nautintoon. Mies pyöritteli kieltään aukollani ja työnsi sitä jonkin matkaa sisälle suoleen.. Minä jo aivan vapisin kiihkosta!

Sitten edessäni ollut vaaleampi mies asettui selälleen lattialle ja veti minua päällensä. Asetuin hajareisin hänen etumuksensa kohdalle ja runkkasin kädellä hänen kaunista kulliaan.

-”Työnnä se pilluusi”, mies sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin.

Minä tein työtä käskettyä ja laskeuduin hitaasti suuren sykkivän kullin päälle.

Aloitin ratsastamaan sitä hiljaa ja hellien. Pyöritin lantiotani sen ympärillä ja keinuin edes takaisin. Tunsin, kuinka suuri upea lämmin kyrpä ui vitussani ja painautui ihan pohjaan asti.

Mies katsoi minua silmiin ja nosti toppini pois päältäni. Sen jälkeen hän huokaisten alkoi hyväillä terhakoita nännejäni..

Mies otti minua hiuksista kiinni ja veti lähemmäs itseään. Kumarruin ja annoin rintani painautua miehen rintaa vasten. Mies suuteli minua ja pian tunsin, kuinka toinenkin mies yhtyi jälleen leikkiimme. Hän painoi kyrpänsä huolella kostutettuun persereikääni ja alkoi hitaasti liikuttamaan sitä edes takaisin. Huohotin todella äänekkäästi, sillä täyttymyksen tunne oli sanoin kuvaamaton.. Miehet liikkuivat minussa eri tahdilla, vuorotyönnöin. Tunsin, kuinka molemmat reikäni olivat tiiviisti sulkeutuneet miesten elimien ympärille.. Kahta kyrpää samaan aikaan, tämän täytyi olla unta!

Pikkuhiljaa miehet kiihdyttivät tahtiaan ja molemmat kyrvät hakkasivat reikiäni niin että läiske vaan kuului. En voinut muuta kuin huutaa nautinnosta ja antaa ihanan orgasmin tulla..

Laukesin ja koko vartaloni vavahteli voimattomana. Tunsin kuinka molemmat reikäni entisestäänkin kiristyivät kiimakyrpien ympärille. Tunne oli sanoin kuvaamaton…

Päälläni ollut mies veti hitaasti kalunsa pois sykkivästä anaalistani ja pyysi minua asettumaan selälleni. Nousin hitaasti ja varovasti vaaleamman miehen valtaisan kullin päältä ja tein työtä käskettyä. Mies, se tummempi, asettui rintani päälle istumaan ja puristi tissini tiiviisti limaisen kyrpänsä ympärille alkaen tekemään hitaita työntöliikkeitä.. Toinen mies asettui taakseni, nosti vapisevat jalkani olkapäilleen ja työni suuren kullinsa takaisin supistelevaan pakottavaan vittuuni..

Kohotin päätäni sen verran, että rintojen välissä liukasteleva ihana purppuranpunainen kyrpä ulottui jokaisella työnnöllä suuhuni asti. Se tuoksui hieman peräaukolleni, mutta se ei haitannut minua. Olin niin kiihkoissani, että tällaisena hetkenä suostuisin ihan mihin vaan!

Vaaleampi mies takanani kiihdytti tahtiaan ja valtava mulkku hakkasi vittuani pohjille asti. Mies puristi nilkkojani ja levitti reiteni niin auki kuin vaan sai. Mies haukkui minua samalla huoraksi, nartuksi ja kiimavituksi ja se jos mikä kiihotti minua vielä entisestään..

Myös tummempi mies kiihdytti tahtiaan. Hän puristi rintojani yhteen entistä lujemmin ja hänkin yhtyi toisen miehen haukkuihin. Hän huohotti ja huohotti, murahteli ja karjahteli ja lopulta hän kohottautui laskemaan valtavan spermalastinsa huulilleni ja suuhuni.. Mies runkkasi kyrpäänsä itse ja puristi viimeisetkin pisarat rännistään minun kasvoille, suulle ja kielelle…

Myös taaempana oleva mies oli orgasminsa kourissa. Hän takoi vittuani vimmatulla voimalla ja eläimellisten karjahtelujen saattelemana laski lastinsa kuumaan turpeaan pilluuni. Pystyin melkein tuntemaan, kuinka siemenneste levisi syvälle vittuni suloisiin uumeniin..

Miehet nousivat hitaasti raukeina seisomaan ja auttoivat minutkin ylös. Tärisin kauttaaltani ja koko vartaloani pakotti. Otin muutaman askeleen kohti pesuhuonetta, mutta huomasin etten pysty kävelemään. Kipu ei kuitenkaan haitannut, sillä tiesin, ettei mahdollisuus tämmöisiin kyyteihin tule ihan heti toistumaan.

Miehet eivät kuitenkaan lopettaneet vielä, sillä he pyysivät minua asettumaan lattialle polvilleni. Taas jälleen tein työtä käskettyä ja otin mukavan ja tukevan asennon. Toinen miehistä, se tummempi, tuli eteeni ja kuljetti raukeana lepäävän mulkkunsa suulleni ja sanoi ”nuolehan puhtaaksi se”.

Minä otin kullin varovasti ja hellästi suuhuni ja kuljetin kieleni jokaisen sopukan ja poimun läpi. Saman teki toinenkin mies. Otin hänenkin valtavan kullinsa suuhuni ja putsasin senkin oikein hyvin.

Tämän jälkeen miehet pyysivät minua asettumaan selälleni ja taas minä täytin heidän toiveensa. Toinen miehistä, se vaaleampi, levitti jalkojani levälleen ja toinen aloitti hellän nuolemisen pillussani. Hänkin nuoli kielellään jokaisen sopukan ja poimun ja työnsi kieltään reikääni asti.

Tuntui aivan tavattoman hyvälle, kun sellaisen kiimapanon jälkeen lämmin pehmeä hellä kieli rauhoittelee pimpsaani.

Kun työt oli tehty, miehet lähtivät. Minä jäin raukeana makaamaan paikalleni ja silitin rintaani. Tiesin jo silloin, etten koskaan enää tule näkemään näitä miehiä, sillä heidän osansa remontista oli jo tehty.

Laahustin suihkuun ja käperryin istumaan kuuman vesihanan alle. Oli onnellinen olo.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute