Herkku-puhelin
Viettelijätär
-JX-

Perjantai-ilta. Istun saunan jälkeen olohuoneen lepotuolissa kylpytakki ylläni, sylissäni kannettava tietokone. Jalkalampun kohdevalaisimen valaistessa syliäni.. Yritän saada erään keskeneräisen työn valmiiksi vielä tänään jotta huominen ja sunnuntai olisi vain meille, sinulle ja minulle. Työn pirulainen tahtoo vain viedä koko illan. Eikä keskittymistäni helpota yhtään se että kuulen silloin tällöin nahkasohvan natinan sinun vaihtaessasi asentoa, saunapuhtaan vartalosi loikoilemassa ihan siinä lähellä, kynttilä vierelläsi. Liekin saadessa kasvojesi ja käsivarsien ihon hehkumaan. Sinulla on ylläsi valkoinen tiukka hihaton paita jonka keskellä on suuri punainen sydän, mikä on taipunut kaarelle rintojasi myötäillen. Jalassasi valkoiset pyjaman housut jotka ovat täynnä pieniä punaisia sydämiä. Tyttömäisen hempeää, kutsuu pitämään sinua hyvänä...

Jokin saa minut vilkaisemaan sinua ja huomaan sinun hymyilevän minulle sohvan perukoilta. Jatkan töitäni, mutta hetken päästä taas jokin pakottava voima saa minut vilkaisemaan sinua. Taas tuo hymy. Ja kätesi hyväilee ohuen kankaan peittämää reittäsi, toisen käden sormien leikkiessä pitkillä hiuksillasi. Huomaan tekeväni kirjoitusvirheitä.

Kuulen jälleen nahkan natinaa ja vilkaisen turhautuneena sinua. Nähden kuinka hivutat pyjamanhousujasi alas, paljastaen valkoiset pikkuhousut, reisiesi ihon. Käännän katseeni kannettavan ruutuun, mutta tunnen nivusissani kihelmöintiä. Vilkaisen taas sinuun ja hymyilet minulle, samalla kun vedät polviasi koukkuun niin että näkymät vain kaunistuvat. Vaaleiden pikkuhousujen ohuen kankaan kiristyessä pakaroillasi, sekä kiristyen myös reisiesi väissä, antaen aavistuksen pienestä kummusta ja sen keskellä olevasta vaosta.

- Heii... älä viitsi. Pyydän.

- Mitä nyt? Täällä on vain niin kuuma... Vastaa makuuhuoneäänellä ja kiemurtelet sohvalla.

Excel-taulukkoni saa aivan käsittämättömän muodon, siinä ei ole mitään järkeä. Vaikka siitä piti tulla piirakkakaavio. Piirakka...

Käännän katseeni sinuun. Nojaat päätäsi käsinojaan, pyjamanhousut polvissa, punakyntisen sormen hyväillessä hitaasti ohuen valkoisen kankaan peittämää vakoa. Silmäsi ovat kiinni, pehmeät huulesi raollaan, hentoisessa hymyssä. Kannettava tiekone kallistuu sylissäni vaikken edes koske siihen, jokin kampeaa sitä alhaalta päin. Painan sen vihaisena takaisin alas.

Melkein valmista, mutta ei kuitenkaan valmista. Pian nyt, pian nyt, hoputan itseäni. Ja erehdyn vilkaisemaan taas sinua.

- yymmm... Mumiset hiljaa ja näen kuinka pikkuhousujesi haarapala elää sormiesi liikkuessa ohuen kankaan sisäpuolella.

Huokaisen, mietin nakkaisinko sinua vaiko seinää kannettavallani...

Lasken tietokoneen lattialle. Kova penikseni nostaa välittömästi päänsä kylpytakin sisältä. Tartun siihen kädelläni ja hyväilen sitä. Katsot puoliavoimien luomiesi alta ja raukea hymysi levenee. Voittajan hymy...

Hitaasti, sääriäsi ojennellen ja koukistelen riisut sydänkuvioiset pyjamanhousut yltäsi. Katseesi on kiinnittynyt kaluni varteen jota sormeni hyväilevät, sinun alkaessa hinaamaan hihatonta paitaasi kainaloihisi. Niin että pian punakyntiset sormesi hyväilevät kahta pyöreää ja pehmeää kumpua, leikkien välillä kovilla nänneillä, toisen käden jatkaessa pikkupöksyjesi sisällä. Kynttilän liekki valaisee toisen puoliskon kasvoistasi punertavaksi, toisen jäädessä arvoituksellisesti varjoon. Penikseni kasvaa kädessäni.

Kovat nännisi törröttävät kohden kattoa sinun alkaessa hitaasti riisua pikkuhousujasi. Kaunis peppusi nousee, lantiosi kurvit kiemurtelevat, vaalea kangas liukuu reisillesi. Avaat vaaleita reisiäsi ja näytät minulle sen. Sormesi hyväilevät punaisia huulia, ylös ja alas, toisen kätesi hyväillessä rintojasi.

Sormeni kietoutuvat penikseni varren ympärille, jonka päässä terska kiiltelee sileän punaisena. Vilkaiset minua silmiin, palaten sitten taas nivusiini mikä on nyt paljastunut kokonaan kylpytakin alta. Tunnen katseesi polttavan kaluani, vaaleanpunainen kielesi lipuu ylähuulesi yli. Reisiesi välissä sormesi avaavat punaisia huulia, joiden näen kiiltelevän kynttilän liekin punertavassa hehkussa.

Sormesi painautuu punaisten häpyhuuliesi väliin, alkaen kadota näkyvistä, lantiosi noustessa vastaan. Huokaiset hiljaa. Jyhkeä musta nahkasohva natisee tyytyväisenä allasi kun kiemurtelet alastomana sen sylissä, paita kainaloissasi ja pikkupöksyt nilkoissa. Näytät kauniilta, kiihottavalta, seksikkäältä. Paljon paremmalta kuin taulukkolaskentaohjelman värikkäät diagrammit. Muodokkaammalta, pehmeämmältä, houkuttelevammalta, lämpimämmältä.

Silmäsi vaeltavat edestakaisin silmieni ja nivusteni välillä. Hitaasti kuljetat sormesi reisiesi välistä rinnalle, hyväilemään nännin ympäristöä, saaden sen kiiltelemään kosteana. Edelleen sormesi jatkaa pehmeiden huuliesi väliin ja suljet uneksivasti silmäsi. Kunnes se taas palaa takaisin reisiesi väliin, hyväilemään ja leikkimään turvonneilla ja kiiltäviä huulilla.

Suljen silmäni ja huokaisen. Käteni liike kovan kaluni ympärillä nopeutuu hieman ja voihkaisen hiljaa.

- Hei Hei! Huudahdat sohvalta ylös pompaten ja syöksyt luokseni, tarttuen ranteeseeni.

Ranteistani kiinni pitäen kierrät lepotuolin taakse.

- Älä luulekaan että pääset noin helpolla... Kuiskaat korvaani, hiustesi kutittaessa poskeani.

Hytkyn pidätetystä naurusta.

- Ai sitä vain pelleiltiin?? Kysyt.

- Kosto on suloinen, senkin viettelijätär. Niin ja... onhan se aina kiva nähdä kaunis neito kirmailemassa nakuna pitkin olohuonetta.

Irrotan ranteeni otteistasi ja tartun sinun ranteisiisi. Hyväilen poskeani poskeasi vasten.

- Vai niin...

- Mutta pahin kosto on vasta edessä... Kuiskaan ja suutelen poskeasi.

Nousen tuolista ja kierrän luoksesi. Kiedon käteni ympärillesi ja painan huuleni huulillesi, huulemme maistelevat ja näykkivät toisiaan hellästi mutta nälkäisesti. Käteni laskeutuvat selkääsi pitkin pakaroillesi, niin lämpimät ja pehmeät. Kätesi avaavat kylpytakkini vyön niin että pääsemme painautumaan iho ihoa vasten, kova penikseni painautumaan vatsaasi vasten. Hengityksemme kiihtyy välittömästi. Toinen käteni on kiinni pakarassasi ja toinen hyväilee niskaasi, huuleni hamuavat kaulaasi hiustesi hyväillessä kasvojani. Tuoksut huumaavalta, sormiesi kietoutuessa kuuman ja kovan penikseni ympärille.

Hivuttaudumme toisiimme kietoutuneena sohvaa kohden. Painan sinut istumaan sohvan reunalle ja laskeudun reisiesi väliin. Avaan vaaleat reitesi, joiden pinnalla kynttilän liekin punainen hehku ja varjot leikkivät. Painan huuleni reidellesi, toiselle, käyden välillä nuolaisemassa punaisena kiiltelevää lihaa reisiesi välissä, palaten taas reisiesi sisäpinnalle. Herkuttelen reisiesi iholla ja punaisella kostealla lihallasi. Sinun tarjotessa minulle auliisti suloista herkkuasi, sormiesi hyväillessä ohimoitani ja painaen välillä niskasta päätäni itseäsi vasten. Huuleni ovat kosteat, suupielieni valuessa hunajaasi mitä kieleni ammentaa nälkäisenä syvältä sisältäsi.

Työnnät minut kovakouraisesti irti itsestäsi, haluten vaihtaa paikkoja. Pian istun tse sohvan reunalla, sinun ollessa polvillasi reisieni välissä. Kätesi puristuu kaluni ympärille, toisen viskatessa hiukset kasvoiltasi taakse. Ja niin kumarrut ottamaan penikseni lämpimien huuliesi väliin.

- Voi luoja... Huokaan kun vaativa kätesi käy kaluni varressa ja lempeä suusi maiskahtelee herkän terskani ympärillä.

Tunnen kätesi ja huulesi penikseni ympärillä, näen pääsi rytmikkään liikkeen, kuulen kosteat äänet. Penikseni on kuin tulessa. Minun on pakko tarttua silkkisiin hiuksiisi ja työntää kuuma ja pehmeä suusi irti vielä kuumemmasta peniksestäni.

Vedän sinun värisevän vartalosi värisevään syliini, huohottaen poski poskea vasten. Ajantaju on kadonnut mielestämme, vartalomme väristessä toisiaan vasten, reisiemme välin ollessa kuin tulessa.

Käyt makaamaan sohvalle, avaten reitesi. Enää et katsele minua kiusoitellen ja leikitellen, katseesi on vakava ja kutsuva. Tulen päällesi ja kätesi ohjaa kivuliaan kovan penikseni lempeän kosteaan syliisi.

- Uuhh..

- Oohh...

Huokaamme yhteen ääneen kun kivikova kaluni uppoaa sinuun kuin veitsi sulaan voihin.

Katselen kuinka kauniit kasvosi vääristyvät nautinnosta ja halusta liikkuessani sisälläsi. Silmäluomesi ovat kiinni ja pehmeät huulesi raollaan. Suljen silmäni ja nautin puristuksestasi kaluni ympärillä. Tunnen että olen tulossa ja pysähdyn paikoilleni, pitkittääkseni nautintoa. Avaan silmäni ja katseemme kohtaavat sinun puristuessa tiukasti ympärilleni. Hymyilemme toisillemme, hellää, kiihkeää ja jännittynyttä hymyä. Hengityksemme on raskasta, kauniit rintasi kohoilevat hengityksesi tahtiin. Kumarrun suutelemaan sinua, värisevät huulesi ottavat halukkaasti vastaan omat huuleni. Hitaasti vetäydyn kuumasta puristuksestasi.

- smack...

Tartun vasempaan jalkaasi, vieden sen oikealle ylös ja sivulle niin että reitesi yläosa painuu vatsaani vasten, näin saan ihanan pyöreän pakarasi oikeaa käteeni ja voin ottaa rintasi suuhuni, samalla kun tunkeudun taas sisääsi. Olet suussani, kädessäni, ja puristut tiukasti ympärilleni, kun lantioni painautuu reittäsi ja pakaraasi vasten uudelleen ja uudelleen. Sinun huokaillessa ja voihkiessa hiljaa aivan korvani juuressa...

Tunnut taivaalliselta.

Hetken kuluttua olet nelinkontin tulen sinuun takaapäin. En tiedä onko penikseni niin kuuma vai polttaako minua sinun kuuma lihasi. Kynttilän valossa kiiltelevät hiuksesi valuvat päälaen yli alas sohvalle kuin kimalteleva putous, paljasten vaaleana hohtavan seksikkään niskasi. Tunkeudun sisääsi takaapäin, pehmeiden pakaroittesi painautuessa lantiotani vasten samalla kun tartun hampaillani niskaasi kuin urosleijona kiimaista naarasta: se on hellä, varma ote, josta riistäytyminen on yhteisestä sopimuksesta mahdotonta...

Musta nahka natisee alastomien vartaloittemme alla, sekoittuen raskaaseen hengitykseemme. Kuiskailen korvaasi kuinka hyvältä tunnut, kuinka hyvältä maistut, ja mitä kaikkea haluaisinkaan sinulle vielä tehdä. Tuhmalle viettelijättärelle. Sinun pyytäessä minua jatkamaan, kertomaan lisää. Kunnes nahkasohva rutisee sormiesi puristuksissa ja kiemurtelet voihkien kuin kaunis naarastiikeri. Minun painautuessa vielä pari kertaa pakaroitasi vasten, murahdellen sitten niskaasi vasten, kun sykin sisälläsi loputtomalta tuntuvan ajan. Miellyttävän pitkän ajan.

Tulee aivan hiljaista, olemme kuin jähmettyneet paikoillemme. Kunnes vartalosi alkaa täristä sylissäni hiljaisesta naurusta, jännityksen ja kiihkeän latauksen purkautuessa ulos. Vai onko se vain voittajan naurua..? Käteni hyväilee poskeasi ja korvanlehteäsi, sekä ohimohiuksiasi. Käännän päätäsi minuun päin ja tukahdutan hiljaisen naurusi hymyilevillä huulillani.

-JX-

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute