Herkku-puhelin
Vankila 2
aino

En saa koko yönä nukuttua kuin pieniä pätkiä. Mietin vain koko ajan milloin vartija tulee minut herättämään. En tiedä mitään kellonajoista ja niillä ei täällä ilmeisesti olekaan mitään väliä. Yön aikana koppini ohitse kävelee ilmeisesti vartijoita, jotka vievät narttujaan koppeihin. Yön aikani kusihätäni on kasvanut jo melko suureksi. Aikani kopissa pyöriskeltyäni vartija tulee häkkioveni luokse ja avaa sen. "Ulos!" hän käskee. Matelen ulos ahtaasta ja ahdistavasta kopistani ja asetun kontalleni lattialle hänen eteensä. Hän kytkee kaulapannan kaulaani ja alkaa vetää minua käytävää eteenpäin.

Tajuan pitää katseeni koko ajan lattiassa. Mietin uskallanko mainita kusihädästäni varijalle mutta päätän että en ainakaan vielä. Menemme alempaan kerrokseen, siellä jostain ovesta sisään ja tajuan että olemme samassa huoneessa missä sain eilen rangaistukseni. Minut asetetaan taas samalle metallipuomille peppu pystyyn ja samaan asentoon kuin eilen. Odotan vain hiljaa rangaistusta, vaikka en keksikään mistä olen sen tällä kertaa saanut. "Puhuit unissasi, lisäksi päivän perusannos, laske!" vartija sanoo ja aloittaa lyönnit. Minä lasken kuuliaisesti. Lyönnit jatkuvat 40 asti kunnes ne loppuvat ja peppuni on taas herätetty kipuun. Minut irrotetaan ja asetun taas kiltin nartun tavoin maahan nelinkontin vartijaan päin. Hän lähtee taluttamaan minua taas johonkin ja saavumme huoneeseen jossa näkyy kuntopyöriä, vaikka en paljon voikaan katsella. Vartija asettaa minut yhteen ja sanoo: "Painosi pitää pudottaa 45 kiloon. Poljet siinä kunnes annan lopettaa."

Aloitan polkemisen rauhallisesti mutta vartija sanoo heti että kovempaa. Kovennan vauhtia melko kovaan, jossa hengästyy jonkun verran. Katson mittaria ja se näyttää 80. Vartija käskee pitämään tämän vauhdin. Poljen sitä vauhtia pitkään ja olen hengästynyt ja aivan hiessä koko vartalostani. Mietin milloin saan lopettaa, sillä en jaksa enää kauaa. Vartija vain seisoo vieressäni minua katsellen. Aina välillä hän vilkaisee kelloaan. Olen jo aivan näännyksissä, mutta poljen vielä vain viimeisillä voimilla. Lopulta vartija sanoo: "Lopeta!" ja lysähdän heti hikisenä ja hengästyneenä maahan makaamaan. En tajua, koska en ole tippaakaan ylipainoinen, pikemminkin päinvastoin. Huohotan maassa ja vartija sanoo: "Joka sekunti kasvattaa rangaistusta." Yritän nousta ylös mutta en jaksa. Muutaman yrityksen jälkeen saan itseni kuitenkin nelinkontin. "65 sekuntia" vartija sanoo täysin neutraalilla äänellä kuten aina.

Alistumiseni on muuttunut raivoksi tätä paikkaa kohtaan. Olen nälissäni, janoinen, hikinen ja kusihätäni on paisunut jo todella isoksi ja en enää hillitse raivoani. "Helvetin orjapiiskuri, mee ite polkemaa. Ja millon mä saan ruokaa!!" Lopuksi vielä kusen hänen päällensä raivon puuskassa. Vartija vain seisoo tyynesti, kunnes olen kussut rakkoni tyhjäksi hänen jaloilleen. Sitten hän sanoo: "Aijai tuosta seuraa todella iso rangaistus, MAAHAN KONTALLEEN!" tajuan että olen tehnyt todella tyhmästi ja menen peloissani maahan kontalleen. Vartija vetäisee käteni selän taakse käsiraudoilla jolloin kaadun maahan naamalleni. Sitten hän alkaa vetää talutus hihnasta ja se puristaa kaulaani ja lähden polvillani vaivalloisesti kävelemään. Menemme taas johonkin huoneeseen, mutta se ei ole se sama jossa olen jo ollut. "Tämä on erityisrangaistushuone. Täällä ei ole kiirettä. Saat katua moneen kertaan mitä teit." Minut pistetään taas samanlaiselle puomille samanlaiseen asentoon.

Peppuni on taas tarjottimella. Nänneihini pistetään nipistimet, jotka ovat todella tiukat ja terävät ja sattuvat paljon. Molemmista lähtee omat ketjut suoraan ylös kainaloiden vierestä. Lisäksi vartija asettelee jotain yläpuolelleni ja taakseni. "Noniin vastaat nyt teoistasi. Tämä kone antaa iskuja pikku pepullesi. Lisäksi on pari yllätystä jotka huomaat kyllä helposti. Minä lähdenkin tästä tauolle ja tulen joskus. Tässä huoneessa kukaan ei häiritse sinua. Kone ei anna armoa." Hän lähtee ovesta ja jään tukalaan asentooni. Kone alkaa läimiä minua pepulleni, melko samalla voimalla millä vartijakin. Sen tahti on tasainen ehkä joka toinen sekunti. Alussa en edes tunne kipua olenhan jo hieman tottunut tähän. Kun ehkä noin minuutti on mennyt peppuani alkaa kirveltää. Samaan aikaan kirkaisen sillä yllättäen peppuvakooni tippuu jotain tulikuumaa ja se polttaa. Tajuan sen olevan kuumaa steariinia. Se tekee oloni tuplasti tuskallisemmaksi. Samaan aikaan myös ketjut rinnoistani kiristyvät hieman ylöspäin. Tätä jatkuu ja

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute