Herkku-puhelin
Naapurikaupungissa
Bad girl

Eräänä heinäkuun maanantai-iltana olin ystävättäreni kanssa ilta lenkillä ja päädyin kotikaupungin baariin yksille. Tunnelma oli hieman katossa, oltiin koko lenkin ajan vilkuteltu rekkakuskeille, jotka yhtä lukuun ottamatta olivat vilkuttaneet takaisin. Baarissa baarimikko kysyi tiskillä papereita, ai että olin otettu, vaikka olinkin vielä 19 vuoden puolella. Minulta ei juuri koskaan kysytty missään papereita.

Baarimikko oli erittäin silmäänpistävä, vaikkakin lyhyehkö minun makuuni. Silmissä oli sen verran pilkettä, että mies jäi mieleeni.

Seuraavana viikonloppuna ajoin toisen ystävättäreni kanssa joillekin satamafestivaaleille naapuri kaupunkiin. Mainittakoon, ettei me käyty koko viikonloppuna kuuntelemassa ketään esiintyjää..

Siinä sitten katsottiin, miten suhtaudutaan tummaan ja vaaleaan tyttöön minihameissa ja nautiskeltiin pohjia minun autolla ja satama-alueella kävellen.

päädyttiin kuitenkin vaihtamaan asusteita, siinä parkkialueella kaikkien edessä iltaan mennessä. Minä kiskoin ylleni mustat pvc-housut ja ystävättäreni topin, jota olin lainaillut useampaan otteeseen ennenkin. Se mielestäni on erittäin kiva suurten rintojeni kanssa.

Baari-ilta meni siinä hujauksessa. Minä tyypillisesti lopetin alkoholin nauttimisen puolilta öin. Ystävättäreni oli eksynyt hieman kyseenalaiseen seuraan ja halusi niiden matkaan. Minua ei hirveämmin kiinnostanut keikka helvetin enkeleiden kerholle ja narisin, että mentäis vaan autolle yöksi.. kunnes..

Tutunnäköinen mies tuli fillarin kanssa siihen juttelemaan joidenkin miesten kanssa ja minä katoin, että ei jeesus, että on samannäköinen. Ystävättäreni ryntäsikin kysymään, onko tällä sukulaisia meillä päin baarimikkoina. Minun ilokseni tämä mies joka seisoi siinä edessä oli se samainen baarimikko, johon kuluneen viikon alussa olin kiinnittänyt erityisen paljon huomiota.

Ystävättäreni junaili niin, että minä lähdin baarimikon matkaan hänen asunnolleen ja hän porukan matkassa kerholle ja ties mihin.

Noin kolmenkilometrin kävelymatka oli mukava ja baarimikon pyörän tangolla istuminen aiheutti jonkinmoisia värähdyksiä.

Kun päästiin perille hänen asunnolleen yllätyin erittäin paljon hänen tyylistään. En varmaan ikinä ole astunut asuntoon, jossa olisi sisustus niin täydellisesti minun makuuni.

Istuimme siinä vielä sohvalla, jutellen asialliseen sävyyn. Vaikka olin aika oudossa mielentilassa sen tähden, että olin baarimikon kodissa, en kai ajatellut mihin kaikkeen se hetki johtaa.

Baarimikko heitti paitansa pois ja kysyi haluanko nukkua sohvalla vai sängyssä.

Vastasin "Ihan sama" ja kaduin heti sitä. Miten minun kokemuksen omaava nainen voi vastata niin tökerösti. Mies ojensi minulle kätensä ja nousin kuvainnollisesti hänen kädestä tukea ottaen ylös sohvalta ja kävelin hänen perässään makuuhuoneeseen.

Sängyn päädyssä oli peilit. Yöpöydän alatasolla näkyi olevan pornolehti tai useampi.

Mies riisui itsensä alastomaksi, minä ujostellen poistin pvc-housuni ja ujutin rintsikat topin alta pois, paljastamatta itseäni. Pujahdin nopeasti peiton alle ja ihmettelin, miksei minussa ollut vielä herännyt sitä tyypillistä petoa. Jokin epävarmuus iski minuun.

Baarimikolla oli aikalailla sitä pilkettä silmissä, kun hän kysyi, että pelkäänkö että se puree, jos tuun vahingos lähemmäks.

Taisin jossain vaiheessa kysyä "puretko sie" ja seuraava muistikuva onkin se kun mies suutelee minua vaativasti ja aloittaa elämäni kiduttavimman leikin.

Kyllä, kyllä se puree tai ainakin näykkii.

Olin varmaan muutamassa sekunnissa märkä kuin vesiputous, mutta mies jatkoi ja jatkoi, hitaasti etenemistä ja riisumistani.

Hän käsitteli suuria rintojani sellaisella taidolla, että alkoi pyörryttää.

Jossain vaiheessa hän käänsi minut ympäri ja alkoi hitaasti laskeutua selkääni pitkin kohti punaisia pöksyjäni. Ne hän poisti minun ollessa vatsallani.

Kohta taas ympäri.

Hän levitti jalkani auki ja alkoi lähestyä sisäreisiä näykkien märkää pilluani. Pelkäsin silloin, että hän näykkäisee herkimmästä kohdastani.

Mutta hän aloittikin sellaisen kielityön, mitä en ennen ollut kokenut -enkä sen jälkeenkään. Sain useamman kerran. En koskaan aikaisemmin ollut saanut orgasmia tai kummempaa mielihyvää suuseksistä.

Tunsin olevani ihan turtunut hänen lopettaessaan ja kysyessään haluanko jatkaa.

Totta helvetissä! Olin silloin yhä aivan ujo ja varmaan yhtä hämillään kun neitsyt, mitä en todellakaan ollut.

Mies veti kumin kalunsa päälle ja työntyi minuun. Pilluni oli niin turvoksissa, että tunsin miehen joka puolella sisälläni. Hän käänsi minut päälleen ja sain ties monennen kerran siinä orgasmin. Olin kiimasta sekaisin.

Hän tuli taakseni ja painoi lantiotani käsillään. Hän nussi minua niin kovaa, että olin melkein varma, etten pysty kävelemään sen jälkeen koskaan. Hän luultavasti pakotti minut katsomaan itseäni ja sitä, kuinka hän nussi minua pelistä.

Lopulta hän laukesi karjahtaen. Korvissani humisi.

Se oli elämäni paras seksikokemus. Eikä sen jälkeen muutaman kerran toistuneet tapaamiset ole hassumpia olleet. Mitä nyt hänen seurassaan olen tavallista ujompi. Ehkä siihen vaikuttaa meidän ikäero, 16 vuotta tai se, että en koskaan aikaisemmin ole ketään kohtaan tuntenut yhtä huumaavaa seksuaalista vetoa.

Viimekesää muistellessa tulee pakostikin hivenen punaa poskille..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute