Herkku-puhelin
Junassa 2
ICBY

Palasin Tampereelta iltajunalla, miltei tyhjässä vaunussa. Käytävän toisella puolella, yhden penkkirivin päässä vastapäätä minua istui, tai nukkui kaunis neito. Olin nähnyt hänet ennenkin, koululla. Hän oli täydessä unessa. Hän liikutteli käsiään rintansa kohdalla samalla äännellen vaimeasti. Näytti ja kuulosti siltä, kuin hän ei olisi saanut pitkään aikaan. Kohouma housuissani sanoi että tänään hän saa ainakin. Sitten järkiinnyin. Eihän häntä voi noin vain naida. Mutta toisaalta, jos annan hänelle kieltä, niin sehän ei ole niin vakavaa, eihän? Lähestyin häntä varovasti, ja polvistuin hänen jalkojensa väliin. Nuuhkin ilmaa, tuoksu oli lumoava. Aloin avata hänen tummia farkkujaan, nostin hänen suloista keveätä persettään ja laskin hänen housut maahan. Tunnustelin hänen häpykumpua vaaleiden pöksyjen päältä, ja siirsin sormiani alas, aina vakoon asti, hän oli aivan märkä. Samalla tunsin jotain kovaa. Venytin pikkuhousujen vyötärö nauhaa ja vedin nekin pois.

Tutustuin näkyyn. Aluksi olin luullut häntä aivan tavalliseksi kiltiksi tytöksi, mutta nähtyäni totuuden, mikään ei enää hämmästyttänyt minua. Hänellä oli kultainen rengas hävyssään. Hänen häpyhuulensa olivat turvonneet ja laajentuneet. Hänen ruusunpunainen klitoriksensa tykytti sydämen tahtiin. Hänellä on 2 cm leveä ja 4 cm pitkä ylhäältä alaspäin levenevä häpykarvoitus kumpareellaan. Aloitin nyppäisemällä kielelläni korua, jonka jälkeen aloin hyväillä ja imeskellä hänen mehukasta vittuaan. Lirputtelin klitorista puolelta toiselle, ja nuoleskelin hänen turvonneita häpyhuuliaan samalla haistellen hänen kiimaisia eritteitä. Työnsin kieltäni syvälle hänen kuumaan ja kouristelevaan pilluunsa. Katsahdin ylös. Ei muuta reaktiota paitsi kiihtyvä hengitys, hän on kohta laukeamassa, levitin häpyä sormillani ja aloitin lopullisen klitoriksen imemisen ja ei kestänyt kauaa, kun hän alkoi huohottaa ja vapista orgasmin jyristessä ympäri hänen kehoaan. Lopetin. Nostin hänen pikkuhousunsa ylös paikoilleen, samoin kuin hänen farkkunsakin, tosin jätin vetoketjun auki, ja laitoin hänen kätensä varovasti housujen alle, kuitenkin pöksyjen päälle, ja asetin hänen etu- ja keskisormet häpykummun päälle, jotta hän luulisi masturboineensa unissaan. Minulle tuli kiire junan vessaan: Äskeinen temppu oli liikaa alakerran herralle, ja piti äkkiä päästä vapautumaan lastista. Se olikin nopea keikka: Alle minuutissa. Tyhjenin pitkin vessan seinää. Pyyhin nopeasti aikaansaannokseni, ja palasin paikalleni. Määränpää alkoi häämöttää. Naisenikin alkoi heräillä, ja katsahti minuun iskien silmää. Perhana, nukkuiko hän ollenkaan, vai teeskentelikö hän vain saadakseen osakseen huomiota? Mene ja tiedä. It Could Be You!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute