Herkku-puhelin
Yön jälkeen
heather

On aamuyö. Iho on kostea, hiukset ja vaatteet haisevat savulle, baarille. Musiikin syke jyskyttää ruumiissa, mieli on levoton kuin tanssilattian tungokseen jääneenä. Lantio on notkea, liikkeet pehmeitä, rohkeita. Ja nyt olemme kahden. Levottomina. Tanssin kiihottamina. Kuumina, hikisinä, täynnä katseiden ja kosketusten aiheuttamaa jännitystä. Pestäänkö yö pois iholta, hiuksista? Mennäänkö suihkuun, riisutaan nämä vaatteet pois? Hyväilläänkö illan levottomuus pois, olo hyväksi, haaveet tosiksi? Jäädäänkö sylikkäin nukkumaan?

Edellisestä kerrasta on aikaa. Olen jo kai hiukan unohtanut. Mutta nyt kun olet siinä on kuin aikaa ei olisi kulunutkaan, mitään muuttunut. "Haluttaa ihan hirveästi", kuiskaat. Vatsanpohjassani vääntää, väristys juoksee pitkin selkääni. Olet niin lähellä että voin vastata vain suudelmalla. Suudelmalla joka on täynnä pidätettyä halua. Kysymystä siitä joko saa päästää irti. Siinä me olemme, silmät suljettuina, kasvot hipaisun päässä toisistaan niin että tuntee toisen ihon lämmön. Minä vannon että voin tuntea sinun värähtävän kun liu'utan kättäni pitkin selkäsi paljasta ihoa. Sinä painat kasvosi kaulalleni, suutelet sitä herkkää kohtaa solisluun yläpuolella. Me olemme niin pieniä toistemme sylissä, pakko on koskea hellästi, varoa. Matkustan kädelläni sen ihanan matkan sinun kaulasi herkältä iholta alaspäin, rintaliivien sitoman rinnan yli lämpimälle vatsallesi, sinne missä kiusoittelevan matalat housusi alkavat. Tiukan kankaan peittämälle takapuolelle. On pakko palata rintaan, tunnustella sen painoa, liikettä, kaarta. Tahdon päästää sen vapaaksi. Sinä näykit, nuolet imet minun kaulaani, olkapäitäni, ihoa sillä rajalla missä rinta peittyy. Sinun viileät herkät sormesi jättävät polttomerkkejä selkääni.

Vedät topin pois nihkeältä iholtani, viileä ilma tuntuu hyvältä paljaalla vatsalla. Teen saman sinulle ja avaan housusi, vedän ne lantiosi alapuolelle. Tunnustelen lämmintä ihoasi selällä ja vatsalla, rintaliivien paljaaksi jättämää rinnan kaarta. Suutelen sitä kun avaan liivisi, päästän rintasi vapaaksi. Sinä kyykistyt eteeni vetämään housuni alas, painat poskesi vasten häpyäni ohimennen, tarkoituksella. Lopulta seisomme vastakkain alastomina, ihot hiestä, kimalteesta, yöstä kiiltävinä ja lämpiminä. Kaunista. Hymyilemme. Vielä on yö, ei väsytä, veri on kuumaa, halu palaa, aamu on kaukana, kaukana.

Suihkun vesi on taivaallisen viileää, painaudumme toisiamme vasten kun yritämme molemmat mahtua sen alle huuhtomaan ihoamme. Keinumme hiljaa sylikkäin ja annamme veden rummutuksen rentouttaa, rauhoittaa. Suljen suihkun ja otan käsiini pehmeää, vaahtoavaa saippuaa. Levitän sen käsiini ja aloitan niskastasi. Annan käsieni liukua liukkaina pitkin hartioitasi ja käsivarsiasi, hieron hitaasti ja kevyesti. Seison edessäsi ja saippuoin rintasi ja vatsasi huolella, pyörittelen pehmeästi ja hellästi. Painaudun liukasta vartaloasi vasten syleilyyn yltääkseni selkääsi joka paikkaan. Sinä teet saman, kunnes olemme molemmat kauttaaltaan vaahdon peitossa, liukkaita, herkkiä. Koskettelemme kiusaten, herkistäen, hyväilemme takapuolta, annamme käsien eksyä vakoon. Rintamme hierovat toisiaan. Leikimme, mutta vain kiusaten, ei enempää vielä. Lopulta annamme lämpimän veden huuhtoa vaahdon pois. Kietoudumme suuriin pyyhkeisiin, autamme toisiamme kuivaamisessa, hipaisemme ohimennen, suutelemme.

Kunnes ei enää kysellä, odoteta. Sinä painat minut pehmeän päättäväisesti sohvalle, vedät pyyhkeen pois. Otteesi ovat varmat kun huolella sivelet ihoani, ruokit sisälläni palavaa tulta, saat nännit koviksi, alapääni valuvan märäksi. Tulet päälleni, kokonaan syliin, syvään suudelmaan, niin että yllän joka paikkaan, ihan minne haluan. Voi kuinka kevyt olet, pieni, liikut taitavasti, nopeasti. Me keinumme, liikumme koko ajan hiukan jonnekin suuntaan, myötäilemme toisiamme. Tunnustelen ja hyväilen sinua, käteni etsivät, muistavat, tallettavat rintojesi painon, peppusi kaaren, ihosi pehmeyden.

Naisen äänet ovat niin kauniita. Helliä sanoja, hentoja huokauksia, hallitsemattomia voihkaisuja. Nälkäisenä kuulemaan minä etsin niitä paikkoja, kosketuksia, hyväilyjä jotka saavat silmäsi sulkeutumaan, ihosi värähtämään. Sormet muuttuvat huikean herkiksi, varovaisiksi, taitaviksi. Kostea suu, herkät sormet. Sinun reitesi vasten minun vakoani. Halu ohjaa minua, tiedän katseeni olevan pelkkää hunajaa, ääneni pehmeää ja hyväilevää. Sinä suutelet ihanasti, voisin jatkaa tätä loputtomiin, leikitellä huulillasi, maistaa kieltäsi. Mutta annan sinun siirtyä rintoihini, imaista nännini kuumaan suuhusi. Luoja, kuinka taitava sinä olet! Nännini vetäytyvät niin koviksi että tekee kipeää, ne vastaavat jokaiseen kosketukseen äärimmäisen herkkinä, ihan arkoina, kaipaavina.

Silittelen päätäsi, hiuksiasi, poskiasi, katsomme toisiamme, vain vähän sanoja. Katseessa kulkee kokonaisia maailmoja, huulilla tuntee herkimmänkin värähdyksen. Annan käteni hiljalleen helliä rintaasi, hyväillä, sulkea sisäänsä, piirrellä pieneneviä ympyröitä nännin ympärille. Sinun katseesi on tumma, pyytää ja pidättelee samaan aikaan. Tunnustelen vatsasi ihoa, kuljen alemmas. Silittelen trimmattua karvoitustasi, sinä levität jalkojasi, huomaamattako vai tarkoituksella? Hieron kevyesti häpysi päältä, erottamatta huulia, kiusaten. Tartut ranteeseeni ja painat sormeni klitoriksellesi, huulien väliin, pehmeään, märkään kuumaan pesään. Siirryt vähän, aavistuksen verran, avaat, annat tilaa, kutsut, pyydät lisää. Sivelen vakoasi, levittelen kosteuttasi, kunnes annan sormeni painua hitaasti sisääsi. Aivan kuin imisit minut, vetäisit, minun ei tarvitse työntää vaan sinun ihana vakosi antaa periksi, vetää puoleensa, ottaa mitä haluaa. Miltä se tuntuukaan, elävä, lämmin, niin herkkä, niin salainen!

Päästä varpaisiin vastakkain, sylikkäin, minä liikuttelen sormeani rauhassa sinun sisälläsi, peukaloni klitoriksesi päällä. Sinun suusi on niin lähellä minun korvaani, kuulen pienimmätkin merkit sinun hengityksesi rytmissä, pienissä voihkaisuissa, milloin et suutele minua, ime kaulaani. Painaudut minua vasten, vedät lähemmäksi, kietoudut minun ympärilleni. Koko vartalosi aaltoilee minun sormeni tahdissa. Et kuitenkaan anna minun jatkaa loppuun. Irrottaudut, kohottaudut, voihkaiset kun someni irtoavat sinusta, haet hetken tasapainoa mutta nouset sitten päälleni pääsi kohti minun odottavaa vakoani, jalkasi molemmin puolin minun päätäni.

Hetken olemme paikoillamme, koskematta, katsomme vain toistemme kosteudesta kiiltäviä vakoja. Tunnen kuinka klitorikseni sykkii odotuksesta. Hiljalleen sivelet reisiäni, huuliani, tupsuani, katselet, odotutat. Minä nautin tilanteesta, siitä mitä näen aivan edessäni, siitä miltä tuoksut. Annan käsieni tutkia pakaroitasi, tunnustella ihon lämpöä. Sinä painat lantiosi alemmaksi, tunnet varmaasti jo minun hengitykseni. Sinun sormesi ovat ehtineet huulieni väliin. Minä levitän sormillasi sinun huulesi ja vedän kielelläni ensimmäisen pitkän rauhallisen vedon. Makusi tekee minut villiksi. Ihana, kiihottava, niin seksikäs maku!

Sinä vastaat painamalla huulesi minun herkimpään paikkaani, minä päästäisin valituksen mutta suuni on täynnä sinua. Mielihyvän aallot vyöryvät ylitseni. Molemmat tutkivat rauhassa, pyörittelevät, imeskelevät, yrittävät pidätellä kunnes halu kasvaa liian suureksi pidätellä. Hetki hetkeltä otteet muuttuvat rajummiksi. Sormet työntyvät mukaan. On vaikea erottaa tunteiden alkupistettä, koko keho on liekeissä, joka liikkeellä haluaa antaa enemmän samalla kun pyytää toiselta lisää. Tunnen kuinka orgasmi kerää voimaa jossain syvällä sisälläni. Sinä imet sitä hetki hetkellä voimakkaammaksi, joka nuolaisulla suuremmaksi. Sormesi hieroo minua hellästi sisältä, toinen odottaa minun peppureiälläni liukkaana, märkänä, odottaa vaikka hengitän katkonaisesti, haluan, tarvitsen, kaipaan! Kunnes annat sormen painua peppuun, laukaista kaiken padon taakse kertyneen, se lähtee jostain sisältä, valuu läpi jokaisen soluni, vie pois tästä paikasta, hetkestä. Sinä pidät minua koko painollasi paikallaan, jatkat, yllytät aaltoja, kunnes lopulta kevennät ja annat sen rauhoittua, minun palata takaisin, hengittää.

Olen niin täynnä hellyyttä sinua kohtaan! Työnnän sinut varovasti selällesi, suutelen huuliasi jotka maistuvat minulle ja levitän hellästi jalkasi. Painan vakoni sinun vakoasi vasten, minun viimeiset viipyvät aaltoni sinun odottavaan pesääsi. Keinumme yhdessä, katson sinun hymyäsi, haluasi, kutsuasi. Haluan sinunkin saavan, et ole kaukana. Siirryn nuolemaan sinun märkää vakoasi, meidän molempien mehuja. Sinä silittelet minun hiuksiani kun hyväilen sinua. Hiljalleen otteesi muuttuvat vaativammiksi, tartut hiuksiini, levität toisella kädellä huuliasi lisää. Ja minä annan mitä haluat, työnnän sormeni sinne minne kaipaat, imaisen klitoriksen lämpimään suuhun. Rakastan sitä miltä kuulostat tässä hetkessä, juuri ennen saamista! Sinä painat minun päätäni vasten vakoasi kun aaltoilusi alkaa. Sinä olet yhtä tulemista, tunnen kaiken tarkkaan käsissäni, huulillani, kuulen, maistan, näen, tunnen kuinka liikut! Ihana, kaunis, upea nainen...

Varovasti nousen viereesi, koskettelen herkkää ihoasi rauhallisin pitkin vedoin. Suljen syliini. Halaamme hiljaa tiukasti pitkään. Suutelemme laiskasti. Yhdessä nousemme sohvalta, hoippuvin jaloin toisiimme nojaten kävelemme makuuhuoneeseen ja ryömimme peiton alle. Unta ei tarvitse odottaa, sylikkäin, toisiimme käpertyneinä, tyydyttyneinä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute