Herkku-puhelin
Runkkaus bussissa
Viaton

Tämä tapahtui kauan aikaa sitten, kun olin juuri muuttanut maalta Helsinkiin opiskelemaan. Lapsuuteni olin viettänyt aika suojatussa ympäristössä ja olin kasvoiltani vielä aika pennun näköinen, vaikka olinkin jo täyttänyt 18. Seksin suhteen olin täysin kokematon. Olin toki runkkaillut silloin tällöin, mutta siihen se sitten olikin jäänyt. Ehkä juuri seksin puutteen takia olin hyvin herkkä. Esimerkiksi bussin tärinä sai minulla heti aikaan valtavan seisokin.

Eräänä päivänä olin menossa bussilla numero 14 YTHS:n terveystarkastukseen. Bussi oli tupaten täynnä, niinkuin se aina oli. Minä seisoin lastenvaunuille varatussa välikössä seinän vieressä kasvot kohti ikkuna ja pidin kiinni kaiteesta. Ihmiset seisoivat vieri vieressä aivan kiinni toisissaan, niin että kukaan ei mahtunut liikkumaan mihinkään.

Minulla alkoi taas tuntua, kuinka kalu koveni housuissa tärinän ansiosta. Se tuntui suorastaan kivuliaalta ja yritin parantaa asentoani, mutta eihän siinä mahtunut liikkumaan. Yhtäkkiä tunsin, että ihan kuin joku olisi kosketellut kaluani housujen läpi. Puristellut sitä varovasti. Ajattelin, että olen varmaan vain niin kiimainen, että tunnen harhoja. Mutta ei, nyt se tuntui taas ja ihan selvästi. Joku hipelöi kaluani ruuhkabussissa. Ensin minuun iski paniikki. Minä en ole mikään homo, täältä täytyy päästä äkkiä pois. Mutta miten? Bussi oli liikennevaloissa ja pysäkille oli matkaa.

Sitten jotain niksahti päässäni tai kiima otti vallan. Sehän tuntui oikeastaan aika hyvältä ja kiihottavalta...joku tuntematon hieroi kaluani bussissa! Tuijotin lasittunein katsein ikkunasta ulos ja pidin tangosta kiinni. Nyt joku puristeli kaluani jo selvästi rohkeammin ja kovemmin. Minun pysäkkini tuli jo, mutta en tehnyt elettäkään lähteäkseni pois.

Ajattelin mielessäni, että älä vaan lopeta, kuka sitten olitkin. Sitten tunsin, että vetskariani avattiin varovasti. Käsi työntyi housuihini ja tarttui terskaan kiinni. Joku veteli esinahkaani edestaas määrätietoisin ottein. Häpesin ja nautin samanaikaisesti. Työnsin vielä vähän lantiota eteenpäin ja päästin käden työntymään paremmin kaluni ympärille. Laitoin silmät kiinni ja toivoin, että kukaan ei huomaisi mitään. Olin tämän tuntemattoman vallassa ja hän tiesi sen. Vähän ennen päätepysäkkiä hän kiihdytti tahtia ja juuri samalla hetkellä kun tultiin perille, minä laukesin. Seisoin yhä paikallani silmät kiinni ja odotin, että ihmiset poistuvat bussista. Kaluni roikkui puoliksi ulkona sepaluksesta ja tiputteli viimeisiä spermatippoja. Onneksi minulla oli pitkä takki päällä, joka peitti sen. Lopulta kun kaikki olivat poistuneet bussista, minäkin lähdin naama punaisena häveten kiimaani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute