Herkku-puhelin
Siivosti rannalla
Harrastelija

Etelässä vaimon kanssa käydessämme olemme silloin tällöin suunnistaneet nudistirannalle. Siististi me siellä olemme, nelikymppinen, säntillinen ja vakiintunut, erikoisuuksia hakematon aviopari. Tämä yksi harrastus meillä kumminkin on, mutta ei siinäkään mitään ihmeellistä ole tapahtunut, pientä tirkistelyä vain ja kutkuttavaa itsensä paljastamista. Pikkuisen tuhmaa se on, en minä sitä kiellä. Mutta maustettahan se tuo elämään, tähän pohjoiseen harmauteen ja ankeuteen.

Kesä on toki tulossa, ja sehän nämä muistot mieleen nosti.

Mukavimpia kokemuksia ovat olleet tapaukset, joissa ei tosiaan ole tapahtunut mitään. Muutaman kerran olemme päässeet noilla etelän rannoilla juttusille toisten vastaavien, ihan tavallisten pariskuntien kanssa. Se on varsinkin vaimon mieleen, saa hänet rentoutumaan ja tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Ei näitä tapauksia monta ole, kaiken kaikkiaankaan, mutta muutamia niistä kertailen lämmöllä. Osaamme jo hakeutua rannalla oikeaan paikkaan, emme liian keskelle, emme liian syrjään, vaan juuri sille otolliselle vyöhykkeelle, jossa voi syntyä luontevia kohtaamisia.

Tämä tapahtui Kyproksella. Siinä oli vieressä pariskunta, meidän ikiämme, ajattomia keski-ikäisiä. He jotenkin erottuivat porukasta, niin kuin ehkä mekin vaimon kanssa. Emme olleet liian rutinoituneita, liian cooleja, ja niinpä uimassa käydessämme ajauduimme kuin huomaamatta puheisiin. Sitten siirsimme jo pyyhkeetkin vierekkäin.

Pariskunta oli Romaniasta. Rouvan suussa välkehti kultahammas, ja mies oli kuin ilmetty Nikolai Ceausescu nuorempana. Niskasta siistiksi rajattu tumma tukka ja jykevät, rauhalliset kasvonpiirteet. Rouva oli hieman pyylevä, tummatukkainen ja -silmäinen hänkin, kasvot alati hymyssä. Mies oli ruskettunut, rouva vaaleaihoinen.

Juteltiin siinä niitä näitä, sekakieltä sönkättiin. Rouva oli ensi kertaa ulkomailla, ensi kertaa nudistirannalla, toista päivää itse asiassa, niin kuin hän tarkensi, ja kovasti hämillään. Niin oli hänkin ollut ensimmäisellä kerralla, vaimo kertoi. Nyt ei enää jännitä.

Rouva hymyili taas, nyt jo rohkeammin, minullekin. Hänellä oli avoin, rehellinen maalaisnaisen katse. Pikku kaupungista he olivatkin Tonavan suistosta. Naisen vahva tukka oli kiedottu nutturalle, ja reidet olivat tiukasti yhdessä. Vankat reidet ne olivatkin, kuin maalaiskylien työhevosilla siellä päin Eurooppaa.

Vaimoni sen sijaan istui luonnollisesti pyyhkeellä, jalat hivenen harallaan. Huomasin kyllä, että mies kurkki. Hänellä oli karvainen rinta, ja kihara karvoitus ulottui vatsan yli alakarvoitukseen, josta jöpötti lyhyt, paksu kalu. Terska oli paljaana.

Minä tämmöisiä havaintoja teen, miehistäkin, sen verran olen utelias. Haluan nähdä, mitä vaimo näkee. Mies oli leveäselkäinen, leveävartaloinen muutenkin, ja uhkui hiljaista, piilevää maskuliinisuutta. Elämäntyönsä hän on tehnyt oikeuslaitoksen piirissä, mies mainitsi.

Neljä lasta heillä on, pariskunta kertoi. Olimme käyneet välillä uimassa, ja naiset olivat levittäneet aurinkovoidetta hartioihinsa ja rintoihinsa. He olivat tavanneet miehensä kanssa jo koulussa, rouva kertoi. Hänestä oli tullut oikein puhelias, ja kun mekin kerroimme itsestämme, rouva tunnusti aviomiehensä olevan hänelle ainoa mies elämässään. Kultahammas välkähteli, kun nainen nauroi jutun päälle. Mieskin tuntui olevan tyytyväinen.

Rouva alkoi olla rentoutunut, ja hänen miehensä hieroi häntä ajankuluksi hartioista. Rouvalla oli lihaisat, mutruisat häpyhuulet, oikein mesimätäs, eikä hän sitä enää ujostellut.

Miten tämä vaikuttaa teihin, rouva uteli ujosti, ja me vastailimme. Heihinkin tämä vaikuttaa, rouva sanoi. Hänen miehensä rakasteli häntä eilen kolme kertaa.

Mies hymyili, me kaikki hymyilimme. Iloinen uutinenhan se oli. Miehelläkin jöpötti entistä tanakammin. Naiset makailivat siinä välissämme, vuoroin vatsallaan, vuoroin selällään. He olivat mielestäni oikein hehkeitä korkeine häpykumpuineen ja tupsut suloisesti pörröllään. Ilmassa väreili lämmintä, kevyttä, yhteistä erotiikkaa. Kuin höyhenellä kutittaisi. Me miehet vilkuilimme toisiimme. Emme sanoneet mitään, mutta sitähän se tarkoitti. Näitä naisia me ensi yönä nussimme. Mutta siivosti - kumpikin pariskunta omassa hotellihuoneessaan.

Kerran Kreikan saaristossa viereemme asettui oikea superpari. Vaalea, hoikka, pystypyllyinen tyttö oli kuin kaurahiutalemainoksesta. Hän oli pohjoismaalainen, taisi pilkahtaa Tanskan lippu repun läpässä. Mies oli tumma, roteva, vatsan alta karvainen kuin satyyri. Täytyi heti vilkaista, näkyikö päässä sarventynkiä. Mies oli paikallisia Hellaan poikia.

He kaulailivat ja suukottelivat siinä vieressämme, ja tyttö tuntui olevan sulaa hunajaa. Hänellä oli viivamainen, soma pimppi vaaleiden, hentojen kiharoiden peitossa. Miehellä taas oli muhkein lihakulli mitä varmaan koskaan olen nähnyt. Niin läheltä kumminkaan. Se lepäsi tummana ja uhmakkaana miehen reidellä kauttaaltaan löysän esinahan peitossa. Vaimokin vilkaisi minuun silmät pyöreinä. Miten tuommoinen sinne ollenkaan mahtuu, hän näytti sanovan.

Pariskunta pyysi meitä pitämään silmällä tavaroitaan, kun he kävelivät rannalla. He halusivat näyttäytyä, ja kyllä he katseita keräsivätkin.

Uimasta tultuaan mies voiteli seuralaisensa. Se oli ainoa kerta, kun olen näillä rannoilla nähnyt, kuinka nainen öljytään yltyleensä. Siis sieltäkin. Tyylikkäästi mies sen teki, parilla varmalla vedolla kuin hauen fileerauksen. Vilkaisi samalla meihin, huomasimmeko. Vaimo käänsi päänsä sivuun ja punastui. Mies kallistui pyyhkeelle selälleen ja antoi julman jäsenensä kaatua vatsalleen.

Kauempana rannalla kuljeskelee usein yksinäisiä miehiä. He vaeltavat siellä omia aikojaan, aurinkolaseineen, pulleine kaluineen ja tekevät vertailevaa tutkimusta. Heitä on kaiken ikäisiä, mutta ikäluokka 50-60 v lienee edustetuin. Jotkut saksalaisrouvat tunnustavat miesten tarpeet ja näiden ohi mennessä levittivät jalomielisesti esiin tavaransa. Yllytän joskus vaimoakin, mutta hänestä ei siihen ole. Joskus saan hänet kävelemään yksikseen rantaviivaa edestakaisin. Se on kuulemma jännittävää. On se minustakin.

Varsinaista seksiä emme ole koskaan nähneet, mutta eräs tuttavapariskunta kertoi Italiassa törmänneensä sellaiseen päätä pahkaa. He olivat Napuliassa tulleet rannalle aikaisin aamulla ja lähteneet kävelemään läheiselle niemelle. Siellä oli pikkuinen, vanha majakka. Muutamien kallioiden välissä, hieman kauempana rantaviivasta oli ollut nainen ja kaksi miestä. Mies ja nainen lemmiskelivät, toinen mies katseli polvillaan vierestä.

Tuttavapariskunta käveli rauhallisesti ohi, mies seurasi heitä katseellaan ja pari jatkoi häiriintymättä yhdyntäänsä. Aikamoista vasarointia se oli ollut, tuttavapariskunta kertoi. Hetken aikaa hekin harkitsivat siirtymistä syrjemmälle kivien suojaan.

Tämmöistä meidän harrastuksemme on ollut, viatonta ja ketään loukkaamatonta. Luulen, että vaimosta on kihelmöivää asettua toisten miesten katseltavana, ja miksei naistenkin. Naiset varsinkin tuntuvat visusti tarkkaavan toisiaan. Minut aina valtaa se tuttu värinä, tunne avoimesta, luottamuksellisesta, rohkeasta yhdessäolosta tuntemattomien ihmisten kanssa. On ilo olla vastavuoroisesti paljaana, näkyvillä heille, vaikka minussa nyt ei paljon näkemistä olekaan.

Suojattomuus on haaste ja pienen jännityksen paikka miehelle, kun tahatonta paisumista joskus kumminkin tapahtuu. Koska tiedän, että hallitsen sen, nautin siitäkin pienellä pelolla.

Paljaisiin tisseihin, keinuviin lanteisiin, vatsan alta vilkkuviin karvatupsuihin tottuu. Tottuu, ja tavallaan ei. Akku latautuu, kiveksissä käy hiljainen, lupaava hurina. Vaimokin vilkaisee, ja silmän pilkkeestä näen, että hänellä on mielessä rakastelu hotellin puhtailla, valkoisilla lakanoilla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute